La Mesa De Maya

La Mesa De Maya

En ole meksikolaisen ruoan (jos minkään) asiantuntija, mutta tiedän mistä pidän. Siksi lähdin tänäänkin pitkälle ja myöhäiselle lounaalle Helsingin Kalliossa Toiselle linjalle avanneeseen La Mesa De Maya -ravintolaan.

Kyseessähän on Rautatientorin laidalla olevan ”Mayan” sisarravintola ja se näkyy. En tiedä paikan autenttisuudesta, mutta tietynlainen ravintolasisustuksen tukkuliikkeen henki kieltämättä tulee mieleen. Paikan sijainnilla on joka tapauksessa tiettyä nostalgiaa, sillä pidin samaisessa rakennuksessa yhtä omista yrityksistäni vuonna 2010-2012.

Ihan Lue lisää...

Capo 33

Capo 33

Pari vuotta sitten kirjoitin Kallion ytimeen saapuneesta Hum Hum -ravintolasta, joka keskittyi egyptiläiseen katuruokaan. Muutamia kuukausia sitten kuulin Capo 33:sta, joka on avannut Alppilan Viipurinkadulle. Paikan ruokalista vaikutti myös tutulta, joten testi oli jossakin välissä tehtävä.

Nyt koronakevään aikana testaus tuli ajankohtaiseksi Woltin kautta ja ruoka saapui paikanpäälle kerrankin lämpimänä. Tilasin Big Guy Fattah’in (10e), jonka mukana saapui myös neljä lisuketta. Tzatziki, hummus, baba ganoush ja ”oriental salad”.

Tuntuu hiukan hölmöltä kirjoittaa Lue lisää...

Frantoio

Frantoio

Kotikaupunginosassani Kalliossa on jonkin aikaa pitänyt majaansa Frantoio-niminen pikku kuppila, jonka falafelit ovat herättäneet huomiota jopa Helsingin Sanomissa asti. Toissapäivänä huomasin Woltissa paikan ensimmäistä kertaa ja kun työpäiväksi olin sitoutunut tehokkaasti istumaan kotona – ei tilauspäätöksen tekeminen ollut vaikeaa.

Tapani mukaan, otin kaksi annosta. Shawarma-pitaleivän (7,90e) ja falafel platen (10,90e). Ensimmäinen näistä oli odotetun kaltainen, standarimallinen pitaleipä salaattipainotteisella Lue lisää...

Villd

Villd

Siitä ei ole kuin kuukausi – kenties puolitoista, kun asuntoni läheisen kebabpizzerian ikkunoihin ilmestyi ilmoitus paikan valtaavasta Villd-ravintolasta. Nimi, joka on joillekin merkinnyt tähän asti enemmän kuin toisille, mutta vaikka nimi on omienkin silmieni ohitse kulkeutunut, ei se hirvittävästi herättänyt uuh-aah-ooh -reaktioita. Mitä nyt vaan yhtenä todisteena taas siitä, että Kallion gentrifikaatio on saavuttanut yhden lakipisteensä. 

Tältä osin ei siis liene ihme, että päättäessämme tämän viikonlopun illallispaikkamme olevan juurikin Villd, ei ennakkoasenteilta Lue lisää...

Ravintola Oiva

Ravintola Oiva

Tästä Kallion Porthaninkadun dinosauruksesta ei kuitenkaan voida puhua mainitsematta Fredin biisiä tai portsarin lanttia, joten päätin aloittaa tämänkertaisen tekstin sanomalla ne heti aluksi.

Ja nyt kun ne on hoidettu pois tieltä, mainittakoon, että paikka on muutamia vuosia sitten tehnyt kasvojenkohotuksen ja tarjoaa tätänykyä myös ruokaa. Tältä tiiviiltä listalta minäkin eräänä tiistai-iltana rujokani valitsin ja siksi valinta osui klassiseen Fish & Chipsiin – tai paikallisesti ”Fisu ja ranet” (16e). Seuralainen otti friteeratut kukkakaalit (6e).

Palvelu on suorasukaista ja ystävällistä, mutta aloite asiakastapahtumaan on täysin asiakkaan kontolla. Paikalle saapuvaa asiakasta ei huomioida eikä puhutella, joka lienee seurausta paikan varsin juomakeskeisestä painotuksesta. Pöydissä on ruokalistat, mutta tilaus tehdään siitä huolimatta tiskiltä, joka baariympäristössä monelle onkin luontaisempi tapa.

Seuralaisen kukkakaalit saapuvat 12 minuutin kuluttua tilauksesta ja asettavat odotukset astetta korkeammalle. Lautasen päällimmäiset kukkerot ovat nimittäin rapeita, juuri sopivasti suolattuja ja kuoren sisältä paljastuvat kukkakaalit juuri sopivassa kypsyysasteessa. Myöhemmin tosin paljastuu, että annos ei kestä kovinkaan kauaa seisomista, sillä lautasen pohjalla olevat ovatkin vettyneempiä.

Fisu ja ranet kuitenkin ottavat aikaa pidempään ja saapuvat 20 minuutin päästä. Annos ei ensivilkaisulta ole sitä mitä odotin, sillä kala on kalapuikkomaisina puikuloina. Leivitys on rapea ja onnistunut, mutta maustamisessa ollaan yltiövarovaisessa linjassa – suola tuntuu unohtuneen kokonaa, jota toki korvaa ranskalaiset, joissa sitä sitävastoin on vähän liikaakin. Ranskalaiset myös jakavat pöydän mielipiteet, sillä toisaalta ne ovat täydellisen rapeita, mutta samalla sisältö on kuivahtanut ja monilta osin tuntuu niissä olevan pelkkä kuori jäljellä. Kurkkumajoneesi ajaa asiansa, mutta ei nouse annoksessa erityisesti parrasvaloihin.

Kokonaisuutena Oivan fisu & ranet ajaa asiansa. Vaikka friteeratun kalan koostumus on tiivis ja mehevä, sen maku ei aivan kohtaa ja toteutustapa tuo tahtomattaan mieleen vahvasti kalapuikot. Myös annoksen koko ei aivan kohtaa 16 hintaiseksi, jotta se olisi hinta-laatusuhteeltaan ihan kohdallaan, mutta vaikea tästä on dramaattisia virheitäkään mainita. Osaltaan lievä pettymys selittyy pelkästään venyneellä odotusajalla ja friteerattujen kukkakaalien nostamilla odotuksilla.

Oivan annos on hyvä esimerkki kohtuullisesta ja ihan kannatettavasta toteutuksesta perus-baariruoan suhteen. Vaikka se ei nouse kaupungin parhaiden joukkoon, se on silti tasavahva annos minkä tahansa illan pelastajaksi tai kahdestaan jaettavaksi oluttuopposten kanssa.

Alice Italian

Alice Italian

Jos ajattelisin haluavani töihin trendikkääseen startupiin lippispäisten mainostoimistojamppojen kanssa, olisi Konepajan kulmassa sijaitseva Wonderland juuri sellainen paikka missä viihtyisin. Saman talon pohjakerroksessa on sijainnut jo jonkin aikaa Alice Italian -ravintola, joka huhujen mukaan suoriutuu tehtävästään erinomaisesti. Tätä olen yrittänyt viimeisen puolen vuoden ajan todeta itsekin, mutta yllättävän monesti paikka on ollut joko kiinni tai yksityistilaisuudessa. Näin aluksi siis suosittelisin kiinnostuneita varmistamaan, että paikka on ylipäätään avoinna.

Koska Lue lisää...

Thai Orchid (Konepaja)

Thai Orchid (Konepaja)

Asun Alppiharjussa, jota kiinteistönvälittäjät tiuhaan nimittävät myös Kallioksi. Melkein vieressä sijaitsevan Konepajan alueella sijaitseva Thai Orchid on naapuruston kanssa käydyissä ravintolasuosituskeskusteluissa vilahdellut aina silloin tällöin ja siksi oli aika käydä koeponnistamassa sekin.

Paikka sijaitsee suhteellisen isossa ja hyvinvalaistussa liiketilassa, jossa vastaanotto on mitä se aasialaisissa paikoissa usein on. Täynnä olutlaatikoita ja myrtsin näköistä vastaanottajaa. Palvelu on kuitenkin iloista – jopa siinä vaiheessa kuin luulin tänään olevan Lue lisää...

Classic & Vegan

Classic & Vegan

Muutama päivä sitten huomasin Facebookin paikallisryhmissä, että Hakaniemen metroasemalle oltiin avaamassa uutta ravintolaa. Koska tuo liikennesolmu osuu lähes päivittäin myös omalle reitilleni, oli syytä käydä heti tarkistamassa tilanne.

Ravintola ei tosiaan vielä ole ehtinyt juuri omaa tarjontaansa esittelemään sosiaalisessa mediassa, mikä oikeastaan kenen tahansa mielestä on suuri virhe. Vähintäänkin ruokalista pitäisi saada näkyville kaikissa mahdollisissa kanavissa, mutta ainakin vielä se on nähtävissä vain ravintolan tiskillä, josta myös tilaukset tehtiin.

Ensimmäisellä kerralla kävin syömässä vain pikaisesti pikkunälkään, joten ruokalistasta valikoitui mezelautanen, jossa valikoimasta voi valita viisi eri täytettä, joiden lisäksi tarjoillaan leipää. Annos saapuu pöytään täysin tyhjässä ravintolassa varttitunnissa ja asettelu lautasella on toteutettu varsin kauniisti. Annokseen valittu hummus on keskiluokkaa parempaa, mutta ei räjäytä mitenkään pankkia. Viininlehtikääryleissä olisi parantamisen varaa ja grillattu paprikamunakoiso toimii mainiosti leivän kanssa kuten pitääkin. Vihannestahna ezme ei taas erotu edukseen. Tahnojen toteutus on hyvää keskitasoa, mutta varsinainen positiivinen yllätys jää kokematta. Annoksen osana tilatut falafelit ovat ehkä sen heikoin osa, sillä kaksi pikkuruista falafelkiekkoa ei anna parastaan. Sisus on kyllä maistuvaa, mutta molempia on kypsytetty hitusen liian pitkään ja pinta on brikettimäisen kova ja kuiva – makuun tulee helposti ripaus hiiltä ja perinteisen suomalaisen juhannuksen ylikypsytetty grillikokemus tulvii mieleen. Annoksesta saisi suoraan paremman tuplaamalla leivän määrän ja suurentamalla falafeleja.

Mezekokemus ei siis hirvittävästi vakuuttanut, mutta päätin  antaa paikalle uuden mahdollisuuden. Ruokalista on kuitenkin laaja tarjoten niin hampurilaisia, pizzaa, pihvejä ja kebabbejakin – kaikkia vahvasti myös vegaanisine vaihtoehtoineen. Ensivaikutelma, yleisestä atmosfääristä ja palvelusta puhumattakaan ei kuitenkaan hengi ihan perinteistä kebabberiaa, joten yllätyksiä saattaa löytyä. Siispä seuraavana päivänä uudestaan…

…ja tilaukseen grillipihvi (18,50e). Jälleen odotusta pöydässä 15 minuuttia ja annos löytää tiensä eteeni. Tällä kertaa annos on selkeästi runsaampi kooltaan vaikka 220 gramman naudanlihapihvi on kutistunut kypsennettäessä enemmän kuin olettaisi. Tilausvaiheessa pihvin kypsyysastetta ei tiedusteltu ja lautaselle päästyään se kostautuu – pääosa siitä on läpikypsää, mutta liha on silti mureaa ja laadukasta ja maustaminen on kohdallaan.

Annoksen lisukkeet eivät myöskään aiheuta vallattomia ilonkiljahduksia. Ranskalaisissa on onnistuttu hyvin ja suolaus on kohdallaan ja sivusalaatti on hiukan yllättäen selkeästi parempi. Tuoreus ja vinaigrette (?) tuo makuun sopivasti vääntöä ja tästä on helppo olla tyytyväinen. Itseasiassa sen tarjoama makuelämys ei ole ihan linjassa annoksen muiden osien ”tavallisuuden” kanssa, joka edelleen pohdituttaa. Jokseenkin kummallista, kun ”ihan ok”-tasoisessa kokemuksssa yhtäkkiä tulee tällainen pikkujuttu, josta ei tiedä onko se parasta koskaan maistamaasi.

Kokonaisuutena grillipihvi kuitenkin kärsii samasta lopputuloksesta kuin mezelautanen. Se ei tunnu sellaisenaan aivan hintansa arvoiselta ja kaipaisi parin euron hinnanalennusta. Ravintolan sisustus on siisti, palvelu on ystävällistä, mutta loppujenlopuksi kyse on hiukan erikoisesta konseptista – kebabberian, vegaaniravintolan ja sporttibaarin risteytys – metroasemalla. Vähemmästäkin jää ilmaan kysymys, ollaanko tässä pyritty vaan palvelemaan kaikkia ja unohdettu se, että alle kymmenelläkin annoksella pärjää, kunhan ne on toteutettu erinomaisesti?

Jokatapauksessa, paikasta jää helposti miellyttävä jälkimaku vaikka arvosanaksi ruoalle on pakko antaa 3/5. Toivottavasti annokset jatkossa saavat entistä enemmän omaperäisyyttä ja paikka löytää nopeasti oman linjansa. Metroaseman välitasanne ei liene maailman helpoin liikepaikka.

Oluthuone Konepaja

Oluthuone Konepaja

Aina sillointällöin huomaan viipyileväni alueella, jossa nälkä pakottaa tikanpojan syömään jotain paikassa, johon ei jo lähtökohtaisestikaan koe kovinkaan suurta mielenkiintoa. Tällaiseksi osoittautui Oluthuone Konepaja, joka sijaitsee Aleksis Kivenkadun ja Sturenkadun kulmassa, uuden toimistotalon kulmahuoneistossa.

Paikalla on myös kirous ja se on ”S-ryhmä”. Luvassa on useinmiten siis odotettavissa melko heikkotasoinen ja/tai ylihintainen ruokatarjonta, sikälimikäli kokemusta on muistaminen – mutta rehellisyyden vuoksi ketju on toki erityisesti pubeissa ja anniskeluun keskittyvissä ravintoloissa parantanut tahtiaan. Valitettavasti jokin muukin on noussut siinä samalla, mutta siitä lisää myöhemmin.

Tilasin tyhjässä ravintolassa iltapäivästä itselleni ilahduttavasti hodareihin kallistuneesta listasta perusversion (5,90e) jossa luvattiin olevan mausteinen makkara kaiken keskipisteenä. Koska en uskonut annoksen olevan kovinkaan iso ja nälkä oli melkoinen, otin sivuun myös dippiperunat (5,90e).

Perunat saapuivat ensimmäisenä – ja vaikka ulkonäkö oli suorastaan sykähdyttävä, jäi kokemus annoksesta vajaaksi. Perunoiden reunat olivat osittain hiiltyneitä ja ilmeisesti uunissa paistettuna osa niistä jäi silti hiukan raaoiksi. Tarjottava dippi (BBQ) täysin ok, mutta myös persoonaton, ns. suoraan purkista.

Pääkohteena kuitenkin oli hot dog ja sen ensinäkeminen sai pienen puoliheijarin aikaan. Herkullinen ilmestys, kieltämättä, jonka asetteluun oli panostettu. Paahdettua sipulia tosin oli niin paljon, että puolet siitä sai suoraan varistella pois. Täytteiden määrässä ei muutenkaan olla kitsasteltu, mutta kokonaisuutena se olisi saanut olla suurempikin. Myöskään luvatusta mausteisuudesta makkaran osalta ei saanut mitään kosketusta, koska melko massiivisesti annosteltu aioli peitti kaiken muut maut alleen. Myöskin sämpylä oli kuin Idolsin neljänneksi tullut – niin tylsä että unettaa.

Baariruoan kyseessä ollessa arvosteluasteikkoni on kuitenkin hiukan matalammalla, sillä ravintolamaailmat ansaitsevat hyvää pubiruokaa listoilleen. Tämä Konepajan hodari jää kuitenkin melko keskitien kulkijaksi. Se on ”ihan ok” – mutta sieluton, tylsä ja aiolin jälkeen myös muuten mauton. Se ei tee perushodarin tehtävää ihan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta siinä on oikeaa kunnon yritystä viedä perushodaria hiukan sille ”nextille levelille”.

Sen se kuitenkin tekee hiukan horjuen. 3/5.

Hum Hum & Cairo Lover

Hum Hum & Cairo Lover

Muutama vuosi sitten Kallion ytimessä, Kurvin välittömässä läheisyydessä avasi Hum Hum Fast Food, joka tarjoili pääasiassa melkoisen isokokoisia falafel- ja shawarmarullia. Paikka ei juuri noussut parhaaseen kukoistukseensa ikinä, johtuen lähinnä tilan aiheuttamista rajoituksista, jonka vuoksi oikeaa keittiötä ei ollut mahdollista käyttää.

Nyt ravintola on kuitenkin vaihtanut paikkaa 3. linjan ja Porthaninkadun kulmaan, jossa se on vallannut tilat geneeriseltä kebabpaikalta, jonka nimeä kukaan ei enää muista, jos alunperinkään tiesi. Taakka vanhasta tilasta ja sen ylläpitäjän aiheuttamista muistikuvista on aina olemassa, mutta jos paikassa kävi ainoastaan valuessaan Majavasta hirvittävässä tuiterissa alaspäin Porthaninkatua – ei muistikuvat muutenkaan ole olleet kovinkaan selkeitä. Siinä mielessä Hum Hum ei varmastikaan joudu kärsimään entisestä taakastaan.

Joka tapauksessa, alueella on tilaa aina erikoiselle keittiölle.

Käyntini osui hetkeen, jossa paikan tilanne on muuton jäljiltä vielä sekaisin. Ruokalistat ovat itsessään vielä vähän olemattomat, nettisivut päivittämättä ja muutenkin on vähän kokeilun makua. Suosituksesta päädyn kuitenkin Cairo Lover -pizzaan – vaikka välttelisin muuten tällaisessa paikassa sellaisten syömistä. Vaihtoehto vaikutti kuitenkin sen verran eksoottiselta, että myönnyin.

Pizza tulee pöytään 10 minuutin päästä, tulikuumana. Tuoksussa on tosiaan poikkeavuutta, eli heti ensimetreiltä tietää, että maussa ei tule olemaan tavanomaista pizzaa. Pohja on tehty pitaleivän reseptillä, jossa reunojen rapeutta on reilusti, mutta sitkoa jopa siinä määrin, että epäilin hetken taikinan olevan raakaa. Täytteistä makua ensimmäisenä hallitsevat tavanomaisemmat sipuli ja munakoiso, kana-shawarma jää upoksiin muiden täytteiden taustalle – mutta ajoittain makua hallitsee täysin kastikkeena käytetty tahini. Omaan makuuni sitä on ajoittain tuplasti liikaa ja se tuo makuun tunkkaisen, hiekkaisen lisänsä.

Hum Humin Cairo Lover -pizzassa on kieltämättä ajatusta, mutta omaan makuuni se ei aivan osu kohdalleen. Itse toivoisin reilusti enemmän kanaa täytteeseen ja tahinin taittamiseen sen sekoittamista esimerkiksi jugurttiin. Toisaalta tällöin kun pohjassakin on jo vahvaa pitasuorittamista, olisi enää kyseessä lättymuotoon tehty kanapita, joten miksei sitten suoraan söisi sellaista?

Kokemus ei ole kuitenkaan lainkaan huono, hinta (8e) tuntuu täysin sopivalta. Tuntuu että resepti tarvitsee vielä paljon työtä tuodakseen maut tasapainossa kitalakeen. Tällaisena vaikka arvosana onkin vain 2/5, on pettymystä vaikea tuntea. Lähinnä olo on vähän etuoikeutettu, sillä harvemmin näin varhaisessa vaiheessa saa kokeilla jotain uutta.

Huomiona muuten, että paikan palvelu on täysin 5/5.