Helmisimpukan Wieninleike vuonna 2020

Helmisimpukan Wieninleike vuonna 2020

Yli kaksi vuotta sitten kävin ensimmäistä kertaa Shellin Helmisimpukassa syömässä wieninleikkeen ja jouduin tekemään sen kahdesti vain todetakseni, että sen wieninleike oli todellakin alta kaikkien arvosteluperusteiden. Toki huoltoasemaruoka ei muutenkaan ole sitä mitä se joskus on ollut – edullista, mutta toimivaa. 2000-luvulla se on ollut juuri päinvastaista, ylihintaista ja surkeaa.

Koska tilanne sen mahdollisti, kävin kokeilemassa Vantaan puolella Ruskeasannan Shellillä, miten tätänykyä Helmisimpukat tekevät leikkeensä. Rehellisyyden nimissä, odotukset eivät olleet Lue lisää...

Hesburgerin Veke-burger

Hesburgerin Veke-burger

Vegaanibuumin sanotaan alkaneen vuonna 2016, jolloin itsekin tapasin sen pyörteissä tulevan vaimoni. Se toki on tarina erikseen, mitä saatetaan joskus käsitellä yhteisessä tai omassa blogissani, mutta sanotaan myös, että silloin ymmärsin itse vihdoin, mikä vegaaniudessa on jujuna.

Ei, se ei käännyttänyt minua vegaaniksi, eikä edes vegataristiksi, mutta on kasvattanut huomattavasti kasviperäisen ravinnon osuutta kuluttamastani ruoasta.

Muistan kuitenkin noilta vuosilta, kuinka naurettavana pidettiin Hesburgerin yrityksiä palvella vegaaneita. Näiden vuosien aikana firma on kuitenkin Lue lisää...

Villd

Villd

Siitä ei ole kuin kuukausi – kenties puolitoista, kun asuntoni läheisen kebabpizzerian ikkunoihin ilmestyi ilmoitus paikan valtaavasta Villd-ravintolasta. Nimi, joka on joillekin merkinnyt tähän asti enemmän kuin toisille, mutta vaikka nimi on omienkin silmieni ohitse kulkeutunut, ei se hirvittävästi herättänyt uuh-aah-ooh -reaktioita. Mitä nyt vaan yhtenä todisteena taas siitä, että Kallion gentrifikaatio on saavuttanut yhden lakipisteensä. 

Tältä osin ei siis liene ihme, että päättäessämme tämän viikonlopun illallispaikkamme olevan juurikin Villd, ei ennakkoasenteilta Lue lisää...

Rööperin Hopstop

Rööperin Hopstop

Tiedän, että nyt osa jengistä tätä lukiessaan ajattelee, ettei Hopstop ole mikään ravintola.

Ei se varsinaisesti olekaan, mutta koska paikka itse mainostaa tarjoilevansa maistuvaa deli-ruokaa, onhan se nostettava esille omana postauksenaan.

Paikka on siis entinen William K. joka vuosikausia oli paikka vanhoille ja väsyneille, jotka saattoivat Punavuoren suunnalla kukoistaa. Sittemmin paikan on ostanut Momentin Group, joka mm. Kalaravintolat omistavana yrityksenä selkeästi uskoo Isoroban nousevan Helsingin uudeksi baarikaduksi, sillä lafka omistaa myös Black Doorin ja Tommyknockerin ihan naapurista. Muutaman sadan metrin päässä olevasta Punavuoren Ahvenesta puhumattakaan.

Rauhallisena keskiviikko-iltana afterworkeille ei puoli kuudelta näytä olevan tunkua, sillä baarissa on lisäkseni vain yksi asiakas ja toinen ilmestyy kun olen omaa tilaustani tekemässä. Koska olin vastikään hillinnyt nälkääni (mutten poistanut sitä) absorboimalla Subwayn pettymykseksi osoittautuneen Korean Pork -subin, tyydyin tilaamaan listalta tapaksia. Tarkemmin sanottuna leipää, hummusta, serranoa ja chorizoa.

Tiedän, yksikään näistä ei varsinaisesti nosta paikan keittiötä esille sen enempää mitä valmiiksi viipaloidun leivän tai makkaran asettelu lautaselle vaatii, mutta oli jotenkin ilahduttavaa nähdä taas tyyppiesimerkki siitä, että baarien monimuotoisuus on kasvamassa. Paikka ei selkeästikään halua olla wanhollinen kaljakuppila vaan vakavan linjan olutfanaatikon pyhättö, jossa valikoimaa riittää maailman tappiin asti.

En ole ihan varma, onko neljän euron hinta pienestä kupillisesta serranoa tai chorizoa oikeastaan linjassa minkään järkevän hinnoittelun kanssa (paitsi sen, että jos ihmiset ovat valmiita maksamaan sen, niin se on tuottoisaa yritykselle), mutta tämä liene paikka jossa et maksa vain ruoasta – vaan myös mahdollisuudesta istua rauhassa läppärin kanssa pienen syötävän ja juotavan kanssa. Vielä kun erittäin ystävällinen palvelu tuottaa tulosta hyvän juomasuosituksen kanssa, on 15 euron yhteishinta tunnin tuottoisasta työskentelystä kohtuullinen.

Tätä ei kuitenkaan voi mitata lainkaan samalla mittarilla mitä normaaleja ravintola-annoksia, joten jätän sen tekemättä. Lasken tämän postauksen tärkeimmäksi arvoksi ilmoittaa ihmisille siitä, että tällaistakin on olemassa. Kokeilkaa itse!

Frans & Amelie

Frans & Amelie

Ravintolamedioiden tai itse sellaiseksi julistautuneiden (kyllä, lasken tämän sivun sellaisten joukkoon) joukossa journalismi ja suoraselkäisyys on aika harvinaista. Toisaalla verkossa paikallislehdet saavat helppoja klikkejä kopioimalla ”uutiset” suoraan tiedotteista ja toisaalla toiset tekevät ylistäviä arvioita esittelyjä ravintoloista, joiden pöytävarauspalveluita he myös välittävät. Saatan olla toki väärässä, mutta en luottaisi yhdenkään kirjoittajan mielipiteeseen, joka toisella kädellään ottaa rahaa vastaan.

En, vaikka olisin itse se kirjoittaja.

Siksi Lue lisää...

Pobre

Pobre

Filippiiniläistä keittiötä edustava Pobre oli ensimmäinen tietämäni ravintola joka Helsingissä tarjosi filippiiniläistä ruokaa. En tiedä onko se ensimmäinen, mutta siihen aikaan opin filippiiniläisestä ruoasta sen, että se on eri ruokakulttuurien sekoitusta – paitsi filippiiniläisten paikallisten, myös intilaisen, amerikkalaisen, kiinalaisen ja espanjalaisten vaikutusten alla.

Siksi ei liene mitenkään yllättävää, etten Pobreen lähtiessäni osannut yhtään arvata mitä tulisin saamaan. Olin yrittänyt käydä paikalla syömässä jo monen monituista kertaa – Lue lisää...

Sentro

Sentro

Taannoisena kauniina kesäpäivänä olin Punavuoren suunnalla työasioissa, kun mahanpohjalla alkoi pieni hiukominen muistuttamaan skipatusta aamiaisesta. Kaupunginosa on hiukan kadoksissa mitä tulee uusiin ravintoloihin, mutta onneksi olin saanut jo kuukausi sitten kutsun käydä katsastamassa Sentron Pieni Robertinkadulla. Samaisessa tilassa, jossa aikanaan majaili Beefy Queen – legendaarinen rasvankäryinen pihvipaikka.

Olen tätä ”blogia” pyörittänyt nyt jo pari vuotta ja edelleen on ikävän harvassa ne kerrat, joissa ravintola itse ottaa asiakseen tiedottaa itsestään. Sentro siis siinä mielessä oli jo lähtökohtaisesti varsin ilahduttavan oma-aloitteinen. Tosin heti keskustelussa mainitsin, että ensikokemukset paikasta maksan aina itse ja tulen paikalle tavallaan incognito.

En siis tiedä, oliko takahuoneen seinälle nostettu pärstävärkkini varoitusten kera, kun kävelin kynnyksen yli lähes tyhjään ravintolaan.  Työntekijöitä ja/tai omistajakuntaa tosin oli varsin rennolla otteella viettämässä siestaa asiakastilassa, jossa innokas puheensorina täytti ilmaa. Haahuileva palloiluni selkeästi näkyi, kun ystävällinen tarjoilija tarjoili huomiotaan. Kysyttyäni lounasmahdollisuuksista, vaikka virallinen lounasaika oli päättynyt vain muutamia minuutteja aiemmin, sain yltiöystävällisen vastauksen, että tottahan toki se onnistuu vielä. Valitsin siis listalta annoksekseni monchon fried chicken (11,90e). Huomioni kiinnitti tässä vaiheessa myös se, että ruokajuomaksi valitut virvoitusjuomat oli hinnoiteltu varsin rapeisiin hintoihin – vaivaiset 14e / litra. Tyypillinen tunnelmanlatistaja Helsingin ravintoloissa, valitettavasti.

Annos saapui pöytään kymmenessä minuutissa ja se tarjoiltiin kahdelta lautaselta, joissa riisi oli omassa kulhossaan, siemenien ja merileväsuikaleiden koristelemana. Itse pääannoksesta ensimmäisenä silmä kiinnittyy friteerattuihin nuudeleihin (?), jotka peittelevät muuten herkulliselta näyttävät kananpalat. Vahvan makeat kanat tarjoavat makunystyröille imelän savuista vahvaa makua, mutta myös rapeutta jota itse toivoisin aina näissä enemmän. Olen siinä mielessä perverssi, että pidän kanasta hiukan kuivempana mitä se oppikirjojen mukaan pitäisi olla – mutta Sentron friteerattu kana on kieltämättä kypsyysasteeltaan täydellistä. Kanan lisäksi lautaselta löytyy kasviksia,  lähinnä paprikaa, porkkanoita, kesäkurpitsaa ja papuja – jotka täyttävät sen raon mitä varten ne lautasella ovatkaan. Suorituksena teknisesti toimivat ja tukevat annosta täysin. En tiedä miten annoksen kokonaisuuden voisi tehdä paremminkaan.

Lounasannokseksi hinta on siellä totutun hintahaitarin yläpäässä, mutta vaikka vatsanpohjalle jäi annoksen jälkeen pieni ”olisi vielä mahtunut enemmänkin” -tunne, on Sentron annos varsin positiivinen yllätys. Hintakiskontaa muistuttava virvoitusjuomien hinnoittelu jättää aina pahan maun suuhun, mitä ei kuitenkaan voi sanoa ruoasta. Annos on erinomainen, sen maut ovat kohdallaan, se tarjoaa ruumiinravinnon lisäksi silmänruokaa ja se henkii paikan persoonallisuutta. Paikasta on tämän kokemuksen perusteella vaikea keksiä varsinaista kritiikkiä, mutta kaiken edellämainitun jälkeen lopputulokseksi jää kuitenkin pieni tyhjyyden tunne. Tästä syystä arvosana 4/5 on vielä paikallaan vahvan suosituksen kera.

Pelimannin wieninleike

Pelimannin wieninleike

Neljännenkymmenenkuudennen wieninleikkeen kävin nauttimassa puolivahingossa tänään, kun velvollisuudet kutsuivat pikaisesti Vantaan rajan suuntaan. Koska myös lounas oli jäänyt välistä, osui kartalta silmään Puistolassa sijaitseva Ravintola Pelimanni.

Puistola ei kuulu omiin lempikaupunginosiini. Itseasiassa, sen olemassaolon unohtaa aina sillointällöin, ennenkuin näkee jonkin kyltin taas sinne osoittavan. Käynti paikassa on kuin Pohjanmaalla. Tämä on aluetta, jossa pihoilla kasvaa raparperia ja herpes siirtyy naapurilta toiseen. Ei siis aluetta, josta kuvittelisi löytävän mitään järkevää ruokaravintolaa.

Ja voi pojat, ensiarvaukselta olin myös oikeassa kaartaessani ravintolan viereiselle parkkipaikalle. Perätien päässä sijaitseva, jostakin 1970-luvun kekkosvuosilta peräisin oleva puoliksi kompostoituvassa tilassa oleva talorykelmä, jota kenties joskus on sanottu ostariksi. Viereinen talo on myös joskus ollut ravintola, joka on sen jälkeen ilmeisesti palanut, kokenut ilkivaltaa ja kenties palanut uudestaan. En tiedä kauan se on ollut siinä tilassa, mutta pelkäisin kysyä asiasta joltakin paikalliselta. Se saattaisi vahvistaa tunteen, että ketään ei vaan kiinnosta. Puistola – alue jonka suurin etu on se, että se sijaitsee Helsingissä.

Ravintolan julkisivu antaa ilmi monia asioita. Terassioluet ovat tässä paikassa kova juttu ja aurinkoisella säällä, lomakauden ollessa kiivaimmillaan paikalliset viihtyvät taatusti täällä juomassa pilsnereitä. Sisäänkäyntiä vartioi myös kaksi portinvartijaa, jotka osoittavat omistajien olevan Karjalaa idempää kotoisin. Muutoin ensivaikutelma valmistelee satunnaista matkailijaa sisällä odottavaan, sillä paikka on yksi niistä monista, jotka ovat jämähtäneet sinne 1990-luvun lamavuosien ravintolainteriööreihin. Kauhtuneet plyyshisohvat, tummaksi petsatut puupaneelit ja palapeilit tuovat valmiiksi masentuneille takuulla hetken, jossa kuka tahansa herää tajuamaan alkoholisimin olevan varteenotettava vaihtoehto peittämään elämän aiheuttamaa hämmennystä.

Rohkeasti tiskiltä wieninleikkeen (10e) tilatessani myös tuopillinen virvoitusjuomaa kaadettiin lasiin 1,5 litran pullosta. Vähän epäortodoksimainen tapa, mutta ehkä hanasta oli paine loppunut ja henkilökunta oli hakemassa puolen litran pulloja. Tai sitten ei.

Leikkeen saapumisessa kesti noin 10 minuuttia, jota edelsi reilut hakkaamisäänet keittiön puolelta. Ääni, joka aina tuo jokseenkin hyvän mieleen. Ensivaikutelmaltaan annos oli varsin moosesmainen, jossa leike jakoi salaatit tikkuperunoista kuin punainen meri. Erityispiirteenä (ns. WTF-ilmiönä) paikka tarjoilee winkkarissa anjoviksen ja kaprikset dippikupista – tapa, jota en oikeasti ymmärrä, mutta luo toki annokseen persoonallisen ripauksen. Salaatti on yllättävän tuore, tosin se ui salaattikastikkeessaan ja perunat ovat ohuita pakasteperunoita, jotka on friteerattu läpirapeiksi. Näistä siis ei mitenkään yllättävästi mitään sanottavaa, mutta…

…niin. Se itse leike. Se tosiaan hämmentää. Hintaluokassaan (siis 10e) se on suorastaan ilmiömäisen hyvin rakennettu. Leivitys on kohdallaan, josta toki pientä kuohkeutta puuttuu – mutta sen korvaa sopivan rapean kuiva pintakerros, jonka alta paljastuu höyrytetyn mehevää pintaa. Leivityksessä olisi saanut olla hiukan lisää suolaa, mutta kuten aina – on kyseessä enemmän makuasia. Ei tämä kuitenkaan mauton kokonaisuus ole. Käytetty porsaanliha on myös hyvälaatuista ja pelättyä narskuntaa ei hampaissa tunnu.

Voin nyt lopulta myöntää, tämän annoksen arvostelu on todella vaikeaa. Se on hintaluokassa, jossa normaalisti olen tottunut törmäämään aivan luokattoman huonoihin wieninleikkeisiin, mutta samalla se ei kuitenkaan ole täydellinen. Jos arvostelisin pelkästään hinta-laatusuhdetta, olisi tämä hyvin lähellä täyttä 5/5 leikettä, mutta koska heikkouksia kuitenkin on, sille on annettava 4/5 ja erittäin kova suositus, jos Puistolassa päin joku teistä liikkuu. Jos ravintolan henkilökunnasta joku tämän lukee, konkreettisina parannusehdotuksina neuvoisin tuomaan perunoihin vaihtoehdoiksi hyvän muusin ja/tai paistinperunat sipuli-pekonilla.

Central

Central

Eteläisen Helsinginniemen maine ravintoloiden osalta tuntuu usein nojautuneen enemmän rappioromantiikastaan kuin gastronomisista saavutuksistaan tunnettuihin legendaarisiin paikkoihin kuten Sea Horse. Silloin helposti unohtaa, että nuo uinuvat kukkahattuja vilisevät tuuliset kadut kätkevät lokeroihinsa myös muita klassikoita ja tänään minulla oli tarkoitus käydä niistä yhdessä. Nimittäin Centralissa.

Myönnän, olen käynyt paikassa vain muutamia kertoja aiemmin koko elämäni aikana, mutta suurempi syy siihen on se, että Cella on vain paljon lähempänä. Jotenkin omassa mielessäni yhdistän nämä kaksi paikkaa samanlaisen mentaliteetin alle. Lihapullia ja keskikaljaa Irwinin soidessa siellä taustalla samalla kuin tarjoilija pudottaa tupakantuhkaa rinnuksiltaan naapuripöytään vietävään annokseen.

Maalailut seis ja keskittyminen itse asiaan. Central nimittäin tarjoili melko laajalta listaltaan eteeni tänään lehtipihvin (21,50e), joka ensivaikutelmaltaan on hyvinkin klassisesti toteutettu annos.

Lähemmällä tarkastelulla kuitenkin huomaa, että annoksen perunoissa on parantamisen varaa. Rapeasta pinnasta ei ole tietoakaan ja mausteita olisi kaivannut lisää, mutta pahemminkin tilanne voisi olla. Lisukkeina tarjottavat vihannespalat (kaikki ne seitsemän) ovat taasen toteutettu yllättävän hyvin. Kun normaalisti on tottunut vetisiin ja ylikypsiin vihanneksiin, on Centralin toteutus nappiosuma – vihanneksissa on omaa makua ja omaan makuuni niiden kypsyysaste on juuri sopivan napakka. Niitä on vaan valitettavan vähän annoksessa, kuten muitakin.

Annoksen päälle on asetettu – noh – annoksen pihvi. Sen kypsyysaste on juuri oikea ja nuijinta on tehty huolella. Mausteita olisi tosin voinut olla enemmänkin, jonka toki maustevoi osaltaan korvaa. Päälle heitetty myös rucolaa, mitä en itse ymmärrä laisinkaan.

Kuten edeltä voitte lukea, Centralin lehtipihvi on varsin tyylipuhdas keskitason toteutus, jossa ei sinänsä ole mitään vikaa, jos se ei herätä mitään riemunkiljahduksiakaan. Voisi jopa sanoa, että annos on mitäänsanomaton omassa keskiluokkaisuudessaan.

Sitävastoin kaksi suurta seikkaa nousevat käynnissä esille. Ensinnäkin – palvelu. Sitä ei ihan ensivaikutelmalta ole. Lounasajan jälkeen paikalle eksyttyäsi sinut huomioidaan ovensuusta huutamalla ja ohjataan pöytään kuin lammaskoira laumaansa. Huutelemalla salin poikki ”OTA VAAN TUOLTA PÖYTÄ! NUO TUOLLA IKKUNALLA OVAT JO VARATTUJA!” ja ”EI SINNE, OTA TOSTA!”. Asenne on käynnin loppuun asti stalinistisen asiallinen, josta positiivista ja hymyilevää palvelua ei oikein edes osaa odottaa. Kenties lounas tänään oli erityisen hankala?

Suurin ongelmani Centralin suhteen – ja myös suurin yksittäinen asia joka vaikuttaa antamaani arvosanaan on kuitenkin annoksen koko. Nyt siellä joku takarivissä sanoo, että koolla ei ole väliä – tirskahtaa ja pakenee kadulle pimeään, mutta huomauttaisin, että Central ei edes yritä (vai olenko ymmärtänyt väärin?) olla fine diningia tai lähettää asiakastaan laajoille makumatkoille lautaselta käsin. Se tarjoilee (edelleen spekuloin) suoraviivaista konstailematonta ruokaa, jossa visuaalisin piperrys on kokin annoksen päälle viskaama rucolanippu.

Ymmärrän toki, että ravintola pyrkii tekemään annoksia, jotka mahdollistavat helposti kolmen ruokalajin nauttimisen, mihin Central omalla listallaan toki antaa hyvin tilaa, mutta 21,50 e hintaan lastenannoksen näköinen ja kokoinen pihviannos on lähinnä…. vitsi. Tekisi mieli sanoa myös kiskontaa, mutta jotain sanoo sekin näistä kahdesta kritiikin aiheestani, että vietin paikassa 31 minuuttia. Näistä 11 minuuttia meni annoksen saamiseen, 10 sen syömiseen ja toiset 10 minuuttia laskun odottamiseen.

Enkä edes pitänyt kiirettä.

Kommentoikaa te, tuntuuko ajankäytön jakautuminen teistä järkevältä tai tavanomaiselta. Minusta ei.

2/5.

Hard Rock Cafe Helsinki

Hard Rock Cafe Helsinki

Niin vaan koitti se päivä, jolloin päädyin syömään tähän 1970-luvulla Lontoosta esiinponnahtaneeseen ravintolaketjuun, joka aloitti Helsingissä vuonna 2012. Tätä ennen toki ravintoloita oli avattu mm. Fidzille, Maltalle ja Nicaraguaan, joten meidän varmasti pitäisi olla kiitollisia tästä maailmanvieraasta, joka tuli rikastuttamaan ravintolatarjontaamme.

”Ennakkoluulot sikseen ja tanssimaan”, sanoisi entinen jumppamaikkani, joten portaat ylös toiseen kerrokseen ja heti paikalleen ravanneen tarjoilijan kanssa jutustelemaan, löytyisikö viideltä keskiviikko-iltapäivästä vapaata pöytää. Tarjoilija tähän toteamaan, hiukan pahoillaan, että saatavilla ravintolasalista on vain kolme (uloskäynnin lisäksi myös WC:tä) lähinnä olevaa pöytää, joista toki sopivan kelpuutimme. Pahoittelevasta luonteesta johtuen jäi hiukan pieni fiilis, onko ilmassa odotettavissa vahvaa urean tuoksua klosettien suunnalta (vastaus: ei todettu saapuvan myöhemminkään).

Listat käteen ja tarkastelemaan vaihtoehtoja – ja koska seuralaiseni oli vegaani – ja erityisen nälkäinen sellainen, samantein tarkastelemaan vaihtoehtoja alkuruoista, jotka toivottavasti saataisiin pöytään nopeasti. Tarjoilijalta kysyttyämme, vegaanisia vaihtoehtoja oli ainoastaan nacholautanen. Hiukan erikoista, sillä äkkinäkemältä listalta löytyi kolme muutakin annosta, joista pienellä väkertämisellä olisi voitu tehdä vegaanisia. Ilmeisesti kaikki listan aineksista ovat keittiössä puolivalmisteina, mikä ei suorastaan paranna paikan mielikuvaa.

Alkuruokien pakollisen skippaamisen vuoksi burgertilaus suoritettiin samointein ja valitsin listalta Hickory BBQ Bacon Cheeseburgerin (19,90e). Ruoka saapui pöytään yllättävän nopeasti, noin kymmenessä minuutissa lähes täydessä ravintolassa, joka entisestään nostatti ajatuksia puolivalmisteista.

Burgerannos ensivilkaisultaan kuitenkin vaikutti varsin tavanomaiselta, jossa lisukeranskalaiset on laitettu voipaperitötsässä kuppiin ja burgeri on rakennettu keskitasoisen yksinkertaisesti sen viereen. Kuva ei tee ehkä oikeutta, sillä ravintola päätti juuri syömisemme aikaan vähentää valoa puoleen ja lisätä sen kompensoimiseksi muusikin voimakkuutta vastaavasti. Meille, jotka kärvistelemme keski-ikäisyyden alttarilla, valmistaudumme syyttämään kaikesta ”nuorisoa” ja tulimme paikanpäälle vain syömään – muutos ei välttämättä ollut yhtään niin tervetullut, kuten ei myöskään kuvanlaadulle.

Nälkäisenä ei kuitenkaan ole varaa nirsoilla, joten ensipuraisu burgerista aikaansai sen nälkäisen mielen euforian joka tapauksessa. Pureskelun aikana mausta irrottautui pekoni ja punertavaksi jätetty burgeriliha, mutta pientä savuaromia lukuunottamatta muuten mausta oli vaikea saada mitään irti. BBQ-kastikkeen imelä makeus erottui jokseenkin kaukaisena ja juusto tuntui varsin yhdentekevältä lihan tasapaksuisuuden dominoidessa. Suurin ongelma kuitenkin burgerissa on kuitenkin yleinen mauttomuus – tuntui kuin suolaa ja pippuria ei keittiöstä olisi löytynyt lainkaan, joka hyvin paistetun pihvin huomioonottaen on astetta suurempi pettymys – ja kun sämpyläkään ei tarjoa itsessään mitään ahaa-elämystä mössöytyessään epämääräisiin nesteisiin lautasella, ei kokonaisuus ole oikein hallittavissa.

Kampanjan vuoksi maksoin burgerista kympin, mikä lienee olisikin annoksen oikea, laatua vastaava hinta, mutta normaalihinta 19,90e on ehdottomasti ylihintaa. Tämä ei oikein millään tasolla vastaa sitä vaikka jokaisen annoksen yksityiskohdan arvioisi erikseen, mitä nyt pekoni on aina yhtä hyvää ja ”mahdotonta” saada pilalle.

Hyvin tasapaksu, mauttomassa päässä oleva kokonaisuus jossa ei oikein ole mitään kehuttavaa. Kamppailen juuri tätä kirjoittaessani kahden arvosanan kesken. Arvosanana 3/5 tuntuu selkeästi liian korkealta, joten 2/5 on aikalailla kohdallaan. En syö enää edes alennettuun hintaan ja kokemuksen perusteella vaikea mennä uudelleen.