Heti ensimmäisenä ei ajattelisi, että tämän niminen paikka tarjoilisi ns. aitoa wienerschnitzeliä Helsingin kokoisessa kaupungissa, mutta niin se vain on. Ainakin paikan oman ilmoituksen mukaan. Tästä syystä pakkohan se on käydä kokeilemassa.
Saavuin paikalle eräänä iltapäivänä kahden jälkeen iltapäivällä ja kävelin sisään. Netistä katsomieni kuvien perusteella odotin pientä superahdasta kahvilaa, jossa ei mahtuisi oikein edes kääntymään, mutta hiukan yllätyksekseni tilaa olikin ihan reilusti. Yhdessä pöydässä lounasti myöhäistä lounastaan joku kanta-asiakas, mutta muuten paikka oli tyhjillään. Valitsin itselleni kulmapöydän ja kiireinen asiakaspalvelija otti hetken päästä tilaukseni vastaan. Tilasin Wiener Schnitzelin (24,90 €) ja puolen litran oluen (6,90 €). Ilmeisesti yrittäjä itse kertoi siinä menevän jonkin aikaa, mutta en ollut kiireinen – joten parinkymmenen minuutin mittainen odottelu ei haitannut.
eerikinkatu
Pueblo Bar y Taqueria
Eerikinkadulla sijaitseva Pueblo Bar y Taqueria tarjoaa kuitenkin monen mielestä autenttisen kokemuksen meksikolaisesta ruoasta, joten otin mahdollisuuden vastaan vierailla paikanpäällä aurinkoisena iltapäivänä. Paikka mainitsee avautuvansa klo 16, joka pitääkin paikkaansa, mutta keittiö aukeaa vasta klo 17. Pieni ongelma, joka yllätti meidät kävellessämme tsisään varttia yli neljän, mutta ystävällinen asiakaspalvelija kehoitti silläaikaa ottamaan nachoannoksen, joka osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi.
Alkuruoaksi valikoitui nimittäin Mixto, eli nachoannos kaikilla dipeillä. Itse nachot ovat selkeästi parempaa luokkaa, mutta dipit taasen erinomaisia ja ennenkaikkea tuoreita. Erityisesti chipotle oli huikeaa, jonka maistamisesta näen tästä lähtien päiväunia.
Pääruoaksi paikassa tarjotaan pitkälti tacoja erilaisilla täytteillä. Pienen maissitortillan sisään on aseteltu erilaisia täytteitä ja niitä voi tilata kahden, kolmen tai neljän tacon seteissä. Itse valitsimme kahdestaan kolme kahden tacon annosta, kolmella eri täytteellä (chipotle-kana, possunniska ja nauta) ja kun kerroimme aikovamme jakaa ne keskenämme, asiakaspalvelija tarjoutui laittamaan ne valmiiksi kahdelle eri lautaselle lisukkeineen. Tästä kovasti plussaa.
Annoksen saapumisessa kesti aikansa, joka oli helpompi toki sietää nachoannoksen ollessa vielä kesken. Maistelu aloitettiin nautatacosta (2kpl / 9e), joka toi ensimmäisenä mieleen koulun lihamakaronilaatikon. Varsinaisesti lihassa ei sinänsä ollut vikaa, mutta sen sekoittaminen juustoon ja pehmeään maissitortillaan toi vahvasti ensipuraisulta mieleen yläasteen mauttoman suosikkiruoan. Ainekset olivat kyllä tuoreita, mutta jostain syystä toivoisin ruokaani enemmän mausteita. Tai makua. Pelkkä korianteri ei ihan täyttänyt nyt tätä vaatimusta.
Sama reaktio nousi esiin myös possunniskassa (2kpl / 8e). Taco oli valmistettu huolella, mutta maku itsessään jäi vaisuksi. Eikä nytkään puhuta edes siitä, että olisin kaivannut jotain chilihömpötyksiä – vaan ihan pelkkä suola olisi riittänyt. Sitävastoin kanataco (2kpl / 8e) antoi jo ymmärtää vähän toista – chipotlekanassa on pientä twistiä, jota pieni puristus limenlohkosta pääsi vielä terästämään. Ei sillä kuuhun mennä, mutta makua oli jo vahvasti eri tasolla havaittavissa.
Lisukkeina lautasella tarjotaan riisiä ja mustapapumuhennosta, joista molemmat hoitavat kenttänsä hyvin.
Mutta.
Saattaa toki olla, että olen käsittänyt meksikolaisen ruoan väärin ja sen kuuluukin olla tällaista, mutta se ei toki tarkoita, että pitäisin siitä siksi yhtään enempää. Ainesten tuoreus silti yllätti ja siitä valtavat plussat, kuten myös annosten rakentaminen, joka hoidetaan Pueblossa selvästi pieteetillä. Sitävastoin asiakaspalvelussa tuli pari hutilaukausta, kuten kesken aterian tilaamani juoma, jota ei koskaan saapunut – vaikka olimme paikan ainoat asiakkaat.
Kokonaisuutena kahdelta hengeltä, kahden oluen kera loppulasku oli 53,50e, jota voi pitää kohtuullisena. Paikan atmosfääri on varsin miellyttävä, mitä nyt heti avaamisen jälkeen vähän autio ja henkilökunta selkeästi vähän muiden tehtäviensä parissa. Kokonaisuutena paikassa on tunnelmaa ja tietynlaista (arvioitua) autenttisuutta, joka painaa vaakakupissa enemmän kuin ruoka. Siksi 3,5/5.
Eerikin Pippuri
Kuulun itse sukupolveen, jolle Kebab Eerikin Pippuri oli vuosituhannen vaihteen jälkeen legendaarisiin mittasuhteisiin paisunut yöpaikka. Kun satuin kävelemään paikan ohitse tänään nälkäisenä, väsyneenä ja Helsingin erinomaisen katuhuollon sallimin täydellisen kuivin jaloin, valitsin listalta itselleni kana-iskenderin.
Annos saapui pöytään alle 10 minuutissa erinomaisen ystävällisen palvelun saattelemana ja ensimmäisenä on havaittavissa annoksen reilu koko, josta toki noin puolet on lisukkeita (riisi & salaatti). Olen itse pitänyt aina iskenderiä helppona yhden käden ruokalajina ja siksi ensimmäisenä kritiikkinä huomioinkin, että annoksen leipä oli pilkottu suhteellisen suuriin paloihin. Kana taasen oli juuri sellaista mitä hiutaloitu kana voi olla, eli tasaisen hyvää ja herkullista. Tosin itse olisin kaivannut enemmän mausteita, nyt kastikkeet ylittivät täysin itse kanan (ja leivän) maun ja rooleiksi jäi vain toimia purutuntuman luojina.
Tämä ei ollut mitenkään huono asia, sillä annoksen kastikkeet ovat varsin hyviä. Toki enemmän paukkua haluavien kannattaa hakeutua kokonaan muihin ruokalajeihin, sillä kanakebabit tuppaavat kaikki olevaan melko mietoja – ja kuten mainittua, Eerikin versio vieläpä kevyestä päästä.
Miten tämä sitten vertautuu esimerkiksi King Kebabin kanakebabeihin? Ainakin siten, että Kingin kanassa on mielestäni himppasen enemmän maustepohjaa, mutta se taasen häviää Eerikille kastikkeissa.
Mutta kuten aina, nyanssit löytyvät maistajan suusta, joten arvioikaa itse alapuolelle, mistä löytyy mielestänne Helsingin paras kanakebab?
Ravintola Kannaksen jättileike
TARINA JÄTTILEIKKEESTÄ
Oli hyvin lauha ja kesäinen syyskuun perjantai-ilta, kun kaksi seikkailijaa eksyivät pimeässä hohtavaan valopilkkuun nimeltä Seurusteluravintola Kannas. Molemmat herroista totesivat olevansa jo kylläisiä, mutta silti silmissä siinsi kylmä huurteinen. Ystävällisen henkilökunnan osoittaessa istumapaikan ravintolan ikkunalooshista, löytyi pöydältä myös ruokalista.
Ja kas, muutamien minuuttien jälkeen kuului jo: ”pitäiskö sittenkin ottaa jotain syötävää?”
Lukemattomien ”tossa olis noita pieniä naposteltavia”, ”hei eiks oopperaleipä oo sellanen pikkusyötävä?” ja muiden samankaltaisten varovaisesti lausuttujen tunnustelujen jälkeen toinen päätyi hiukan viime kuukausien harrasteensa kohteen kaltaiseen jättileikkeeseen, jonka maustevaihtoehdoista päätyi valkosipuli- ja sardelli-sitruunavoista jälkimmäiseen. Ajatellen tietenkin kumman tahansa olevan hiukan kummallinen ratkaisu leivitettyyn leikkeeseen, mutta maassa maan tavalla ja ravintolassa keittiömestarin.
Jättileike saapui pöytään alle varttitunnissa ja voi pojat, voin tuoksu saavutti pöydän ennen tarjoilijaa.
Annos oli sanalla sanoen valtava ja se oli kruunattu kahdella maustevoinapilla. Yhdessäkin näistä oli suunnilleen sama määrä voita, jota itse käytän ehkä puolessa vuodessa.
Tämän lisäksi annoksen leivitys tuoksahti ja myös maistui hyvin voimakkaasti voille. Ei siis jäänyt epäselväksi, miten jättileikkeen rapea pinta oli possunleikkeen kuoreksi saatu. Kolmannen nuuhkauksen kohdalla yksi valtimoistani tukkeutui.
Annoksen valtavan (300g) leikkeen alta löytyi kolme suolakurkun räävikettä, sekä iso kasa melko keskinkertaisesti paistettuja ranskalaisia perunoita – ja niiden ketsuppikulho. Mitään salaatin kaltaistakaan (ellei selaiseksi lasketa maustevoihin tökättyjä persiljoita) ei annoksesta löydy, mutta ravintolan asenteen huomioon ottaen, ei sellaista juuri tarvitsekaan.
Leike oli jätetty hiukan punertavaksi sisältä, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Possunleikkeessä itse tohtisin nähdä läpikypsää lihaa, mutta hyvässä raaka-aineessa en karsasta vähän puoliraakaakaan.
Itse annos on siis, kuten tästä tekstistä saattaa arvatakin, hyvin suoraviivainen ja kaunistelematon. Jopa tyly. Tämä ei siis ole missään tapauksessa mitään terveys- tai trendiruokaa, vaan vaatii syöjän jolla on (epä)terve ruokahalu ja mieluusti myös telakkaduunarin työrutiinit. Maussa maistuu vahvasti suola ja aito voi, eikä niiden lisäksi suuhun tulvahda muuta kuin ihan hyvin onnistuneen leivityksen tekstuuria – mikä syöjästä riippuen on hyvä tai huono asia. Itse mieltyisin vähän hillitympäänkin kansallismausteidemme käyttöön, mutta arvostan asennetta tästä huolimatta.
Ja ei, niille jotka nyt uteliaana ajattelevat sitä kuitenkin, tämä ei missään tapauksessa ole wieninleike. Hyvin vahvasti suomalaistettu versio (19,50e) siitä kenties, mutta paljon vahvemmin mielipiteitä jakava annos kuin mikään koskaan tätä ennen.
Valtavaan nälkään 5/5, mutta jos ravinnon absorboinnin seassa haluaisit maistaakin jotain – 2/5.