Ravintola Kannaksen jättileike

Ravintola Kannaksen jättileike

Sydän- ja verisuonitautitoimistosta päivää. Meillä on teille kerrottavaa. Pääsette nimittäin kerralla riskiryhmään syömällä tämän eräästä helsinkiläisestä ravintolasta löytyvän annoksen.

TARINA JÄTTILEIKKEESTÄ

Oli hyvin lauha ja kesäinen syyskuun perjantai-ilta, kun kaksi seikkailijaa eksyivät pimeässä hohtavaan valopilkkuun nimeltä Seurusteluravintola Kannas. Molemmat herroista totesivat olevansa jo kylläisiä, mutta silti silmissä siinsi kylmä huurteinen. Ystävällisen henkilökunnan osoittaessa istumapaikan ravintolan ikkunalooshista, löytyi pöydältä myös ruokalista. read more

[vifblike btntype="html5"]

Salven wieninleike

Salven wieninleike

Puolittaisen vapaapäivän puitteissa oli läppärinomadina kaupungilla liikkuessa tarkoitus lähteä käymään Ravintola Hiedassa Hietalahdessa. Poukatessani paikalle viiden jälkeen huomasin sisätiloissa olevien asiakkaiden olevan paitsi runsaslukuisia, myös odotettua hipsterikeskeisempiä. Kymmenen sekunnin päättelyn (ja noutopöydästä järjestetyn skumppatarjoilun) perusteella huomasin paikassa olevan yksityistilaisuus. Pieni nyanssi, josta ravintola kuin ravintola voisi aina ilmoittaa vähintäänkin FB-sivuillaan, ellei koko sosiaalisessa mediassaan. Säästyisi kaltaisteni plebeijien sisääntunkeutumiselta kesken bileiden. read more

[vifblike btntype="html5"]