Magu

Magu

Viime viikolla oli jälleen vuorossa yksi parisuhteemme kulmakivistä, eli perinteinen treffi-ilta Helsingissä. Ensimmäiseksi post-koronakaranteenin jälkeiseksi kohteeksi valikoitui Magu, jonka ensiasettelu lupasi melko punavuorelaista kasvisruokakokemusta. Tätä vauhdittamaan paikalla oli houkutteleva tarjous kauden menusta – kaksi yhden hinnalla (norm. 2 x 49e), joten päätimme jo ennen saapumista ottaa juuri tämän. Ja koska ravintoloiden elvyttäminen on aina hyvä ajatus, otimme myös pullon viiniä joka tunnetusti on ravintoloiden katteelle varsinainen adrenaliinipistos suoraan talouden sydämeen. read more

Ravintola Windsor

Ravintola Windsor

Pitkästä aikaa internet oli minulle hellä ja kertoi lähialueiltani löytyvän taas yhden wieninleikettä tarjoavan ravintolan, Pasilassa sijaitsevan Ravintola Windsorin.

Pikaisen nettisivuvilkaisun perusteella paikka on tyypillinen vanhassa ravintolatilassa toimiva etnissävytteinen lounasravintola, jossa ruokalistan valikoima kattaa kaiken tikka masalasta dillingeriin ja pippuripihvistä nauraviin nakkeihin. Siellä välissä siis myös viihtyy wieninleike (14e).

En valehtele, jos sanon tienneeni heti ovesta sisään käveltyäni, millaisen wieninleikkeen tulisin saamaan. Tiskiltä nojailemasta yllätetty asiakaspalvelija otti tilaukseni vastaan ja pienen kielimuurikamppailun jälkeen tarkensi tilaustani. Ilmeisesti kovin laajoja lisukevaihtoehtoja ei ravintola tarjoa, sillä sain valita ranskalaisten ja jonkin muun (josta en saanut selvää) väliltä. Valitsin ranskalaiset, sillä ei tuntunut siltä että olisin halunnut riskeerata näläntunteeni kanssa. read more

B-Smokery

B-Smokery

Teurastamolla oleva B-Smokery ei ole lienee yhdellekään BBQ-uteliaalle kovin tuntematon, mutta tänään väärään suuntaan tehty käännös johdatti allekirjoittaneen sopivasti siihen suuntaan – joten miksipä en olisi käynyt lounaalla.

Koska vierailu osui juuri kiireisimmän lounasajan loppupuolelle, tuntui paikassa olevan reilusti tilaa niin sisä- kuin ulkopuolellakin. Olen käynyt paikanpäällä joskus aiemminkin pari vuotta sitten, mutta en rehellisesti sanottuna muista pikaisesta kokemuksesta juuri mitään.

Ravintolalla ei ole erikseen mitään lounaslistaa, joten valitsen listalta brisket sandwichin (15e) ja ruokajuomaksi tyydyn yli-hintaiseen 0,25L virvoitusjuomaan. read more

Paseo

Paseo

Kesäinen keskiviikko alkoi kuvausreissulla Lauttasaareen, joten sain samalla toteutettua pitkään kaavailemani testin lauttasaarelaisille tutussa Paseossa. Ravintolan nimi tarkoittanee sanakirjasta tarkistamatta jonkinlaista rantakatua, joten kivenheitto rannasta oleva, entiseltä pukeutumistilalta näyttävä puinen ravintolarakennus ei ole ihan kaukana mielikuvasta. Suuri osa asiakaspaikoista on ulkotiloissa, mikä ei ole yllätys. Oletan vain, mutta täällä tehtäneen suuri osa liikevaihdosta keskikesän auringossa.

Paikka on kuitenkin omassa verkostossani saanut vallan laveita arvosteluja puolesta ja vastaan, joten valitsen lounaslistalta kanaburriton (15,90e). Koska olen kuitenkin neljä minuuttia ennen keittiön aukeamista paikalla, otan virvoitusjuoman (3,5e / 0,3L) ja istun hetkeksi pihalle odottelemaan. Tasan neljä minuuttia myöhemmin palaan takaisin tiskille tekemään tilaustani ja 11,5 minuuttia myöhemmin saan annoksen eteeni tarjoiltuna. read more

Beerger

Beerger

Helsingin Hämeentiellä sijaitsee ravintola, jossa olen joskus ohikulkiessani käynyt syömässä ihan menettelevän lounaan. En muista enää, mitä söin, mutta muistan paikan olleen hipsterikäyrällä melkolailla kaaren lakipisteessä.

Nyt, kun koko maailman uusi normaali on saada ruokansa ravintoloista kotiin kannettuna, myös minäkin innostuin kokeilemaan paikkaa uudestaan. Siispä tilaukseen paikan juustohampurilaisateria (15e) ranskalaisineen ja juomineen. Annos oli tilaushetkellä tarjouksessa, normaalihinta oli neljä euroa korkeampi. read more

Falafel Box

Falafel Box

Maanantai-iltapäivän tilanne vaati välitöntä korjausta, kun koronakaranteenipesän elintarvikevarastot hupenivat hupenemistaan. Huomiselle ajoitettu ruokakuljetus oli vielä yli vuorokauden päässä, joten nälkää päätettiin kurittaa Pasilassa sijaitsevan Falafel Boxin avulla.

Myönnän, olen paikasta kuullut mainittavan ja ilmeisesti ainakin kaupungin vegaanipiireissä se on saanut jonkinmoista mainetta. Olisi varmasti tämän johdosta pitänyt kokeilla itse falafeleja, mutta kiireessä päädyin listalta siihen, mikä on turvallista. Ostoskoriin napsahti siis Chicken Shwarma Plate (11,90€). read more

Ravintola Lumi

Ravintola Lumi

Helsingin ”Lasikuution”, eli Sanomatalon välittömässä läheisyydessä ei kovinkaan montaa suositeltavaa ravintolaa löydy, joista ehkä aiemmin olen ollut kovin tyytyväinen ainoastaan Hausmaniin. Nyt kun tätä kirjoitettaessa Koronakevät 2020 alkaa näyttää hiukan valonpilkahdusta ravintoloiden tulevaisuuden suuntaan, avaan hiukan taannoista kokemustani, joka toivottavasti täyttää ravintolan heti sen avauduttua.

Sanottakoon siis heti ensimmäisenä, että Ravintola Lumi on paikka, joka kannattaa käydä kokeilemassa. Itse vierailin siellä helmikuun eräänä myöhäisenä iltapäivänä, jolloin ravintola oli käytännössä täysin tyhjä. Lounasaika oli päättynyt jo aikaa sitten ja sisään käveltyäni olin selkeästi omaa habitustani tasokkaammassa ravintolassa. Siinä minä olin, kamerareppuni selässä, tuplahuppari päällä hyisestä helmikuun säästä sisään kävelleenä ja näytin varmaankin lähinnä joltakin hampuusilta, joka on tullut lämmittelemään paikkaan. Siitä huolimatta, tyylikkäästi pukeutunut henkilökunta otti minut vastaan lämpimästi ja ohjasi minut haluamaani, valkoisella pöytäliinalla ja design-astiastolla katettuun pöytään. read more

Capo 33

Capo 33

Pari vuotta sitten kirjoitin Kallion ytimeen saapuneesta Hum Hum -ravintolasta, joka keskittyi egyptiläiseen katuruokaan. Muutamia kuukausia sitten kuulin Capo 33:sta, joka on avannut Alppilan Viipurinkadulle. Paikan ruokalista vaikutti myös tutulta, joten testi oli jossakin välissä tehtävä.

Nyt koronakevään aikana testaus tuli ajankohtaiseksi Woltin kautta ja ruoka saapui paikanpäälle kerrankin lämpimänä. Tilasin Big Guy Fattah’in (10e), jonka mukana saapui myös neljä lisuketta. Tzatziki, hummus, baba ganoush ja ”oriental salad”. read more

Piece’n Love

Piece’n Love

Näin koronakevään aikana monet ravintolat ovat lähteneet tekemään poikkeuksellisia ratkaisuja, eikä Uudenmaankadun ravintolakeskittymän jatkeessa oleva Piece’n Love tee toisin. Ylikansoittuneessa sosiaalisessa mediassa on kulkeutunut kautta kaupungin tietoa viitisen vuotta toimineen ravintolan levitettyä lonkeroitaan myös muihin kaupunginosiin kotiinkuljetusta tarjoten. Harvemmin olen Punavuoresta asti tilannut itse kotiinkuljetuksella pizzaa, mutta kokeillaan nyt tätäkin!

Selkeästi poikkeustilasta johtuen, ravintola ottaa maksuksi mobilepayn ja tilauksen myös Facebookin kautta. Kätevää ja vaivatonta, jonka tavan sopisi toki jatkuvan, mutta tällä hetkellä kun ravintoloilla on jälleen syytä arvostaa jokaikistä asiakastaan – myös niitä ihan kaikkein vaivalloisimpia, niin prosessi menee helposti eteenpäin.

Ravintolan ruokalista vaikuttaa siltä, että kyseessä ei ole ihan tavallinen kebabberia, sillä pizzoja listalla on vain kuusi, joista yksi perustaa makunsa tarragon-kastikkeeseen ja ankkaan. On kova kiusaus kokeilla, mutta päädyin kuitenkin Ham & Onion -pizzaan (16e) ja otan kokeeksi myös neljä palaa frittikanaa (9e). read more

Poompui B’Staurant

Poompui B’Staurant

Helsingin Hämeentiellä sijaitseva Poompui on helposti hukkunut kaupungin aasialaisten tusinaravintoloiden sekaan, mutta kun kyseessä on yksi kiinnostavimmista thairuoan ravintoloista, on koronakaranteenin lounasvaihtoehto selvillä. Ravintolalla ei valitettavasti ole omaa kuljetuspalvelua, mutta Foodoran sivuilta löytyi – vieläpä tänään -25% hintalapulla.

Lyhennetystä listasta löytyy Larb (norm. 16,50€), joka totuttuun tapaan tarjoilee thaimaalaisen salaatin. Sanaa ”salaatti” tässä vaiheessa on syytä tietää käytettävän varsin vapaasti, sillä annos vilauttelee vihreää varsin vähän, kaalia ja kurkkua nyt kuitenkin. read more