Suskin wieninleike

Suskin wieninleike

Pienen tauon jälkeen on virkistävää huomata löytäneensä Helsingin alueelta taas yhden wieninleikkeen, tällä kertaa Malmilta. Rauhallisen sunnuntaipäivän lounaspaikaksi valikoitui siis kortteliravintola Suski, jonka ainoat asiakkaat olimme kävellessämme sisään kymmenen minuuttia avaamisajan jälkeen.

Ravintolan sisustus on tyylikäs ja siisti – ja on omiaan muokkaamaan käsitystä, että Malmi on kaupunginosa josta tyylikkyys on kuollut. Toki kaikissa samankaltaisissa ravintoloissa on tietty persoonallisuuden puute, mutta sen kestää helposti jos ruoka on hyvää.

Tarjoilu Lue lisää...

Hesburgerin Veke-burger

Hesburgerin Veke-burger

Vegaanibuumin sanotaan alkaneen vuonna 2016, jolloin itsekin tapasin sen pyörteissä tulevan vaimoni. Se toki on tarina erikseen, mitä saatetaan joskus käsitellä yhteisessä tai omassa blogissani, mutta sanotaan myös, että silloin ymmärsin itse vihdoin, mikä vegaaniudessa on jujuna.

Ei, se ei käännyttänyt minua vegaaniksi, eikä edes vegataristiksi, mutta on kasvattanut huomattavasti kasviperäisen ravinnon osuutta kuluttamastani ruoasta.

Muistan kuitenkin noilta vuosilta, kuinka naurettavana pidettiin Hesburgerin yrityksiä palvella vegaaneita. Näiden vuosien aikana firma on kuitenkin Lue lisää...

Bryggeri

Bryggeri

Harvoin valitsen tätä ”blogia” varten ruokapaikkaa muulla perusteella kuin sillä, etten ole paikassa vielä käynyt, mutta tänään tein poikkeuksen. Helsingin Sofiankadulla, pahimman turistikeskittymän keskiössä pitää majaansa nimittäin Bryggeri Helsinki  – olutravintolana tunnetumpi kellariravintola, joka kaikeksi onneksi näin kesäaikaan on tehokkaasti levittäytynyt myös ympäröivään katutilaan terassien myötä. Onneksi Helsinki ei ole mikään Praha tai Pariisi, joten turistilaumoista huolimatta sekaan mahtuu.

Taannoin kävi nimittäin niin, että siipiravintola Hookista kertovasta postauksessani Facebookin puolella tuli kovin tuomitsevaan sävyyn henkilö kertomaan, että olen tehnyt kertakaikkiaan täysin väärin ja olen muutenkin täysin sivistymätön, kun menin siipiravintolaan syömään hampurilaista ja vielä kehtasin kirjoittaa siitä, ettei se ollut paras hampurilainen mitä olin syönyt.

Siispä, tällä kertaa menin olutravintolaan ja otin juomaksi kolajuoman. Ja nyt myös kerron siitä. Hinta 3,50 ja ihan samanlaiselta se maistui kuin muuallakin. Toivottavasti tämä henkilö, joka on siis myös Bryggerin ravintolapäällikkö, ei pitänyt tätä nyt täysin hirvittävän sivistymättömänä tekona.

Jos piti, en ole edes pahoillani. Maksoin omista rahoistani, joten voin juoda mitä huvittaa. Sitä valinnanvapautta käyttävää ihmistä sanotaan myös asiakkaaksi.

Hampurilainen saapui pöytään tasan 20 minuuttia tilauksesta puolityhjässä ravintolassa hiljaisena iltapäivänä. Ensivaikutelmaltaan huomio kiinnittyy varsin väljään pleittaukseen joka jättää paljon tilaa lautaselle, sekä pihvin paksuuteen, joka tekee sen käsin syömisestä vaikeaa ellei mahdotonta. Itse valitsen keski-ikäisille sopivasti ruokailuun veitsen ja haarukan, enkä valintani kanssa ole väärässä. Pihvi on nimittäin käsin kasattu ja murenee tavanomaista helpommin – ja sitä tehdessään myös näyttää burgeripihvin tärkeimmän ominaisuuden, eli onnistuneen medium-kypsyysasteen. Pihvin maku on kohdallaan ja vaikka joku voisi sanoa siinä olevan himpun liian paljon mausteita, omiin makunystyröihini se toimii vallan hyvin. Samaa ei voi kuitenkaan sanoa pihvin alla olevasta oluthaudutetusta sipulista ja savuolutketsupista, jotka toki vahvistaa makuun toivottua savuisuutta, mutta tuovat myös mieleen maultaan vastaimuroidun karvalankamaton. Pihvin päälle ladottu sinappimajoneesi ajaa asiansa.

Kiinnostavin huomio kuitenkin liittyy juustoon. Ilmeisesti keittiössä on säästökuuri, sillä kipparijuuston viipale on leikattu kahtia ja sillä on peitetty vain puolikas pihvi. En aivan muuta logiikkaa tähän ymmärrä kuin sen, että varastosta on ollut aivan näillä näppäimillä juusto lopussa ja mahdollisimman pitkälle ”ei oo”:n välttämiseksi on aineksia alettu venyttämään. Toinen huomio kokoon (jolla on aina merkitystä, sanotte mitä sanotte) liittyy itse pihviin. Vaikka sillä kokoa ja painoa on, sen tekemisessä ei ole huomioitu sämpylää johon se on menossa. Pihviä olisi siis voitu hakkailla vähän leveämmäksikin.

Käytetystä sämpylästä sen verran, että savuisenmakeaan yleismakuun olisin itse suosinut briossia. Kuivahko valinta toki toimii sekin, mutta parilan kautta käytettynä se on ottanut itseensä hiiltymistä sen verran, että maussa on myös ajoittain aimo annos hiiltä. Vaikka karsinogeenit ovatkin monesti liharuoissa lempimausteitani, burgerissa sitä en mieluusti haluaisi.

Lisukkeina tarjottavat ranskalaiset ovat suolaisempia kuin koskaan mitkään maistamani. Toki näistä tulee automaattisesti armoton jano, joka on toivottava ominaisuus – olutravintolassa kun kuitenkin ollaan, mutta vähempikin riittäisi.

Kaikenkaikkiaan, Bryggeri jättää itsestään jäljelle kylläisen vatsan, jossa jossakin takakulmassa kaivertaa pieni pettymys. Kaikesta huolimatta, se pettymys ei kuitenkaan ole asennekysymys – vaan paremman puutteesta. Bryggerin burger edustaa makumaailmaltaan mainiosti sitä mitä olutravintolan burgerista voisi odottaa, mutta samalla se ei ylitä oikein mitään rimaa, minkä ruoan pitäisi ylittää irtautuakseen keskitasoisen leimasta. Pääosin se on varsin toimiva, jopa yllätyksellinen, mutta pienet virheet tekevät siitä annoksen jonka kohtalona on jäädä helposti unohduksiin. Siispä 3/5 on sopiva arvosana ja osittain siinäkin tuntuu olevan himppasen liikaa.

Hook

Hook

Jos Helsingistä haluaisi hakea kirottua liikepaikkaa ravintolalle, olisi Kisahallin päätyä vaikea voittaa. Vuosien aikana siinä on viihtynyt kaikenlaista ravintolaa, joista viimeisimpänä kolmisen vuotta paikalla viihtynyt Hook.

Paikka on jokseenkin tunnettu piireissä kiekonpelaajien kantapaikkana, joka lienee kerää viikonloppu-iltaisin terassille ja lähipusikoihin kytikselle myös nälkäisiä missejä, muotibloggaajia ja muotimissi-influencer-bloggaajia. Ravintolan ruokalistassa tämä ei juuri erotu ja se onkin varsin suoraviivainen, keskittyen lähinnä burgereihin ja uppopaistettuihin puolivalmisteisiin.

Aurinkoisena kesäiltapäivänä terassilla on neljä ihmistä, enkä usko sisällä viihtyneen ainakaan yhtään sen enempää. Muistelen syöneeni paikassa joskus aiemmin hyvän, mutta ylihintaisen juustoburgerin, joten valinta kohdistui siihen (15,90e).

Lautasen saapumiseen menee hiljaisuudesta huolimatta 15 minuuttia, mikä ei välttämättä ole huono asia. Annoksen yleisilme valitettavasti ei aiheuta kuitenkaan hurraahuutoja, vaikka lankulta tarjoaminen tuokin kivan säväyksen pienelle, sisälläni asuvalle puusepänalulle. Ensivilkaisulta kuitenkin on helppo todeta, että burgerin remoladekastike ja viherosasto on lähtökohtaisesti väärin. Tiedän – olen juustoburgerfanaatikko (kuten olen myös fish & chipsien ja wieninleikkeen suhteen), mutta näissä ruoissa on kaikissa se yhteistä, että yksinkertaisuus on kaunista. Kastiketta on kolmannes liikaa ja se vetistää yleistuntumaa burgerissa huimasti. Maku on kuitenkin kohdallaan, mutta sekin latistuu kun huomaa burgerin haalistuneen hetkessä heti tarjoiltaessa –  burgeria ehtii syömään noin kolmanneksen ja lämpimästä ilmasta huolimatta, pihvin lämpötila on laskenut salaatin tasolle. Pihvi on myös täysin ylikypsä ja sen pinnasta tuntuu unohtuneen mausteet. Hiukan ristiriitaista kyllä, mutta muiden täytteiden maku on toisaalta kohdallaan, mutta ei edusta minulle sitä juustoburgeria jonka ajattelin tilaavani.

Lisukkeranskalaisissa on myös parantamisen varaa, mutta ainakin niiden suola on kohdallaan ja pinnasta löytyy jopa rapeutta. Hetki lisää rasvakeittimessä ei silti olisi haitaksi.

Paikan ehdoton plussa on kuitenkin palvelu. Erittäin reipas ja ystävällinen tarjoilija huomioi välittömästi alueelle käveltyäni, toi nopeasti myös ruokalistan ja mikä parasta – tarkkaili tilannetta huomaamattomasti, sillä sain myös laskun odottelematta turhaan. Ravintolalle tiedoksi, jotta kiitokset voidaan ohjata oikeaan paikkaan – vierailin siis paikanpäällä 17.6. klo 17.30.

Luette tän kuitenkin.

Ja kun luitte edellisenkin, niin luetta varmasti tämänkin. Kaikenkaikkiaan, Hook – burgerinne ei anna hirvittävästi aihetta uuteen vierailuun. Burgerin perusrakenteessa on tehty muutamia perustavaa laatua olevia virheitä ja siksi tason parantamiseen on vaikea uskoa. Tälle nykyiselle tasolle päästäkseen voi oikeastaan heittää sokkona tikkaa ja osua mihin tahansa burgeria tarjoavaan ravintolaan. On kuitenkin sanottava, että katastrofi ei tämä kuitenkaan ole, josta syystä 2/5 on oikea arvosana.

The Lucky Bastard

The Lucky Bastard

Itäkeskuksessa majaansa pitävä The Lucky Bastard on ravintola, josta on vaikea löytää todellista persoonallisuutta. Jo aiemmin majaillessaan kauppakeskuksen länsipäädyssä se tuntui varsin hipsterpaikalta, mutta nyt siirryttyään kauppakeskuksen keskiosiin, on hipsterifaktori viety äärimmilleen. Tavallisten ruokien lisäksi paikasta löytyy mm. noin kahta tusinaa eri Fantaa.

Tieto, jota ilman suurin osa teistä olisi voinut varmasti elää.

Ravintola on myös muutossaan ottanut käyttöön vahvasti inhoamani tavan, eli summerikiekot, joilla ravintola teettää osan omista töistään asiakkaalla. Käytännössä siis tarjoilijan tehtävät. Jotain kuitenkin sanoo vierailuni ajankohtana tiskin takana olevan nuoren miehen palveluhenkisyydestä, että urputtaessani siitä, että en voi odotusaikana levittäytyä läppärini kanssa pöydälle tekemään töitä – hän automaattisesti ehdottaa, että voisi tehdä poikkeuksen ja tarjoilla annoksen pöytään. Erittäin hyvää pelisilmää siis.

Ravintolan ruokalistalta valikoituu annokseksi Lucky Cheeseburger (9,70e) josta löytyy kaksi kokoa. Tämä on niistä pienempi, joka oletusarvoisesti mahdollistaa liittää kokeiluuni myös Cheesy Lucky Fries (5,90e) annoksen. Hinta ei ole siis mitenkään mahdoton, mutta johtuen siitä, että kaikki huomioni on mennyt kaupungin kärkitiloista kamppailevien burgermestojen tuotoksien seurailuun, on tutka täällä ennakko-odotusten osalta varsin kadoksissa.

Ja se on sinänsä hienoa, sillä noin varttitunnin odottamisen jälkeen ystävällinen henkilökunnan jäsen kiidättää pöytääni kaksi lautasannosta. Varsin tiiviin näköinen burgeri toisella ja jättimäinen annos ranskalaisia toisella. Ensimmäisenä kiinnittää huomiota se, että täällä burger tarjoillaan oikeaoppisesti käsin syötäväksi ja sitä helpottamaan on lautaselle asetettu myös paperitasku. Tästä isot plussat.

Valitettavasti kuitenkin ensipuraisu ei jatka euforian tunnetta. Burgerin pihvi on kovin tiivis ja paksu, mutta juusto jää hyvin vahvasti taustalle, jonka dominoi kadoksiin vahva majoneesin maku. Pihvi on kypsennetty oikeaoppisesti mediumiksi ja sämpylän rakenne on toimiva. Ensivaikutelma burgerista on pihvistä johtuen hiukan tehdasmainen – se on tehty liian siististi, kun hiukan rustiikkinen (eli sopivan paskasti rakennettu) burgeri toisi myös enemmän persoonaa.

Ranskalaisannos on sitävastoin todellinen yllättäjä. Kokoa riittää, mutta juustoisuus ei saavuta ihan tavoitteita. Annokseen kuuluu juustoraastetta, joka on raemuotoisena heitetty kypsennettyjen ranskalaisten päälle lautasella ja se on vain osittain sulanut. Osasyy heikolle sulamiselle löytyy isosta kauhallisesta hapankermaa, jonka syytä olla annoksessa en voi käsittää. Se toimisi huomattavasti paremmin vain erillisenä dippinä – ja nyt se paitsi jäähdyttää nopeasti kaikki lautasen ranskalaiset haaleiksi, myös tekee puolesta niistä vetisiä ja kylmiä. Ainesosista löytyy myös ruohosipuli, mutta sitä annoksessa on vain koristeeksi – valitettavasti, sillä pidän ajatuksesta kovasti. Suolaa saisi olla enemmän.

Lucky Bastardin ranskalaisannoksen paras puoli on sen koko. Soppalautasellinen on todella toimiva annos porukassa jaettavaksi oluiden kanssa, joka selkeästi on myös listan suunnittelussa otettu huomioon. Tätä tuli myös muutamaa päivää myöhemmin todistettua, kun sovin erään työpalaverin samaan paikkaan ja tilasin aiemmasta viisastuneena annoksen ilman hapankermaa ja toivoin sen puuttumisen korvattavan extrajuustolla ja -ruohosipulilla.

Niiden määrän kasvattamisesta ei otettu onkeen, mutta ainakin hapankerma poistui häiritsemästä annosta ja totta tosiaan, näin annos toimi huomattavasti paremmin. Ranskalaiset olivat rapeampia ja ne säilyivät pidempään lämpiminä. Edes niiden varsin ujo suolaus ei haitannut, kun nyt muitakin makuja oli havaittavissa kuin märkää ranskankermaa.

The Lucky Bastard on muutaman käynnin jälkeen varsin toimiva ostoskeskusruokala. Summerilättyjen käyttäminen vituttaa aina ja siitä tekisi mieli rokottaa lisäpiste, mutta totuus on, että Lucky Bastard päihittää monet muut samaisen ostoskeskuksen ruokapaikoista mennen tullen. Ei se silti täydellinen ole, mutta hinta-laatusuhde on varsin kohdallaan ja myös palveluasenne on tavallista parempi. Itselleni jäi paikasta hiukan ristiriitainen tunne, mutta tämän paikan soisi saavan enemmänkin asiakkaita. Kokonaisuutena tiukka 4/5, josta on varaa vielä reilusti parantaa.

Hard Rock Cafe Helsinki

Hard Rock Cafe Helsinki

Niin vaan koitti se päivä, jolloin päädyin syömään tähän 1970-luvulla Lontoosta esiinponnahtaneeseen ravintolaketjuun, joka aloitti Helsingissä vuonna 2012. Tätä ennen toki ravintoloita oli avattu mm. Fidzille, Maltalle ja Nicaraguaan, joten meidän varmasti pitäisi olla kiitollisia tästä maailmanvieraasta, joka tuli rikastuttamaan ravintolatarjontaamme.

”Ennakkoluulot sikseen ja tanssimaan”, sanoisi entinen jumppamaikkani, joten portaat ylös toiseen kerrokseen ja heti paikalleen ravanneen tarjoilijan kanssa jutustelemaan, löytyisikö viideltä keskiviikko-iltapäivästä vapaata pöytää. Tarjoilija tähän toteamaan, hiukan pahoillaan, että saatavilla ravintolasalista on vain kolme (uloskäynnin lisäksi myös WC:tä) lähinnä olevaa pöytää, joista toki sopivan kelpuutimme. Pahoittelevasta luonteesta johtuen jäi hiukan pieni fiilis, onko ilmassa odotettavissa vahvaa urean tuoksua klosettien suunnalta (vastaus: ei todettu saapuvan myöhemminkään).

Listat käteen ja tarkastelemaan vaihtoehtoja – ja koska seuralaiseni oli vegaani – ja erityisen nälkäinen sellainen, samantein tarkastelemaan vaihtoehtoja alkuruoista, jotka toivottavasti saataisiin pöytään nopeasti. Tarjoilijalta kysyttyämme, vegaanisia vaihtoehtoja oli ainoastaan nacholautanen. Hiukan erikoista, sillä äkkinäkemältä listalta löytyi kolme muutakin annosta, joista pienellä väkertämisellä olisi voitu tehdä vegaanisia. Ilmeisesti kaikki listan aineksista ovat keittiössä puolivalmisteina, mikä ei suorastaan paranna paikan mielikuvaa.

Alkuruokien pakollisen skippaamisen vuoksi burgertilaus suoritettiin samointein ja valitsin listalta Hickory BBQ Bacon Cheeseburgerin (19,90e). Ruoka saapui pöytään yllättävän nopeasti, noin kymmenessä minuutissa lähes täydessä ravintolassa, joka entisestään nostatti ajatuksia puolivalmisteista.

Burgerannos ensivilkaisultaan kuitenkin vaikutti varsin tavanomaiselta, jossa lisukeranskalaiset on laitettu voipaperitötsässä kuppiin ja burgeri on rakennettu keskitasoisen yksinkertaisesti sen viereen. Kuva ei tee ehkä oikeutta, sillä ravintola päätti juuri syömisemme aikaan vähentää valoa puoleen ja lisätä sen kompensoimiseksi muusikin voimakkuutta vastaavasti. Meille, jotka kärvistelemme keski-ikäisyyden alttarilla, valmistaudumme syyttämään kaikesta ”nuorisoa” ja tulimme paikanpäälle vain syömään – muutos ei välttämättä ollut yhtään niin tervetullut, kuten ei myöskään kuvanlaadulle.

Nälkäisenä ei kuitenkaan ole varaa nirsoilla, joten ensipuraisu burgerista aikaansai sen nälkäisen mielen euforian joka tapauksessa. Pureskelun aikana mausta irrottautui pekoni ja punertavaksi jätetty burgeriliha, mutta pientä savuaromia lukuunottamatta muuten mausta oli vaikea saada mitään irti. BBQ-kastikkeen imelä makeus erottui jokseenkin kaukaisena ja juusto tuntui varsin yhdentekevältä lihan tasapaksuisuuden dominoidessa. Suurin ongelma kuitenkin burgerissa on kuitenkin yleinen mauttomuus – tuntui kuin suolaa ja pippuria ei keittiöstä olisi löytynyt lainkaan, joka hyvin paistetun pihvin huomioonottaen on astetta suurempi pettymys – ja kun sämpyläkään ei tarjoa itsessään mitään ahaa-elämystä mössöytyessään epämääräisiin nesteisiin lautasella, ei kokonaisuus ole oikein hallittavissa.

Kampanjan vuoksi maksoin burgerista kympin, mikä lienee olisikin annoksen oikea, laatua vastaava hinta, mutta normaalihinta 19,90e on ehdottomasti ylihintaa. Tämä ei oikein millään tasolla vastaa sitä vaikka jokaisen annoksen yksityiskohdan arvioisi erikseen, mitä nyt pekoni on aina yhtä hyvää ja ”mahdotonta” saada pilalle.

Hyvin tasapaksu, mauttomassa päässä oleva kokonaisuus jossa ei oikein ole mitään kehuttavaa. Kamppailen juuri tätä kirjoittaessani kahden arvosanan kesken. Arvosanana 3/5 tuntuu selkeästi liian korkealta, joten 2/5 on aikalailla kohdallaan. En syö enää edes alennettuun hintaan ja kokemuksen perusteella vaikea mennä uudelleen.

Kuja Bar & Bistro

Kuja Bar & Bistro

Yksi paikoista jotka tuntuvat olleen paikoillaan iät ja ajat (vaikkei tunne pidäkään paikkaansa) on Kuja Bar & Bistro, joka on sijainnut Hakaniemen syrjäkadulla niin kauan kuin muistan.

Paikka on sijainniltaan suhteellisen syrjäinen ja usein parkkipaikkaa on vaikea löytää. Sisään kävellessä kuitenkin ilme kirkastuu, sillä paikan yleisilme on juuri sellainen mistä itse pidän. Koruton, mutta siisti. Pöydissä ei turhia krumeluureja tosiaan näy, olutvalikoima on kattava ja bistroinen yleishenki välittyy. Terveellä epäluulolla ruoan laatua kohtaan tilaan itselleni burgerilistalta vegaaniburgerin (15,50e), joka 10 minuutin odottelun jälkeen osoittautuu tavallista enemmän leiväksi kuin varsinaiseksi hampurilaiseksi. Olen monta kertaa jo todennut sen, mutta totean sen tässäkin: hampurilainen on hampurilainen vain jos sen voi syödä käsin likaamatta paitaansa.

Annoksen yleisilme on siitä huolimatta varsin kutkuttava. Sämpylän tilalla käytetty leipä vakuuttaa koollaan ja vaikka ensivaikutelma herättää pelkoa kuivuudesta, on sen koostumus täydellinen. En tosin tällaisissa ”hampurilaisissa” ikinä muutenkaan syö hattua, joka tottakai tasoittaa tilannetta makujen suhteen. Leivän varsinaisena pihvinä on käytetty nyhtökauraa, joka on hiukan mielikuvitukseton valinta jo tänä päivänä, mutta toisaalta toimii hyvin tarkoitukseensa. Erityisplussaa siitä, että Kujalla ei selkeästi olla tyydytty heittämään vain sitä suoraan leivän väliin sellaisenaan, vaan ryyditykseksi on rakennettu oikeasti sellaiset mausteet, että nyhtökauran ominaismaku ei (onneksi) pääse valtaamaan alaa. Tämä on ehkä parhaimman makuinen nyhtökauraruoka jota olen maistanut. Leivän välissä oleva chilimajoneesi on keittiössä lytätty leipien väliin yksittäisenä paakkuna – pakottaen syöjän vähän levittelemään ja annostelemaan sitä uudelleen, mutta siitä mainisteminen tuntuu jo itsestänikin vähän nillittämiseltä.

Kokonaisuutena ensikosketukseni Kujaan oli varsin rakastettava. Tällaisia bistroja toivoisi olevan enemmänkin tässä kaupungissa ja ainoa todellinen harmitukseni on, että tämä osuu niin harvoin, jos koskaan omien kulkureittieni välittömään läheisyyteen. Hyvä kysymys onkin se, että vaikka olin itse hyvin tyytyväinen tämän tarjontaan – kuinka kaukaa oikeasti viitsin mennä Kujaan jatkossa syömään – vai löytyykö lähempää kiinnostavampaa paikkaa? Se selviää itselleni sitten, kun seuraavan kerran Kujaan päädyn. Siihen asti tyytykää 4/5 arvosanaan.

Bun2bun & Beyond Meat -burgerit

Bun2bun & Beyond Meat -burgerit

Kymmenisen vuotta sitten kohistiin siitä, että jenkkiläinen yhtiö kehitteli täysin lihan kaltaista hampurilaispihviä. Tai – oikeammin, niitä yhtiöitä oli useampia. Yksi niistä oli kuitenkin Beyond Meat, joka sai lopulta oman pihvinsä jopa markkinoille – ja josta vegaanipiireissä ollaan puhuttu varsinaisena graalin maljana. Nyt – vuosia myöhemmin, kyseiset pihvit ovat saapuneet myös Helsinkiin.

Testasin viime keväänä Kampin keskuksessa Bun2bun-hampurilaisravintolan 6k-ravintolakeskittymässä, enkä aivan täysillä vakuuttanut. Silloinen burger oli melkolailla keskinkertainen ja hinta-laatusuhteeltaan kallis. En olisi todennäköisesti koskaan käynyt täällä uudestaan ilman paikan totaalista uudelleenajattelua – ja kieltämättä ainakin omasta mielestäni, se oli myös tarpeellinen muutos. Ei yhteiskunnalliselta kannalta, mutta on vaikea uskoa että Bun2bun olisi pärjännyt premium-hamppareiden kilpailussa kovin kauaa niillä tuotteilla, varsinkin kun kaupungissa on niin monta parempaakin burgerpaikkaa. Siispä tulee tarve erottautua jotenkin.

Saapuessani seuralaisen kanssa Kampin 6k:hon, on tiskillä hiukan kuhinaa. Tilaukseen Bluecheese (15,50e), jonka seuraksi ranut ja juoma (+6e) – ja käteen pöytäsuristin, jonka perusteella ruoat taasen noudetaan tiskiltä. Burgerin hinta päräyttää jo itsessään löysät housuun, mutta liene jostakin ne lisenssimaksut on vegaanisten pakastepihvien käytöstä revittävä.

Suristin aloittaa noin 10 minuutin päästä ja pian seuralaiseni tulee kahden metallitarjottimen kanssa takaisin pöytään. Hiukan yllätyksenä, molempien burgerit näyttävät olevan varsin mallikelpoisen näköisiä ensivilkaisulta. Tosin seuralaisen BBQ & Cheddar (14,50e) näyttää suuremmalta. Ei omanikaan huonolta näytä, mutta koska en lukenut ruokalistaa kunnolla, hiukan yllätykseksi tulee reilu rucolan määrä. Ajatus pizzamaisesta makurönttösestä suorastaan kuvotti, mutta rohkeasti päin hyökättyäni ensivaikutelma säväytti. Burgerin maut olivat yllättävän hyvin kohdallaan ja pieni makeus kohtasi hienosti majoneesin ja sinihomejuuston. Maussa oli juuri sopivaa pehmeää tunkkaisuutta – kuin nokoset mummon sohvalla. Seuralaisen valinta maistui selkeästi raikkaammalta perusburgerilta.

Varsinainen pihvi, eli maailman parhaaksi vegaaniseksi pihviksi mainostettu lätty ei taas kovin paljoa aiheuttanut riemunkiljahduksia. Se kieltämättä toimi hyvin, mutta mausta ei juuri voi sanoa sen kaiken sinihomejuuston alta – mutta näinhän se on lihapihveissäkin, useimmissa. Koostumus ja ulkonäkö kuitenkin täsmäsivät täysin – eikä oikeastaan tuntunut millään tasolla siltä, että olisin syönyt täysin vegaanista vaihtoehtoa. Mutta minä vertaankin burgeria lihaburgeriin – vegaanisiin hampurilaispihveihin verrattuna tämä on suunnaton harppaus eteenpäin – lihaburgereiden suuntaan tosin.

Ja siinäpä se juuri olikin, miksi tämä on niin ainutlaatuinen tilaisuus. Vegaaniset valinnat ovat aina kärsineet siitä, että ne ovat aina korvaavia verrattuna ei-vegaanisiin, jo paikkansa löytäineisiin raaka-aineisiin. Vegaaniset vaihtoehdot ovat vielä pitkään ravintolaskenessä korvikkeita ja haastajia, joista mukavina poikkeuksina ravintolat jotka suunnittelevat ruoka-annoksensa suoraan raaka-aineiden pohjalta, eikä toisinpäin.

Tosiasia kuitenkin on, että maailma muuttuu ja tällaiset vaihtoehdot ovat tulossa yhä laajemmin tarjolle. Tämän hintaisena se kuitenkin on jopa premium-luokassa harvinainen herkku, jonka nimeen vegaanipolvet tulevat vielä pitkään vannomaan. Burgerina 4/5.

Onnittelut Bun2bun hienosta, strategisesta uudelleenstartista.

Sports Academy

Sports Academy

Tämä sanapari saa monen penkkiurheilijan päästämään muutaman housuihinsa, sillä onhan kyse suhteellisen legendaarisesta sporttibaarista. Tosin tuo steissiä vastapäätä sijaitseva jättiläinen on ajat sitten jo kuopattu ja paikka löytyy tätä nykyä City-Centerin sisäpihalta, entisen Rosson tiloista johon se muutti 2017 vuokrasopimuksen päätyttyä.

En valehtele, lounasseurani vaatiessa minua etsimään City-Centeristä ruokapaikan, en ihan ensimmäisenä toivonut Sporttia, mutta koska paikan ruokien tsekkauksesta on jo hetki aikaa – ajattelin ottavani luodin vatsaan – ihan teidän vuoksenne.

Saavuin paikalle kolmea minuuttia ennen lounasajan loppumista ja ystävällisen lapun ohjatessa portaita nousevan entiteettini tilaamaan lounasta baaritiskiltä, kohtasin täysin aution näyn. Ketään ei ollut missään – neljään minuuttiin, jolloin ystävällinen ja vahvasti lisämyyntiä tekevä tarjoilija otti tilaukseni vastaan. Lounaslistalla kun mentiin, löytyi listalta kana-halloumiburger, suhteellisen kohtuulliseen 12 euron hintaan. Lisämaksusta olisi irronnut bataattiranskalaiset, sekä myös isompi juoma – nyt tyydyin sinänsä kohtuulliseen 1 euron hintaiseen virvoitusjuomaan (0,33L). Maltillisesta hinnoittelusta plussaa.

Burger saapui melko nopeasti, noin 10 minuutissa. Samaa ei voi tosin sanoa lounasseurastani, joka kolme minuuttia myöhemmin tilanneena sai oman ruokansa 25 minuuttia myöhemmin. Toki ihanteellisessa maailmassa olisimme tilanneet samaan aikaan ja ruokkineet itsemme yhtäaikaa, mutta 25 minuuttia kielii lähinnä siitä, että keittiössä jokin on vialla.

Ensimmäinen asia joka hiukan rikkoi omaa antipatiaani S-ryhmän ravintoloita kohtaan on se, että nykyään paikassa ei turvauduta halpaan salaattipöytään, vaan alkuruoaksi lounaan yhteydessä saa tilattua pöytään tarjoillun salaatin tai keiton. Itse päädyin salaattiin, joka laadultaan oli himpun tavanomaista salaattipöytää korkeammalla, mutta aina tuntuu paremmalta kun sen saa pöytään tarjoiltuna. Myös siitä plussaa.

Annos itse vaikuttaa hiukan vajaalta kattaukselta, jossa ranskalaisia saisi olla himpun enemmän. Niiden laatu on tyypillistä S-ryhmää, ei tajunnanräjäyttävää, mutta ihan ok – jossa suolan määrässä ei olla ainakaan pihistelty. Kansanterveys kiittää, vaikkei tällaiset lounaat muutenkaan sitä juurikaan edistä. Jos asia on sinulle muuten tärkeä, listalta löytyy myös salaattia.

Varsinainen yllätys on kuitenkin burger, joka osoittautuu (matalia) odotuksia paremmaksi. Pelkästään ydinsodankin kestävän sokerisämpylän vaihtaminen laadukkaampaan palvelee tässäkin tarkoitustaan ja hiukan vajavaiselta tuntuva fillinki saa hyvästä sämpylästä kaipaamansa tuen pettymystä vastaan. Täytteet muuten vaikuttavat toimivan yhteen, mitä nyt listalla mainostettu savuchilimajoneesi ei ihan odotusten kaltaisesti sisällä chiliä kuin savuakaan. En tiedä myöskään, miksi tällaisissa burgereissa tarjoillaan välissä tuoretta tomaattia – sen voisi jättää pois. Mielellään kaikista burgereista, kiitos.

En ihan heti olisi kuvitellut sanovani näin, mutta yllätyin. Odotustasoni oli selkeästi huomattavasti matalemmalla ja Sports Academyn burger pääsi yllättämään suhteellisen positiivisesti.

On 12 euroa toki lounaistakin Helsingin suhteellisen edullisessa lounasskenessä tästä annoksesta ihan normaalia tasoa oleva hinta, mutta jälleen kerran – kun tätä vertaa parhaimpiin hampurilaispaikkoihin, ei tämä pääse niitä lähellekään. Silti ihan ok suoritus, jonka syötyäni en tuntenut itseäni millään tavoin petkutetuksi – vaan päinvastoin kylläiseksi hymy huulilla. En silti rientäisi paikkaan uudestaan, ainakaan heti – sillä palvelussa on vielä parannettavaa. Arvosanaksi ihan tyylikkäästi keskiverto 3/5.

Harbour Tap & Taste

Harbour Tap & Taste

Jos maailma ei tarvitsisi enää yhtään tiettyä ruokalajia tarjoilevaa ravintolaa lisää, olisi hampurilaiset helppo sijoittaa kärkipaikalle. Niitä löytyy lähes jokaisen ravintolan listalta, suurimmaksi osin kahdesta syystä. Ne on helppo valmistaa, eli niiden kate on hyvä – ja ne juuri siitä syystä on helppoja myytäviä usein suhteellisesti edulliseen hintaan.

Tässä mielentilassa matkasin lähelle Helsingin uusinta sokkeloa, kauppakeskus Rediä, jonka lähellä Capellaninaukiolla sijaitsee Harbour Tap & Taste – jokseenkin bissepaikkana itsensä profiloiva ravintola, joka tarjoilee myös ruokaa. Kuultuani paikan omistuksen olevan samalla taholla kuin Bar Broncot, nousi odotusarvoni hiukan, sillä vaikka Bronco ei ihan täysiä pisteitä missään tapauksessa saa, on sitä ollut kiitettävä mielikuvituksesta mitä tulee ruokalistaan.

Saavuin paikkaan alkuiltapäivästä, jolloin nurkkapöydässä notkui vain yksi asiakas. Sen ymmärtää, sillä ulkopuolella oli melkoinen rakennustyömaa käynnissä ja ihan selvää on, että kenties jo ensi kesänä baarilla on tässä erinomaiset mahdollisuudet terassikauden avajaisiin, lähes vesirajassa ja näköalalla Korkeasaareen.

Lounaslistalta irtosi valinnaksi viikon burger (10,40e) – ”PULLED BURGER”, eli nyhtöpossua sisuksissaan tarjoileva voileipä. Sanon sitä voileiväksi, koska oli itseasiassa tilattaessa jo ilmiselvää, että tätä ei pysty syömään yhdellä kädellä, mikä on laajalti käyttöönottamani hampurilaisen määritelmä.

Annos saapui pöytään melko rivakasti, noin kymmenessä minuutissa ja vaikutti varsin toimivalta. Annoksen ranskalaiset edustivat toimivaa ja vahvasuolaista pakastelinjaa ja erityismaininnan ansaitsee annoksen ketsuppi, joka eroaa perusheinzeista.

Burgerin sämpylänä toimii tavanomainen briossi ja sen välissä iso mytty nyhtöpossua, joka erikseen maistuu ihan toimivalta, mutta joka sämpylän väliin melko yhdentekevän salaatin ja tipan majoneesia kanssa tuo lähinnä mieleen vain märän tippaleivän tai lattienpesumopin. En ole koskaan ymmärtänyt nyhtöburgereiden väitettyä hienoutta, eikä se tälläkään kertaa saa minua voitettua puolelleen, mutta on tässä T&T:n versiossa hyvääkin, kuten sopivan lievä chilin puraisu.

Kokonaisuutena annos kuitenkin jää varsin keskinkertaiseksi. Siinä ei varsinaisesti ole mitään huonoa, mutta ei mitään suurempaa iloittavaakaan. Adjektiivi ”mitäänsanomaton” olisi kohdallaan ellei sillä olisi hiukan negatiivinen konnotaatio. Suurimmat syytökset voi ylipäätään antaa konseptille, jossa ihan hyvää lihaa riivitään epämääräiseksi möttöseksi tarjottavaksi sämpylän välissä. Jos tässä olisi hyvin valmistettu ja maustettu pihvi, voisi annos saavuttaa jopa 4/5 arvosanan, mutta tässä tapauksessa 3/5 on kohdallaan.