Taco Bell Suomessa

Taco Bell Suomessa

Vaikka epäilin ensin saaneeni porttikiellon Restelin paikkoihin, Taco Bell Suomi tuli kokeiltua ja annokseksi valikoitui hetken miettimisen jäkeen Crunchwrap Supreme (ateriana 8,70e, yksikseen 5,90e). Tortillalätyn sisälle kasattu annos, joka on parilalla puristettu tiiviimmäksi nipuksi.

Mitä tästä sanoisi? Olen joskus vuonna 2005 ollut Taco Bellissä viimeksi ja siitä ei hirvittävästi alkoholimyrkytyksen vuoksi jäänyt muistikuvia tähän päivään asti. Siitä huolimatta aikalailla sitä mitä oli syytä odottaa, eli varsin hesburgerimainen elämys. Kastikkeet valtaavat annoksesta paljon, kolmen tulisuusasteen myötä keskimmäinenkin on jo ihan riittävä allekirjoittaneelle – ja muutoin ihan täyttävä annos, joskin jää sellainen halpa fiilis, eikä mitenkään hyvällä tavalla.

Ranskalaiset selkeästi paremmasta päästä vaikka vähän raskaampi mausteseos tuo varmasti niihin jakautumista mielipiteissä. Rapeus on kuitenkin kohdallaan.

Pikaruokana 4/5, lounasvaihtoehtona 2/5. Ainoana päivän ateriana 1/5.

Pikaruokaskenessä varmasti ihan varteenotettava vaihtoehto ja tuo vaihtelua iänikuisiin burgereihin, mutta muuten paljon parempiakin vaihtoehtoja löytyy jos aikaa lounaan absorbointiin on enemmän kuin se 30 minuuttia.

Helsingin keskustassa on useita kadonneita helmiä joista saa alle kympillä maittavan lounasrullan tai muun helposti syötävän annoksen. Ehkä olisi syytä alkaa tutkimaan myös niitä paikkoja, mitä mieltä olette?