Kultá

Kultá

Siinä me olimme, odottelemassa ovensuussa, kun henkilökunta järjesti ohimarssia yksi toisensa jälkeen. Yksi edes moikkasi, kysyi ollaanko tulossa syömään ja käveli sitten sermin taakse juttelemaan jostakin – erotin siellä käytävästä keskustelusta sanan ”haarukka”, mutta odoteltuamme usean minuutin ovella ymmärsin ettei keskustelua käyty meistä.

Tämä oli ensikokemukseni Helsingin Bulevardilla sijaitsevasta Kultá-ravintolasta, johon päätimme mennä tuoreen vaimoni kanssa ensimmäistä kertaa. Tavoitteena oli nauttia rauhallinen, varhainen illallinen tuikitavallisen maanantai-illan kunniaksi ja koska läheinen kreikkalainen ravintola oli suljettu, päädyimme Kultaan. read more

Piece’n Love

Piece’n Love

Näin koronakevään aikana monet ravintolat ovat lähteneet tekemään poikkeuksellisia ratkaisuja, eikä Uudenmaankadun ravintolakeskittymän jatkeessa oleva Piece’n Love tee toisin. Ylikansoittuneessa sosiaalisessa mediassa on kulkeutunut kautta kaupungin tietoa viitisen vuotta toimineen ravintolan levitettyä lonkeroitaan myös muihin kaupunginosiin kotiinkuljetusta tarjoten. Harvemmin olen Punavuoresta asti tilannut itse kotiinkuljetuksella pizzaa, mutta kokeillaan nyt tätäkin!

Selkeästi poikkeustilasta johtuen, ravintola ottaa maksuksi mobilepayn ja tilauksen myös Facebookin kautta. Kätevää ja vaivatonta, jonka tavan sopisi toki jatkuvan, mutta tällä hetkellä kun ravintoloilla on jälleen syytä arvostaa jokaikistä asiakastaan – myös niitä ihan kaikkein vaivalloisimpia, niin prosessi menee helposti eteenpäin.

Ravintolan ruokalista vaikuttaa siltä, että kyseessä ei ole ihan tavallinen kebabberia, sillä pizzoja listalla on vain kuusi, joista yksi perustaa makunsa tarragon-kastikkeeseen ja ankkaan. On kova kiusaus kokeilla, mutta päädyin kuitenkin Ham & Onion -pizzaan (16e) ja otan kokeeksi myös neljä palaa frittikanaa (9e). read more

Ravintola Lönkka

Ravintola Lönkka

Yli vuosi sitten Lönnrotinkadulle avattiin ravintola Lönkka, joka heti ensikävellessä sisään vaikuttaa fressiltä, hiukan pömpöösiltä mutta konstailemattomalta ravintolalta. Sisustus on persoonallinen, eikä aivan purkista tullut – ja henkilökunta tulee nopeasti ovelle vastaan.

Pöytäänohjaus toimi sujuvasti ja vaikka upottava nahkasohva saa minut tuntemaan itseni kymmenvuotiaaksi pöytälevyn ollessa melkein olkapäitteni tasolla, tilaan alkujuomaksi Aperol Spritzin (10e) ja Fish & Chipsin (18e).

Ruoka saapuu pöytään vähän yli kymmenessä minuutissa ja annos on varsin runsas, sekä myös poikkeuksellisen vihreä ollakseen klassinen Fish & Chips. Salaatti ahmaisee annoksesta melko suuren osan ja myöhemmin ilmenee, että se ei ole mitenkään huono asia. Salaatti on nimittäin annoksen selkeästi paras osa ja sen vinaigrette antaa juuri tarpeeksi paljon potkua. Tällaisessa annoksessa erittäin hyvä saavutus ja myös osoitus, että pienillä asioilla on iso merkitys.

Vaikka salaatissa on potkua, sitä ei valitettavasti löydy aivan itse kalan kuorrutuksesta. Kysymykseksi jää miksi siinä sitä pitäisikään olla, mutta itse olisin kaivannut selkeää mallasetikan puraisua ja runsaampaa suolankäyttöä. Kuorrutuksen rapeus itsessään oli kohdallaan ja vaikka turskasuikaleiden sisukset ajoittain tuntuivat puuromaisen ylikypsiltä, tässä on kyllä potentiaalia. Sain tarjoilijalta kuulla, että leivitys tehdään Brooklynin Lageriin, jonka osalta itse kokeilisin vähän tymäkämpää olutta panerointiin.

Remoulade-kastike antaa pientä twistiä kitalakeen, mutta kuten monesta muustakin, sitä haluaisi saada enemmän. Ranskalaiset ovat myös hyvin tavanomaiset, mutta vaihtelevalla menestyksellä. Heti tarjoiltuna osaltaan pehmeitä, osaltaan täydellisen rapeita.  Maustamisessa on uskallettu käyttää riittävästi suolaa.

Haluaisin pitää Lönkasta – ja pidänkin. Palvelu on suorastaan erinomaista, atmosfääri on rakastettava, paikan olutvalikoima on kehumisen arvoinen ja kun kerroin omassa kaveripiirissäni olevani paikanpäällä, sain samantein suosituksia kavereiden syömistä annoksista – joista yksikään (valitettavasti) ei ollut Fish & Chips.

Ei tämä siis missään tapauksessa menetetty tapaus ole, mutta Helsingistä löytyy parempia Fish & Chips -annoksia. Siksi arvosana 2,5/5.

Ensi kerralla kokeilen falafeleja.

Brooklyn Cafe & bagel-kulttuuri

Brooklyn Cafe & bagel-kulttuuri

Punavuoresta, aivan viiskulmasta löytyy Brooklyn Cafe. Pieni kahvila. Tarjonta ei ole kovin ruokamaista ja sinänsä paikkaa ei voi oikein käsitellä ravintolana, mutta oma kokemukseni tältä päivältä on sitä tasoa, että aiheesta pitää antaa vinkkiä muillekin alueella liikkuville.

Jenkkiläinen – ja erityisesti ”nykkiläinen” bagel-kulttuuri on meillä vielä melko tuntematon, mutta tällaiset paikat tekevät paljon hyvää sen levittämiseksi tännekin. Itse menin paikanpäälle vain tappaakseni hetken aikaa, mutta kahvilan tarjonnan tuoksut ja erityisesti kiinnostava lista sai kokeilemaan – enkä ole lainkaan pettynyt. Päinvastoin.

Ihmiselle kuten minä, joka on jokseenkin tylsistynyt suomalaiseen burgeritarjontaan, tällainen tulee kuin taivaan lahjana. Mustikka-bagelin, prosciutton ja muiden tuoreiden ainesten yhdistelmä on tavattoman tervetullut (ja taatusti epäterveellinen) lautasellinen pieneen nälkään.

Toki lisukesalaattia voi kritisoida hiukan tylsähköksi, mutta toisaalta suoritus on silti laadukkaampi kuin valtaosa vastaavista yritelmistä. Vaihtoehtona bageleiden kanssa voi valita lisukkeeksi myös ”chipsit”, joka jäi vielä epäselväksi mitä se varsinaisesti tarkoittaa.

Maultaan ja palvelukokemukseltaan täydellinen pieni kahvila. Bageleiden hinta vaihtelee täytteistä riippuen noin 6-8 euron välillä, ilman täytteitä tai tuorejuustolla saa muutaman euron halvemmalla. Teekannullisen (tapa jonka soisi yleistyvän) kanssa prosciutto-bagel maksoi tasan kympin.

Vahva suositus. Saman ketjun kahviloita ilmeisesti löytyy muualtakin.

Ensikosketus Yes Yes Yes’iin

Ensikosketus Yes Yes Yes’iin

…näin sitä helposti ajattelisi, jos kohteena on vain kasvisruokaa tarjoava ravintola, jollainen myös tiistaina kohteenani ollut Yes Yes Yes on. Kyseessä on suhteellisen legendaarisen (ja nykyään melko kuolleen) biletyskadun, Iso-Robertinkadun päädyssä olleen McDonaldsin paikalle syntynyt ravintola, joka vietti virallisia avajaisiaan.

Ravintolan ruokalista on näin skeptisen sekasyöjän ensivilkaisulla hämmentävän monipuolinen. Ruokalistalta löytyy yli 20 annosta ja ruokalistalta en hirvittävästi havaitse annosten samankaltaisuutta. Havainto lähinnä tosin kertoo vain omasta olettamuksestani kasvisruoan suhteen.

Pienenä miinuksena karsastan itse kovasti paikkoja, joissa on pelkästään englanninkielinen lista, koska se omalla kohdallani tekee ravintolasta helposti pömpöösin vaikutelman. Toinen huomio ravintolasta on, että se on varsin vilkas ja meluisa. Jos etsinnässä on rauhallisen hiljainen treffiravintola kuiskaten tapahtuvan keskustelun toiveissa, valitse jokin muu paikka.

Lista on suhteellisen edullinen ja hinnat liikkuvat kahdeksan ja 14 euron välillä. Tosin myös annoskoot vaihtelevat ja aika nopeasti selviää, että YYY:n tapa on kannustaa asiakasta syömään pitkän kaavan mukaan, maistelemalla monenlaisia annoksia sen sijaan, että lautaselle ahdettaisiin paljon tavaraa. Ravintola ei siis ole kiireistä vierailua varten ja omasta absorbointikyvystä riippuen arvioisin kunnon illalliseen kuluvan 40-50 euroa + juomat.

Koska oma kohtaamiseni ravintolan listan kanssa oli erinäisistä syistä kiireinen ja suppea, nostan esille yhden annoksen – ja se on niinkin tavanomainen kuin bataatti. Kokonainen sellainen. Ikäänkuin uuniperunana.

Pakko myöntää, että kun tämä lautanen tuli pöytään, se näytti ensimmäisenä elinsiirtotarjottimelta. Haastavassa valossa möllöttänyt tasaisen tumma möykky ei ihan ensimmäisenä vakuuttanut herkullisuudellaan ja mielessä vilahti kaipuu hampurilaisten pariin.

Kunnes maistoin sitä.

Olen monenlaisia makuja suuhuni laittanut, mutta aika harvoin kohtaa näin hämmentävää makuyhdistelmää. Bataatti oli täydellisesti kypsennetty ja sen synkkään makeuteen sopi loistavasti mustan tahinin ja fenkoli-aiolin yhteisvaikutus. Jos sanoisin, että se maistui samalta kuin miltä sormenpäässä tuntuu koskettaessasi samettia ensimmäisen kerran – olisin ehkä lähimpänä sen tuomaa mielikuvaa. Se, että tykkääkö sitten sametista onkin toinen juttu.

Nyt itse pidän siitä ainakin vähän enemmän.

Jos koko kokemus pitäisi tiivistää jonkinlaiseen tuomioon tai suositukseen, olisi se ehkä seuraavanlainen:

Jos olet jo kuullut itsesi tehneen keskustelunavauksia sanoilla: ”Nykynuoriso muuten ei…” tai ”Silloin kun minä olin nuori…”, ei Yes Yes Yes välttämättä ole juuri sinun paikkasi.

Meille muille, paikka tarjoaa uusia kokemuksia ja haasteita – myös oman makumaailman suhteen. Ja ehkä kannustaa pohtimaan myös sitä, miksi ei ehkä ole antanut kasvissyönnille sen ansaitsemaa mahdollisuutta.

Jos olet kasvissyöjä tai vegaani, tämä on juuri sinun paikkasi.

Omalta kohdaltani on hirvittävän vaikea sanoa, että pidänkö itse YesYesYesistä vai en. Ravintola osuu segmenttiin, missä en koe voivani mennä paikan kulmapöytään viettämään rauhallista ruokailuhetkeä.

Toisaalta lyhytkin vierailu jätti ajatuksiin pienen kaipuun, sillä tiedän saaneeni vain pintaraapaisun makumaailmasta, mitä tällä keittiöllä on annettavaa. Tämä paikka tarvitsee ehdottomasti toisen, kunnollisen vierailun ja tiedän jo nyt sen tuntuvan seikkailulta.

Birrificion sivistyneet makkaraperunat

Birrificion sivistyneet makkaraperunat

Kirjoitin aiemmin syvästä pettymyksestäni Il Birrificion ginihodaria kohtaan, joka kokemuksena johti siihen että lupasin itselleni syvästi etten koskaan enää paikkaan astuisi.Siellä minä silti olin, Punavuoressa. Eikä lähimaastosta tullut mieleen mitään muuta sopivaa paikkaa huurteiselle ja pikkusyötävälle.

Aluksi oli tarkoitus pysytellä nestemäisessä ravinnossa, mutta kun kitusiin upposi ensimmäinen hapan saison, löytyi listalta kiinnostava tuote. Poutine, jota on tullut vain muutaman kerran aiemmin maistettua – ja molemmilla kerroilla kokemus on ollut päätähuimaava.

Poutinehan on siis kanadalaista alkuperää oleva mättöruoka, jonka voisi tiivistää: (usein) juustolla silatut ranskalaiset, kastikkeella.

Il Birrin versio tästä on raejuustolla (?) terästetyt ranskalaiset, joita ryyditetään varsin onnistuneella ruskealla kastikkeella ja pienellä määrällä talon omaa ginimakkaraa, jota ehdin jo aiemmin hehkuttamaankin ainoana onnistuneena osana paikan hot dogia.

Myönnän, että tähän arvioon vaikuttaa lievä alkoholimyrkytys (kiitos vaan Cantina West ja teidän margaritat), mutta voin silti vakuuttaa kirkkain silmin tämän olevan hintansa (10e) arvoinen vaihtoehto perinteiselle grillisapuskalle hiukan sofistikoituneemmassa ympäristössä. Annoksen koko ei ehkä riitä ihan kaikkein nälkäisimmälle yön kulkijalle, mutta kahteen pekkaan annoksesta saa varsin oivaa makupalaa oluiden kyytipojaksi. Oluen kanssa kimpassa nautittavana huikopalana 4/5, mutta varsinaisena ateriana hinta-hiilihydraattisuhde ei aivan kohtaa köyhimpien odotusten kanssa, jolloin arvosana putoaa pisteellä.

Birrificion Gin-makkarahodari

Birrificion Gin-makkarahodari

Ravintoloille on suuri ongelma peruuttamatta jääneet pöytävaraukset, josta syystä on ymmärrettävää että osa ravintoloista ei enää ota pöytävarauksia. Toisessa päässä se on kuitenkin asiakaspalvelua joka varmistaa pitemmältäkin saapuvien asiakkaiden luottamusta siihen, että palvelua ja ruokaa saa. Tänään tämän skippasi Levain Helsinki, joka klo 19 osoittautui täydeksi – vaikka henkilökunta puhelimessa oli ystävällisesti kieltäytynyt pöytävarauksesta ja vakuutellut, että tilaa varmasti löytyy.

Harmin paikka.

Tuiverruksessa ja pakkasessa tilan vapautumisen odottelu ei kuitenkaan kiinnostanut, joten suunnitelmista poiketen tänään illallisruokailu tapahtui Il Birrificiossa, jonka ruokalista on pitkälti nestemäinen. Kiinteämmistä vaihtoehdoista löytyy silti monenlaista erikoisempaa ja uskaliampaa mättöä, jossa itse kiinnitin huomiota paikan omaan hot dogiin. Koska ajatus helposti syötävästä taskuruoasta sointuu olutravintolan kanssa yksiin kuin nenä päähän – sai tällä kertaa isommat annokset jäädä sivuun ja Birri’s Hotdog (10e) tilaukseen. Tosin sen lisäksi pohdin ottavani myös paikan listalta Poutinea (10e), mutta jätin sen kokeilematta. Ehkä ensi kerralla?

”Hodari” kuitenkin yllätti heti pöytään tultuaan ja kertoi, että paikan keittiömestarilla on jos ei huumorintajua, niin ainakin mielikuvitusta. Pitkänomaiseksi möttöseksi odottamani patukka osoittautuikin (ilmeisesti) paikan oman hampurilaissämpylän väliin tungetuksi paksunomaiseksi makkarantumpiksi. Ei mikään paras alkulaukaus suhteelleni paikan hodarin kanssa, mutta hodari- ja hampurilaisfundamentalistisuuteni ei aivan vielä ollut valmis julistamaan fatwaa paikan yritelmälle.

Pienen uudelleenjärjestelevän alkuräpeltämisen jälkeen osoittautui ruokalistassa mainitun ”ginimakkaran” olevan nimensä veroinen. Maussa on yllättävän vahvasti ginin makumaailmaa – ja ennenkaikkea hyvällä tavalla (taustatietoa: vihaan giniä sellaisenaan). Tätä ryydittää erinomaisesti katajanmarjamajoneesi ja rosmariini, jotka tekevät kokonaisuudesta melko hobittimaisen kokemuksen.

Makkaran maku on todella erikoinen ja voin ajatella, että se jakaa mielipiteitä tehokkaasti. Itse pidin, kovastikin – ja tiedän luetella tuttavapiiristäni heti viisi ihmistä jotka jumaloisivat tätä käärylettä (he kaikki jumaloivat myös giniä). Burg…. anteeksi – HODARI itsessään tuntuu silti pettymykseltä vaikka se kokeiluna olikin mielenkiintoinen. Suurimpina syinä esimerkiksi täytteiden valuminen taskun pohjalle, mättöfaktorin katoaminen liian kikkailun taakse ja ylipäätään syntisen väärä rakenne. Ei tätä voi sanoa hodariksi. Tämä on hamppari makkaralla.

Ymmärrän kyllä kätevyyden käyttää samoja elementtejä monessa eri annoksessa, mutta oma toivomukseni Birrille olisi, että sama kokoonpano ja ainekset – mutta ohuempi ja pitempi makkara/nakki ja sen mukainen sämpylä. Silloin teillä on koossa erikoisempi hodari, mutta sitä edes voisi sanoa hodariksi.

Arvosanat:
”joo, kyllä mä oon jo sitä maistanut” -kokeiluna 4/5
Hodarina 1/5

Makkara ansaitsee kokeilunsa, mutta paikka tarjoaa sen maisteluun parempaa ”Gin Sausage” -annosta (17e).