Savotta

Savotta

Oikeastaan tämä kirjoitus käsittelee Onlynams-kanavan kuvausten myötä todettua kokemusta, eikä varsinaista asiakaskäyntiä, joten ravintolan henkilökunnalle on varmasti ollut selvää, missä asiassa ravintolassa kävimme.

Kävimme kuitenkin oheisen videon mukaisesti testaamassa ravintolan erikoisuuden, eli 28,90 euron hintaisen ”Tukkijätkän hirviburgeri ja friteerattua puikulaa” -annoksen.

Siinä missä burgerannos maksaa lähes kolmekymppiä, pitäisi olla annoksen jo todella erinomainen ja kun ensivaikutelma pöytään kannetusta annoksesta on suoraan sanottuna todella sniidu, alkaa mielessään hiljalleen heiluttelemaan sille kolmekymppiselle hyvästit. Vastinetta et tästä tule paljoa saamaan. read more

[vifblike btntype="html5"]

Jord

Jord

Helsingissä on lukemattomia ravintoloita, eikä noin kerran viikossa uutta ravintolaa kokeilevan aika riitä niistä kaikkiin. Tänään kuitenkin kohdalleni osui ravintola, josta en ollut kuullutkaan – nimittäin Kruunuhaassa sijaitseva Jord.

Paikkaa mainostettiin minulle pienenä intiiminä ravintolana, joka olosuhteiden ja ajan pakosta joutui esittäytymään lounasaikaan. Etukäteen listaa tarkastellessani lounaslista on tavanomaisiin ruokaloihin tottuneihin poikkeuksellinen – lounaslistalta kun löytyy viisi annosta, salaateista jälkiruokaan. Hinnat luonnollisesti sen mukaisia – mutta listalla myös vaihtoehto ottaa kahdesta neljään annosta (hinnat 22/29/35e). read more

[vifblike btntype="html5"]

Bryggeri

Bryggeri

Harvoin valitsen tätä ”blogia” varten ruokapaikkaa muulla perusteella kuin sillä, etten ole paikassa vielä käynyt, mutta tänään tein poikkeuksen. Helsingin Sofiankadulla, pahimman turistikeskittymän keskiössä pitää majaansa nimittäin Bryggeri Helsinki  – olutravintolana tunnetumpi kellariravintola, joka kaikeksi onneksi näin kesäaikaan on tehokkaasti levittäytynyt myös ympäröivään katutilaan terassien myötä. Onneksi Helsinki ei ole mikään Praha tai Pariisi, joten turistilaumoista huolimatta sekaan mahtuu.

Taannoin kävi nimittäin niin, että siipiravintola Hookista kertovasta postauksessani Facebookin puolella tuli kovin tuomitsevaan sävyyn henkilö kertomaan, että olen tehnyt kertakaikkiaan täysin väärin ja olen muutenkin täysin sivistymätön, kun menin siipiravintolaan syömään hampurilaista ja vielä kehtasin kirjoittaa siitä, ettei se ollut paras hampurilainen mitä olin syönyt.

Siispä, tällä kertaa menin olutravintolaan ja otin juomaksi kolajuoman. Ja nyt myös kerron siitä. Hinta 3,50 ja ihan samanlaiselta se maistui kuin muuallakin. Toivottavasti tämä henkilö, joka on siis myös Bryggerin ravintolapäällikkö, ei pitänyt tätä nyt täysin hirvittävän sivistymättömänä tekona.

Jos piti, en ole edes pahoillani. Maksoin omista rahoistani, joten voin juoda mitä huvittaa. Sitä valinnanvapautta käyttävää ihmistä sanotaan myös asiakkaaksi.

Hampurilainen saapui pöytään tasan 20 minuuttia tilauksesta puolityhjässä ravintolassa hiljaisena iltapäivänä. Ensivaikutelmaltaan huomio kiinnittyy varsin väljään pleittaukseen joka jättää paljon tilaa lautaselle, sekä pihvin paksuuteen, joka tekee sen käsin syömisestä vaikeaa ellei mahdotonta. Itse valitsen keski-ikäisille sopivasti ruokailuun veitsen ja haarukan, enkä valintani kanssa ole väärässä. Pihvi on nimittäin käsin kasattu ja murenee tavanomaista helpommin – ja sitä tehdessään myös näyttää burgeripihvin tärkeimmän ominaisuuden, eli onnistuneen medium-kypsyysasteen. Pihvin maku on kohdallaan ja vaikka joku voisi sanoa siinä olevan himpun liian paljon mausteita, omiin makunystyröihini se toimii vallan hyvin. Samaa ei voi kuitenkaan sanoa pihvin alla olevasta oluthaudutetusta sipulista ja savuolutketsupista, jotka toki vahvistaa makuun toivottua savuisuutta, mutta tuovat myös mieleen maultaan vastaimuroidun karvalankamaton. Pihvin päälle ladottu sinappimajoneesi ajaa asiansa.

Kiinnostavin huomio kuitenkin liittyy juustoon. Ilmeisesti keittiössä on säästökuuri, sillä kipparijuuston viipale on leikattu kahtia ja sillä on peitetty vain puolikas pihvi. En aivan muuta logiikkaa tähän ymmärrä kuin sen, että varastosta on ollut aivan näillä näppäimillä juusto lopussa ja mahdollisimman pitkälle ”ei oo”:n välttämiseksi on aineksia alettu venyttämään. Toinen huomio kokoon (jolla on aina merkitystä, sanotte mitä sanotte) liittyy itse pihviin. Vaikka sillä kokoa ja painoa on, sen tekemisessä ei ole huomioitu sämpylää johon se on menossa. Pihviä olisi siis voitu hakkailla vähän leveämmäksikin.

Käytetystä sämpylästä sen verran, että savuisenmakeaan yleismakuun olisin itse suosinut briossia. Kuivahko valinta toki toimii sekin, mutta parilan kautta käytettynä se on ottanut itseensä hiiltymistä sen verran, että maussa on myös ajoittain aimo annos hiiltä. Vaikka karsinogeenit ovatkin monesti liharuoissa lempimausteitani, burgerissa sitä en mieluusti haluaisi.

Lisukkeina tarjottavat ranskalaiset ovat suolaisempia kuin koskaan mitkään maistamani. Toki näistä tulee automaattisesti armoton jano, joka on toivottava ominaisuus – olutravintolassa kun kuitenkin ollaan, mutta vähempikin riittäisi.

Kaikenkaikkiaan, Bryggeri jättää itsestään jäljelle kylläisen vatsan, jossa jossakin takakulmassa kaivertaa pieni pettymys. Kaikesta huolimatta, se pettymys ei kuitenkaan ole asennekysymys – vaan paremman puutteesta. Bryggerin burger edustaa makumaailmaltaan mainiosti sitä mitä olutravintolan burgerista voisi odottaa, mutta samalla se ei ylitä oikein mitään rimaa, minkä ruoan pitäisi ylittää irtautuakseen keskitasoisen leimasta. Pääosin se on varsin toimiva, jopa yllätyksellinen, mutta pienet virheet tekevät siitä annoksen jonka kohtalona on jäädä helposti unohduksiin. Siispä 3/5 on sopiva arvosana ja osittain siinäkin tuntuu olevan himppasen liikaa.

[vifblike btntype="html5"]

Kolme Kruunua & wieninleike

Kolme Kruunua & wieninleike

Perjantai-illan kunniaksi suuntasin vektorit kohti Kruunuhakaa ja Kolme Kruunua, jossa lukijavinkkien perusteella tiesin olevan tarjolla kehuttu wieninleike. En ollut koskaan kyseisessä ravintolassa käynyt aiemmin, mutta olin saanut paikasta kuvan valkoisten pöytäliinojen paikkana, jossa krunikkalaiset hienostorouvat käyvät nauttimassa illallisensa skumppalasin kanssa.

Tässä mielikuvassa oli puolet totta. Hirveästi hienostorouvia ei paikassa juuri silloin näkynyt – mitä nyt keski-ikä muutoin oli selkeästi neljänkympin tienoilla. Palvelu oli mutkattoman ystävällistä ja ilmapiiri kortteliravintolamaisen vilkasta, varsinkin klo 19 jälkeen.

Tämä projekti on kieltämättä itselleni henkilökohtaiselta kannalta varsin tervetullut, sillä en muuten todennäköisesti olisi ikinä käynyt tässä ravintolassa ilman ”tarvetta” käydä syömässä paikan wieninleike. Tervetullutta siksi, että pidin paikan ilmanpiiristä kovasti. Palvelun joustavuudesta kertoo jotain sekin, että pyysin saada syödä illallisen pienen baaritilan puolella, johon pyyntöön mukisematta suostuttiin ja siitä huolimatta henkilökunnan pöytiintarjoilu toimi täydellisesti.

Itse wieninleikkeeseen päästyäni ensivaikutelma oli varsin koruton. Annos ei hirvittävästi pääse koreilemaan millään tasolla ja lisukkeena tarjoiltavalle perunamuusille ei anneta mitään vaihtoehtoja. Erittäin suuri plussa kuitenkin perunamuusin koostumuksesta, kuten myös mausta – jonka kruunaa vahvasti nokareen keskelle kaadettu tilkka voisulaa, joka palauttaa puutuneemmankin ruokahifistelijän mielen takaisin mummon pöytien ääreen. Näön vuoksi perunamuussia koristaa myös ripaus silputtua ruohosipulia.

Itse leike vaikuttaa ensivaikutelmalta varsin tavanomaiselta, mutta pureutuminen siihen tuo hymyn huulille. Leivityksessä on vahvasti kaivattua kuohkeutta ja makujen tasapaino on lähellä täydellisyyttä. Sitruunaviipaleen paksuus on optimaalinen, mutta kapriksia on hiukan liian vähän ja anjovis on parempaa keskiluokkaa. Suurin leikkeen ongelma on kuitenkin itse annoksen tarjoilu, jossa se asetetaan lämpimän perunamuusin päälle. Tämä asettelu muhjuunnuttaa leikkeen pohjan muutamissa minuuteissa, mutta toisaalta pohjan paistopinta omassa kappaleessani oli muutenkin epätasapainossa lähes täydelliseen pintapuoleen nähden. Menetys ei siis ollut aivan tavaton.

Kokonaisuutena annos on kuitenkin erittäin onnistunut ja pienistä heikkouksista huolimatta puhutaan erittäin onnistuneesta kokemuksesta. Kolmen Kruunun henkilökunnan palvelualttius on erinomaista jopa kiireaikaan, eikä hintataso (20,50e) myöskään ole kovin kallis.

Kokemuksen suurin ongelma saattaa olla naapurissa sijaitseva Ravintola Zinnkeller, joka tarjoaa autenttisempaa versiota wieninleikkeestä edullisempaan hintaan, mutta siitä huolimatta Kolmikruunulla ei ole mitään hävettävää. Siitäkin syystä annos menee vaivatta arvosanan 4/5 puolelle, osittain juuri hyvän palvelun ja muussin ryydittämänä. Pelkkänä leikkeenä arvosteltaessa kokemus on vahvan kolmosen luokkaa.

[vifblike btntype="html5"]

Zinnkellerin wieninleike

Zinnkellerin wieninleike

Helsingin wieninleikkeet -sarja on viidennessä osassaan ja vuorossa on Ravintola Zinnkellerin wienerleike – tai wienerschnitzel, kuten ravintola itse ilmoittaa.

Jos ette ole itse ravintolassa koskaan käyneet, kannattaa piipahtaminen jo pelkän interiöörin vuoksi. Se nimittäin huokuu aikakautta ennen Lapin savuamista, jolloin olut oli arvossaan, todellisilla miehillä oli hyvin lankatut saappaat ja ruoassa maistui konstailemattomasti eläimen pihvistä karkaava sielu.

Dislclaimer: ennen annoksen testaamista testaaja nautti ison tuopillisen lennokasta vehnäolutta ja lasillisen vielä lennokkaampaa päärynätislettä, eli Schladerer Williams-birne -juomaa. Tällä saattaa olla vaikutusta kokonaiskokemukseen.

Tämänkin sarjan jälkikommenteissa esiintyneet kansalaisten antamat vinkit asettivat viattomalle leiketestaajalle turhan paljon ennakko-odotuksia Zinnkellerin wieninleikkeestä, mutta ovesta astellessa klo 17.30 arkipäivänä, oli vastaanotto varsin tavanomaisen koreilematon. Suora ohjaus pöytään ja ruokalistat välittömästi kouraan. Vastaanotto ei tavalliselle huppariaikuiselle ollut siis mitenkään hyljeksivää – päinvastoin.

Vaikka tämä ruokailu meni vähän ns. ”pitkän kaavan” kautta, niin jätän silti kertomatta alustusta tarkemmin muista illan kokeiluista, joten keskitytäänpä suoraan itse pihviin (sic!).

Illan edetessä tilaamamme wienerleikkeet tulivat todella täsmällisesti tilauksen jälkeen ja ensinäkemältä annos vaikutti vähän spartalaiselta. Lisukkeet tosin löytyivät leikelautasten vieressä toimitetulta peruna-astialta, joka oli erinomainen ajatus. Oli lisuke mikä tahansa, yksi wieninleikkeen perussyntejä on se, että leikkeen leivitys imee itseensä lisukkeista rasvaa tai muita nesteitä – lopputuloksena muhjuuntunut leivitys ja pilalla oleva leike.

Itse lisukkeista tähän väliin sen verran, että perunoiden kypsyysaste oli loistava, sekä perunoiden seassa oli hiukan myös pekonia.

Leike on sellaisenaan erittäin hyvin tasapainotettu, sillä ilman mitään mausteita sen maku on täydellisesti tasapainossa rasvan, leivityksen, itse lihan ja suolan/pippurin osalta. Sitruunaa pintaan hierottuani ja anjovista ja kaprista haarukanpäähän tökättyäni makunystyrät saavuttavat silti eksponentiaalisen sfäärin, jossa Zinnkellerin wienerleike on vaan täydellisen hyvä wienerleike.

Turha kai siis pidättää jännitystä, eli Zinnkellerin wieninleike on täydellinen wieninleike. Tästä on aika helvetin vaikea parantaa, sillä itse leikkeenä kaikki osa-alueet ovat täydellisessä tasapainossa.

Muussa tapauksessa olisi helppo heittää tälle annokselle 5/5 arvosana, mutta on kolme syytä, miksi tätä en anna:

1.) Kapriksia annoksessani oli kahdeksan (8). Aivan liian vähän. Toki se tekee ympyröiseksi käärityn anjoviksen sisään kivan pienen nyytin, mutta kaprisfanaatikkona wieninleike ei ole wieninleike, ellei leikkeen joka haarukallisessa ole sille dedikoitua kaprista.

2.) Anjovis oli liian jämäkkä (tuore?). Tämä toki koskee vain puritanisteja, jotka ovat tottuneet muussaamaan anjoviksen pitkin leikkeen pintaan. Itse suosin annoskokoihin paloiteltua anjovisfilettä.

….ja sitten se kaikkein tärkein.

3.) Jos antaisin tälle täydet 5/5, mitä jäisi jäljelle. Pitäisikö antaa 5+/5 sitten sille annokselle, joka on VIELÄ parempi kuin tämä ja siinä olisi riittävästi kapriksiakin? Ei käy, joten tyytykää arviooni, joka on siis….

….4,5/5.

Zinnkellerin wieninleike on siis kevyesti tähänastisista wieninleikkeistä paras. Se on mietitty kokonaisuus, josta henkii perinteiden kunnioitus ja yksinkertaisten makujen riittävyys.

Pisteenä I:n päälle vieläpä se, että annoksen hinta on todella, todella naurettava sen laatuun nähden, eli 15,80e.

Siis toistan:

AI-VAN NAU-RET-TA-VAN HAL-PA.

Käykää rakkaat kokeilemassa ja kertokaa kokemuksista meillekin. Raatimme suosittelee ruokajuomaksi Durbacher Klingelberg Riesling -viiniä (36e / plo).

[vifblike btntype="html5"]