Bruuverin wieninleike (vm. 2019)

Bruuverin wieninleike (vm. 2019)

Siitä on nyt melko tarkkaan 2,5 vuotta kun vierailin Kampin kauppakeskuksen länsipäädyssä sijaitsevassa Bruuverissa pruuvaamassa paikan wieninleikkeen. Silloin arvosanaksi päätyi selkeästi keskiarvoa huonompi, joten tänään kun mahdollisuus tuli, koeponnistin paikan annoksen uudelleen. Onhan viimeisiin vuosiin mahtunut paikan uudelleenjärjestely ja voisin veikata myös henkilökunnan vaihtuneen.

Paikan kyökki aukeaa lounasajan (klo 10.30-13.30) jälkeen klo 15. Ollessani 10 minuuttia etuajassa, kysäisin hiukan kyllästyneen oloiselta ja hymyttömältä kyypparilta, voinko tilata ruokaa etuajassa. Pyyntöön vastattiin myöntävästi ja siten annos saapuikin lopulta kymmenen minuuttia keittiön avaamisen jälkeen.

Ensivaikutelma annoksesta on epäuskoinen, sillä sekunnin luulin saaneeni jonkun keskeneräisen annoksen. Epämääräisesti tyhjille osille spruuttailtu paistinrasva (?) ei tätä mielikuvaa sanottavammin heikennä ja tilasta huolimatta sitä ei olla osattu käyttää hyödyksi, sillä leike on pinottu runsaan perunamuussin päälle.

Tärkein, eli leikkeen pinta on suhteellisen tasaisesti paistettu, mutta sen suurin ongelma ei ole sen jauhoisuus – vaan yksinkertaisesti maun puute. Vallitsevana makuna leikkeessä on rasva – eikä juuri muuta. Ei edes suolaa. Olen taipuvainen uskomaan, että mausteet on unohdettu kokonaan ja pannukaan ei ole ollut vielä tarpeeksi kuuma, jonka vuoksi leivitys on imenyt itseensä rasvaa liiaksi ennen kypsymistään.

Toki, ruokalistassa annoksen nimi on Dirlandaa (18e), joten ehkä sille pitäisi antaa anteeksi myös se, että anjovista annoksessa ei löydy ja sitruuna larppaa käsikranaattia. Tosin kuvauksessa väitetään leikkeen olevan nimenomaisesti wieninleike, joten jonkinlaisia odotuksia annokseen on lupa laittaa.

Positiivisena puolena, annoksen perunamuussi on varsin maistuvaa eikä edelleenkään kaipaa mitään parannuksia. Kasviksia on kahden käden sormilla laskettava määrä, joten niitä ei ehkä kannata edes laskea.

Näin 2,5 vuoden jälkeen on sääli, ettei Bruuveri ole edes katsonut kaipaavansa kriittistä tarkastelua annokseensa, jonka ongelmat ovat pääpiirteittään täsmälleen samoja kuin aiemminkin.

Ylirasvainen ja mauton leike ei oikeasti ansaitsi edes yhtä tähteä, mutta perunamuussin toimivuudesta 1/5.


Käy katsomassa aiempi artikkeli Bruuverista tästä linkistä. Seuraa myös instagram-tiliäni osoitteessa www.instagram.com/visukinttu – tilillä ajoittain myös ravintolauutisia ja pikakatsauksia.