Bruuverin wieninleike (vm. 2019)

Bruuverin wieninleike (vm. 2019)

Siitä on nyt melko tarkkaan 2,5 vuotta kun vierailin Kampin kauppakeskuksen länsipäädyssä sijaitsevassa Bruuverissa pruuvaamassa paikan wieninleikkeen. Silloin arvosanaksi päätyi selkeästi keskiarvoa huonompi, joten tänään kun mahdollisuus tuli, koeponnistin paikan annoksen uudelleen. Onhan viimeisiin vuosiin mahtunut paikan uudelleenjärjestely ja voisin veikata myös henkilökunnan vaihtuneen.

Paikan kyökki aukeaa lounasajan (klo 10.30-13.30) jälkeen klo 15. Ollessani 10 minuuttia etuajassa, kysäisin hiukan kyllästyneen oloiselta ja hymyttömältä kyypparilta, voinko tilata Lue lisää...

Cevicheria

Cevicheria

Tänään sosiaalinen media auttoi minua löytämään kiinnostavan myöhäisen lounaspaikan, kun Cevicherian mainos napsahti kohdalleni. Perulainen ravintola ja kovasti cevicheen viittaava nimi kiehtoi välittömästi, joten matka kohti Kamppia ruoan perässä alkoi muutaman minuutin miettimisen jälkeen.

Ravintola sijaitsee Autotalon uumenissa, hiukan kulman takana oikeastaan kaikkialta ja satunnainen matkailija saattaa erehtyä moniin muihin ruokailemaan paikalle eksyttyään. Kohteeni oli kuitenkin tiukasti tähtäimessä ja sinne saavuttuani puoli neljältä iltapäivällä, paikka oli lähes täysin tyhjä. Yhdessä ruokapöydistä oli miehitystä (jotka myöhemmin ilmenivät henkilökunnaksi) ja tiskin takana yksi, epäilyttävästi playboy-miljonääriä muistuttava kokki puuhailemassa. Pienen alkusekoilun jälkeen ruokalistakin löytyi jostain tiskin takaa etsimällä ja tilaus saatiin vetämään – ceviche classico (12e), pisco sour (afterwork tarjouksena 6e), patatas fritas – eli ranskalaiset perunat (5e).

Ruoan valmistumisessa kesti aikansa, noin 10 minuuttia, mutta avokeittiöstä näki, että kokki teki töitä annoksen kanssa koko ajan ja eksyipä paikalle myös erillinen tarjoilijakin. Ilmeisesti lounasajan jälkeen henkilökunta ottaa vähän rennommin, mikä ei tietenkään ole kiellettyä, mutta jätti vähän huvittuneen tunteen. Onneksi en ollut kiireellä liikenteessä.

Annos on kuitenkin muhkea ja cevichelle tunnusomaisesti hapan. Itseasiassa kevyesti happamimpia mitä olen näitä kokenut – jopa siinä määrin että silmäkulmaan tiristyy kyynel, eikä se syntynyt herkistymisestä. Maut ovat silti kohdallaan, todella vahva lime jättää tilaa mausteille ja kala toimii erinomaisesti. Paahdettu maissi tuntuu pussitavaralta (mitä se todennäköisesti onkin) ja sen soisi vaihtuvan tupla-annokseen bataattia joka on äärimmäisen herkullista.

Ranskalaiset sitävastoin ovat toimivat, mutta rapeutta ja paistopintaa saisi olla enemmän, niiden kanssa tarjoiltava paprikamajoneesi on taas yksi niitä asioita, joita pitäisi myydä asiakkaille mukaan. Erinomaista, pehmeää ja maukasta – olen vähällä kirjoittaa tähän, että pelkästään tämän vuoksi paikalla kannattaa käydä, mutta jotain siitä sanoo sekin, että lapioin annoksesta majoneesin vielä lopuksi erikseen – asia, jota ei ole kai koskaan ennen tapahtunut.

Yleisesti ottaen, Cevicheria kärsii paljon sijainnistaan lounasruokaloiden joukossa. Se toisaalta toimii rentona baarina pikkuruoan kanssa yhtälailla ja näiden kahden annoksen perusteella, paikka osaa sekoilustaan huolimatta tarjoilla erinomaista ruokaa mielikuvituksellisella twistillä. Hintakaan ei ole mahdoton, 12e tämän tasoisesta cevichestä (lounasajan ulkopuolella) on käytännössä naurettavan edullinen, mutta kovaan nälkään hiilihydraattia kaipaa ilman muuta sivuun.

Ehdottomasti uusintakäynnin arvoinen, mutta vaikka harvoin annan puolikkaita tähtiä, tässä se on pakko antaa 4,5/5. Kokemus ei – osittain sekavan palvelun vuoksi – ei ihan yllä viiteen tähteen, mutta neljä tähteä tuntuisi liian vähältä.

Haluan mennä ilman muuta uudelleen. Mielellään mahdollisimman pian.

Brooklyn Cafe & bagel-kulttuuri

Brooklyn Cafe & bagel-kulttuuri

Punavuoresta, aivan viiskulmasta löytyy Brooklyn Cafe. Pieni kahvila. Tarjonta ei ole kovin ruokamaista ja sinänsä paikkaa ei voi oikein käsitellä ravintolana, mutta oma kokemukseni tältä päivältä on sitä tasoa, että aiheesta pitää antaa vinkkiä muillekin alueella liikkuville.

Jenkkiläinen – ja erityisesti ”nykkiläinen” bagel-kulttuuri on meillä vielä melko tuntematon, mutta tällaiset paikat tekevät paljon hyvää sen levittämiseksi tännekin. Itse menin paikanpäälle vain tappaakseni hetken aikaa, mutta kahvilan tarjonnan tuoksut ja erityisesti kiinnostava lista sai kokeilemaan – enkä ole lainkaan pettynyt. Päinvastoin.

Ihmiselle kuten minä, joka on jokseenkin tylsistynyt suomalaiseen burgeritarjontaan, tällainen tulee kuin taivaan lahjana. Mustikka-bagelin, prosciutton ja muiden tuoreiden ainesten yhdistelmä on tavattoman tervetullut (ja taatusti epäterveellinen) lautasellinen pieneen nälkään.

Toki lisukesalaattia voi kritisoida hiukan tylsähköksi, mutta toisaalta suoritus on silti laadukkaampi kuin valtaosa vastaavista yritelmistä. Vaihtoehtona bageleiden kanssa voi valita lisukkeeksi myös ”chipsit”, joka jäi vielä epäselväksi mitä se varsinaisesti tarkoittaa.

Maultaan ja palvelukokemukseltaan täydellinen pieni kahvila. Bageleiden hinta vaihtelee täytteistä riippuen noin 6-8 euron välillä, ilman täytteitä tai tuorejuustolla saa muutaman euron halvemmalla. Teekannullisen (tapa jonka soisi yleistyvän) kanssa prosciutto-bagel maksoi tasan kympin.

Vahva suositus. Saman ketjun kahviloita ilmeisesti löytyy muualtakin.

Birrificion sivistyneet makkaraperunat

Birrificion sivistyneet makkaraperunat

Kirjoitin aiemmin syvästä pettymyksestäni Il Birrificion ginihodaria kohtaan, joka kokemuksena johti siihen että lupasin itselleni syvästi etten koskaan enää paikkaan astuisi.Siellä minä silti olin, Punavuoressa. Eikä lähimaastosta tullut mieleen mitään muuta sopivaa paikkaa huurteiselle ja pikkusyötävälle.

Aluksi oli tarkoitus pysytellä nestemäisessä ravinnossa, mutta kun kitusiin upposi ensimmäinen hapan saison, löytyi listalta kiinnostava tuote. Poutine, jota on tullut vain muutaman kerran aiemmin maistettua – ja molemmilla kerroilla kokemus on ollut päätähuimaava.

Poutinehan on siis kanadalaista alkuperää oleva mättöruoka, jonka voisi tiivistää: (usein) juustolla silatut ranskalaiset, kastikkeella.

Il Birrin versio tästä on raejuustolla (?) terästetyt ranskalaiset, joita ryyditetään varsin onnistuneella ruskealla kastikkeella ja pienellä määrällä talon omaa ginimakkaraa, jota ehdin jo aiemmin hehkuttamaankin ainoana onnistuneena osana paikan hot dogia.

Myönnän, että tähän arvioon vaikuttaa lievä alkoholimyrkytys (kiitos vaan Cantina West ja teidän margaritat), mutta voin silti vakuuttaa kirkkain silmin tämän olevan hintansa (10e) arvoinen vaihtoehto perinteiselle grillisapuskalle hiukan sofistikoituneemmassa ympäristössä. Annoksen koko ei ehkä riitä ihan kaikkein nälkäisimmälle yön kulkijalle, mutta kahteen pekkaan annoksesta saa varsin oivaa makupalaa oluiden kyytipojaksi. Oluen kanssa kimpassa nautittavana huikopalana 4/5, mutta varsinaisena ateriana hinta-hiilihydraattisuhde ei aivan kohtaa köyhimpien odotusten kanssa, jolloin arvosana putoaa pisteellä.

Birrificion Gin-makkarahodari

Birrificion Gin-makkarahodari

Ravintoloille on suuri ongelma peruuttamatta jääneet pöytävaraukset, josta syystä on ymmärrettävää että osa ravintoloista ei enää ota pöytävarauksia. Toisessa päässä se on kuitenkin asiakaspalvelua joka varmistaa pitemmältäkin saapuvien asiakkaiden luottamusta siihen, että palvelua ja ruokaa saa. Tänään tämän skippasi Levain Helsinki, joka klo 19 osoittautui täydeksi – vaikka henkilökunta puhelimessa oli ystävällisesti kieltäytynyt pöytävarauksesta ja vakuutellut, että tilaa varmasti löytyy.

Harmin paikka.

Tuiverruksessa ja pakkasessa tilan vapautumisen odottelu ei kuitenkaan kiinnostanut, joten suunnitelmista poiketen tänään illallisruokailu tapahtui Il Birrificiossa, jonka ruokalista on pitkälti nestemäinen. Kiinteämmistä vaihtoehdoista löytyy silti monenlaista erikoisempaa ja uskaliampaa mättöä, jossa itse kiinnitin huomiota paikan omaan hot dogiin. Koska ajatus helposti syötävästä taskuruoasta sointuu olutravintolan kanssa yksiin kuin nenä päähän – sai tällä kertaa isommat annokset jäädä sivuun ja Birri’s Hotdog (10e) tilaukseen. Tosin sen lisäksi pohdin ottavani myös paikan listalta Poutinea (10e), mutta jätin sen kokeilematta. Ehkä ensi kerralla?

”Hodari” kuitenkin yllätti heti pöytään tultuaan ja kertoi, että paikan keittiömestarilla on jos ei huumorintajua, niin ainakin mielikuvitusta. Pitkänomaiseksi möttöseksi odottamani patukka osoittautuikin (ilmeisesti) paikan oman hampurilaissämpylän väliin tungetuksi paksunomaiseksi makkarantumpiksi. Ei mikään paras alkulaukaus suhteelleni paikan hodarin kanssa, mutta hodari- ja hampurilaisfundamentalistisuuteni ei aivan vielä ollut valmis julistamaan fatwaa paikan yritelmälle.

Pienen uudelleenjärjestelevän alkuräpeltämisen jälkeen osoittautui ruokalistassa mainitun ”ginimakkaran” olevan nimensä veroinen. Maussa on yllättävän vahvasti ginin makumaailmaa – ja ennenkaikkea hyvällä tavalla (taustatietoa: vihaan giniä sellaisenaan). Tätä ryydittää erinomaisesti katajanmarjamajoneesi ja rosmariini, jotka tekevät kokonaisuudesta melko hobittimaisen kokemuksen.

Makkaran maku on todella erikoinen ja voin ajatella, että se jakaa mielipiteitä tehokkaasti. Itse pidin, kovastikin – ja tiedän luetella tuttavapiiristäni heti viisi ihmistä jotka jumaloisivat tätä käärylettä (he kaikki jumaloivat myös giniä). Burg…. anteeksi – HODARI itsessään tuntuu silti pettymykseltä vaikka se kokeiluna olikin mielenkiintoinen. Suurimpina syinä esimerkiksi täytteiden valuminen taskun pohjalle, mättöfaktorin katoaminen liian kikkailun taakse ja ylipäätään syntisen väärä rakenne. Ei tätä voi sanoa hodariksi. Tämä on hamppari makkaralla.

Ymmärrän kyllä kätevyyden käyttää samoja elementtejä monessa eri annoksessa, mutta oma toivomukseni Birrille olisi, että sama kokoonpano ja ainekset – mutta ohuempi ja pitempi makkara/nakki ja sen mukainen sämpylä. Silloin teillä on koossa erikoisempi hodari, mutta sitä edes voisi sanoa hodariksi.

Arvosanat:
”joo, kyllä mä oon jo sitä maistanut” -kokeiluna 4/5
Hodarina 1/5

Makkara ansaitsee kokeilunsa, mutta paikka tarjoaa sen maisteluun parempaa ”Gin Sausage” -annosta (17e).

Soman Tokyo Bitch sushirulla

Soman Tokyo Bitch sushirulla

Viime viikolla tuli vierailtua myös Ravintola Somassa, joka on tänä vuonna saanut paljon palstatilaa sushiburritoillaan. Syötäväksi asettui vegaaninen ”Tokyo Bitch” -rulla, jossa kaikkein tärkeimpänä aineselementtinä on inkiväärimarinoitu tofu.

Pakko myöntää heti alkuun, että en ole tofun ihan vannoutunein kannattaja, koska useimmat tofuista joita olen syönyt maistuvat kovin teollisilta. Paistettuina se uppoaa hiukan paremmin, mutta jo lähtökohdiltaan oli vähän vaikea suhtautua tähän annokseen.

Itse ravintolan konseptihan muistuttaa vahvasti ihan tavallista Subwaytä. Pikaruokana mainostettua ruokaa joka kuitenkin kasataan asiakkaan edessä hänen haluamistaan aineksista. Tällä hetkellä Somassa on seitsemän eri sushiburritoa, joista saa kaikista myös salaattivaihtoehdon (samat ainekset ilman rullaksi käärimistä) tavallisena ja XL-kokoisena.

”Tokyo Bitch” maistui yksinkertaistettuna tosiaan tofusushilta – mikä liene ei mikään ihme kun se käytännössä sitä on. Pidän sushista, mutta olen sen suhteen ollut aina sitä vanhahtavaa koulukuntaa, jossa sushin jokainen pala pitäisi olla taideteos ja nautittavissa erillisenä. Tässä valossa en siis aivan lämpeä ajatukselle pakata se kokemus ahmittavaan rullamuotoon, mutta jokainen taaplaa tyylillään.

Annoksen maku itsessään oli kuitenkin raikas. Punakaalin, korianterin ja retiisin yhteisvaikutus tuo siihen tietynlaista kitkeryyttä mistä itse vähän nyrpistän nokkaani, mutta toisaalta tykkään kovasti annoksen ”toispuoleisuudesta”, jossa toiselta syrjältä haukatessa saa erilaisia makuja kuin toiselta. Tai sitten se oli vahinko rullan kasaajalta, eikä tarkoituksellista.

Oma henkilökohtainen suositukseni on kuitenkin, että kokeilkaa, niin tiedätte tykkäättekö vai ette.

Paitsi te, jotka ette pidä sushista. Te ette todellakaan tykkää Soman sushirullista. D’oh.

Oma arvosana Tokyo Bitchille: 2/5. Menen silti jossain vaiheessa kokeilemaan jotain toista vaihtoehtoa.

P.S: Tämä ei sitten ole varsinaisesti ravintola. Tämä on enemmänkin kioski josta myydään mieluummin kotona/töissä nautittavaksi näitä kääröjä. Älkää siis pettykö asiakaspaikkojen rajallisuudesta.

Bruuverin wieninleike

Bruuverin wieninleike

Kampin kauppakeskuksen länsipäässä sijaitseva panimoravintola Bruuveri on oluenystäville tuttu paikka, mutta olutravintoloista poikkeuksellisesti se tarjoaa myös ihan varteenotettavaa ruokaa. Paikan burgerit ovat jokseenkin kuuluisia ja siten pidettyjä, mutta yllätyin hiukan kun huomasin paikassa listalla myös wieninleikkeen. Vatsa kurni, ruoka-aika oli mennyt jo, joten tilaus sisään mahdollisimman nopeasti.

Heti aluksi Bruuveri tarjoaa leikkeenystävälle positiivisia henkäyksiä. Paitsi että lautanen saapuu pöytään todella nopeasti (perjantaina klo 16.30), niin myös annos on reilunkokoinen. Leikkeellä on kokoa reilusti ja myös perunamuussia on laitettu mukaan aimo läjä. Sen lisäksi positiviisena yllätyksenä mukana on myös uunijuureksia, jotka ovat jopa oikeassa kypsyysasteessa. Tämä ei nykyaikana ole ihan itsestäänselvyys, valitettavasti. Heti aloituksesta selviää, että tästä ei ainakaan nälkä jää.

Tarkempi annoksen tarkastelu kuitenkin johtaa pettymykseen. Kapriksia on kokonaista 12 kappaletta, anjovis on unohdettu annoksesta kokonaan ja leikkeen pohja on osittain kypsytetty mustaksi. Vanha kikka, jota moni kokki leikkeen pannulle unohtaessaan valitettavasti käyttää. Laitetaan aina se tummempi puoli alaspäin, harva asiakas huomaa katsoa alapuolelle ellei hiilenmaku suuta mutrulle vedä.

Vaikka annos onkin melkoinen sekamelska, eikä wienerschnitzel-enthusiastit (jotka nyt innokkaasti korjailevat silmälasejaan päästessään hekumoimaan sanoessaan: ”Wienistä saa parempaa, olen kuulkaas ollut siellä ja tiedän kaiken!”) selviäisi hengissä hämmästyksestä tämän nähdessään, on tärkeintä tietenkin itse annoksen maku.

Valitettavasti siinä tulee se toinen, vielä syvempi pettymys. Vaikka annoksen uunijuurekset ovat hyviä ja perunamuussikin parempaa keskitasoa – on itse leike todella suuri pettymys. Paitsi keittiö on peitellyt kahtiahajonnutta leikettä sitruunalohkolla itse lautasannoksen tehdessään, en muista milloin olisin syönyt näin mautonta ruokaa. Tämän leikkeen kohdalla adjektiivi ”mitäänsanomaton” on juuri oikea termi.

Pettymyksen kruunaa leikkeen pinta, joka on pohjalta hiukan hiiltyneen rapea ja päältä pehmeän muhjuinen. Suutuntuma tuo mieleen vanhan urbaanilegendan kokista, joka teki kaverilleen leikkeen tiskirätistä.

Kaikenkaikkiaan annos 18 euron hintaisena tuntuu kusetukselta, jossa laatu on korvattu määrällä. Lisukkeet ovat ok, mutta kokonaisvaltaisena kokemuksena tämän annoksen jälkitunnelmat ovat kuin joku olisi varastanut koirasi. Bruuveri itsessään on kannatettava paikka, juomavalikoima on hyvä ja paikan burgerit hyviä hinta-laatusuhteeltaan, mutta paikan wieninleikkeestä kannattaa pysytellä tämän kokemuksen perusteella erossa.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että söin leikkeen loppuun, enkä vieläkään ymmärrä miksi. Hyvästä yrityksestä, mehevästä annoskoosta ja säälistä Bruuverin wieninleike saa silti 1/5 arvosanan.