The Good Coffee Company

The Good Coffee Company

Heti ensimmäisenä ei ajattelisi, että tämän niminen paikka tarjoilisi ns. aitoa wienerschnitzeliä Helsingin kokoisessa kaupungissa, mutta niin se vain on. Ainakin paikan oman ilmoituksen mukaan. Tästä syystä pakkohan se on käydä kokeilemassa.

Saavuin paikalle eräänä iltapäivänä kahden jälkeen iltapäivällä ja kävelin sisään. Netistä katsomieni kuvien perusteella odotin pientä superahdasta kahvilaa, jossa ei mahtuisi oikein edes kääntymään, mutta hiukan yllätyksekseni tilaa olikin ihan reilusti. Yhdessä pöydässä lounasti myöhäistä lounastaan joku kanta-asiakas, mutta muuten paikka oli tyhjillään. Valitsin itselleni kulmapöydän ja kiireinen asiakaspalvelija otti hetken päästä tilaukseni vastaan. Tilasin Wiener Schnitzelin (24,90 €) ja puolen litran oluen (6,90 €). Ilmeisesti yrittäjä itse kertoi siinä menevän jonkin aikaa, mutta en ollut kiireinen – joten parinkymmenen minuutin mittainen odottelu ei haitannut. read more

[vifblike btntype="html5"]

Pappa Peruna

Pappa Peruna

Pitkästä aikaa kiinnostaa taas kirjoitella tännekin, kun satunnaisen vapaapäivän täyttäneen pyöräilyretken etapiksi osui puolivahingossa Jätkäsaaressa sijaitseva, hiukan hämmennystä herättävällä tavalla nimetty Pappa Peruna.

Satunnaiselle ruokamatkailijalle paikka ei julkisivultaan anna mitään ensivaikutelmaa siitä, että tässä nyt oltaisiin helsinkiläisen gastronomian alkulähteillä – sillä niin ei tosiaan ollakaan. Paikan atmosfääri tuo mieleen nimittäin Subwayn – eikä tässä ole lainkaan pahansuopaisuutta. Paikka on siisti, pikaruokamainen ja annosten ainesosia on tiskissä esillä samalla tavalla. read more

[vifblike btntype="html5"]

Faro

Faro

Olen nähnyt Ruoholahdesta asioita, joita ihmiset eivät enää usko muistavansa. Riihimäen lautatarhan Itämerenkadun pientareella. Katsellut puhelinkoppien rapistuvan satama-alueen porttien lähellä. Kaikki nuo hetket ovat menneet ajassa, kuten kyyneleet sateessa.

On aika nähdä Ruoholahti 2020-luvulla.

Ruoholahti on itselleni edustanut noita lapsuuteni näkymiä bussin tai vanhempieni auton takaikkunasta killisilmäisenä koltiaisena katsellen. Vielä 1990-luvulla kun kaupunki alkoi hiljalleen rakentumaan vanhan Alkon varaston ympärille, oli paikalla omituisen luontaantyöntävä tunne, ikäänkuin laitakaupunkia niin lähellä keskustaa. Omanlaisensa kirottu vyöhyke, jonka paikalle rakennettavien asuintalojen alla tuntui olevan Lasoliin kuolleiden kodittomien hautausmaa. read more

[vifblike btntype="html5"]

Xiao Mei Lin

Xiao Mei Lin

Jokin aika sitten kuulin ensimmäistä kertaa suosituksen Lapinlahdenkadulla sijaitsevasta kiinalaisesta ravintolasta, jonka nimeä en koskaan muistanut. Ohiajaessani panin merkille tosin, missä se sijaitsee ja vasta nyt pääsin kokeilemaan paikan lounasta.

Heti sisäänkävellessäni tilanne oli täysin erilainen. Edessä on pieni salaattipöytä, jonka tärkeimpänä osana on iso keittopata. Tiski on työnnetty täysin oven viereen ja kiinalaisella tavalla ystävällinen asiakaspalvelija katsoi sisääntulevaa minua kysyvästi. Vastasin katseeseen kertomalla tulleeni lounaalle, jolloin katse suuntautui tiskillä olevaa listaa kohti. Kaikki annokset maksoivat kympin ja koska dumplingsit eivät ole itselleni kovin tuttuja – nappasin lähes sokkona paistetut versiot kanatäytteellä.

Annos saapui pöytään 15 minuutissa ja asettelu oli kieltämättä poikkeuksellinen. Dumplingit olivat aseteltuja leikkuulaudalle pienen soijapohjaista kastiketta sisältävän dippikulhon kanssa – ja sivussa oli muutama kevätkääryle tavanomaiselta maistuvan makean chilikastikkeen kanssa. Pehmeiden taikinanyyttien tuoksu oli hiukan makeahko ja ensivaikutelma hiukan niljakas – kuten dumplingeissa pitääkin. Nämä ovat uskoakseni ruokaa, joiden maku ei pääse lainkaan oikeuksiinsa pelkkien kuvien kautta – sillä maku on kerrassaan uskomaton.

Pehmeät dumplingit eivät ole millään tavoin vetisiä tai raa’an tuntuisia, vaan tiiviitä joissa on vahvaa ja ainutlaatuista makua, mitä en ainakaan heti yhdistä mihinkään muuhun. Ensivaikutelma on pehmeän taikinamaisen kuoren ja paistetun pintaosan ristiriita, joka puraistaessa muuttuu hiukan tunkkaiseksi – jota välittömästi seuraa tuoreiden makujen kavalkadi, jota kastike täydentää erinomaisesti.

Jos tähän mennessä ei vielä lukijalle selvinnyt, on Mei Linin dumplingit todella hyviä, mutta myös ainutlaatuisia. Ennakkokäsitykset, jotka on rakennettu kiinalaisesta ruoasta viiden pennin buffettien kautta on syytä unohtaa välittömästi, sillä tällä paikalla ei ole mitään tekemistä niiden kanssa. Lounashinnaltaan kymmenen euron annokseksi tämä tarjoaa kosmisen hyvän hinta-laatusuhteen, jossa rahalle todellakin saa vastinetta ja nälkäiseksi on vaikea jäädä. Pieni salaattipöytä ja tavanomaiset lisukkeena tarjottavat kevätkääryleet eivät haittaa lainkaan, sillä tällaisia summia maksaa mielellään pelkästään dumplingeista. Kaikki muu on vain ekstraa.

Ehdoton suositus ja tämän laatua on vaikea ylittää.

[vifblike btntype="html5"]

Krog Madamen wieninleike

Krog Madamen wieninleike

Yllätyin hetkiseksi, kun Oskari laittoi viestiä:

Huomenna on Krog Madamessa lounaalla viiner nihteli. Mee ponnistaa.

Sinnehän minä sitten menin, ravintolaan, jota pidin pömpöösinä ruokalana jossa Eiran perintökämppiin jonotuslistalla olevat kaksikymppiset liittymämyyjät popsivat eväitään. En olisi voinut olla enempää väärässä.

Sisään astuttaessa tajusin olevani ensimmäisten asiakkaiden joukossa ja siisti, kodikkaanoloinen, mutta samalla tyylikäs ravintolasali odotti perjantai-aamupäivän neitseellisyydessään valintojani. Tiskillä justiinamaisen ystävällinen asiakaspalveluhenkilö odotti minun aloittavan keskustelun, joten vilkaisin nopeasti tiskillä olevaa listaa ja änkytin jotain ”ottaisin ton viininleikkeen”. Luottokortiltani veloitettiin 10,30e ja pakenin nopeasti salaattipöydän antimien ääreen.

Ja jos jotain, voin sitä suuresti suositella. Vaikka Krog Madamen interiööri hiukan hönkii valkokaulusmaista työläisvihaa josta heikoimmat viedään Tammisaareen leireille, on salaattipöydän antimissa brutaalin hienostunut ote. Tarjonta on sitä luokkaa, että varsinaiselle ruoalle ei välttämättä löytyisi mitään tarvetta, jos satunnainen lounasruokailija haluaisi vetää homman täysin amokiksi.

Absorboituani salattipöydän antimia hallitusti jäin odottelemaan annostani. Kännykkää siinä näplätessäni oli näköalani suoraan keittiön luukusta sisään, jossa siisteihin asuihin pukeutunut keittiöhenkilökunta hääräsi toimintojensa parissa. Luukulle ei kuitenkaan tullut yhtään annosta kokonaiseen 15 minuuttiin, joten epäilykseni alkoivat heräämään. Olinko sittenkään tajunnut pikaisesti ruokalistaa kassan luona vilkaistessani, että lounasannokset tarjoiltaisiin täällä lautasannoksina?

Ja tietysti, vituiksi män.

Ne lämpöhauteet olivat siellä kulman takana salaattipöydästä katsottuna. Tietysti. Siispä lautanen kouraan ja lappaamaan wieninleikettä kattilasta. Jo ensijärkytykseltä tajusin, että tässä ei olla millään tasolla hauskan äärellä, sillä kannen alta paljastui kalapuikkomaisen koneellisella leivityksellä olevia valmisleikkeitä. Juuri sellaisia, joiden tasainen rusketus paljastaa niiden olevan kypsytetty uunissa – ja…. no jonka tarkempi määrittely on ihan turhaa, koska loppujenlopuksi heti arvaa maun olevan jotain pahvin ja tohvelinpohjan väliltä. Ja niinhän se on. Leivitys on toki tiivis ja pinnan väri niin tasaisen ruskea, että sille on varmasti oma värikoodinsa Tikkurilan värikartassa, mutta tyrmistys on silti huimaava. Ja sitten tämä tekele on vielä oikeasti nimetty ruokalistaan alkuperäisellä, autenttisuutta ja laatua arvostavalla nimellään wienerschnitzel. Tai siis väärinkirjoitettuna wienersnitchel, mutta oletan tavoitteen olleen ilmaista lounaalla olevan aitoa herkkua.

Vaikka nimeämisestä valittaminen on joidenkin mielestä varmasti typerää nillitystä, niin itse luokittelen wieninleikkeet periaatteessa kolmeen kategoriaan kuten olen joskus asiasta jo kertonutkin. Ensimmäisessä on ne paneroidut porsaanleikkeet, jotka voivat olla mitä tahansa leivitettyjä leikkeitä ja joiden kanssa nyt ei välttämättä tarvitse tarjoilla sitä sitruunaakaan. Toisessa aallossa on ne, jotka nimetään wieninleikkeiksi ihan selvällä suomella. Niissä toivoisi aina kattauksen kunnioittavan alkuperäisiä reseptejä. Ja sitten on huippuluokassa ne, jotka oikeasti nimeävät annoksen wienerschnitzeliksi – mutta joiden odottaisi myös pelaavan nimen edellyttämällä tavalla.

Krog Madame – oikeasti hämmästyksekseni – ei tätä tee. En ole ennen tätä kertaa koskaan käynyt Krog Madamessa, mutta ensivaikutelmani paikasta oli sisäänkävellessäni vahvan positiivinen. Kun kierrepallona vastaan tulee kouluruokamainen yritelmä, joka ei oikein kunnolla pärjää edes siinä paneroitu porsaanleike -kategoriassa, niin lopputulos on melkoinen floppi.

Floppi, jota ei oikein kunnolla korvaa edes se, että paikan muu tarjonta on odotusten mukaista. Leikkeen kanssa tarjolla olevat perunat ovat huippuluokkaa, sekä kaikki muu noutopöydän tarjonta erinomaista. Ainoastaan se, mistä varsinaisesti maksetaan, on täydellinen floppi.

1/5 ja siinäkin on vähän liikaa.

P.S: Toki myönnän osan edelläluetusta dumaamisesta johtuvan siitä, että tätä oikeasti myydään wienerschnitzelinä, mutta ei tämä ihan täysin ihmisravinnoksi kelpaamatonta ole. Siksi säästytään 0/5 -arvosanalta.

[vifblike btntype="html5"]

Pueblo Bar y Taqueria

Pueblo Bar y Taqueria

Siitä, miten härmäläinen käsittää meksikolaisen keittön, on montaa eri tulkintaa. Jos möyhöttäjiltä kysytään, alkaa gro-magnonmainen pohdinta savikuopista ja -uuneista, mutta useimmat meistä menevät metsään sillä, että texmex-keittiö ei ole meksikolaista. Kuten minäkin tein, ennen.

Eerikinkadulla sijaitseva Pueblo Bar y Taqueria tarjoaa kuitenkin monen mielestä autenttisen kokemuksen meksikolaisesta ruoasta, joten otin mahdollisuuden vastaan vierailla paikanpäällä aurinkoisena iltapäivänä. Paikka mainitsee avautuvansa klo 16, joka pitääkin paikkaansa, mutta keittiö aukeaa vasta klo 17. Pieni ongelma, joka yllätti meidät kävellessämme tsisään varttia yli neljän, mutta ystävällinen asiakaspalvelija kehoitti silläaikaa ottamaan nachoannoksen, joka osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi.

Alkuruoaksi valikoitui nimittäin Mixto, eli nachoannos kaikilla dipeillä. Itse nachot ovat selkeästi parempaa luokkaa, mutta dipit taasen erinomaisia ja ennenkaikkea tuoreita. Erityisesti chipotle oli huikeaa, jonka maistamisesta näen tästä lähtien päiväunia.

Pääruoaksi paikassa tarjotaan pitkälti tacoja erilaisilla täytteillä. Pienen maissitortillan sisään on aseteltu erilaisia täytteitä ja niitä voi tilata kahden, kolmen tai neljän tacon seteissä. Itse valitsimme kahdestaan kolme kahden tacon annosta, kolmella eri täytteellä (chipotle-kana, possunniska ja nauta) ja kun kerroimme aikovamme jakaa ne keskenämme, asiakaspalvelija tarjoutui laittamaan ne valmiiksi kahdelle eri lautaselle lisukkeineen. Tästä kovasti plussaa.

Annoksen saapumisessa kesti aikansa, joka oli helpompi toki sietää nachoannoksen ollessa vielä kesken. Maistelu aloitettiin nautatacosta (2kpl / 9e), joka toi ensimmäisenä mieleen koulun lihamakaronilaatikon. Varsinaisesti lihassa ei sinänsä ollut vikaa, mutta sen sekoittaminen juustoon ja pehmeään maissitortillaan toi vahvasti ensipuraisulta mieleen yläasteen mauttoman suosikkiruoan. Ainekset olivat kyllä tuoreita, mutta jostain syystä toivoisin ruokaani enemmän mausteita. Tai makua. Pelkkä korianteri ei ihan täyttänyt nyt tätä vaatimusta.

Sama reaktio nousi esiin myös possunniskassa (2kpl / 8e). Taco oli valmistettu huolella, mutta maku itsessään jäi vaisuksi. Eikä nytkään puhuta edes siitä, että olisin kaivannut jotain chilihömpötyksiä – vaan ihan pelkkä suola olisi riittänyt. Sitävastoin kanataco (2kpl / 8e) antoi jo ymmärtää vähän toista – chipotlekanassa on pientä twistiä, jota pieni puristus limenlohkosta pääsi vielä terästämään. Ei sillä kuuhun mennä, mutta makua oli jo vahvasti eri tasolla havaittavissa.

Lisukkeina lautasella tarjotaan riisiä ja mustapapumuhennosta, joista molemmat hoitavat kenttänsä hyvin.

Mutta.

Saattaa toki olla, että olen käsittänyt meksikolaisen ruoan väärin ja sen kuuluukin olla tällaista, mutta se ei toki tarkoita, että pitäisin siitä siksi yhtään enempää. Ainesten tuoreus silti yllätti ja siitä valtavat plussat, kuten myös annosten rakentaminen, joka hoidetaan Pueblossa selvästi pieteetillä. Sitävastoin asiakaspalvelussa tuli pari hutilaukausta, kuten kesken aterian tilaamani juoma, jota ei koskaan saapunut – vaikka olimme paikan ainoat asiakkaat.

Kokonaisuutena kahdelta hengeltä, kahden oluen kera loppulasku oli 53,50e, jota voi pitää kohtuullisena. Paikan atmosfääri on varsin miellyttävä, mitä nyt heti avaamisen jälkeen vähän autio ja henkilökunta selkeästi vähän muiden tehtäviensä parissa. Kokonaisuutena paikassa on tunnelmaa ja tietynlaista (arvioitua) autenttisuutta, joka painaa vaakakupissa enemmän kuin ruoka. Siksi 3,5/5.

[vifblike btntype="html5"]

Pihka Meclu, kenties Helsingin paras lounasbuffet?

Pihka Meclu, kenties Helsingin paras lounasbuffet?

Kuvauspäivän keskellä sain suosituksen kiinnostavasta lounasravintolasta, Pihka Meclusta, joka sijaitsee Mechelininkadun alkupäässä, aivan Ruoholahden sillan varjossa.

Paikka ei hämmästytä millään tavoin sisustuksellaan, vaan on hyvin geneerinen teknologiahenkisen toimitalon työpaikkaruokala, jossa askeettiset ruokapöydät kohtaavat lämpöhauteet sulassa sovussa. Tarjolla on myös erilaisia oluita pieni valikoima. Lounaan hinta 11e osuu lounasseteliä käyttävään asiakasryhmään ja lounaasta saa euron alennuksen jos tyytyy keittoon ja viherpöytään – ja jättää lämpimän ruoan muille.

Tiistaina jolloin itse kävin paikanpäällä, oli lämpimässä pöydässä tarjonnalla yön yli haudutettua possun niskaa ja kikhernecurrya. Molemmat varsin hyvin toteutettua, joskin toki korutonta lounasruokaa. Viherpöydän antimista löytyy tavanomaista viherasalaattia, mutta mikä parasta, myös mielikuvitusta on käytetty. Sopii toivoa, että säännöllistä vaihtelua myös tässä osastossa on olemassa, sillä erinomaisista valinnoista ja tuoreista aineksista riippumatta, näihinkin kyllästyy helpolla. Valitettavan useat lounasravintolat keskittävät vaihtelunsa vain lämpimiin ruokiin salaattipöydän pysyessä valikoimaltaan aina samana.

Yksi käynnin simppeleimmistä, mutta samalla tervetulleimmista huomioista oli kuitenkin uunijuurekset. En muista juuri yhtään ravintolaa, jossa kesäkurpitsat olisivat olleet täydellisessä kypsyydessään – vaan useinmiten ne on kypsytetty aivan liian veteliksi, jonka lämpöhaude edelleen pääsee vetistämään entisestään. Nyt maut olivat paitsi raikkaita ja kohdallaan, myös hampaissa tuntui purutuntumaa, eikä juureksien syöntiin riittänyt niiden ryystäminen hampaiden välissä.

Pieni yksityiskohta, josta todellakin olisi monen syytä ottaa oppia.

Kokonaisuudessaan paikan yleistaso on varsin hyvä. En itse välitä hirvittävän paljon buffetlounaista, ellei tavoitteena ole minimipanostuksella ravinnon maksimiabsorbointi, mutta Pihka kieltämättä näyttää buffalounaan mallia. Vaikka atmosfääri on perus-toimitalopukumiesten toimintakenttää, löytyy ruoasta sitä jotakin, josta näkyy rakkaus ruokaan. Olisi kiinnostavaa nähdä, mitä sama keittiö saa aikaan lautasannoksilla.

PROTIP: leipäpöydästä löytyi ainakin tiistaina hernehummusta. Jos näette sitä paikassa myöhemminkin, kokeilkaa. Täydellisen hyvää ja ansaitsee ehdottomasti ”tätä ostaisin purkissa kotiin”-mainnnan.

[vifblike btntype="html5"]

Ravintola Kannaksen jättileike

Ravintola Kannaksen jättileike

Sydän- ja verisuonitautitoimistosta päivää. Meillä on teille kerrottavaa. Pääsette nimittäin kerralla riskiryhmään syömällä tämän eräästä helsinkiläisestä ravintolasta löytyvän annoksen.

TARINA JÄTTILEIKKEESTÄ

Oli hyvin lauha ja kesäinen syyskuun perjantai-ilta, kun kaksi seikkailijaa eksyivät pimeässä hohtavaan valopilkkuun nimeltä Seurusteluravintola Kannas. Molemmat herroista totesivat olevansa jo kylläisiä, mutta silti silmissä siinsi kylmä huurteinen. Ystävällisen henkilökunnan osoittaessa istumapaikan ravintolan ikkunalooshista, löytyi pöydältä myös ruokalista.

Ja kas, muutamien minuuttien jälkeen kuului jo: ”pitäiskö sittenkin ottaa jotain syötävää?”

Lukemattomien ”tossa olis noita pieniä naposteltavia”, ”hei eiks oopperaleipä oo sellanen pikkusyötävä?” ja muiden samankaltaisten varovaisesti lausuttujen tunnustelujen jälkeen toinen päätyi hiukan viime kuukausien harrasteensa kohteen kaltaiseen jättileikkeeseen, jonka maustevaihtoehdoista päätyi valkosipuli- ja sardelli-sitruunavoista jälkimmäiseen. Ajatellen tietenkin kumman tahansa olevan hiukan kummallinen ratkaisu leivitettyyn leikkeeseen, mutta maassa maan tavalla ja ravintolassa keittiömestarin.

Jättileike saapui pöytään alle varttitunnissa ja voi pojat, voin tuoksu saavutti pöydän ennen tarjoilijaa.

Annos oli sanalla sanoen valtava ja se oli kruunattu kahdella maustevoinapilla. Yhdessäkin näistä oli suunnilleen sama määrä voita, jota itse käytän ehkä puolessa vuodessa.

Tämän lisäksi annoksen leivitys tuoksahti ja myös maistui hyvin voimakkaasti voille. Ei siis jäänyt epäselväksi, miten jättileikkeen rapea pinta oli possunleikkeen kuoreksi saatu. Kolmannen nuuhkauksen kohdalla yksi valtimoistani tukkeutui.

Annoksen valtavan (300g) leikkeen alta löytyi kolme suolakurkun räävikettä, sekä iso kasa melko keskinkertaisesti paistettuja ranskalaisia perunoita – ja niiden ketsuppikulho. Mitään salaatin kaltaistakaan (ellei selaiseksi lasketa maustevoihin tökättyjä persiljoita) ei annoksesta löydy, mutta ravintolan asenteen huomioon ottaen, ei sellaista juuri tarvitsekaan.

Leike oli jätetty hiukan punertavaksi sisältä, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Possunleikkeessä itse tohtisin nähdä läpikypsää lihaa, mutta hyvässä raaka-aineessa en karsasta vähän puoliraakaakaan.

Itse annos on siis, kuten tästä tekstistä saattaa arvatakin, hyvin suoraviivainen ja kaunistelematon. Jopa tyly. Tämä ei siis ole missään tapauksessa mitään terveys- tai trendiruokaa, vaan vaatii syöjän jolla on (epä)terve ruokahalu ja mieluusti myös telakkaduunarin työrutiinit. Maussa maistuu vahvasti suola ja aito voi, eikä niiden lisäksi suuhun tulvahda muuta kuin ihan hyvin onnistuneen leivityksen tekstuuria – mikä syöjästä riippuen on hyvä tai huono asia. Itse mieltyisin vähän hillitympäänkin kansallismausteidemme käyttöön, mutta arvostan asennetta tästä huolimatta.

Ja ei, niille jotka nyt uteliaana ajattelevat sitä kuitenkin, tämä ei missään tapauksessa ole wieninleike. Hyvin vahvasti suomalaistettu versio (19,50e) siitä kenties, mutta paljon vahvemmin mielipiteitä jakava annos kuin mikään koskaan tätä ennen.

Valtavaan nälkään 5/5, mutta jos ravinnon absorboinnin seassa haluaisit maistaakin jotain – 2/5.

[vifblike btntype="html5"]

Ravintola Hietan wieninleike

Ravintola Hietan wieninleike

Helsingin parhaan wieninleikkeen metsästyksessä seuraava etappi oli tänään Ravintola Hieta. Kyseinen paikka on siitä erityinen, että se täytti Ravintola Salven jättämän liiketilan Hietalahdessa viime huhtikuussa. Paikka on Royal-ravintoloiden johtamana saanut melko mukavasti jalansijaa ”mainostoimistoväen” parissa trendikkäänä, joskin vähän hinnakkaampana ruokaravintolana ja on jokseenkin ilo ollut huomata paikan tekevän myös sen mukaista esiinnnostamista omasta osaamisestaan. Olen nähnyt ravintolan omia väitteitä mm. kaupungin parhaasta wienerschnitzelistä, joten pakkohan annos on tarkistaa.

Keväästä lähtien olin kolme kertaa yrittänyt tulla paikanpäälle syömään. Kahdesti onnistuin tulemaan täyteen paikkaan jossa henkilökunnalla ei ollut ratkaisua tilanteeseen, kerran pölähdin yksityistilaisuuteen ja vihdoin, puolen vuoden yrittämisen jälkeen tulin paikalle tyhjään ravintolaan perjantaina klo 16.

Ruoka kuitenkin on pääasia ja annos itse saapuikin tilauksesta hiukan alle 15 minuutissa. Annos tarjoillaan oikeaoppisesti kahdella eri lautasella, joista isompi on pyhitetty itse leikkeelle. Vaihtoehtona on kaksi lisuketta, perunasalaatti ja -muusi, joista valitsin ensimmäisen. Leikkeen lisäksi lautaselta löytyy oikein leikattu sitruunalohko ja asiakkaan niin halutessa, myös muutama anjovis.

Ensimmäiseksi lisukkeista:

Valitsin perunasalaatin puhtaasti riskinottotarpeesta ja maistaessani sitä tiesin valinneeni oikein. Hietan perunasalaatti on nimittäin loistava kirpeydessään – voisin sanoa paras koskaan maistamani, jossa on kaikki ainekset kohdallaan. Pyysin pienen määrän annoksen syötyäni perunamuussia vain tarkistaakseni, yltääkö se perunasalaatin tasoon, mutta sitä se ei tee. Perunamuussikaan ei ole mitenkään huono vaihtoehto, mutta omaan makuuni turhan tasaiseksi myllytetty. Myös annoksessa oleva sulatettu sitruunapersiljavoi tuntuu vähän turhalta perunasalaatin kanssa, mutta muussin kanssa se on erittäin hyvä lisä.

Annoksen anjovis on yksi parhaista mihin olen törmännyt, mutta sitä on lähtökohtaisesti annoksessa hieman liian vähän. Lisää saa kuitenkin pyytämällä.

Itse leike on suuri ja mainoskuviaan kuohkeampi ilmestys. Leivitys on siis osittain leikkeestä irronnut, joka on lähinnä makuasia pitääkö sitä jonkinlaisena epäonnistumisena vai ei. Rapeutta löytyy eniten leikkeen reunoilta, mutta leivitys on kuitenkin tasaisen ruskettunut kaikkialta. Paistoprosessi on siis ainakin kohdallaan, kuten myös maku. Leike maistuu juuri siltä, mitä pitääkin – lihalta, leivitykseltä ja rasvalta – lisättynä anjoviksen ja sitruunan puraisulla. Leikkeellä on myös kokoa sen verran, että vähän kovempikin nälkä tulee tyydytettyä.

Hieta tekee wieninleikkeen siis erittäin mallikelpoisesti. Valkoisten pöytäliinojen paikkana se hiukan aiheuttaa allekirjoittaneelle pientä luotaantyöntävyyttä, mutta henkilökunnan ja atmosfäärin rentous tasoittaa tilannetta.

Leike itsessään on hyvin lähellä täyden pisteen wieninleikettä ja erinomainen perunasalaatti nostaa sen sinne 5/5 annokseksi kevyesti. Ainoa mikä herättää vähän närää on annoksen hinta (26e). Se ei itsessään ole vielä kiskontaa ottaen huomioon annoksen erittäin hyvän laadun, mutta pienemmällä budjetilla liikkuville se varmasti ohjaa muihin vaihtoehtoihin.

[vifblike btntype="html5"]

Salven wieninleike

Salven wieninleike

Puolittaisen vapaapäivän puitteissa oli läppärinomadina kaupungilla liikkuessa tarkoitus lähteä käymään Ravintola Hiedassa Hietalahdessa. Poukatessani paikalle viiden jälkeen huomasin sisätiloissa olevien asiakkaiden olevan paitsi runsaslukuisia, myös odotettua hipsterikeskeisempiä. Kymmenen sekunnin päättelyn (ja noutopöydästä järjestetyn skumppatarjoilun) perusteella huomasin paikassa olevan yksityistilaisuus. Pieni nyanssi, josta ravintola kuin ravintola voisi aina ilmoittaa vähintäänkin FB-sivuillaan, ellei koko sosiaalisessa mediassaan. Säästyisi kaltaisteni plebeijien sisääntunkeutumiselta kesken bileiden.

Koska suunnitelmani meni vituiksi, päädyin naapuriin muuttaneeseen ”alkuperäiseen” Salveen, joka aiemmin viime vuonna onnistui vakuuttamaan tarjonnallaan. Viiden jälkeen tämä S-ryhmän merimieskapakka oli sen verran täynnä että ikkunapöytää pyytäessäni päädyin kuitenkin mukavasti merimieskapakkamaisesti keikkuvaan pöytään. Tarjoilija toi ruokalistan heti, mutta ei voinut ottaa tilaustani vaikka tiesin jo etukäteen mitä otin. Hetken päästä tuli kuitenkin takaisin ja muisti ainakin juomatilaukseni.

Koska tällä kertaa en avoimesti liikkunut kameran kanssa paikanpäällä, odotin lopputulokselta rehellisempää tilaa Salven tarjonnasta. Tai voisiko sanoa, että pelkäsin sitä jopa.

Lopputulos saapui pöytään 10 minuutin sisällä tilauksesta. Ensivaikutelmaltaan ihan tavanomainen leike, mitä nyt perinteiseen schnitzeliin verrattuna melko pieni. Jokun schnitzelnazin mielestä wienerleikkeen läpimitta kun pitäisi olla noin 30 senttimetriä.

Ensivaikutelmaltaan annos on kuitenkin keskiarvoa hiukan parempi. Jättimäinen sitruunakiekko tosin saa näyttämään leikkeen kuin leikkeen tavallista pienemmältä, mutta ainakin anjovista on tarpeeksi, kuten myös kapriksia. Perunamuussi taas katoaa itse leikkeen alle, mutta se kertoo enemmän muussin määrästä kuin itse leikkeen koosta.

Ensipuraisu leikkeeseen tuntuu hiukan kostealta ja odotusarvona ollutta pintapuolista rapeutta ei näy eikä kuulu. Onneksi sentään leikkeen paistamisessa ei ole menty överiksi – paikassa kun paikassa kannattaa vilkaista leikkeen kääntöpuolelle, sillä niissä on niin helppo piilottaa annokseen vahingossa hiiltynyt puoli alaspäin.

Pohjimmiltaan Salven wieninleike on kevyt 2,5/5. Aika perustasoa, ei suuria katastrofeja, mutta ei oikein myöskään mitään mistä olisi erityisen tyytyväinen. Pintarapeus puuttuu ja leike vaikuttaa paikoin jopa vettyneeltä. Suurin ongelma on kuitenkin itse annoksen maku. Leike itse on mitä on eikä siltä kukaan suurta makuelämäystä odotakaan. Kapriksia ja anjovista on mahdoton saada epäonnistumaan, mutta annoksen varsinaista taitoa vaativa asia – eli perunamuussi on koostumukseltaan hyvää, mutta mautonta. Tuntuu kuin muussista olisi jäänyt jokin ainesosa puuttumaan.

Hinta ”kruunaa” annoksen, 21 euroa tästä on neljänneksen liikaa.

[vifblike btntype="html5"]