Herkku-Haarukka

Herkku-Haarukka

Helsingin Arabian kätkössä on ravintola, jossa on ollut tarkoitus pitkään käydä. En sen vankkumattoman kulinaristisen maineen vuoksi tai edes siksi, että se on ollut aikanaan Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen keulakuvan Pekka Myllykosken kantakapakka – vaan siksi, että se on yksi niitä harvoja ravintoloita, joiden wieninleikettä en ole vielä maistanut.

Paikka itse löytyy helposti, sillä se on Arabian valtaväylän Hämeentien puolivälissä rinteellä, kuin jalustalle nostettuna. Sisään kävellessä vahvistuu jo ruokalistan valikoiman antama kuva – tänne tullaan useinmiten juomaan ja siinä sivussa saatetaan haluta vähän ruokaakin. Valikoimaa on kuutisenkymmentä eri annosta, jotka ovat sitä tuttua, jokseenkin puuduttavan tuttua lähiöravintolatasoa. On intialaista, kanakoria, pizzaa ja hampparia. Siellä sivussa muutama klassisempi annos, joista yksi haluamani wieninleike (13,80e). read more

Ravintola Louis

Ravintola Louis

Hiukan yli vuosi sitten kävin Lauttasaarelaisessa ravintola Rugosassa syömässä. Muutamia kuukausia sen jälkeen maailmaan iski koronakriisi, joka näkyy tälläkin hetkellä eritoten sulkevien tai jo sulkeneiden ravintoloiden määrässä. Rugosa oli yksi niistä ja nyt sen paikalle on avautunut Ravintola Louis.

Paikka ei sanottavammin eroa edeltäjästään ja sisään tultaessa tilan tunnun valloittaa ravintolasisustustukusta ostettu valmispakkaus 2B ”Trendy”. Sisustus on siisti, mutta jotenkin tavattoman persoonaton – mikä ei monia ”persoonallisia” ravintoloita nähtyäni ole välttämättä huono asia. Seinälle laitettu lista tarjoaa kaikille kaikkea ja kun listalla annosten määrä ylittää viisikymmentä, voi veikata että niistä ei yhtäkään osata valmistaa erinomaisesti.

Valitsen annoksista tietenkin tarjolla olleen wienerleikkeen (16,60e), joka lounastarjouksena irtoaa pari euroa halvemmalla. Lukemattomista lisukevaihtoehdoista ei löydy paistinperunoita eikä perunamuusia, joten päädyn ranskalaisiin. Annos saapuu pöytään vähän yli kymmenen minuutin päästä. Jo pitkältä näkee, että leikkeen leivityksen kanssa ei nyt olla onnistuttu kunnolla. Leivitys näyttää pälvikaljun päälaelta, jossa sen pintaa värittää viittä vaille palaneet kohdat, välillä paljas liha. Päältä löytyy sitruunaviipale, muutama anjovis ja yksi jättikapris.

Muutoin annos on melkoinen sambakarnevaali ja lautaselle on saatettu muutama näyte uunikasviksista, pari sipulirengasta ja puolikas välimeren yrteillä ryyditetty tomaatti. Leikkeen päälle on myös heitelty muutama nahistunut rucolanräipäke. En aivan ymmärrä, miksi keittiö on päätynyt tällaiseen ratkaisuun, mutta ilmeisesti moni kokee saavansa rahalleen sitä enemmän vastinetta, mitä enemmän eri asioita lautaselle on saatu mahtumaan.

Itsehän mieluummin ottaisin kunnollisen leivityksen leikkeleeseeni.

Maultaan leike kuitenkin on sitä keskitasoa. Suolaa oli lipsahtanut ehkä pikkiriikkisen aavistuksen liikaa, mutta muutoin makumaailma tarjoili autenttista esson baari -tasoa. Rasva ja suola olivat tasapainossa, liha tarjosi (ainoastaan) sitä tekstuuria mitä siltä kaivataankin ja pientä narskuntaa ja palaneiden reunojen rapeutta lukuunottamatta, oli annos ihan ok suoritus.

Mutta siinäpä se juju juuri piileekin. Lähes 15 euron hintaisena annoksena tämän pitäisi pystyä parempaan. Jos kokkikoulun ensimmäisiä opetuksia on klassisen wieninleikkeen tekeminen, ei sen pitäisi olla niin vaikeaa. En tiedä, missä ravintolat menevät niin usein vikaan, mutta uskon sen olevan tässäkin tapauksessa valmistusprosessin virtaviivaistaminen. Ei haluta tehdä leivitystä kunnolla, koska siihen menee 30 sekuntia enemmän aikaa. Ei haluta paistaa leikettä rasvassa pannulla, vaan turvaudutaan (usein likaiseen) parilaan. Mikä tahansa syy onkin, ei tällaisella leivityksellä päästä edes keskiarvoa paremmalle puolelle. Toki jos haluaa maksaa pari euroa extraa sipulirenkaista ja puolikkaasta tomaatista, se on täällä mahdollista – mutta siitä huolimatta tämän syötyäni ilmassa kelluu lievä pettymyksen tunne.

Louis ei tee leivityksen lisäksi mitään muuta kardinaalimunauksia. Lisukkeet ovat laadultaan toimivia, jokaisessa kolmessa kasviksenpalassa on jopa harvinaista purutuntumaa, mutta tuntuu että paikka on tyytynyt siihen kebabberia-tasolle. Nälkäisenä kun tämän söin, koin olevani jopa tyytyväinen – mutta kun tajusin sen johtuvan siitä että en ole sitten vuoden 2020 kesän jälkeen syönyt ravintolassa sisällä – ei sitäkään voida laskea täysin pelkän ravinnon piikkiin.

Ja tätä Louisin wieninleikeannos on. Ravintoa. Se toteuttaa sen tyydyttävästi, mutta vailla mitään intohimoa tai ällistystä. Sama leike on nähty kymmeniä kertoja aiemminkin, eri puolilla kaupunkia – joskus vähemmän ja joskus enemmän kustantaneena.

Lopuksi mietin, ansaitseeko annos kaksi vai kolme tähteä. Olen oman arvosteluasteikkoni mittarilla pitänyt erottavana tekijänä sitä, että kokisin kolmosen annoksen houkuttelevan minua syömään sen vielä joskus uudestaankin. Tämä ei sitä tee, joten ainoa lopputulos on 2/5.

Ravintola Windsor

Ravintola Windsor

Pitkästä aikaa internet oli minulle hellä ja kertoi lähialueiltani löytyvän taas yhden wieninleikettä tarjoavan ravintolan, Pasilassa sijaitsevan Ravintola Windsorin.

Pikaisen nettisivuvilkaisun perusteella paikka on tyypillinen vanhassa ravintolatilassa toimiva etnissävytteinen lounasravintola, jossa ruokalistan valikoima kattaa kaiken tikka masalasta dillingeriin ja pippuripihvistä nauraviin nakkeihin. Siellä välissä siis myös viihtyy wieninleike (14e).

En valehtele, jos sanon tienneeni heti ovesta sisään käveltyäni, millaisen wieninleikkeen tulisin saamaan. Tiskiltä nojailemasta yllätetty asiakaspalvelija otti tilaukseni vastaan ja pienen kielimuurikamppailun jälkeen tarkensi tilaustani. Ilmeisesti kovin laajoja lisukevaihtoehtoja ei ravintola tarjoa, sillä sain valita ranskalaisten ja jonkin muun (josta en saanut selvää) väliltä. Valitsin ranskalaiset, sillä ei tuntunut siltä että olisin halunnut riskeerata näläntunteeni kanssa. read more

Helmisimpukan Wieninleike vuonna 2020

Helmisimpukan Wieninleike vuonna 2020

Yli kaksi vuotta sitten kävin ensimmäistä kertaa Shellin Helmisimpukassa syömässä wieninleikkeen ja jouduin tekemään sen kahdesti vain todetakseni, että sen wieninleike oli todellakin alta kaikkien arvosteluperusteiden. Toki huoltoasemaruoka ei muutenkaan ole sitä mitä se joskus on ollut – edullista, mutta toimivaa. 2000-luvulla se on ollut juuri päinvastaista, ylihintaista ja surkeaa.

Koska tilanne sen mahdollisti, kävin kokeilemassa Vantaan puolella Ruskeasannan Shellillä, miten tätänykyä Helmisimpukat tekevät leikkeensä. Rehellisyyden nimissä, odotukset eivät olleet kovin korkealla, mutta mitäpä satunnainen ruokamatkailija ei tekisi testatakseen paikan nykytason. Varsinkin, kun jokin aika sitten Shell itse omassa mainonnassaan hehkutti, kuinka (Shellin) huoltoasemaruoka on samaa tasoa ravintolaruoan kanssa.

Tosin eivät määritelleet, minkä ravintolan. read more

Suskin wieninleike

Suskin wieninleike

Pienen tauon jälkeen on virkistävää huomata löytäneensä Helsingin alueelta taas yhden wieninleikkeen, tällä kertaa Malmilta. Rauhallisen sunnuntaipäivän lounaspaikaksi valikoitui siis kortteliravintola Suski, jonka ainoat asiakkaat olimme kävellessämme sisään kymmenen minuuttia avaamisajan jälkeen.

Ravintolan sisustus on tyylikäs ja siisti – ja on omiaan muokkaamaan käsitystä, että Malmi on kaupunginosa josta tyylikkyys on kuollut. Toki kaikissa samankaltaisissa ravintoloissa on tietty persoonallisuuden puute, mutta sen kestää helposti jos ruoka on hyvää. read more

Bruuverin wieninleike (vm. 2019)

Bruuverin wieninleike (vm. 2019)

Siitä on nyt melko tarkkaan 2,5 vuotta kun vierailin Kampin kauppakeskuksen länsipäädyssä sijaitsevassa Bruuverissa pruuvaamassa paikan wieninleikkeen. Silloin arvosanaksi päätyi selkeästi keskiarvoa huonompi, joten tänään kun mahdollisuus tuli, koeponnistin paikan annoksen uudelleen. Onhan viimeisiin vuosiin mahtunut paikan uudelleenjärjestely ja voisin veikata myös henkilökunnan vaihtuneen.

Paikan kyökki aukeaa lounasajan (klo 10.30-13.30) jälkeen klo 15. Ollessani 10 minuuttia etuajassa, kysäisin hiukan kyllästyneen oloiselta ja hymyttömältä kyypparilta, voinko tilata ruokaa etuajassa. Pyyntöön vastattiin myöntävästi ja siten annos saapuikin lopulta kymmenen minuuttia keittiön avaamisen jälkeen. read more

Pallogrilli

Pallogrilli

Kuulin Pallogrilli-nimisestä paikasta ensimmäisen kerran kun se sijaitsi vielä Konalassa, josta ravintola muutti Laajasaloon kesällä 2019. Paikalla on ollut jokseenkin kova maine lähiöravintolana, mutta kaikki huhupuheet ovat viitanneet myös ruoan olevan kiinnostavaa tasoa.

Siispä rattoisan maanantaipäivän vuoksi koordinaatit kohti itää ja Laajasaloa. Ravintola sijaitsee uneliaan kauppakeskuksen toisessa kerroksessa ja on ensivaikutelmaltaan hassu retki menneisyyteen. Herää kysymys, miksi uudet ravintolat edelleen sisustetaan näin? Jotta vielä 20 vuodenkaan kuluttua lika ei erotu pinnoista? Muutoin uneliaanomainen kuppilafiilis puhuttelee sielussani sitä sopukkaa, joka muutti vuonna 1998 Kallioon, kun kaupunginosan ainoat ravintolat edustivat tätä linjaa. Yhdeltä iltapäivällä ahavoituneet herrasmiehet ja rouvashenkilöt nauttivat lounaaksi ohrapirtelöitä (ja vain niitä) ja makunautinnot täydentää ilmassa leijuva nortin haju. Hipsteriheinistä ei ole vielä tietoakaan, mutta ehkä gentrifikaatio hoitelee tämänkin kaupunginosan, sitten 20 vuoden päästä.

Sisustusratkaisut sikseen, lounaslistalla koreilevaa ”Alppien wieninleikettähän” minä olin tulossa kokeilemaan. Sopivasti 13 euron hintainen lupaus kylläisestä vatsasta ja paremmasta iltapäivästä ei kuulostanut mahdottoman huonolta ratkaisulta, vaikka hintaluokassa on tullut vastaan toteutuksia laidasta laitaan. Siispä tiskille, jossa avuliaan oloinen tarjoilija juttelee muiden asiakkaiden kanssa ja lopulta ottaa myös oman tilaukseni vastaan. Muutama sananen veloituksen jälkeen toki sekin auttaisi asiakaskokemuksen parantamisessa, mutta luotan henkilökunnan löytävän minut lähes tyhjästä ravintolasta (tai sen terrassilta jonne lopulta menin) ja tuovan ruokailuvälineet annoksen mukana.

Näin tapahtuikin, toki vasta 22 minuutin päästä, jolloin annos oli ilmeisesti liikuskellut muuallakin kuin keittiön ja pöytäni välillä. read more

Käpygrillin wieninleike

Käpygrillin wieninleike

Käpylän Olympiakylässä sijaitseva Käpygrilli kuuluu niihin wanhoihin klassikoihin, jotka pitäisi tietää. Ravintoloihin, jotka ovat tavallaan jo kulta-aikansa nähneet ja joista aina toivoisi vielä kasvavan jotain mainettaan suurempaa.

En ole paikan vakioasiakas, suurimmilta osin siksi että Käpylä ei muutenkaan ole juuri kulkureittieni varrella. Siitä huolimatta, paikka on saanut minut sillointällöin vierailemaan luonaan, mutta tällä kertaa siksi, että joku lukijoista vihjaisi paikassa saatavan wieninleikettä. Ja tosiaan, sellaisen minäkin tilasin, hintaan 13,50e.

Tilattaessa myöhäisen iltapäivän hiljaisina tunteina paikka vaikuttaa uneliaalta. Nurkassa jos toisessakin on keski-iän ylittäneitä paikallistätejä ja -setiä nauttimassa virvokkeita ja kenelläkään ei ole päällimmäisenä ajatuksena paikan ruokatarjonta. Tietyllä tavalla sympaattinen olomuoto, varsinkin kun paikka laajalti henkii wanhaa ravintolakulttuuria, paikalliskuppilan rappiollista romantiikkaa ja tietynlaista rasvanhuuruista ravintoympyrää.

Leikkeessä kuitenkin kestää aikansa, huolimatta siitä että olin ilmeisesti ainoa ruokaa tilannut asiakas hetkeen, annos saapuu pöytään noin varttitunnissa. Ensivaikutelma annoksesta on yllättävä, sillä tähän hintaan en odottanut näin hyvännäköistä annosta. Ensivilkaisulta kuitenkin myös huomaa, että pleittauksessa on tehty amatöörimäinen moka – leike on aseteltu suoraan perunamuussin päälle, joka useinmiten pilaa leivityksen – ja niin tässäkin. Vaikka leikkeen leivitys on erittäin onnistunut, on pohjaosa pelkkää muhjua perunamuussin vaikutuksesta. Rasvan ja suolan pyhä liitto sopivan rapeassa kuoressa jää puolitiehen ja pettymys on todellinen.

Toki muitakin kritisoinnin aiheita on – perunamuussi on myllytetty hienojakoisemmaksi kuin olisi tarve ja vihannekset ovat täysin kylmiä. Lihassa on myös pientä narskumista ja anjovis on aivan järkyttävän kokoinen pala jotakin – silliä, kenties.

Hyvinä huomioina kuitenkin sitruunan tarjoileminen lohkona ja kapriksien riittävä määrä. Näissä ei olla kursailtu, joka on aina hyvä asia.

Käpygrillin wieninleike herättää arvostelijalleen ristiriitaisia tunteita. Itse leike on erinomainen, mutta sen tarjoilu ja lisukkeet varsin vajavaisia. On vaikea antaa tälle leikkeen ansaitsemaa arvosanaa ottamatta huomioon annoksen puutteita. Hinta-laatusuhde on kuitenkin erittäin hyvä, 13,50e on tästä annoksesta erittäin hyvä hinta, mutta jos käytte paikanpäällä, pyytäkää leike vaikka erillisellä lautasella. Puutteista johtuen, annokselle ei kuitenkaan voi antaa 3/5 arvosanaa korkeampaa. Jos pienet puutteet korjattaisiin, käpygrillin wieninleike pääsisi helposti kaupungin TOP10-listalle.

Jää nähtäväksi, mitä Käpygrilli asialle tekee, varsinkin kun kuulin paikan kokin jatkavan aivan lähiviikkoina eteenpäin ja kysymykseksi nousee, miten paikan ruokatarjonta silloin muuttuu. Käykää siis kokeilemassa vielä kun ehditte ja yrittäkää selvittää, mihin paikan kokki on siirtymässä. Ihan siltä varalta, jos seuraavassa(kin) paikassa olisi wieninleikettä tarjolla.

Pelimannin wieninleike

Pelimannin wieninleike

Neljännenkymmenenkuudennen wieninleikkeen kävin nauttimassa puolivahingossa tänään, kun velvollisuudet kutsuivat pikaisesti Vantaan rajan suuntaan. Koska myös lounas oli jäänyt välistä, osui kartalta silmään Puistolassa sijaitseva Ravintola Pelimanni.

Puistola ei kuulu omiin lempikaupunginosiini. Itseasiassa, sen olemassaolon unohtaa aina sillointällöin, ennenkuin näkee jonkin kyltin taas sinne osoittavan. Käynti paikassa on kuin Pohjanmaalla. Tämä on aluetta, jossa pihoilla kasvaa raparperia ja herpes siirtyy naapurilta toiseen. Ei siis aluetta, josta kuvittelisi löytävän mitään järkevää ruokaravintolaa.

Ja voi pojat, ensiarvaukselta olin myös oikeassa kaartaessani ravintolan viereiselle parkkipaikalle. Perätien päässä sijaitseva, jostakin 1970-luvun kekkosvuosilta peräisin oleva puoliksi kompostoituvassa tilassa oleva talorykelmä, jota kenties joskus on sanottu ostariksi. Viereinen talo on myös joskus ollut ravintola, joka on sen jälkeen ilmeisesti palanut, kokenut ilkivaltaa ja kenties palanut uudestaan. En tiedä kauan se on ollut siinä tilassa, mutta pelkäisin kysyä asiasta joltakin paikalliselta. Se saattaisi vahvistaa tunteen, että ketään ei vaan kiinnosta. Puistola – alue jonka suurin etu on se, että se sijaitsee Helsingissä.

Ravintolan julkisivu antaa ilmi monia asioita. Terassioluet ovat tässä paikassa kova juttu ja aurinkoisella säällä, lomakauden ollessa kiivaimmillaan paikalliset viihtyvät taatusti täällä juomassa pilsnereitä. Sisäänkäyntiä vartioi myös kaksi portinvartijaa, jotka osoittavat omistajien olevan Karjalaa idempää kotoisin. Muutoin ensivaikutelma valmistelee satunnaista matkailijaa sisällä odottavaan, sillä paikka on yksi niistä monista, jotka ovat jämähtäneet sinne 1990-luvun lamavuosien ravintolainteriööreihin. Kauhtuneet plyyshisohvat, tummaksi petsatut puupaneelit ja palapeilit tuovat valmiiksi masentuneille takuulla hetken, jossa kuka tahansa herää tajuamaan alkoholisimin olevan varteenotettava vaihtoehto peittämään elämän aiheuttamaa hämmennystä.

Rohkeasti tiskiltä wieninleikkeen (10e) tilatessani myös tuopillinen virvoitusjuomaa kaadettiin lasiin 1,5 litran pullosta. Vähän epäortodoksimainen tapa, mutta ehkä hanasta oli paine loppunut ja henkilökunta oli hakemassa puolen litran pulloja. Tai sitten ei.

Leikkeen saapumisessa kesti noin 10 minuuttia, jota edelsi reilut hakkaamisäänet keittiön puolelta. Ääni, joka aina tuo jokseenkin hyvän mieleen. Ensivaikutelmaltaan annos oli varsin moosesmainen, jossa leike jakoi salaatit tikkuperunoista kuin punainen meri. Erityispiirteenä (ns. WTF-ilmiönä) paikka tarjoilee winkkarissa anjoviksen ja kaprikset dippikupista – tapa, jota en oikeasti ymmärrä, mutta luo toki annokseen persoonallisen ripauksen. Salaatti on yllättävän tuore, tosin se ui salaattikastikkeessaan ja perunat ovat ohuita pakasteperunoita, jotka on friteerattu läpirapeiksi. Näistä siis ei mitenkään yllättävästi mitään sanottavaa, mutta…

…niin. Se itse leike. Se tosiaan hämmentää. Hintaluokassaan (siis 10e) se on suorastaan ilmiömäisen hyvin rakennettu. Leivitys on kohdallaan, josta toki pientä kuohkeutta puuttuu – mutta sen korvaa sopivan rapean kuiva pintakerros, jonka alta paljastuu höyrytetyn mehevää pintaa. Leivityksessä olisi saanut olla hiukan lisää suolaa, mutta kuten aina – on kyseessä enemmän makuasia. Ei tämä kuitenkaan mauton kokonaisuus ole. Käytetty porsaanliha on myös hyvälaatuista ja pelättyä narskuntaa ei hampaissa tunnu.

Voin nyt lopulta myöntää, tämän annoksen arvostelu on todella vaikeaa. Se on hintaluokassa, jossa normaalisti olen tottunut törmäämään aivan luokattoman huonoihin wieninleikkeisiin, mutta samalla se ei kuitenkaan ole täydellinen. Jos arvostelisin pelkästään hinta-laatusuhdetta, olisi tämä hyvin lähellä täyttä 5/5 leikettä, mutta koska heikkouksia kuitenkin on, sille on annettava 4/5 ja erittäin kova suositus, jos Puistolassa päin joku teistä liikkuu. Jos ravintolan henkilökunnasta joku tämän lukee, konkreettisina parannusehdotuksina neuvoisin tuomaan perunoihin vaihtoehdoiksi hyvän muusin ja/tai paistinperunat sipuli-pekonilla.

King Kong & wieninleike

King Kong & wieninleike

Viimeisestä winkkaristani on jo aikaa ja on vähän omatunto jo kolkuttanut. Olenko jo luovuttanut, kun en jaksa kahlata läpi niitä vielä kolmeakymmentä listalla olevaa geneeristä kebabberiaa ja olenko laiska, koska mitään muita ei löydy. Aina silloin tällöin käytän onnistuneesti ongelmanratkaisuun parviälyä internetissä ja tällä kertaa ratkaisu löytyi lukijan ehdotuksen muodossa, joka osoitti tietäni Malmilla sijaitseviin kahteen eri ravintolaan. Toinen näistä oli nimeltään King Kong.

En löytänyt paikasta oikeastaan mitään ennakkotietoja netistä, joka myös sai odotukseni laskemaan. Tämä tunne ei juuri parantunut Malmin rautatieasemalla radan ylittävää käytävää kävellessäni, koska ravintolan ulkopuolella odotti vallan hämmentävä näky. Aivan kuin aika olisi pysähtynyt 1990-luvulle ja ravintolan edessä odotti killisilmäinen vanerinalle, joka piteli käsissään ruokalistaa. Siitä erotti sanat ”wienerleike” (9,00e)

Kävelemällä sisään, ei ensivaikutelma juuri muuttunut. Jokseenkin hämmentävällä tavalla paikan ominaistuoksu toi mieleen lapsuuden käynnit uimahallissa. Enkä tarkoita klooria, vaan sitä sellaista tunkkaista, nenäkarvat tukahduttavaa kokolattiamaton ankeutta, joka kertoo vuosikymmenten tarinoiden imeytyneen paikan seiniin. Ja lattiaan – ja herra paratkoon, todennäköisesti myös sohviin.

Ensivaikutelma ei siis ollut millään tasolla positiivinen ja suoraan sanottuna, pohdin koko tilanteen vaikutusta terveyteeni. Rohkeasti tiskille astellessani vastassa kuitenkin oli varsin pirteä ja hyväntuulinen veikkonen joka kohteliaasti tiedusteli, mitä minulle saisi olla. En tiedä johtuuko se vain ennakkoasenteestani, mutta miekkonen vaikuttu hiukan yllättyneeltä tilattuani ruokaa. Maksun ja juomanlaskun jälkeen, hän vielä meni koputtelemaan takanaan olevan keittiön luukulle ja huuteli sinne jotakin vieraalla kielellä käynnistääkseen keittiössä puuhaavan isoäitinsä(*).

(disclaimer: en minä kokista nähnyt muuta kuin keskivartalon ja käsivarret, mutta tämän perusteella rohkenen tehdä päätöksen sukulaisuussuhteesta ihan sillä perusteella, että saamani vaikutelma keittiöhenkilökunnasta sijoittaisi arvauksen iästä sinne 20 vuoden paikkeille. Yli eläkeiän siis.)

Pöytään istuuduttuani katselin tarkemmin ympärilleni. Paikkahan on ollut ihan mukava varmasti se 30 vuotta sitten ja sellaisena sopii koko Malmin aseman yleisilmeeseen. Nuhjuuntunut, rappioromanttisella tavalla urbaani ja sopivasti masentava. Voin nähdä tämän olevan suosittu ihmisten keskuudessa jotka ovat matkalla Helsingin junaan tai kuolemaan.

Alkusalaatti tulee pyytämättä pöytään. Pikkuruinen nylpyrä salaattia, punajuurikuutioita, yksi (1) kirsikkatomaatti, yksi (1) oliivi ja kaksi (2) kurkkuviipaletta. Lisänä kastiketta, joka on niin geneerinen kuin voi olla. Lähinnä kohteliaisuudesta (olenhan ainoa ruokaa tilannut asiakas ja istuin aivan liian lähelle ravintolan tiskiä) syön ja hämmästyn – salaatti nimittäin on tehty täysin tuoreista aineksista ja vaikka pikkiriikkinen annos on hassu (OLIIVI JUMALAUTA!), on yhdeksän euron hintaisen wieninleikkeen kylkiäisenä tällainen varsin omalaatuinen ratkaisu. Ja toimiva – jollakin hiukan huolestuttavalla tavalla. Sanotaanko vaikka, että alkusalaatin toteutus sopii hyvin paikan antamaan kuvaan itsestään.

Itse annos saapuu myös nopeasti, noin kymmenessä minuutissa ja kasvoilleni leviää varmastikin tyrmistynyt hymy. Ei tämä nimittäin niin pahalta näytä, kui n olin odottanut. Itseasiassa, ensivaikutelma (jota tähän asti on pehmentänyt jo varsin iloinen palvelu) annoksesta on jopa yllättävänkin hyvä, ottaen huomioon mitä odotin. Leikkeen pinta nimittäin on varsin kuohkean oloinen, eikä pelättyä puhkipaistamista ja hiilenkatkua ole nähtävissä lainkaan. Haarukan upottaminen leikkeeseen vain vahvistaa havainnon, leivitys on tehty yllättävän hyvin ja vaikka leike itsestäänselvästi on possua ja kooltaan todella pieni, sen maku ei ole lainkaan hullumpi. Leivityksessä saisi toki olla hiukan enemmän rapeutta ja suolaa ripaus enemmän.

Lisukkeista ranskalaiset ovat sellaiset mitä tämän hintaluokan paikoista voi odottaa. Ohuet, rapeat ja kuivat. Suolaa on heikonlaisesti, mutta ketsuppilavettina nämä muutenkin taitavat toimia useimmille. Kaprikset ovat tiiviit kuin kivet, kuten myös ”anjovis” joka on suikale jonkin fileestä joka joskus on lienee vaeltanut pitkin valtameriä. Annoksen reunalla on myös malmilainen erikoisuus, lusikallinen suolakurkkukuutioita.

Monille King Kong on varmasti paikka tuoda nostalgisia muistoja ajasta, jolloin kaupoissa oli vain kolme eri tuotemerkkiä. Aikana, jolloin alkoholismi ei ollut sairaus vaan elämäntapa ja Jari Sarasvuota jaksettiin kuunnella.

Tällaisena kokemuksena se on yllättävä, juuri siksi että se antaa lupauksen paljon huonommasta mitä se lopulta tarjoaa. Annos ei missään tapauksessa ole erinomainen tai edes hyvä, mutta tarjoaa hintaisekseen varsin miellyttävän kokemuksen ”baariwinkkarista”. Siitä huolimatta, 2,5/5.