Kuulin ensimmäisen kerran puhuttavan Platitosta kun keskustelimme tuttavani kanssa filippiiniläisestä ruoasta. Kummankin käsitys sikäläisestä ruoasta oli jokseenkin sekava – sekoitus usean eri ruokakulttuurin parhaista (tai huonoimmista) antimista. Eräänä päivänä satuin liikkumaan naapurustossa ja katuvarsimainoksen nähtyäni, päätin kävellä sisään.
Sisällä minua odotti pikkuruinen baari, muutama asiakas ja tiskin takana häärivä kaksikko. Varsinaista tiskiä ei edes ollut, pari sekuntia paikalla seisoskeltuani toinen herroista kehoitti siirtymään pöytään – ”meillä on täällä pöytiintarjoilu”, oli toteamus joka aina lämmittää sydäntäni ja jonka vuoksi olen valmis maksamaan pari euroa annoksestani enemmän.
Nurkkapöytään asettauduttuani oli mahdollisuus silmäillä paikkaa tarkemmin. Platito henkii heti rakkautta lajiin – ympärillä on viinilaatikoita ja -pulloja, sisustus on persoonallinen ja tyylikäs, sekä yleisilme siisti. Tosin paikan koko on pikkuruinen, hyvinkin intiimi, jossa koen enemmän olevani baarissa kuin ravintolassa. Se ei tietenkään ole ihme, sillä Platito itsekin määrittelee itsensä bistroksi. Juomalista on laajempi kuin ruokalista – mutta koska haluan kokeilla paikan tasoa, valitsen listalta Filipinas-tapasplatterin (15,90e).
Annos saapuu melko nopeasti ja on suurempi kuin odotin. Banaaninlehden päällä tarjoiltavat tapakset eivät kuuluneet herättyäni päivän suunniteltuihin ruokiin, mutta sellaisen eteeni sain. Enkä ole asiasta kovinkaan pahoillani. Annoksessa on kaikenlaista, joista ensimmäisenä kiinnittää huomioni leivän päälle rakennettu BBQ-possuvarras. Pieni varrastikku on yhtä helvettiä irrottaa pienistä lihanpaloista, joten päädyn nakertamaan sitä suoraan tikusta kuten kai oikea tapa onkin. Käytännöllisin se ainakin on. Myös maku hämmentää, sillä tässä suolaisenmakeassa pikku lihatikkarissa makua todellakin on. Harmi, että siinä on niin vähän syötävää.
Toisessa kulmassa lepää salsan päällä Longaniza-makkara ja annoksen keskiosissa on sisigiä, eli eräänlaista yleispätevää hakkelusta, jossa possua ja punasipulia. Molemmat toimivat mainiosti ja vaikka sisig ei yllä ihan bbq-possun tasolle, on se ideana erinomainen. Kulman filippiiniläinen ceviche (kinilaw camarones) on taas omaan makuuni hiukan jopa tylsä, mutta se sanoo enemmän omasta maustani (ja siitä etten juuri välitä katkaravuista) kuin siitä, että kyseessä olisi jotenkin epäonnistunut osa annosta. Sitävastoin kalapullat ovat annoksen selkeästi heikoin osa ja keittiöstä varmistettiinkin niiden olevan pakasteita. En hetkeen ole syönyt näin kumimaista ruokaa, joskin on sanottava että maussa on siitä huolimatta erittäin kalainen maku – pullien kokonaisuus on kuitenkin lähes luotaantyöntävä, mutta chilietikassa uittaminen auttaa kovasti.
Yleisesti ottaen, Platiton tapaslautanen on varsin hyvä ratkaisu. Se ei ole aivan työmiesnälän mittakaavaan sopiva täyttöannos, mutta vallan mainio jos haluaa käydä ottamassa lasillisen ja nälän tunne haittaa. Palvelu on erinomaista ja myös atmosfääri on yleisesti ottaen erinomainen. Tästä paikasta on helppo pitää.
