Suskin wieninleike

Suskin wieninleike

Pienen tauon jälkeen on virkistävää huomata löytäneensä Helsingin alueelta taas yhden wieninleikkeen, tällä kertaa Malmilta. Rauhallisen sunnuntaipäivän lounaspaikaksi valikoitui siis kortteliravintola Suski, jonka ainoat asiakkaat olimme kävellessämme sisään kymmenen minuuttia avaamisajan jälkeen.

Ravintolan sisustus on tyylikäs ja siisti – ja on omiaan muokkaamaan käsitystä, että Malmi on kaupunginosa josta tyylikkyys on kuollut. Toki kaikissa samankaltaisissa ravintoloissa on tietty persoonallisuuden puute, mutta sen kestää helposti jos ruoka on hyvää.

Tarjoilu Lue lisää...

Bruuverin wieninleike (vm. 2019)

Bruuverin wieninleike (vm. 2019)

Siitä on nyt melko tarkkaan 2,5 vuotta kun vierailin Kampin kauppakeskuksen länsipäädyssä sijaitsevassa Bruuverissa pruuvaamassa paikan wieninleikkeen. Silloin arvosanaksi päätyi selkeästi keskiarvoa huonompi, joten tänään kun mahdollisuus tuli, koeponnistin paikan annoksen uudelleen. Onhan viimeisiin vuosiin mahtunut paikan uudelleenjärjestely ja voisin veikata myös henkilökunnan vaihtuneen.

Paikan kyökki aukeaa lounasajan (klo 10.30-13.30) jälkeen klo 15. Ollessani 10 minuuttia etuajassa, kysäisin hiukan kyllästyneen oloiselta ja hymyttömältä kyypparilta, voinko tilata Lue lisää...

Pallogrilli

Pallogrilli

Kuulin Pallogrilli-nimisestä paikasta ensimmäisen kerran kun se sijaitsi vielä Konalassa, josta ravintola muutti Laajasaloon kesällä 2019. Paikalla on ollut jokseenkin kova maine lähiöravintolana, mutta kaikki huhupuheet ovat viitanneet myös ruoan olevan kiinnostavaa tasoa.

Siispä rattoisan maanantaipäivän vuoksi koordinaatit kohti itää ja Laajasaloa. Ravintola sijaitsee uneliaan kauppakeskuksen toisessa kerroksessa ja on ensivaikutelmaltaan hassu retki menneisyyteen. Herää kysymys, miksi uudet ravintolat edelleen sisustetaan näin? Jotta vielä 20 vuodenkaan kuluttua lika ei Lue lisää...

Käpygrillin wieninleike

Käpygrillin wieninleike

Käpylän Olympiakylässä sijaitseva Käpygrilli kuuluu niihin wanhoihin klassikoihin, jotka pitäisi tietää. Ravintoloihin, jotka ovat tavallaan jo kulta-aikansa nähneet ja joista aina toivoisi vielä kasvavan jotain mainettaan suurempaa.

En ole paikan vakioasiakas, suurimmilta osin siksi että Käpylä ei muutenkaan ole juuri kulkureittieni varrella. Siitä huolimatta, paikka on saanut minut sillointällöin vierailemaan luonaan, mutta tällä kertaa siksi, että joku lukijoista vihjaisi paikassa saatavan wieninleikettä. Ja tosiaan, sellaisen minäkin tilasin, hintaan 13,50e.

Tilattaessa myöhäisen iltapäivän hiljaisina tunteina paikka vaikuttaa uneliaalta. Nurkassa jos toisessakin on keski-iän ylittäneitä paikallistätejä ja -setiä nauttimassa virvokkeita ja kenelläkään ei ole päällimmäisenä ajatuksena paikan ruokatarjonta. Tietyllä tavalla sympaattinen olomuoto, varsinkin kun paikka laajalti henkii wanhaa ravintolakulttuuria, paikalliskuppilan rappiollista romantiikkaa ja tietynlaista rasvanhuuruista ravintoympyrää.

Leikkeessä kuitenkin kestää aikansa, huolimatta siitä että olin ilmeisesti ainoa ruokaa tilannut asiakas hetkeen, annos saapuu pöytään noin varttitunnissa. Ensivaikutelma annoksesta on yllättävä, sillä tähän hintaan en odottanut näin hyvännäköistä annosta. Ensivilkaisulta kuitenkin myös huomaa, että pleittauksessa on tehty amatöörimäinen moka – leike on aseteltu suoraan perunamuussin päälle, joka useinmiten pilaa leivityksen – ja niin tässäkin. Vaikka leikkeen leivitys on erittäin onnistunut, on pohjaosa pelkkää muhjua perunamuussin vaikutuksesta. Rasvan ja suolan pyhä liitto sopivan rapeassa kuoressa jää puolitiehen ja pettymys on todellinen.

Toki muitakin kritisoinnin aiheita on – perunamuussi on myllytetty hienojakoisemmaksi kuin olisi tarve ja vihannekset ovat täysin kylmiä. Lihassa on myös pientä narskumista ja anjovis on aivan järkyttävän kokoinen pala jotakin – silliä, kenties.

Hyvinä huomioina kuitenkin sitruunan tarjoileminen lohkona ja kapriksien riittävä määrä. Näissä ei olla kursailtu, joka on aina hyvä asia.

Käpygrillin wieninleike herättää arvostelijalleen ristiriitaisia tunteita. Itse leike on erinomainen, mutta sen tarjoilu ja lisukkeet varsin vajavaisia. On vaikea antaa tälle leikkeen ansaitsemaa arvosanaa ottamatta huomioon annoksen puutteita. Hinta-laatusuhde on kuitenkin erittäin hyvä, 13,50e on tästä annoksesta erittäin hyvä hinta, mutta jos käytte paikanpäällä, pyytäkää leike vaikka erillisellä lautasella. Puutteista johtuen, annokselle ei kuitenkaan voi antaa 3/5 arvosanaa korkeampaa. Jos pienet puutteet korjattaisiin, käpygrillin wieninleike pääsisi helposti kaupungin TOP10-listalle.

Jää nähtäväksi, mitä Käpygrilli asialle tekee, varsinkin kun kuulin paikan kokin jatkavan aivan lähiviikkoina eteenpäin ja kysymykseksi nousee, miten paikan ruokatarjonta silloin muuttuu. Käykää siis kokeilemassa vielä kun ehditte ja yrittäkää selvittää, mihin paikan kokki on siirtymässä. Ihan siltä varalta, jos seuraavassa(kin) paikassa olisi wieninleikettä tarjolla.

Pelimannin wieninleike

Pelimannin wieninleike

Neljännenkymmenenkuudennen wieninleikkeen kävin nauttimassa puolivahingossa tänään, kun velvollisuudet kutsuivat pikaisesti Vantaan rajan suuntaan. Koska myös lounas oli jäänyt välistä, osui kartalta silmään Puistolassa sijaitseva Ravintola Pelimanni.

Puistola ei kuulu omiin lempikaupunginosiini. Itseasiassa, sen olemassaolon unohtaa aina sillointällöin, ennenkuin näkee jonkin kyltin taas sinne osoittavan. Käynti paikassa on kuin Pohjanmaalla. Tämä on aluetta, jossa pihoilla kasvaa raparperia ja herpes siirtyy naapurilta toiseen. Ei siis aluetta, josta kuvittelisi löytävän mitään järkevää ruokaravintolaa.

Ja voi pojat, ensiarvaukselta olin myös oikeassa kaartaessani ravintolan viereiselle parkkipaikalle. Perätien päässä sijaitseva, jostakin 1970-luvun kekkosvuosilta peräisin oleva puoliksi kompostoituvassa tilassa oleva talorykelmä, jota kenties joskus on sanottu ostariksi. Viereinen talo on myös joskus ollut ravintola, joka on sen jälkeen ilmeisesti palanut, kokenut ilkivaltaa ja kenties palanut uudestaan. En tiedä kauan se on ollut siinä tilassa, mutta pelkäisin kysyä asiasta joltakin paikalliselta. Se saattaisi vahvistaa tunteen, että ketään ei vaan kiinnosta. Puistola – alue jonka suurin etu on se, että se sijaitsee Helsingissä.

Ravintolan julkisivu antaa ilmi monia asioita. Terassioluet ovat tässä paikassa kova juttu ja aurinkoisella säällä, lomakauden ollessa kiivaimmillaan paikalliset viihtyvät taatusti täällä juomassa pilsnereitä. Sisäänkäyntiä vartioi myös kaksi portinvartijaa, jotka osoittavat omistajien olevan Karjalaa idempää kotoisin. Muutoin ensivaikutelma valmistelee satunnaista matkailijaa sisällä odottavaan, sillä paikka on yksi niistä monista, jotka ovat jämähtäneet sinne 1990-luvun lamavuosien ravintolainteriööreihin. Kauhtuneet plyyshisohvat, tummaksi petsatut puupaneelit ja palapeilit tuovat valmiiksi masentuneille takuulla hetken, jossa kuka tahansa herää tajuamaan alkoholisimin olevan varteenotettava vaihtoehto peittämään elämän aiheuttamaa hämmennystä.

Rohkeasti tiskiltä wieninleikkeen (10e) tilatessani myös tuopillinen virvoitusjuomaa kaadettiin lasiin 1,5 litran pullosta. Vähän epäortodoksimainen tapa, mutta ehkä hanasta oli paine loppunut ja henkilökunta oli hakemassa puolen litran pulloja. Tai sitten ei.

Leikkeen saapumisessa kesti noin 10 minuuttia, jota edelsi reilut hakkaamisäänet keittiön puolelta. Ääni, joka aina tuo jokseenkin hyvän mieleen. Ensivaikutelmaltaan annos oli varsin moosesmainen, jossa leike jakoi salaatit tikkuperunoista kuin punainen meri. Erityispiirteenä (ns. WTF-ilmiönä) paikka tarjoilee winkkarissa anjoviksen ja kaprikset dippikupista – tapa, jota en oikeasti ymmärrä, mutta luo toki annokseen persoonallisen ripauksen. Salaatti on yllättävän tuore, tosin se ui salaattikastikkeessaan ja perunat ovat ohuita pakasteperunoita, jotka on friteerattu läpirapeiksi. Näistä siis ei mitenkään yllättävästi mitään sanottavaa, mutta…

…niin. Se itse leike. Se tosiaan hämmentää. Hintaluokassaan (siis 10e) se on suorastaan ilmiömäisen hyvin rakennettu. Leivitys on kohdallaan, josta toki pientä kuohkeutta puuttuu – mutta sen korvaa sopivan rapean kuiva pintakerros, jonka alta paljastuu höyrytetyn mehevää pintaa. Leivityksessä olisi saanut olla hiukan lisää suolaa, mutta kuten aina – on kyseessä enemmän makuasia. Ei tämä kuitenkaan mauton kokonaisuus ole. Käytetty porsaanliha on myös hyvälaatuista ja pelättyä narskuntaa ei hampaissa tunnu.

Voin nyt lopulta myöntää, tämän annoksen arvostelu on todella vaikeaa. Se on hintaluokassa, jossa normaalisti olen tottunut törmäämään aivan luokattoman huonoihin wieninleikkeisiin, mutta samalla se ei kuitenkaan ole täydellinen. Jos arvostelisin pelkästään hinta-laatusuhdetta, olisi tämä hyvin lähellä täyttä 5/5 leikettä, mutta koska heikkouksia kuitenkin on, sille on annettava 4/5 ja erittäin kova suositus, jos Puistolassa päin joku teistä liikkuu. Jos ravintolan henkilökunnasta joku tämän lukee, konkreettisina parannusehdotuksina neuvoisin tuomaan perunoihin vaihtoehdoiksi hyvän muusin ja/tai paistinperunat sipuli-pekonilla.

King Kong & wieninleike

King Kong & wieninleike

Viimeisestä winkkaristani on jo aikaa ja on vähän omatunto jo kolkuttanut. Olenko jo luovuttanut, kun en jaksa kahlata läpi niitä vielä kolmeakymmentä listalla olevaa geneeristä kebabberiaa ja olenko laiska, koska mitään muita ei löydy. Aina silloin tällöin käytän onnistuneesti ongelmanratkaisuun parviälyä internetissä ja tällä kertaa ratkaisu löytyi lukijan ehdotuksen muodossa, joka osoitti tietäni Malmilla sijaitseviin kahteen eri ravintolaan. Toinen näistä oli nimeltään King Kong.

En löytänyt paikasta oikeastaan mitään ennakkotietoja netistä, joka myös sai odotukseni laskemaan. Tämä tunne ei juuri parantunut Malmin rautatieasemalla radan ylittävää käytävää kävellessäni, koska ravintolan ulkopuolella odotti vallan hämmentävä näky. Aivan kuin aika olisi pysähtynyt 1990-luvulle ja ravintolan edessä odotti killisilmäinen vanerinalle, joka piteli käsissään ruokalistaa. Siitä erotti sanat ”wienerleike” (9,00e)

Kävelemällä sisään, ei ensivaikutelma juuri muuttunut. Jokseenkin hämmentävällä tavalla paikan ominaistuoksu toi mieleen lapsuuden käynnit uimahallissa. Enkä tarkoita klooria, vaan sitä sellaista tunkkaista, nenäkarvat tukahduttavaa kokolattiamaton ankeutta, joka kertoo vuosikymmenten tarinoiden imeytyneen paikan seiniin. Ja lattiaan – ja herra paratkoon, todennäköisesti myös sohviin.

Ensivaikutelma ei siis ollut millään tasolla positiivinen ja suoraan sanottuna, pohdin koko tilanteen vaikutusta terveyteeni. Rohkeasti tiskille astellessani vastassa kuitenkin oli varsin pirteä ja hyväntuulinen veikkonen joka kohteliaasti tiedusteli, mitä minulle saisi olla. En tiedä johtuuko se vain ennakkoasenteestani, mutta miekkonen vaikuttu hiukan yllättyneeltä tilattuani ruokaa. Maksun ja juomanlaskun jälkeen, hän vielä meni koputtelemaan takanaan olevan keittiön luukulle ja huuteli sinne jotakin vieraalla kielellä käynnistääkseen keittiössä puuhaavan isoäitinsä(*).

(disclaimer: en minä kokista nähnyt muuta kuin keskivartalon ja käsivarret, mutta tämän perusteella rohkenen tehdä päätöksen sukulaisuussuhteesta ihan sillä perusteella, että saamani vaikutelma keittiöhenkilökunnasta sijoittaisi arvauksen iästä sinne 20 vuoden paikkeille. Yli eläkeiän siis.)

Pöytään istuuduttuani katselin tarkemmin ympärilleni. Paikkahan on ollut ihan mukava varmasti se 30 vuotta sitten ja sellaisena sopii koko Malmin aseman yleisilmeeseen. Nuhjuuntunut, rappioromanttisella tavalla urbaani ja sopivasti masentava. Voin nähdä tämän olevan suosittu ihmisten keskuudessa jotka ovat matkalla Helsingin junaan tai kuolemaan.

Alkusalaatti tulee pyytämättä pöytään. Pikkuruinen nylpyrä salaattia, punajuurikuutioita, yksi (1) kirsikkatomaatti, yksi (1) oliivi ja kaksi (2) kurkkuviipaletta. Lisänä kastiketta, joka on niin geneerinen kuin voi olla. Lähinnä kohteliaisuudesta (olenhan ainoa ruokaa tilannut asiakas ja istuin aivan liian lähelle ravintolan tiskiä) syön ja hämmästyn – salaatti nimittäin on tehty täysin tuoreista aineksista ja vaikka pikkiriikkinen annos on hassu (OLIIVI JUMALAUTA!), on yhdeksän euron hintaisen wieninleikkeen kylkiäisenä tällainen varsin omalaatuinen ratkaisu. Ja toimiva – jollakin hiukan huolestuttavalla tavalla. Sanotaanko vaikka, että alkusalaatin toteutus sopii hyvin paikan antamaan kuvaan itsestään.

Itse annos saapuu myös nopeasti, noin kymmenessä minuutissa ja kasvoilleni leviää varmastikin tyrmistynyt hymy. Ei tämä nimittäin niin pahalta näytä, kui n olin odottanut. Itseasiassa, ensivaikutelma (jota tähän asti on pehmentänyt jo varsin iloinen palvelu) annoksesta on jopa yllättävänkin hyvä, ottaen huomioon mitä odotin. Leikkeen pinta nimittäin on varsin kuohkean oloinen, eikä pelättyä puhkipaistamista ja hiilenkatkua ole nähtävissä lainkaan. Haarukan upottaminen leikkeeseen vain vahvistaa havainnon, leivitys on tehty yllättävän hyvin ja vaikka leike itsestäänselvästi on possua ja kooltaan todella pieni, sen maku ei ole lainkaan hullumpi. Leivityksessä saisi toki olla hiukan enemmän rapeutta ja suolaa ripaus enemmän.

Lisukkeista ranskalaiset ovat sellaiset mitä tämän hintaluokan paikoista voi odottaa. Ohuet, rapeat ja kuivat. Suolaa on heikonlaisesti, mutta ketsuppilavettina nämä muutenkin taitavat toimia useimmille. Kaprikset ovat tiiviit kuin kivet, kuten myös ”anjovis” joka on suikale jonkin fileestä joka joskus on lienee vaeltanut pitkin valtameriä. Annoksen reunalla on myös malmilainen erikoisuus, lusikallinen suolakurkkukuutioita.

Monille King Kong on varmasti paikka tuoda nostalgisia muistoja ajasta, jolloin kaupoissa oli vain kolme eri tuotemerkkiä. Aikana, jolloin alkoholismi ei ollut sairaus vaan elämäntapa ja Jari Sarasvuota jaksettiin kuunnella.

Tällaisena kokemuksena se on yllättävä, juuri siksi että se antaa lupauksen paljon huonommasta mitä se lopulta tarjoaa. Annos ei missään tapauksessa ole erinomainen tai edes hyvä, mutta tarjoaa hintaisekseen varsin miellyttävän kokemuksen ”baariwinkkarista”. Siitä huolimatta, 2,5/5.

Juttutuvan wieninleike, osa 2

Juttutuvan wieninleike, osa 2

Kävin yli vuosi sitten Juttutuvassa testaamassa paikan wieninleikettä osana laajaa wieninleikevertailuani ja kokeilu päättyi pettymykseen. Ei siksi liene yllätys, että en riemastunut kuultuani Juttutuvan schnitzel-viikoista, jotka alkoivat nyt vuoden 2019 alusta. Juttutupa mainostaa saksalaista keittiömestariaan ja laajaa schnitzel-listaansa, josta löytyy mm. wieninleike.

Ystävällinen palvelu saatteli minut Juttutuvan tiskillä tilaamaan juuri sen minkä halusin (18,50e) ja pöytään se saapui 20 minuuttia tilauksesta. Hiukan venyvä toimitus siis, mutta aluksi käyty pienimuotoinen sekaannus siitä, voiko keittiö tehdä sen selkeästi halvemmalla samaan aikaan lounaslistalla olevasta havaijinleikkeestä, aiheutti hiukan viivästystä. Vastaus kuitenkin oli: ei voi. Paikan teemaviikkoihin kuuluva leike on nimittäin vasikkaa ja lounasleike possua – ja pahoin pelkään, sen tason pystyisin päättelemään maistamatta.

Annos kuitenkin on yllättävänkin komea – tosin positiivinen reaktio siitä on peruja matalista odotuksistani. Leikkeen pintakäsittely on tasainen, mutta varsin ohut – kuohkeanrapeasta wieninleikkeen kuoresta ei ole hajuakaan ja siitä puhuttaessa nuuhkaisu antaa jo esimakua siihen, mitä tuleman saattaa. Niin tuoksussa kuin maussakin on vahva vivahdus suolaiseen voihin, sitä on sen verran reilusti, että oikeastaan muuta makua ei leikkeestä irti saa. Liha tosin on hyvälaatuista ja leikkeen nuijinta on sopivan tasainen – mutta makua dominoi vahvasti voi.

Makua olisi voinu tasata perunamuussi, mutta annokseen on valittu puikulaperunasalaatti, joka itsessään on askel monesti nähtyjä ranskalaisia tai muussia autenttiseempaan suuntaan, mutta henkilökohtaisesti olisin toivonut paistettuja perunoita pekonin ja sipulin kanssa. Kyseessä on kuitenkin täysin henkilökohtainen preferenssini ja Juttutupa suorittaa perunasalaatin varsin onnistuneesti.

Salaatin lisäksi annoksessa piilee leikkeen alla runsaasti vihanneksia (joiden kypsyysaste on tällä kertaa jopa prikulleen oikea) ja jopa annoksen pakollinen sitruuna on leikattu lohkoksi. Anjovis on hyvälaatuista, mutta sitä on valitettavan vähän – ja leikkeen päältä löytyy jättikapriksia, jotka eivät koskaan ole olleet suosikkejani. Jos niitä ei halua käyttää, löytyy tosin perunasalaatista pienempiä jonkin verran.

Kokonaisuutena, Juttutuvan wieninleike on mennyt aimo harppauksen vuoden takaisesta pidemmälle ja toivoisin, että ainakaan aiempaan ei enää palattaisi. Kokeiltu leike on hyvä, mutta tärkeimmissä osin, eli leivityksen tekemisessä ja maussa on menty sen verran vinoon, että annosta ei voi sanoa onnistuneeksi. Maussa on aivan liikaa voita ja kuorrutus itsessään – eli sen rakenne on pettymys. Pienellä lisätyöllä tästä on mahdollisuus saada erinomainen annos, joka kamppailisi helposti kaupungin parhaiden leikkeiden saralla. Nyt se kuitenkin hukkuu keskinkertaisuuden varjoon, jossa harva on siihen erityisen pettynyt, mutta kukaan ei näe siitä myöskään päiväunia. 3/5

REDI Momenton wieninleike

REDI Momenton wieninleike

Kolmannen kerran kauppakeskus Redissä eksyessäni päädyin ravintolamaailmaan, jossa odottelin työtoveriani sattumalta Momento-ravintolan ruokalistan kohdalla. Lueskeltuani sitä aikani kuluksi bongasin listalta wieninleikkeen, joten työperäisen keskustelun jälkeen, nopea lounas oli paikallaan.

Vaikka olen käynyt samaisen ketjun toisessa ravintolassa itäkeskuksessa leikkeen syömässä, odotin jotenkin valveutuneempaa otetta. Katsauksestani on jo kuitenkin yli vuosi aikaa ja jotenkin toivoin, että ravintola olisi ottanut palautteesta vaarin. En voi uskoa olevani ainoa, joka on pettynyt annokseen – ja varsinkin nyt kun yhtiö on avannut uuden paikan REDIin, niin syytä olisi skarpata.

Maksettuani wieninleikkeen (12,90e) kassalle kiinnittyy huomio ravintolasalin epäsiisteyteen. Puoli kahdelta iltapäivällä lähes kaikki vapaat pöydät ovat täynnä likaisia astioita ja mikä tavallaan hämmästyttävintä, henkilökunta kävelee niistä ohitse aivan kuin samalla ei voisi viedä lautasia mukanaan keittiön suuntaan. Istun erääseen tällaisista pöydistä ja sama tapahtuu 10 minuutin päästä annostani tuotaessa – lautanen kyllä ojennetaan iloisesti, mutta tarjoilija jättää täysin huomiotta sen, että pöydässä on likaisia tiskejä ennestään. Kuitenkin kääntyy takaisin pyydettäessä ja kerää ne ”kömmähdystään” pahoitellen.

Itse annos on juuri sitä mitä osaa odottaa. Leike on melko pieni, hyvin ohueksi nuijittu. Leivityksessä pientä epätasaisuutta, mutta paistopinta suhteellisen tasainen – tosin reunat jopa palaneet. Pinnan väri kuitenkin ihmetyttää ja epäilen pinnassa olevan jopa kurkumaa, mutta jos on, se peittyy maistettaessa eltaantuneelta maistuvan öljyn makuun. Hyvin leikatusta sitruunasta pieni plussa, kaprikset ja anjovis ovat varsin tavanomaiset, mutta lisäksi päälle on ripoteltu tilliä(!). Leikkeessä on huoltoasemaleikkeen brutaalia tuntumaa ja vaikka viimeisestä Momentosta on tosiaan aikaa, muistelen sen silloin olleen selkeästi toimivampi.

Lisukkeissakaan ei olla onnistuttu. Paistinperunat ovat latteita ja mauttomia – mausteet tuntuvat unohtuneen kokonaan, porkkanat tarjoillaan kylminä ja ylikypsinä, sekä lautaselle eksyneeseen salaattiin on truutattu jotakin etäisesti curryltä maistuvaa majoneesia.

Nämä huomioiden annos ei millään tasolla suoriudu kärkijoukkoon. Rakenteeltaan se ansaitsisi ehkä juuri ja juuri 2/5 arvosanan, mutta leikkeen eltaantunut maku pudottaa sen reilusti 1/5 puolelle.

Krog Madamen wieninleike

Krog Madamen wieninleike

Yllätyin hetkiseksi, kun Oskari laittoi viestiä:

Huomenna on Krog Madamessa lounaalla viiner nihteli. Mee ponnistaa.

Sinnehän minä sitten menin, ravintolaan, jota pidin pömpöösinä ruokalana jossa Eiran perintökämppiin jonotuslistalla olevat kaksikymppiset liittymämyyjät popsivat eväitään. En olisi voinut olla enempää väärässä.

Sisään astuttaessa tajusin olevani ensimmäisten asiakkaiden joukossa ja siisti, kodikkaanoloinen, mutta samalla tyylikäs ravintolasali odotti perjantai-aamupäivän neitseellisyydessään valintojani. Tiskillä justiinamaisen ystävällinen asiakaspalveluhenkilö odotti minun aloittavan keskustelun, joten vilkaisin nopeasti tiskillä olevaa listaa ja änkytin jotain ”ottaisin ton viininleikkeen”. Luottokortiltani veloitettiin 10,30e ja pakenin nopeasti salaattipöydän antimien ääreen.

Ja jos jotain, voin sitä suuresti suositella. Vaikka Krog Madamen interiööri hiukan hönkii valkokaulusmaista työläisvihaa josta heikoimmat viedään Tammisaareen leireille, on salaattipöydän antimissa brutaalin hienostunut ote. Tarjonta on sitä luokkaa, että varsinaiselle ruoalle ei välttämättä löytyisi mitään tarvetta, jos satunnainen lounasruokailija haluaisi vetää homman täysin amokiksi.

Absorboituani salattipöydän antimia hallitusti jäin odottelemaan annostani. Kännykkää siinä näplätessäni oli näköalani suoraan keittiön luukusta sisään, jossa siisteihin asuihin pukeutunut keittiöhenkilökunta hääräsi toimintojensa parissa. Luukulle ei kuitenkaan tullut yhtään annosta kokonaiseen 15 minuuttiin, joten epäilykseni alkoivat heräämään. Olinko sittenkään tajunnut pikaisesti ruokalistaa kassan luona vilkaistessani, että lounasannokset tarjoiltaisiin täällä lautasannoksina?

Ja tietysti, vituiksi män.

Ne lämpöhauteet olivat siellä kulman takana salaattipöydästä katsottuna. Tietysti. Siispä lautanen kouraan ja lappaamaan wieninleikettä kattilasta. Jo ensijärkytykseltä tajusin, että tässä ei olla millään tasolla hauskan äärellä, sillä kannen alta paljastui kalapuikkomaisen koneellisella leivityksellä olevia valmisleikkeitä. Juuri sellaisia, joiden tasainen rusketus paljastaa niiden olevan kypsytetty uunissa – ja…. no jonka tarkempi määrittely on ihan turhaa, koska loppujenlopuksi heti arvaa maun olevan jotain pahvin ja tohvelinpohjan väliltä. Ja niinhän se on. Leivitys on toki tiivis ja pinnan väri niin tasaisen ruskea, että sille on varmasti oma värikoodinsa Tikkurilan värikartassa, mutta tyrmistys on silti huimaava. Ja sitten tämä tekele on vielä oikeasti nimetty ruokalistaan alkuperäisellä, autenttisuutta ja laatua arvostavalla nimellään wienerschnitzel. Tai siis väärinkirjoitettuna wienersnitchel, mutta oletan tavoitteen olleen ilmaista lounaalla olevan aitoa herkkua.

Vaikka nimeämisestä valittaminen on joidenkin mielestä varmasti typerää nillitystä, niin itse luokittelen wieninleikkeet periaatteessa kolmeen kategoriaan kuten olen joskus asiasta jo kertonutkin. Ensimmäisessä on ne paneroidut porsaanleikkeet, jotka voivat olla mitä tahansa leivitettyjä leikkeitä ja joiden kanssa nyt ei välttämättä tarvitse tarjoilla sitä sitruunaakaan. Toisessa aallossa on ne, jotka nimetään wieninleikkeiksi ihan selvällä suomella. Niissä toivoisi aina kattauksen kunnioittavan alkuperäisiä reseptejä. Ja sitten on huippuluokassa ne, jotka oikeasti nimeävät annoksen wienerschnitzeliksi – mutta joiden odottaisi myös pelaavan nimen edellyttämällä tavalla.

Krog Madame – oikeasti hämmästyksekseni – ei tätä tee. En ole ennen tätä kertaa koskaan käynyt Krog Madamessa, mutta ensivaikutelmani paikasta oli sisäänkävellessäni vahvan positiivinen. Kun kierrepallona vastaan tulee kouluruokamainen yritelmä, joka ei oikein kunnolla pärjää edes siinä paneroitu porsaanleike -kategoriassa, niin lopputulos on melkoinen floppi.

Floppi, jota ei oikein kunnolla korvaa edes se, että paikan muu tarjonta on odotusten mukaista. Leikkeen kanssa tarjolla olevat perunat ovat huippuluokkaa, sekä kaikki muu noutopöydän tarjonta erinomaista. Ainoastaan se, mistä varsinaisesti maksetaan, on täydellinen floppi.

1/5 ja siinäkin on vähän liikaa.

P.S: Toki myönnän osan edelläluetusta dumaamisesta johtuvan siitä, että tätä oikeasti myydään wienerschnitzelinä, mutta ei tämä ihan täysin ihmisravinnoksi kelpaamatonta ole. Siksi säästytään 0/5 -arvosanalta.

Suvilahti TBA:n wieninleike

Suvilahti TBA:n wieninleike

Vittumaisen sateinen perjantai-aamu valkeni infernaalisessa krapulassa. Edellisen yön peli-ilta oli venähtänyt aamuneljään ja päässä ei jyskyttänyt miljoonaa kupariseppää, vaan yksi joka heilutteli aivan helvetin isoa lekaa. Massiivinen päänsärky ja joku oli mausta päätellen paskonut suuhuni.

Oli lounasaika ja todellinen tarve myös absorboida nopeasti mahdollisimman tehokas määrä rasvaa ja hiilihydraatteja. Kuin onnekseni olin kuullut muutamaa päivää aiemmin samana päivän olevan TBA Suvilahdessa schnitzel-perjantai.

En lämpene juurikaan ajatukselle, jossa wieninleikettä tarjoillaan lounaana lämpöhauteesta. Odotukset eivät siis olleet kovinkaan korkeat, mutta olosuhteiden pakosta mikä tahansa olisi käynyt. Siispä Suvilahteen, entiseen Ravintola Lämpöön, jossa 10,40e hinnasta lounasbuffa aivan liian hilpeän asiakaspalvelijan veloittamana. Muuten olisin jaksanut tiskin takaa tulvivaa ylimaallista pirteyttä, mutta kuolin pala palalta sisimmissäni koko ajan, eikä hirveästi hymyillyttänyt.

Zombeilin buffapöydän ääreen ja tarkastelin tarjontaa. Noutopöydän valikoima vaikutti muutoin vallan mainiolta ja monipuolisuuteen on panostettu. Ainoa selkeä ongelma on selkeästi se, että osaa aineksista ei ollut laputettu, vaikka ne selkeästi olisivat sitä kaivanneet. Erityisryhmille noutopöydän laputtaminen on asiakaspalvelua, mutta ns. sörsseliosastolle osuttuani olin itsekin ihmeissäni mitä missäkin purkissa on. Enkä edes kuulu erityisryhmiin.

Lämpöhauteen avattuani tuli kuitenkin ensimmäinen yllätys, sillä luukun takaa ei paljastunutkaan odottamani Atrian valmisleike, vaan kuohkeapintainen, tasaisesti ruskistunut ja suhteellisen reilunkokoinen leivitetty porsaanleike. Varsin yllättävää, sillä tätä en todellakaan odottanut. Jälkikäteen kuulin, että jokainen leike paistetaan ihan erikseen ja se kieltämättä näkyy. Pientä laadun heittelyä silti on nähtävissä, sillä pienessä osassa leikkeistä oli kääntöpuoli jäänyt paikoittain hiukan palaneeksi tai reuna ylirapeaksi. Suurin miinus kuitenkin tulee leikkeen paksuudesta, sillä nuijimista olisi voinut jatkaa vielä tovin – paksuutta olisi voinut olla puolet nykyisestä, jolloin myös leivitys olisi päässyt paremmin oikeuksiinsa. Nyt leivityksen sinänsä onnistunut maustaminen hukkuu paljon helpommin kuin miten se toimisi ohuemman leikkeen kanssa.

Buffassa luonnollisesti tarjotaan myös perunamuussia, anjovista, kapriksia ja sitruuna/limeviipaleita. Näistä ei ole sinänsä pahaa sanottavaa ja perunamuussi itsekseen arvioituna on suorastaan erinomaista. Sitruunan olisi toki voinut leikata lohkoiksi, mutta alan uskoa että näin yksinkertaisen käytettävyysparannuksen opettaminen ravintoloille on turhaa taistelua tuulimyllyjä vastaan. Ainakin TBA:ssä viipaleet on leikattu tarpeeksi ohuiksi.

Sivuhuomautuksena sanottakoon, että TBA:n schnitzel-lounaalle kuului myös vegaaninen portobello-schnitzel. Ensivaikutelmaltaan hiukan grillinpuhdistukseen käytettyä tunkkaista tiskirättiä koostumukseltaan muistututtava esitys oli ensijärkytyksen jälkeen varsin kiinnostava ja maistuva kokeilu. Paikka selkeästi kalastelee lähialueiden vegaaneja lounasasiakkaikseen, josta syystä vielä ennemmin kannattaisi merkitä noutopöydän ruoat selkein merkinnöin.

Tämä on yksi niistä kokemuksista joiden arviointi on todella vaikeaa. Olen pruukannut jättämään huomiotta näiden wieninleikearvioiden osalta annoksen hinnan ja keskittynyt vain ja ainoastaan laatuun, mutta tämän annoksen osalta se on todella vaikeaa. On ilmiselvää, että tässä on käsissä tähän mennessä paras lounasnoutopöytä-wieninleike mihin olen törmännyt (tosin niitä on melko harvassa muutenkin) ja tämä vetää vertoja laadussaan hyvin monelle lähes tuplasti kalliimmalle lautasannokselle. Jos kyseessä olisi lautasannos, moittisin annosta myös pienestä koosta – mutta tässä tapauksessa tällainen moite on täysin turha, koska voisit ottaa leikkeitä hauteesta kaksi. Tai kolme, jos on oikein hätä. Siksi buffet-lounaalle ei voi oikein käyttää samoja arvosteluperusteita kuin lautasannoksille.

Palvelukokemus, hinta, leivityksen laatu, mausteet, muu tarjonta – kaikki nämä tukevat sitä, että arvio olisi neljä tai viisi tähteä, mutta liian paksuksi jätetty leike saa tuntemaan, että sopiva arvosana on siellä kolmen ja neljän välillä – ja oma painotukseni on juuri siinä.

Toistan vielä, että jos kyseessä olisi lautasannos, tämä olisi 3/5, mutta koska kyseessä on laatuun nähden todella edullinen ratkaisu, jossa leikkeen horisontaalista pienuutta voi kompensoida käymällä noutopöydän ääressä uudelleen, nostaa se arvion neljään tähteen. Jos paikka työllistää dedikoidun leikkeenhakkaajansa käsivarsia jatkossa vähän enemmän, ei neljän tähden perusteita tarvitse edes pohtia, vaan puhutaan siitä, että kyseessä on viittä vaille viiden tähden kokemus.

Disclaimer:
Yksi Suvilahti TBA:n omistajista on yhtiökumppaninani Pub Sirdietä operoivassa Helsingin Klassikkoravintolat Oy:ssä. Teksti on kirjoitettu välittömästi käynnin jälkeen, krapulassa, itse ruokani täysihintaisesti maksaneena ja mahdollisimman kriittisesti ja muihin, aiemmin kirjoittamiini artikkeleihin verraten.