Jätän tähän kirjoittamatta kaikki ne väkinäiset aloitukset Fredistä, Kolmannesta Linjasta ja portsarille annetusta lantista ja kuittaan kaiken Kallion Oivaan liittyvän kulttuuriväritteisen legendan vain kuittauksella:

Kallion Oiva on legendaarinen paikka.

Kuten kaikki tiedämme, legendaarisuus ei aina automaattisesti tarkoita, että paikka olisi oikeasti suositeltava tai siellä tarjottava ruoka hyvää – mutta tokihan legendat asettavat vastaavanlaisten paikkojen ylläpitäjille ja pyörittäjille tiettyjä odotuksia joihin sopisi ihan kulttuurihistoriallisista syistä sitoutua.

Minä olin tuona lauantai-iltana kuitenkin pienessä muutaman tuopin kumarassa ja yhtälailla juopuneen kumppanini kanssa päätimme, että tämä on hyvä hetki käydä kokeilemassa mitä Oiva nykyään tarjoaa.

Ravintola itse sijaitsee Helsingin Kallion High Streetillä, eli Porthaninkadulla. Ravintolan tilat ovat avarat ja helppokulkuiset, tilaa ei olla tiivistetty ahtaaksi trendikuppilaksi, vaan ilmassa on hiukan avaran työmaaruokalan tuntua. Tilaukset tehdään baaritiskillä ja luonnollisesti valitsen Wieninleikkeen (26,50 €).

Annos saapuu hiukan vajaassa 20 minuutissa, jota on edeltänyt keittiöstä kantautuva innokas moukaroinnin ääni. Tuo ääni, joka aina tuo korvieni kautta odotuksiini sen ylistävän sävelen, että nyt – NYT on syytä nostaa odotuksia.

Ensivaikutelma Oivan wieninleikkeestä on pienoinen pettymys. Sinällään erittäin hyvän näköinen leike on asetettu suoraan perunamuussin päälle, josta voi sekunnissa päätellä neljänneksen leikkeen leivityksestä olevan pihalla. Ymmärrän toki – suomalaiseen kulttuuriin ei vaan tunnu oikein sopeutuvan ajatus siitä, että oikeassa ravintolassa annos tarjoiltaisiin usealta lautaselta, mutta tässä kohtaa se olisi kannattanut. Oivan leikkeen paistopinta on nimittäin yllättävän hyvä. Leivityksestä löytyy juuri sopiva määrä kullankeltaista rapeutta ja hyvää makua, tosin pohjassa on lievästi havaittavissa pientä hiiltymistä, mutta paiston osalta ollaan hyvin lähellä vitosen arvosanaa.

Lähellä. Ei kuitenkaan ylitetä sitä rajaa.

Myös leikkeessä käytetty liha on toimivaa ja maukasta. Käytetty porsas ei haittaa, siihen olemmekin jo tottuneet, että vasikanlihaa harvempi paikka näihin käyttää. Se ei tietenkään estä kaikkia wieninkävijöitä onanoimasta itseään uneen pohtien, kuinka pöyristyttävää on, ettei wieninleikettä saa kerrassaan mistään siinä ainoassa oikeassa kokoonpanossa, millaisen minä söin vuonna 1994 Wienissä käydessäni!

Muusi on annoksessa erinomaista ja lisukkeet (kapris, anjovis) ensiluokkaisia. Voisinpa jopa sanoa, etten ole pitkään aikaan nähnyt näin tasapainoista wieninleikettä näiden suhteen.

Koska olin ensimmäisellä käynnilläni hiukan panimotuotteiden vaikutusten alainen ja muutenkin kerännyt nälkää hetkisen ajan päätin käydä kuukautta myöhemmin paikanpäällä uudestaan.

Tällä kertaa käynti sijoittui myöhäiseen arki-iltapäivään. Palvelu oli yllättäen hitaampaa kuin edellisellä kerralla ja myös annos oli pienempi. Leikkeen rakenne ja lisukkeet olivat yhtälailla tikissä kuin ennenkin, joten perusteet ovat kunnossa.

Vielä kun se muusi vain tarjoiltaisiin erikseen.

Oivan wieninleike on hyvä esimerkki siitä, kun tavanomaiseen, joka kansanomaiseen annokseen laitetaan yrittämistä ja rakkautta. Se ei ole täydellinen esimerkki pilvenkuohkeasta suomalaistetusta wienerschnitzelistä, mutta helposti 4/5 pisteen arvoinen.