Hesburgerin Veke-burger

Hesburgerin Veke-burger

Vegaanibuumin sanotaan alkaneen vuonna 2016, jolloin itsekin tapasin sen pyörteissä tulevan vaimoni. Se toki on tarina erikseen, mitä saatetaan joskus käsitellä yhteisessä tai omassa blogissani, mutta sanotaan myös, että silloin ymmärsin itse vihdoin, mikä vegaaniudessa on jujuna.

Ei, se ei käännyttänyt minua vegaaniksi, eikä edes vegataristiksi, mutta on kasvattanut huomattavasti kasviperäisen ravinnon osuutta kuluttamastani ruoasta.

Muistan kuitenkin noilta vuosilta, kuinka naurettavana pidettiin Hesburgerin yrityksiä palvella vegaaneita. Näiden vuosien aikana firma on kuitenkin Lue lisää...

Taco Bell Suomessa

Taco Bell Suomessa

Vaikka epäilin ensin saaneeni porttikiellon Restelin paikkoihin, Taco Bell Suomi tuli kokeiltua ja annokseksi valikoitui hetken miettimisen jäkeen Crunchwrap Supreme (ateriana 8,70e, yksikseen 5,90e). Tortillalätyn sisälle kasattu annos, joka on parilalla puristettu tiiviimmäksi nipuksi.

Mitä tästä sanoisi? Olen joskus vuonna 2005 ollut Taco Bellissä viimeksi ja siitä ei hirvittävästi alkoholimyrkytyksen vuoksi jäänyt muistikuvia tähän päivään asti. Siitä huolimatta aikalailla sitä mitä oli syytä odottaa, eli varsin hesburgerimainen elämys. Kastikkeet valtaavat annoksesta paljon, kolmen tulisuusasteen myötä keskimmäinenkin on jo ihan riittävä allekirjoittaneelle – ja muutoin ihan täyttävä annos, joskin jää sellainen halpa fiilis, eikä mitenkään hyvällä tavalla.

Ranskalaiset selkeästi paremmasta päästä vaikka vähän raskaampi mausteseos tuo varmasti niihin jakautumista mielipiteissä. Rapeus on kuitenkin kohdallaan.

Pikaruokana 4/5, lounasvaihtoehtona 2/5. Ainoana päivän ateriana 1/5.

Pikaruokaskenessä varmasti ihan varteenotettava vaihtoehto ja tuo vaihtelua iänikuisiin burgereihin, mutta muuten paljon parempiakin vaihtoehtoja löytyy jos aikaa lounaan absorbointiin on enemmän kuin se 30 minuuttia.

Helsingin keskustassa on useita kadonneita helmiä joista saa alle kympillä maittavan lounasrullan tai muun helposti syötävän annoksen. Ehkä olisi syytä alkaa tutkimaan myös niitä paikkoja, mitä mieltä olette?

Pikainen lounaspizza

Pikainen lounaspizza

Kiireinen läppärinomadi tarvitsee joskus pikaista lounasruokaa ja tänään kulku ohjautui kohti Kotipizzaa ja iänikuista pizzasuosikkiani, Special Operaa.

Kotipizzasta voidaan olla montaa eri mieltä, kuten esimerkiksi (tämä video voi antaa ilmi), mutta on myönnettävä sen olevan tällä hetkellä pizzaketjuista se tasalaatuisimman vaihtoehdon tarjoaja. Pizzoja suomalaiseen makuun, vaikka ne eivät hivelisikään napolilaisen pizzan tuoreeseen tomattiin tottuneen hipsterin makunystyröitä.

Samoin pizza on aina hyvää, silloinkin kun se on vähän huonoa. Mikä siis voisi mennä vikaan?

Special Opera on kuitenkin omasta mielestäni se täydellisin pizza, eikä sillä sinänsä väliä ole kuka sen tekee – kunhan kokonaisuus on tasapainossa. Kinkun ja tonnikalan pyhä liitto kruunautuu sillä, että pepperonimakkaran rasvainen suolaisuus tarttuu kitalakeen. Pizzassa muutenkin saa olla korkeintaan se kolme lisätäytettä – ainoat alkuperäiset täytteet kun ovat tomaattikastike ja juusto.

Mutta mikä on oma mielipiteenne? Missä vaiheessa pizzasta kannattaa maksaa viisi euroa, missä kymmenen ja missä 20? Mikä on Helsingin paras pizzeria?

Little Big Cafen hot dog

Little Big Cafen hot dog

Little Big Cafe tarjoaa ainakin paikan omien puheiden perusteella kaupunkimme parhaat hodarit. Väite on yllättävän helppo uskoa. Ei siksi, että Little Big Cafe olisi mitenkään mekkaan verrattavissa oleva määränpää hodarinystävien keskuudessa, vaan siksi että varteenotettavat kuumat koirat ovat harvinaisuus Helsingissä tai koko Suomessa.

Koska uskon liian helpolla mainospuheisiin, kohtasi ruokinta-aukkoni tänään paikan Helsinki Hot Dogin (4,90e), jossa oletan paikan tietotaidon hodareiden suhteen kiteytyvän.

Sämpylä saapuu viidessä minuutissa tilauksesta (klo 15.30 iltapäivällä) verkkokorissa paperitaskuun käärittynä ja heti on päivänselvää, että karvaturpainen asiakas kiroaa annoksen. Paitsi sen myötä tuodaan yksi postimerkin kokoinen servetti (niitä toki saa lisää), on paikan tyyli nähtävästi spruuttailla mausteet myös sämpylän ulkopuolelle. Tätä on vaikea uskoa millään tavalla fiksuksi ratkaisuksi, mutta tekeehän se annoksesta vähän myyvemmän näköisen.

En uskonut tätä, mutta tämä annos siis sai minut toivomaan, että joskus ruokien ei tarvitsisi muistuttaa mainoskuviaan.

Maku kuitenkin ratkaisee ja siinä Helsinki Hodarin sämpylä on parhaimmillaan. Se on paahdetttu juuri oikein jotta se erottuu positiivisesti kilpailjoistaan, mutta kuten muutkaan ainesosat, ei se silti aiheuta mitään riemunkiljahduksia. Nakkina toimii ilmeisesti Chef Wotkin’sin pippurinakki (korjatkaa jos olen väärässä) ja mausteista paahdettu sipuli ja ketsuppi ovat aikalailla peruskauraa. Sinappi sitävastoin nousee edukseen, poislukien se, että se on myös noussut pois sämpylän sisältä.

Ilmainen vinkki – koko hodarin idea on alunperin ollut se, että se sämpylä pitää mausteet siellä sisällä. Plus tietty se, että kuuma nakki on helppo syödä sen kanssa.

Little Big Cafen Helsinki-dog on ihan pätevä oman genrensä edustaja. Se ei ole pahan hintainen, mutta ei myöskään kokonsa osalta vastaa täysikasvuisen miehen kokonaista ateriaa.

Se ei ole missään tapauksessa paras koskaan syömäni hot dog, mutta kysymykseen että onko se kaupungin paras, en osaa vastata. Jokatapauksessa esimerkiksi Sibyllan French Dog on sille tässä hintaluokassa ihan pätevä haastaja, joka tarjoaa hiukan ruokaisamman vaihtoehdon.

Hesburgerin Arizona

Hesburgerin Arizona

Taannoisen kebabkatastrofin jälkeen vaati melkoista uskallusta lähteä lähihesburgeriin eineelle, mutta mitäpä en tekisi yleisen hyvän vuoksi.

Testiin siis tänään meni turkulaisen Hesburgerin kampanjapurkeri ”Arizona”.

Vaikka monet kenties kuvittelevat Arizonan makujen nyt olevan Hesburgerissa ainutlaatuinen mahdollisuus, niin rikotaanpa ensimmäisenä vähän kuvitelmia. Arizona saapuu nimittäin tuttuun pikaravintolaamme ainakin kerran vuodessa, kenties kaksikin. Se on kampanjatuote, jota mainostetaan aina silloin kun mitään muuta ilmeisesti ei ole keksitty. Ehkä Hesburger kertoo mikä asian laita tarkalleen on.

Jokatapauksessa, kyseessähän on yhdellä pihvillä varustettu leveämmänpuoleinen, täysin sellainen purkeri mitä Hesburgerilta voisi odottaakkin. Haalea perussämpylä, prosessoitu pihvi – joiden välissä kaksi tomaattiviipaletta, salaattia, pari suolakurkun viipaletta ja niin paljon majoneesia, että voisi luulla Pupu Tupunan runkanneen burgerin väliin. Ai niin – ja tietysti ne kaksi sipulirengasta, jotka tekevät tästä muutoin ihan tavallisesta burgerista Arizonan. Koska Arizonassa ilmeisesti syödään paljon sipulirenkaita.

Maku itsessään on mitä odottaa saattaa. Majoneesia. Paljon majoneesia. Jossa halvan hampparisämpylän sitkoa hiilihydraatteineen. Ja siellä seassa jossain sillointällöin sipulirenkaan paneroitua kuorta.

Mitä tästä siis sanoisi. Perussettiä, jossa kiva myyntinimi. Itse burgeria kiinnostavampaa (ja todennäköisesti makoisampaa) on mutustella kysymystä siitä, miten helvetissä Hesburgerin tuotekehitysosasto on alunperin päätynyt valitsemaan nimen ”Arizona” tähän burgeriin. Koska Kouvola oli jo varattu ja kaikki muiden paikkojen asukkaat tarpeeksi fiksuja nostakseen äläkän siitä, että heidän asuinpaikkansa nimellä ratsastetaan tällaista myyden?

Totuuden nimissä ei tämä nyt niin huono ole. Paitsi jos se asetetaan mitä tahansa muuta burgeria vastaan. Pikaruokaburgerina 2/5, ruokana -3/5, paprikamajoneesin kuljetuslavettina 3/5.

Viime kerralla kun kebabburgeria testailtiin, löytyi jostakin kivien alta niitä oman elämänsä sankareita jotka kommentoivat jotain ”miksi mennä heseen ja sitten pettyä siihen mitä sieltä saa?” tms. Näitä kommentteja edelleen odottaen.

P.S: Turkulaisuutta ei edelleenkään laskettu arviossa haitaksi.

Hesburgerin kebabhampurilainen

Hesburgerin kebabhampurilainen

Hesburger on jo jonkin aikaa kampanjoinut kebab-hampurilaisensa edestä ja vaikka kyseessä ei olekaan spesifisesti helsinkiläinen ravintola, on turkulaisella ketjulla paljon toimipisteitä myös täällä.

Huom: turkulaisuus ei ole vaikuttanut arvioon

Tilasin tuotteen Helsinginkadun Hesburgerissa, jossa tavalliseen tapaan tuote ei ollut valmiina. Tämä on useinmiten hyvä asia, sillä ainakin tuote tulee lämpimänä. Maksu ja siirtyminen juoman kanssa pöytään siivoamaan se edellisten käyttäjien jäljiltä. Pöytien väliin kuivuneelle ketsupille en tehnyt mitään – anteeksi siitä Hesburger, mutta siivosin vain pöydän pinnan ja pyyhin tuolistani salaatit lattialle. Asiakkaana siivoan pöytiänne vain minimivaatimukseni saavuttamiseksi.

Hetken päästä ”kebabhampurilainen” saapui pöytään iloisen kesätyöläisen (?) toimittamana. Nopeus 5+, sillä en nälkäisenäkään olisi ehtinyt kauaa kituutella tuskissani ennen ruoan saapumista. Tosin on mainittava, että olen monesti törmännyt niin isoihin toimitusviiveisiin, että olen pikaruokalan epäillyt palkanneen manaatteja keittiötehtäviin.

Vedessähän manaatit ovat sulavasti liikkuvia taiteilijoita, mutta Hesburgerin keittiössä kömpelöitä ja hitaita.

Manaatit. <3

Asiaan.

Kebabhampurilainen kääreessään vaikuttaa ensivilkaisultaan litteältä, joka on siis hyvä asia. Olen itse burgerfanaatikko, jonka filosofian mukaan burgerin pitää olla niin litteä kuin mahdollista, jotta se on helppo syödä käsin.

Kääreen avaaminen tuotti lievän pettymyksen. Kuten puolivalmiit pitaleivät nyt yleensäkin aiheuttavat hankaluuksia, niin myös Hesburgerin henkilökunnalla on selkeästi vaikeuksia leikata ne siististi. Kannen alta paljastui Hesen kastiketta ja yksinäinen tomaattiviipale, joka on vain hetkeä aiemmin erotettu julmasti lajitovereistaan. Pihvin alta paljastui sen lisäksi salaattia ja muutama jalapeno.

Ensipuraisu muistutti Nokialaisesta. Ei siitä asukasta joka saa kerran vuodessa suolistobakteerin saastuneesta juomavedestä tai edes puhelinvalmistajasta, vaan kumisaappaasta. Pihvi on oletettavasti sama kuin burgereissakin, mutta sekin maistuu tavallista jäyheämmältä kun sen verhoaa einesleipään, jota ei ole edes mikrotettu oikein. Aikuisen hyväkuntoiset hampaat kyllä pystyvät tähän, mutta niiden pureutuessa tähän sitkeään tekstuuriin, herää epäilyksiä lähinnä vatsahappojen kykenevyydestä sulattamaan tätä.

Maku muutenkin on todella lälly. Saman lopputuloksen makuelämyksestä saa jos ostaa litran Hesen kastiketta erikseen ja nuolee sitä suoraan vanhalta, tapetoidulta seinältä. Maussa on rasvaisen majoneesin lisäksi lähinnä valkaistua kirjoituspaperia ja ..... (tähän kohtaan piti miettiä hetken)... ei oikeastaan mitään muuta. Paitsi kun pääsee "purilaisen" keskiosaan jossa alakerroksista makuun yhtyy myös jalapenot.

Vihaan jalapenoja, mutta en siksi että ne ovat halpa tapa saada jotain potkua ruokiin joihin muuten ei osata laittaa kunnollisia chilikastikkeita. Vihaan niitä vain siksi, että en pidä mausta. Ne siis eivät kohdallani mitenkään pelastaneet elämystä.

Kiitän luojaani ja puolenpäivän tienoilla nauttimaani lounasta, että en ollut kovin nälkäinen. Suhtauduin kokemukseen lähinnä empiirisenä testauksena, mutta siitä huolimatta tuntuu, että olisin ampunut itseäni tarkoituksella jalkaan.

Suussa on rasvaisen paperin maku ja häivähdys jalapenoa. Vituttaa, kun menetin yli seitsemän euroa, enkä halua syödä tätä loppuun. Mietin, kuinka korkealla johtoportaassa tämän kampanjaburgerin kehittelijä Hesburgerin sisäisessä hierarkiassa on, koska kukaan ei selkeästi ole kehitysvaiheessa uskaltanut kertoa, että tämä maistuu ihan perseelle.

0/5. En suosittele.