Giant

Giant

Jos ravintoloiden omaan tarjontaan on luottamista, on hampurilainen vieläkin usein – ravintolan hintatasosta huolimatta – se annos, jonka suuri osa suomalaisista valitsee lautaselleen. Viime vuosina hampurilaisten taso on räjähtänyt todella korkeaksi ja uusilla toimijoilla on melko jyrkkä rinne kiivettäväksi.

Siksi päätin myöhäisen lounastelun puitteissa testata Töölössä sijaitsevan Giantin.

Ravintola on kokenut suhteellisen piristäviä muutoksia sitten viime käynnin (n. 10 vuotta sitten) ja sisustus vaikuttaa vallan tyylikkäältä ja ajan hengen mukaiselta. Sali Lue lisää...

Ravintola Rugosa

Ravintola Rugosa

Lauttasaari on yksi lempikaupunginosiani Helsingissä. En ole koskaan asunut ”onnellisten saarella”, enkä todennäköisesti haluaisikaan, mutta siellä vierailu on aina omanlaisensa elämys. Hyvässä tai pahassa.

Tällä kertaa ohiajaessani otin kohteeksi Kiviaidankadulla sijaitsevan ravintola Rugosan, joka oli omassa internetissäni osunut vastaan useampaankin kertaan. Sain sen perusteella käsityksen laajatarjontaisesta perusravintolasta, jossa lounaan lisäksi olisi myös muita ruokaelämyksiä, merelliseen twistiin painottuen.

Saavuin paikalle kahden aikoihin arkipäivällä, Lue lisää...

Helmisimpukan Wieninleike vuonna 2020

Helmisimpukan Wieninleike vuonna 2020

Yli kaksi vuotta sitten kävin ensimmäistä kertaa Shellin Helmisimpukassa syömässä wieninleikkeen ja jouduin tekemään sen kahdesti vain todetakseni, että sen wieninleike oli todellakin alta kaikkien arvosteluperusteiden. Toki huoltoasemaruoka ei muutenkaan ole sitä mitä se joskus on ollut – edullista, mutta toimivaa. 2000-luvulla se on ollut juuri päinvastaista, ylihintaista ja surkeaa.

Koska tilanne sen mahdollisti, kävin kokeilemassa Vantaan puolella Ruskeasannan Shellillä, miten tätänykyä Helmisimpukat tekevät leikkeensä. Rehellisyyden nimissä, odotukset eivät olleet Lue lisää...

Hesburgerin Veke-burger

Hesburgerin Veke-burger

Vegaanibuumin sanotaan alkaneen vuonna 2016, jolloin itsekin tapasin sen pyörteissä tulevan vaimoni. Se toki on tarina erikseen, mitä saatetaan joskus käsitellä yhteisessä tai omassa blogissani, mutta sanotaan myös, että silloin ymmärsin itse vihdoin, mikä vegaaniudessa on jujuna.

Ei, se ei käännyttänyt minua vegaaniksi, eikä edes vegataristiksi, mutta on kasvattanut huomattavasti kasviperäisen ravinnon osuutta kuluttamastani ruoasta.

Muistan kuitenkin noilta vuosilta, kuinka naurettavana pidettiin Hesburgerin yrityksiä palvella vegaaneita. Näiden vuosien aikana firma on kuitenkin Lue lisää...

Villd

Villd

Siitä ei ole kuin kuukausi – kenties puolitoista, kun asuntoni läheisen kebabpizzerian ikkunoihin ilmestyi ilmoitus paikan valtaavasta Villd-ravintolasta. Nimi, joka on joillekin merkinnyt tähän asti enemmän kuin toisille, mutta vaikka nimi on omienkin silmieni ohitse kulkeutunut, ei se hirvittävästi herättänyt uuh-aah-ooh -reaktioita. Mitä nyt vaan yhtenä todisteena taas siitä, että Kallion gentrifikaatio on saavuttanut yhden lakipisteensä. 

Tältä osin ei siis liene ihme, että päättäessämme tämän viikonlopun illallispaikkamme olevan juurikin Villd, ei ennakkoasenteilta Lue lisää...

Rööperin Hopstop

Rööperin Hopstop

Tiedän, että nyt osa jengistä tätä lukiessaan ajattelee, ettei Hopstop ole mikään ravintola.

Ei se varsinaisesti olekaan, mutta koska paikka itse mainostaa tarjoilevansa maistuvaa deli-ruokaa, onhan se nostettava esille omana postauksenaan.

Paikka on siis entinen William K. joka vuosikausia oli paikka vanhoille ja väsyneille, jotka saattoivat Punavuoren suunnalla kukoistaa. Sittemmin paikan on ostanut Momentin Group, joka mm. Kalaravintolat omistavana yrityksenä selkeästi uskoo Isoroban nousevan Helsingin uudeksi baarikaduksi, sillä lafka omistaa myös Black Doorin ja Tommyknockerin ihan naapurista. Muutaman sadan metrin päässä olevasta Punavuoren Ahvenesta puhumattakaan.

Rauhallisena keskiviikko-iltana afterworkeille ei puoli kuudelta näytä olevan tunkua, sillä baarissa on lisäkseni vain yksi asiakas ja toinen ilmestyy kun olen omaa tilaustani tekemässä. Koska olin vastikään hillinnyt nälkääni (mutten poistanut sitä) absorboimalla Subwayn pettymykseksi osoittautuneen Korean Pork -subin, tyydyin tilaamaan listalta tapaksia. Tarkemmin sanottuna leipää, hummusta, serranoa ja chorizoa.

Tiedän, yksikään näistä ei varsinaisesti nosta paikan keittiötä esille sen enempää mitä valmiiksi viipaloidun leivän tai makkaran asettelu lautaselle vaatii, mutta oli jotenkin ilahduttavaa nähdä taas tyyppiesimerkki siitä, että baarien monimuotoisuus on kasvamassa. Paikka ei selkeästikään halua olla wanhollinen kaljakuppila vaan vakavan linjan olutfanaatikon pyhättö, jossa valikoimaa riittää maailman tappiin asti.

En ole ihan varma, onko neljän euron hinta pienestä kupillisesta serranoa tai chorizoa oikeastaan linjassa minkään järkevän hinnoittelun kanssa (paitsi sen, että jos ihmiset ovat valmiita maksamaan sen, niin se on tuottoisaa yritykselle), mutta tämä liene paikka jossa et maksa vain ruoasta – vaan myös mahdollisuudesta istua rauhassa läppärin kanssa pienen syötävän ja juotavan kanssa. Vielä kun erittäin ystävällinen palvelu tuottaa tulosta hyvän juomasuosituksen kanssa, on 15 euron yhteishinta tunnin tuottoisasta työskentelystä kohtuullinen.

Tätä ei kuitenkaan voi mitata lainkaan samalla mittarilla mitä normaaleja ravintola-annoksia, joten jätän sen tekemättä. Lasken tämän postauksen tärkeimmäksi arvoksi ilmoittaa ihmisille siitä, että tällaistakin on olemassa. Kokeilkaa itse!

Frans & Amelie

Frans & Amelie

Ravintolamedioiden tai itse sellaiseksi julistautuneiden (kyllä, lasken tämän sivun sellaisten joukkoon) joukossa journalismi ja suoraselkäisyys on aika harvinaista. Toisaalla verkossa paikallislehdet saavat helppoja klikkejä kopioimalla ”uutiset” suoraan tiedotteista ja toisaalla toiset tekevät ylistäviä arvioita esittelyjä ravintoloista, joiden pöytävarauspalveluita he myös välittävät. Saatan olla toki väärässä, mutta en luottaisi yhdenkään kirjoittajan mielipiteeseen, joka toisella kädellään ottaa rahaa vastaan.

En, vaikka olisin itse se kirjoittaja.

Siksi Lue lisää...

Pobre

Pobre

Filippiiniläistä keittiötä edustava Pobre oli ensimmäinen tietämäni ravintola joka Helsingissä tarjosi filippiiniläistä ruokaa. En tiedä onko se ensimmäinen, mutta siihen aikaan opin filippiiniläisestä ruoasta sen, että se on eri ruokakulttuurien sekoitusta – paitsi filippiiniläisten paikallisten, myös intilaisen, amerikkalaisen, kiinalaisen ja espanjalaisten vaikutusten alla.

Siksi ei liene mitenkään yllättävää, etten Pobreen lähtiessäni osannut yhtään arvata mitä tulisin saamaan. Olin yrittänyt käydä paikalla syömässä jo monen monituista kertaa – Lue lisää...

Sentro

Sentro

Taannoisena kauniina kesäpäivänä olin Punavuoren suunnalla työasioissa, kun mahanpohjalla alkoi pieni hiukominen muistuttamaan skipatusta aamiaisesta. Kaupunginosa on hiukan kadoksissa mitä tulee uusiin ravintoloihin, mutta onneksi olin saanut jo kuukausi sitten kutsun käydä katsastamassa Sentron Pieni Robertinkadulla. Samaisessa tilassa, jossa aikanaan majaili Beefy Queen – legendaarinen rasvankäryinen pihvipaikka.

Olen tätä ”blogia” pyörittänyt nyt jo pari vuotta ja edelleen on ikävän harvassa ne kerrat, joissa ravintola itse ottaa asiakseen tiedottaa itsestään. Sentro siis siinä mielessä oli jo lähtökohtaisesti varsin ilahduttavan oma-aloitteinen. Tosin heti keskustelussa mainitsin, että ensikokemukset paikasta maksan aina itse ja tulen paikalle tavallaan incognito.

En siis tiedä, oliko takahuoneen seinälle nostettu pärstävärkkini varoitusten kera, kun kävelin kynnyksen yli lähes tyhjään ravintolaan.  Työntekijöitä ja/tai omistajakuntaa tosin oli varsin rennolla otteella viettämässä siestaa asiakastilassa, jossa innokas puheensorina täytti ilmaa. Haahuileva palloiluni selkeästi näkyi, kun ystävällinen tarjoilija tarjoili huomiotaan. Kysyttyäni lounasmahdollisuuksista, vaikka virallinen lounasaika oli päättynyt vain muutamia minuutteja aiemmin, sain yltiöystävällisen vastauksen, että tottahan toki se onnistuu vielä. Valitsin siis listalta annoksekseni monchon fried chicken (11,90e). Huomioni kiinnitti tässä vaiheessa myös se, että ruokajuomaksi valitut virvoitusjuomat oli hinnoiteltu varsin rapeisiin hintoihin – vaivaiset 14e / litra. Tyypillinen tunnelmanlatistaja Helsingin ravintoloissa, valitettavasti.

Annos saapui pöytään kymmenessä minuutissa ja se tarjoiltiin kahdelta lautaselta, joissa riisi oli omassa kulhossaan, siemenien ja merileväsuikaleiden koristelemana. Itse pääannoksesta ensimmäisenä silmä kiinnittyy friteerattuihin nuudeleihin (?), jotka peittelevät muuten herkulliselta näyttävät kananpalat. Vahvan makeat kanat tarjoavat makunystyröille imelän savuista vahvaa makua, mutta myös rapeutta jota itse toivoisin aina näissä enemmän. Olen siinä mielessä perverssi, että pidän kanasta hiukan kuivempana mitä se oppikirjojen mukaan pitäisi olla – mutta Sentron friteerattu kana on kieltämättä kypsyysasteeltaan täydellistä. Kanan lisäksi lautaselta löytyy kasviksia,  lähinnä paprikaa, porkkanoita, kesäkurpitsaa ja papuja – jotka täyttävät sen raon mitä varten ne lautasella ovatkaan. Suorituksena teknisesti toimivat ja tukevat annosta täysin. En tiedä miten annoksen kokonaisuuden voisi tehdä paremminkaan.

Lounasannokseksi hinta on siellä totutun hintahaitarin yläpäässä, mutta vaikka vatsanpohjalle jäi annoksen jälkeen pieni ”olisi vielä mahtunut enemmänkin” -tunne, on Sentron annos varsin positiivinen yllätys. Hintakiskontaa muistuttava virvoitusjuomien hinnoittelu jättää aina pahan maun suuhun, mitä ei kuitenkaan voi sanoa ruoasta. Annos on erinomainen, sen maut ovat kohdallaan, se tarjoaa ruumiinravinnon lisäksi silmänruokaa ja se henkii paikan persoonallisuutta. Paikasta on tämän kokemuksen perusteella vaikea keksiä varsinaista kritiikkiä, mutta kaiken edellämainitun jälkeen lopputulokseksi jää kuitenkin pieni tyhjyyden tunne. Tästä syystä arvosana 4/5 on vielä paikallaan vahvan suosituksen kera.

Pelimannin wieninleike

Pelimannin wieninleike

Neljännenkymmenenkuudennen wieninleikkeen kävin nauttimassa puolivahingossa tänään, kun velvollisuudet kutsuivat pikaisesti Vantaan rajan suuntaan. Koska myös lounas oli jäänyt välistä, osui kartalta silmään Puistolassa sijaitseva Ravintola Pelimanni.

Puistola ei kuulu omiin lempikaupunginosiini. Itseasiassa, sen olemassaolon unohtaa aina sillointällöin, ennenkuin näkee jonkin kyltin taas sinne osoittavan. Käynti paikassa on kuin Pohjanmaalla. Tämä on aluetta, jossa pihoilla kasvaa raparperia ja herpes siirtyy naapurilta toiseen. Ei siis aluetta, josta kuvittelisi löytävän mitään järkevää ruokaravintolaa.

Ja voi pojat, ensiarvaukselta olin myös oikeassa kaartaessani ravintolan viereiselle parkkipaikalle. Perätien päässä sijaitseva, jostakin 1970-luvun kekkosvuosilta peräisin oleva puoliksi kompostoituvassa tilassa oleva talorykelmä, jota kenties joskus on sanottu ostariksi. Viereinen talo on myös joskus ollut ravintola, joka on sen jälkeen ilmeisesti palanut, kokenut ilkivaltaa ja kenties palanut uudestaan. En tiedä kauan se on ollut siinä tilassa, mutta pelkäisin kysyä asiasta joltakin paikalliselta. Se saattaisi vahvistaa tunteen, että ketään ei vaan kiinnosta. Puistola – alue jonka suurin etu on se, että se sijaitsee Helsingissä.

Ravintolan julkisivu antaa ilmi monia asioita. Terassioluet ovat tässä paikassa kova juttu ja aurinkoisella säällä, lomakauden ollessa kiivaimmillaan paikalliset viihtyvät taatusti täällä juomassa pilsnereitä. Sisäänkäyntiä vartioi myös kaksi portinvartijaa, jotka osoittavat omistajien olevan Karjalaa idempää kotoisin. Muutoin ensivaikutelma valmistelee satunnaista matkailijaa sisällä odottavaan, sillä paikka on yksi niistä monista, jotka ovat jämähtäneet sinne 1990-luvun lamavuosien ravintolainteriööreihin. Kauhtuneet plyyshisohvat, tummaksi petsatut puupaneelit ja palapeilit tuovat valmiiksi masentuneille takuulla hetken, jossa kuka tahansa herää tajuamaan alkoholisimin olevan varteenotettava vaihtoehto peittämään elämän aiheuttamaa hämmennystä.

Rohkeasti tiskiltä wieninleikkeen (10e) tilatessani myös tuopillinen virvoitusjuomaa kaadettiin lasiin 1,5 litran pullosta. Vähän epäortodoksimainen tapa, mutta ehkä hanasta oli paine loppunut ja henkilökunta oli hakemassa puolen litran pulloja. Tai sitten ei.

Leikkeen saapumisessa kesti noin 10 minuuttia, jota edelsi reilut hakkaamisäänet keittiön puolelta. Ääni, joka aina tuo jokseenkin hyvän mieleen. Ensivaikutelmaltaan annos oli varsin moosesmainen, jossa leike jakoi salaatit tikkuperunoista kuin punainen meri. Erityispiirteenä (ns. WTF-ilmiönä) paikka tarjoilee winkkarissa anjoviksen ja kaprikset dippikupista – tapa, jota en oikeasti ymmärrä, mutta luo toki annokseen persoonallisen ripauksen. Salaatti on yllättävän tuore, tosin se ui salaattikastikkeessaan ja perunat ovat ohuita pakasteperunoita, jotka on friteerattu läpirapeiksi. Näistä siis ei mitenkään yllättävästi mitään sanottavaa, mutta…

…niin. Se itse leike. Se tosiaan hämmentää. Hintaluokassaan (siis 10e) se on suorastaan ilmiömäisen hyvin rakennettu. Leivitys on kohdallaan, josta toki pientä kuohkeutta puuttuu – mutta sen korvaa sopivan rapean kuiva pintakerros, jonka alta paljastuu höyrytetyn mehevää pintaa. Leivityksessä olisi saanut olla hiukan lisää suolaa, mutta kuten aina – on kyseessä enemmän makuasia. Ei tämä kuitenkaan mauton kokonaisuus ole. Käytetty porsaanliha on myös hyvälaatuista ja pelättyä narskuntaa ei hampaissa tunnu.

Voin nyt lopulta myöntää, tämän annoksen arvostelu on todella vaikeaa. Se on hintaluokassa, jossa normaalisti olen tottunut törmäämään aivan luokattoman huonoihin wieninleikkeisiin, mutta samalla se ei kuitenkaan ole täydellinen. Jos arvostelisin pelkästään hinta-laatusuhdetta, olisi tämä hyvin lähellä täyttä 5/5 leikettä, mutta koska heikkouksia kuitenkin on, sille on annettava 4/5 ja erittäin kova suositus, jos Puistolassa päin joku teistä liikkuu. Jos ravintolan henkilökunnasta joku tämän lukee, konkreettisina parannusehdotuksina neuvoisin tuomaan perunoihin vaihtoehdoiksi hyvän muusin ja/tai paistinperunat sipuli-pekonilla.