Aina kun internetissä puhutaan ruoasta jonka alkuperä on jossain muualla – löytyy aina jostain se tyyppi, joka kokee tehtäväkseen sanoa olleensa siellä jossain ja saaneensa sieltä aidon ja alkuperäisen ruokalajin edustajan. Usein myös tämä samainen henkilö kertoo kaiken olevan muualla kuin matkustuskohteessaan olevan korkeintaan keskinkertaista, eikä mitenkään enää syötävää, koska hän on saanut olla se siunattu, joka on koskettanut aitoa ja alkuperäistä vatsalaukkunsa sisäseinämällä. Onnea.
Tämän välttämiseksi ilmoitan itse olevani se tyyppi. Matkustin kerran Napoliin ja söin paljon pizzaa. Itseasiassa jokapäivä. Tiedän siis kaiken aidosta pizzasta, joten älkää tulko selittämään yksityisviesteissä siitä, että olen väärässä.
Nih.
Sitten asiaan, eli itse ravintolaan ja kokemukseeni siitä. Pizzala herätti mielenkiintoni jo tovi sitten avattuaan ravintolan Teurastamon alueelle. Koska Helsingissä vaihtoehtoja napoliaisen pizzan tekijöistä löytyy, on kyseinen paikka on jäänyt todo-listalleni tahattoman pitkäksi aikaa. Eilen kuitenkin korjasin tämän asian, kun kaarsin paikan pihalle paskajopollani kuin pahimpaa laatua oleva yli-ikäinen hupparihipsteri.
pizza
Piece’n Love
Näin koronakevään aikana monet ravintolat ovat lähteneet tekemään poikkeuksellisia ratkaisuja, eikä Uudenmaankadun ravintolakeskittymän jatkeessa oleva Piece’n Love tee toisin. Ylikansoittuneessa sosiaalisessa mediassa on kulkeutunut kautta kaupungin tietoa viitisen vuotta toimineen ravintolan levitettyä lonkeroitaan myös muihin kaupunginosiin kotiinkuljetusta tarjoten. Harvemmin olen Punavuoresta asti tilannut itse kotiinkuljetuksella pizzaa, mutta kokeillaan nyt tätäkin!
Selkeästi poikkeustilasta johtuen, ravintola ottaa maksuksi mobilepayn ja tilauksen myös Facebookin kautta. Kätevää ja vaivatonta, jonka tavan sopisi toki jatkuvan, mutta tällä hetkellä kun ravintoloilla on jälleen syytä arvostaa jokaikistä asiakastaan – myös niitä ihan kaikkein vaivalloisimpia, niin prosessi menee helposti eteenpäin.
Ravintolan ruokalista vaikuttaa siltä, että kyseessä ei ole ihan tavallinen kebabberia, sillä pizzoja listalla on vain kuusi, joista yksi perustaa makunsa tarragon-kastikkeeseen ja ankkaan. On kova kiusaus kokeilla, mutta päädyin kuitenkin Ham & Onion -pizzaan (16e) ja otan kokeeksi myös neljä palaa frittikanaa (9e).
Venn
Kuulkaas Paavot, olen saanut tarpeekseni trendihakuisista ketjuravintoloista, joiden ”uusiutuminen” tarkoittaa muiden kopiointia (huonosti).
Tämä on tarina eräästä perjantai-illasta, jolloin keskiluokkaisesti tuttavapariskunnan kanssa päätimme lähteä illalliselle. Koska taannoisesta korruptioillallisesta oli käsiimme jäänyt myös S-ryhmän lahjakortteja, päätimme yrittää illallista Aleksanterinkadun VENN-ravintelissa.
Tiedusteluun pöytävarauksesta paikanpäältä tuli lyhyt ja ytimekäs viesti:
”Meillä ei voi tehdä varauksia alle kahdeksan hengen seurueille, suosittelen kuitenkin tulemaan paikanpäälle, istumapaikkoja löytyy useampia.”
Koska Helsingin keskustasta hyvän ravintolapöydän löytäminen perjantai-iltana puoli kahdeksalta on suhteellisen vaikeaa, päädyimme lopulta varaamaan pöydän Zetorista, jossa olimme käyneet vain viikkoa aiemmin. VENN kiinnosti kuitenkin siinä määrin, että päätimme käydä katsomassa paikanpäällä 15 minuuttia aiemmin, josko pöytää tosiaan löytyisi.
Alice Italian
Jos ajattelisin haluavani töihin trendikkääseen startupiin lippispäisten mainostoimistojamppojen kanssa, olisi Konepajan kulmassa sijaitseva Wonderland juuri sellainen paikka missä viihtyisin. Saman talon pohjakerroksessa on sijainnut jo jonkin aikaa Alice Italian -ravintola, joka huhujen mukaan suoriutuu tehtävästään erinomaisesti. Tätä olen yrittänyt viimeisen puolen vuoden ajan todeta itsekin, mutta yllättävän monesti paikka on ollut joko kiinni tai yksityistilaisuudessa. Näin aluksi siis suosittelisin kiinnostuneita varmistamaan, että paikka on ylipäätään avoinna.
Bacco
Kävipä eräänä lauantai-iltana sen verran suloisesti, että saavuin osana suurempaa seuruetta Lönnrotinkadulla sijaitsevaan Baccoon. Ilta oli saanut jo omaa vauhtiaan, mutta jos nyt tuntuu siltä tämän luettuasi, että tämä artikkeli alkaa kumman positiivisesti, niin olet oikeassa.
Päädyimme tovereitteni kanssa lauantai-iltana kuuden jälkeen pohtimaan illan ruokapaikkaa ja tietenkin monet pohdituista paikoista olivat jo täynnä. Mutta sitten eräs meistä muisti Baccon. Lumisessa Helsingissä taapertaminen kolmen korttelin verran ei kiinnostanut ketään, mutta harvalla meistä oli kokemusta paikasta. Niillä joilla oli, ne olivat hyviä. Siispä iloinen retkueemme suuntasi Baccoon.
Rosso
Vuosien aikana tästä kuitenkin tuli tapa, jonka voi toki sanoa hämärtäneen arvostelukykyäni, mutta toisaalta voin selittää sitä sillä, että rapiat 10 vuotta sitten suomalainen pizzatarjonta oli hiukan erilainen kuin mitä tätänykyä. Alkuperäiseen napolilaiseen pizzaan tutustuminen ja sen trendin kasvaminen helsinkiläisessäkin ravintolaskenessä on tehnyt tehtävänsä ja on ihan perusteltua sanoa, että tarjontaan on lisätty uusi termi – premium-pizza.
En tiedä mihin Rossossa vierailu lopulta jäi, mutta ehkä kasvoin siitä ulos. Viime vuosien aikana muistikuvat ovat haalistuneet ja empiirisen kokemuksen tarve kasvanut – varsinkin kun muiden puheissa kuulee (useinmiten negatiivisia) kokemuksia Rossosta, haluaisi itsekin osallistua niihin perustelluilla argumenteilla. Siispä härkää sarvista ja myöhäisen lounaan tarpeessa Hakaniemessä sijaitsevaan Rossoon.
BBQ-kanapizzaa ei listalta suoraan löydy, sillä mainostoimisto on ottanut selkeästi ohjat myös ruokalistalta ja jokainen annos on saanut trendikkäältä kuulostavan, italialaisen nimen. Valitsen toiveikkaana napolilaisten pizzojen listalta Prosciutto Crudon (14,90e), jonka täytteenä nimen mukaisesti ilmakuivattua kinkkua (joka ilmeisesti ei kuitenkaan ole prosciuttoa?) ja mozzarellaa.
Pizza saapuu pöytään alle 15 minuutissa. Sillä aikaa olen muistuttanut itseäni Rosson raastepöydästä, joka on brändi-uudistuksen myötä nimetty antipastopöydäksi – mutta joka on edelleen melkolailla surullinen ilmestys. En tiedä oikein miksi, mutta valikoiduista antipastoista tekee jotenkin mieli laittaa tarra oveen palkinnoksi. Siinä lukisi:
Te edes yrititte.
Pizza itsessään pitäisi olla ”perinteinen napolilainen” ja aikalailla heti selviää, että tällä ei juuri ole mitään tekemistä napolilaisen pizzan kanssa. Mielessä vilahtelee Youtuben humoristiset videot siitä, kun napolilaisille tyrkytetään ananaspizzaa ja reaktiot ovat viittä vaille tappouhkauksia, mutta sillä erolla, että tätä ei tehdä edes vitsin varjolla. En tiedä mitä joku paikallinen tästä mieltä olisi, mutta jos joku pizzafundamentalisti kuulisi, että täällä nimetään tällaisia tittelillä ”perinteinen napolilainen”, saattaisi muutamakin valittu sana kuulua italiaksi.
Tomaattikastike, kinkku, juusto – kaikki ovat hyvin tavanomaista tasoa, mitä ihan miltä tahansa suomalaiselta ravintolapizzalta voi odottaa. Kuohkeanpehmeästä sitkosta ei tietoakaan, saati siitä, että ainesosat maistuisivat oikeasti millään tasolla tuoreilta. Kaikkein suurimpana syntinä kuitenkin ”tuore mozzarella” (ihan oikeasti, tämä on suora lainaus ruokalistasta), joka paljastuu paistamisen jälkeen pizzan päälle heitellyksi Xtra-pussimozzarellaksi (6,80e/kg). Mauttomampaa mozzarellaa saa hakea, jopa ”näin tuoreena”.
Päädyin noukkimaan mozzarellan pois pizzani päältä.
Älkää käsittäkö väärin, Rosson pizza on ihan syötävää ja nälkäisenä voisin sanoa sitä jopa herkulliseksi, mutta lupaus perinteisestä napolilaisesta pizzasta on tässä yhteydessä – noh – melkoista paskapuhetta. Ainekset eivät täytä mitenkään sitä tasoa mitä mainosmiehet ovat ruokalistaan kirjoittaneet, mutta ilmeisesti maakunnissa (jossa suurin osa Rossoista on) ei vaan asiasta tiedetä tai välitetä. Tasoltaan aikaansaatu pizza on kuitenkin lähinnä verrattavissa Kotipizzaan, jossa tosin vastaavaan tai jopa korkeampaan tasoon päästään kolmanneksen halvemmalla.
En ylipäätään ymmärrä Rosson peliliikettä markkinoinnillisesti. Paikka on täysin ketjupaikka suomalaisilta suomalaisille, toki keskittyen italialaislähtöiseen ruokaan, mutta kun taso on mitä on, tuntuu lähinnä siltä että Rossoon mennään tappamaan oma usko italialaisen keittiön erinomaisuuteen tai opettelemaan ruokalistan sanastoa, koska tottakai uskottavassa italialaisessa ravintolassa pitää kaikki annokset olla nimetty italiaksi.
Jos arvioisin Rosson pizzan tavanomaisena pizzana, olisi arvosana siellä kahden ja kolmen välillä, mutta kun hinta on laatuun nähden liian korkea ja napoaspektin mainostaminen herättää lähinnä hilpeyttä, niin arvosanaksi ropsahtaa helposti 2/5.
Ja siinäkin on vähän liikaa.
Pizzarium
Myönnän, olen vieraillut paikassa aiemminkin ja kerta toisensa jälkeen paikka on omasta mielestäni ansainnut hehkutusta. Se on kohtuullisen hintainen (tällä hetkellä 3,90e / pala, normaalisti 4,90e) pikaruokapaikka josta on helppo ostaa pieneenkin nälkään pientä suuhunpantavaa.
En koskaan ole aiheesta kuitenkaan kirjoittanut, joten tällä kertaa vierailin paikanpäällä hiukan kriittisemmällä silmällä. Itse palvelukokemuksesta ei ole kuitenkaan paljoa kerrottavaa, menet mtiskille, muutamassa sekunnissa sinut huomioidaan ja kerrot valoisasta vitriinistä haluamasi palat ja niiden lukumäärän. Maksat kassalle, otat juoman ja menet pöytään odottamaan. Alle viidessä minuutissa saat eteesi tarjottimella lämmitetyt palat ja pääset syömään. Tällä hetkellä kahden palan ja juoman lounaspaketti maksaa 9,50e. Kohtuullinen lounashinta siis, vaikka kovaan nälkään ei kaksi palaa riitäkään.
Valintanani oli ”Crostino” (kinkku-mozzarella) ja Pugliese (tonnikala-tomaatti-mozzarella-punasipuli). Näistä jälkimmäisen kohdalla tuli pieni takaisku, kun sain itselleni levyn kulmapalan. Täytettä on noin puolet palan koosta ja vaikka Pizzariumin pohjasta pidänkin, (positiivisesti) sitkeän pizzapohjan jäystäminen sellaisenaan ei kohtaa käsitykseni kanssa hyvästä lounasruokailusta.
Muutoin molemmat maut täytteineen ovat varsin päteviä, vaikkakaan kummastakaan ei varsinaisia hurraahuutojakaan aiheudu. Kuten aina, pizzassa ratkaisee pohja – ja täällä se on sitkeä, maukkaan tiivis ja helposti syötävissä.
Pizzarium innostaa lähinnä konseptiltaan, jossa nopeus, mahdollisuus sekoitella makuja ja ”pikkunälkään”-aspekti ovat ehdottomia kilpailuvaltteja. Jos haluat istuskella pizzalla kavereiden kanssa muutaman siinä sivussa ottaen, löytyy tästäkin kaupungista paljon parempia vaihtoehtoja. Siitä huolimatta, on Pizzariumille vaikea antaa yhtään 4/5 huonompaakaan. Paitsi kunnes hinnat kenties joskus nousevat takaisin 4,90e palalta. Silloin alkaa olla jo ylihinnoittelun makua.
Pizzeria Luca Lauttasaari
Arkena lounasaikaan klo 11 paikalla on kuitenkin melko väljää ja istumaan mahtuu todella hyvin. Ystävällinen tarjoilja ottaa tilaukset, josta noin 10 minuutin kuluttua saapuu pöytään Margherita DOP -pizza (15,90e), jossa merkintä DOP viittaa käytetyn mozzarellan suojattuun valmistuspaikkaan (=Denominazione di Origine Protetta).
Heti pizzan tultua pöytään on ilmiselvää, että paikka tietää mitä tekee. Muutoin uhkean sitkoisessa pohjassa on pienenpientä rapeutta kuten pitääkin ja tomaattikastike on erinomaista, jota basilika ja juusto täydentävät erinomaisesti. Sanalla sanoen, toteutus on erittäin hyvä, ellei jopa erinomainen. Pieni miinus kuitenkin siitä, että oman pizzani reunat olivat päässeet osittain mustumaan siinä määrin, että reunan maussa hiilen maku otti osaltaan liikaa valtaa. Aitoon pizzaan pieni hiilen maku kuuluu ilman muuta, mutta nyt puhuttiin siitä että pizza oli ollut hiukan liian pitkään uunissa – todennäköisesti kymmeniä sekunteja.
Nipottamista, kyllä – mutta kun liikutaan tällä toteutustasolla, on löydettävä kritiikkiä sieltä missä siihen on syytä. Tässä pizzagenressä on yhä enemmän kilpailua ja Helsingin tarjonta siinä on erittäin korkeatasoista. Siihen nähden on vaikea antaa tälle täydet pisteet, mutta 4/5 tuntuu nipottamiselta. Siksi 4,5/5.
Huomhuom!: Huomion arvoista on myös se, että paikan ruokalistalta löytyy laaja kattaus erilaisia juomia ja astetta kiinnostavampia jälkiruokia. Tarjolla on mm. limoncelloa ja montanaraa – muutama itselleni seuraavalla kerralla listalta napattava herkku.
NO Pizza
Koska paikka avasi tänään, olin 20 minuuttia avaamisajan jälkeen asemissa. Henkilökuntaa oli asemissa enemmän kuin asiakkaita ja ystävällinen henkilökunnan jäsen ohjasi minut puolen metrin päähän kassaneidin palveltavaksi. Hiljainen äänenvoimakkuus (paitsi musiikissa) ja laajamittainen älämölö aiheutti palvelutilanteessa kiinnostavan dialogin, koska kuulin vasta hetken päästä, että palvelua sai vain englanniksi.
Erikoista on se, että koko palvelutilanne vaikuttaa kuin internetin ”osallistu kilpailuun ja voita iPhone”-yhteystietokalastelut olisivat siirtyneet pizzaravintolaan. Ensimmäisenä annat nimittäin puhelinnumerosi, jonka toki joudut lausumaan ääneen jonossa. Sen jälkeen, edelleen jonossa töröttäen odotat varmistusta puhelimeesi ja annat tekstiviestillä saapuneen varmistuskoodin kassaneidille. Hän ottaa vasta nyt sitten tilauksesi vastaan ja pääset maksutilanteeseen. Tämän jälkeen saat kuitin ja sinulle kerrotaan, että voit mennä pöytään odottamaan, puhelimeesi tulee viesti kun pizza on noudettavissa tiskiltä.
Tasan seitsemän minuutin päästä puhelimeen tulee viesti. ”Your order 1082 at NoPizza is ready for pick-up”.
Löntystelet tiskille, kukaan ei ole valmiina pizzasi kanssa vastaanottamassa sinua. Vieressä joku puhuu kahden asiakkaan kanssa yleisesti pizzoista ja huomaat heidän välissään pepperonipizzan (12e). Ehkä tämä on minun? Kysyt ja varmistat – sekä karkaat helvetinmoisen pizzalapion kanssa läpi ravintolasalin takaisin pöytääsi.
Tämä on lähinnä sitä, mitä olen kuvitellut pizzatarjoilijan työn olevan. Paitsi en hymyile. Tosin eivät kaikki pizzatarjoilijatkaan.
Pöydässä huomaan, että pizzan ja lapion välissä on vain pizzaleikkuri, siispä etsimään veistä ja haarukkaa. Löytyvät läheltä roskiksia, jolloin havaitsen, että kuinkas muuten – tietenkin konsepti odottaa minun myös siivoavan oman pöytäni.
Tämä arvostelu voisi olla laaja käsittely siitä, millainen No Pizzan pizzat ovat, mutta tiivistän sen lyhyeen listaan.
– taikina: 4/5
– täytteet; 3/5
– muoto: Hipsteriys Maximumous
Pohjimmiltaan No Pizzan muotoonsa venytetty lätty on ”ihan okei”. Se ei tee pizzanteosta yhtään seksikkäämpää, mutta yhdistettynä kouluruokalamaiseen syöttöläpalveluun, tipan verran ylihintaiseen hinnoitteluun ja hipsteriseksikkääseen atmosfääriin, jossa edellisten ominaisuuksien olemassaoloa tasoitetaan jumputtamalla kaiuttimista uusimpia rap- ja R&B-hittejä, ettei kukaan huomaisi ravintolan tärkeimpien ominaisuuksien (palvelu & hinta-laatusuhde) puuttuvan.
Olen selkeästi wanha ja kaipaan liikaa tavallisia, rehellisiä ja laadukkaita kokemuksia. Ensi kerralla antakaa minulle Special Opera (10,90e), tarjoilkaa se pöytääni ja olen paljon tyytyväisempi.
Hum Hum & Cairo Lover
Nyt ravintola on kuitenkin vaihtanut paikkaa 3. linjan ja Porthaninkadun kulmaan, jossa se on vallannut tilat geneeriseltä kebabpaikalta, jonka nimeä kukaan ei enää muista, jos alunperinkään tiesi. Taakka vanhasta tilasta ja sen ylläpitäjän aiheuttamista muistikuvista on aina olemassa, mutta jos paikassa kävi ainoastaan valuessaan Majavasta hirvittävässä tuiterissa alaspäin Porthaninkatua – ei muistikuvat muutenkaan ole olleet kovinkaan selkeitä. Siinä mielessä Hum Hum ei varmastikaan joudu kärsimään entisestä taakastaan.
Joka tapauksessa, alueella on tilaa aina erikoiselle keittiölle.
Käyntini osui hetkeen, jossa paikan tilanne on muuton jäljiltä vielä sekaisin. Ruokalistat ovat itsessään vielä vähän olemattomat, nettisivut päivittämättä ja muutenkin on vähän kokeilun makua. Suosituksesta päädyn kuitenkin Cairo Lover -pizzaan – vaikka välttelisin muuten tällaisessa paikassa sellaisten syömistä. Vaihtoehto vaikutti kuitenkin sen verran eksoottiselta, että myönnyin.
Pizza tulee pöytään 10 minuutin päästä, tulikuumana. Tuoksussa on tosiaan poikkeavuutta, eli heti ensimetreiltä tietää, että maussa ei tule olemaan tavanomaista pizzaa. Pohja on tehty pitaleivän reseptillä, jossa reunojen rapeutta on reilusti, mutta sitkoa jopa siinä määrin, että epäilin hetken taikinan olevan raakaa. Täytteistä makua ensimmäisenä hallitsevat tavanomaisemmat sipuli ja munakoiso, kana-shawarma jää upoksiin muiden täytteiden taustalle – mutta ajoittain makua hallitsee täysin kastikkeena käytetty tahini. Omaan makuuni sitä on ajoittain tuplasti liikaa ja se tuo makuun tunkkaisen, hiekkaisen lisänsä.
Hum Humin Cairo Lover -pizzassa on kieltämättä ajatusta, mutta omaan makuuni se ei aivan osu kohdalleen. Itse toivoisin reilusti enemmän kanaa täytteeseen ja tahinin taittamiseen sen sekoittamista esimerkiksi jugurttiin. Toisaalta tällöin kun pohjassakin on jo vahvaa pitasuorittamista, olisi enää kyseessä lättymuotoon tehty kanapita, joten miksei sitten suoraan söisi sellaista?
Kokemus ei ole kuitenkaan lainkaan huono, hinta (8e) tuntuu täysin sopivalta. Tuntuu että resepti tarvitsee vielä paljon työtä tuodakseen maut tasapainossa kitalakeen. Tällaisena vaikka arvosana onkin vain 2/5, on pettymystä vaikea tuntea. Lähinnä olo on vähän etuoikeutettu, sillä harvemmin näin varhaisessa vaiheessa saa kokeilla jotain uutta.
Huomiona muuten, että paikan palvelu on täysin 5/5.