Alice Italian

Alice Italian

Jos ajattelisin haluavani töihin trendikkääseen startupiin lippispäisten mainostoimistojamppojen kanssa, olisi Konepajan kulmassa sijaitseva Wonderland juuri sellainen paikka missä viihtyisin. Saman talon pohjakerroksessa on sijainnut jo jonkin aikaa Alice Italian -ravintola, joka huhujen mukaan suoriutuu tehtävästään erinomaisesti. Tätä olen yrittänyt viimeisen puolen vuoden ajan todeta itsekin, mutta yllättävän monesti paikka on ollut joko kiinni tai yksityistilaisuudessa. Näin aluksi siis suosittelisin kiinnostuneita varmistamaan, että paikka on ylipäätään avoinna.

Koska Lue lisää...

Bacco

Bacco

Kävipä eräänä lauantai-iltana sen verran suloisesti, että saavuin osana suurempaa seuruetta Lönnrotinkadulla sijaitsevaan Baccoon. Ilta oli saanut jo omaa vauhtiaan, mutta jos nyt tuntuu siltä tämän luettuasi, että tämä artikkeli alkaa kumman positiivisesti, niin olet oikeassa.

Päädyimme tovereitteni kanssa lauantai-iltana kuuden jälkeen pohtimaan illan ruokapaikkaa ja tietenkin monet pohdituista paikoista olivat jo täynnä. Mutta sitten eräs meistä muisti Baccon. Lumisessa Helsingissä taapertaminen kolmen korttelin verran ei kiinnostanut ketään, mutta harvalla meistä oli kokemusta paikasta. Niillä joilla oli, ne olivat hyviä. Siispä iloinen retkueemme suuntasi Baccoon.

…vain löytääkseen paikan lähes tyhjänä.

Koska kyseessä on itse itsensä enotecaksi nimittävästä ravintolasta, kuuluu asiaan myöhäinen ja pitkän kaavan mukaan tehtävä illallinen, joka tuntia-kahta myöhemmin osoittautuikin todeksi. Huoli paikan kumuavasta tyhjyydestä ei siis ollut kovinkaan aiheellinen – jonka todisti myös koko illalisemme kesto.

Paikan lista koostuu luonnollisesti italialaisen keittiön antimista ja vaikka kiinnostukseni kohdistui pitkälti muuhun, päädyin tilaamaan itselleni pizzan. Sitä kuitenkin kaikki tällaisissa paikoissa syö – ja sitäpaitsi, halusin verrata sitä muihin pinnalle nousseisiin ”premium”-pizzaa tarjoaviin paikkoihin. Siispä tilasin Crema di peperoni e salsiccian.

Baccon pizzalistalta löytyy klassikoita kuten margherita ja marinara, mutta oman valintani tein siitä yksinkertaisesta syystä, että listalla mainittiin sen sisältävän paprikapyreetä tomaattikastikkeen sijaan – ja lisäksi makkaraa, savujuustoa ja mozzarellaa. Pestoa unohtamatta. Yksinkertaisesti tätä ei olisi voinut ohittaakkaan maistamatta.

Ruoka saapui pöytään supernopeasti – noin kymmenessä minuutissa, mikä oli erittäin tervetullutta – sillä erinomaiseksi todettu alkudrinkki oli saatu vasta juuri aloitettua.

Jo ensimmäinen puraisu antoi toteen, että nyt ollaan aidon äärellä. Sanotaan mitä sanotaan, mutta pizza on yksinkertaisimmillaan kaunista juuri siksi, että pohja ratkaisee kaiken. Eikä Baccon pohjasta ole mitään huonoa sanottavaa. Se on juuri sopivan sitkeä, maukas – hapan ja tunkkainen. Se kestää erinomaisesti käsin syönnin, eikä lerpahda heittäen syliisi täytteiden irtorasvan. Yksinkertaisesti todettuna – tähän ei ole mitään parannettavaa.

Myös täytteet toimivat ennakkokummastuksestani huolimatta erinomaisesti. Paprikapyree tekee juuri sen minkä olettaakin, eli maussa on juuri oikealla tavalla makkaran ja rasvaisen juuston makua tasapainottavaa makeutta – ja ensipuraisun aiheuttama euforia on tässä ruokalajissa parasta mitä keittiöistä on saatavilla. Maku on uskomattoman hyvä ja suorastaan huutaa kyytipojaksi valittua nebbiolo-viiniä.

Henkilökunnan pätevyys on myös ihailtavaa. Viineistä tiedetään, se kerrotaan pyydettäessä asiakkaalle ja ennenkaikkea, viini täydentää ruokaa. Lista on täynnä kiinnostavia viinejä ja ruokalistalta löytyy myös kiinnostavia jälkiruokia, jossa päädyin itse Pizzetta alle mele caldeen. Nimen takaa paljastuu käytännössä pizzan ja omenapiirakan hybridi, makea omenoilla ja vaniljakreemillä täytetty valmiiksi leikattu pizza, joka onnistuu pöräyttämään melkein tipan linssiin. Pizzaa ja lapsuuteni lempiherkkua, omenapiirakkaa. Ei tätä parempaa voi olla.

Onnistuin myös pöllimään vierustovereitteni jakamalta juustolautaselta maistiaiset ja vaikka aivan kaikki ei toimineetkaan omaan makuuni, löytyy paikasta myös erinomainen lampaanmaitojuusto. Kuten aina, juustolautasten tarjonta elää, joten varsinaisten suositusten antaminen tässä kohtaa olisi turhaa.

Kokonaisuudessan, lauantai-illan alkuhiprakassa tietysti mikä tahansa paikka on parempi kuin maanantai-aamupäivän lounaskattauksessa, mutta niin omani, kuin kollektiivinenkin tuomio Baccosta on pakko päättää täysiin pisteisiin. Paikka ei ole hävyttömän kallis, viiteen pekkaan (terveisiä Pekalle!) pizzat, pari pulloa erinomaista viiniä ja jälkiruoat kustansi karvan yli 60 euroa, joka epäilemättä monelle on todella paljon rahaa. Niin myös itselleni.

Mutta sitä vastaan saamaani kokemusta en vaihtaisi koskaan takaisin edes tuplahinnasta. Baccon voi kokea ensimmäistä kertaa vain yhden kerran – ja sellaisena millaisena minä sen tein, on pakko todeta sen olevan erinomainen ja täysin hintansa arvoinen ravintola.

Jos joku Baccosta nyt lukee tämän, niin lähettäkää viestiä. Seuraavan kerran kun uusitte ruokalistaanne, tulen mielelläni koemaistajaksi!

Rosso

Rosso

Vuosia sitten minulla oli lapsuudenystäväni Arin kanssa yksi toistuva tapa – ja se oli se, että kun tapasimme Kirkkonummella, kävimme aina syömässä paikallisessa Rossossa. Otin aina yhden ja saman annoksen, BBQ-kanapizzan ja pidin sitä krapularuoan huipentumana. Osittain siksi, että se tarjosi ahavoituneelle sielulleni juuri sen pelastuksen hiilihydraattikaivon, mitä sunnuntaidarrassa hapuileva kuntoni tarvitsi – mutta myös siksi, että todennäköisesti en tiennyt paremmasta.

Vuosien aikana tästä kuitenkin tuli tapa, jonka voi toki sanoa hämärtäneen arvostelukykyäni, mutta toisaalta voin selittää sitä sillä, että rapiat 10 vuotta sitten suomalainen pizzatarjonta oli hiukan erilainen kuin mitä tätänykyä. Alkuperäiseen napolilaiseen pizzaan tutustuminen ja sen trendin kasvaminen helsinkiläisessäkin ravintolaskenessä on tehnyt tehtävänsä ja on ihan perusteltua sanoa, että tarjontaan on lisätty uusi termi – premium-pizza.

En tiedä mihin Rossossa vierailu lopulta jäi, mutta ehkä kasvoin siitä ulos. Viime vuosien aikana muistikuvat ovat haalistuneet ja empiirisen kokemuksen tarve kasvanut – varsinkin kun muiden puheissa kuulee (useinmiten negatiivisia) kokemuksia Rossosta, haluaisi itsekin osallistua niihin perustelluilla argumenteilla. Siispä härkää sarvista ja myöhäisen lounaan tarpeessa Hakaniemessä sijaitsevaan Rossoon.

BBQ-kanapizzaa ei listalta suoraan löydy, sillä mainostoimisto on ottanut selkeästi ohjat myös ruokalistalta ja jokainen annos on saanut trendikkäältä kuulostavan, italialaisen nimen. Valitsen toiveikkaana napolilaisten pizzojen listalta Prosciutto Crudon (14,90e), jonka täytteenä nimen mukaisesti ilmakuivattua kinkkua (joka ilmeisesti ei kuitenkaan ole prosciuttoa?) ja mozzarellaa.

Pizza saapuu pöytään alle 15 minuutissa. Sillä aikaa olen muistuttanut itseäni Rosson raastepöydästä, joka on brändi-uudistuksen myötä nimetty antipastopöydäksi – mutta joka on edelleen melkolailla surullinen ilmestys. En tiedä oikein miksi, mutta valikoiduista antipastoista tekee jotenkin mieli laittaa  tarra oveen palkinnoksi. Siinä lukisi:

Te edes yrititte.

Pizza itsessään pitäisi olla ”perinteinen napolilainen” ja aikalailla heti selviää, että tällä ei juuri ole mitään tekemistä napolilaisen pizzan kanssa. Mielessä vilahtelee Youtuben humoristiset videot siitä, kun napolilaisille tyrkytetään ananaspizzaa ja reaktiot ovat viittä vaille tappouhkauksia, mutta sillä erolla, että tätä ei tehdä edes vitsin varjolla. En tiedä mitä joku paikallinen tästä mieltä olisi, mutta jos joku pizzafundamentalisti kuulisi, että täällä nimetään tällaisia tittelillä ”perinteinen napolilainen”, saattaisi muutamakin valittu sana kuulua italiaksi.

Tomaattikastike, kinkku, juusto – kaikki ovat hyvin tavanomaista tasoa, mitä ihan miltä tahansa suomalaiselta ravintolapizzalta voi odottaa. Kuohkeanpehmeästä sitkosta ei tietoakaan, saati siitä, että ainesosat maistuisivat oikeasti millään tasolla tuoreilta. Kaikkein suurimpana syntinä kuitenkin ”tuore mozzarella” (ihan oikeasti, tämä on suora lainaus ruokalistasta), joka paljastuu paistamisen jälkeen pizzan päälle heitellyksi Xtra-pussimozzarellaksi (6,80e/kg). Mauttomampaa mozzarellaa saa hakea, jopa ”näin tuoreena”.

Päädyin noukkimaan mozzarellan pois pizzani päältä.

Älkää käsittäkö väärin, Rosson pizza on ihan syötävää ja nälkäisenä voisin sanoa sitä jopa herkulliseksi, mutta lupaus perinteisestä napolilaisesta pizzasta on tässä yhteydessä – noh – melkoista paskapuhetta. Ainekset eivät täytä mitenkään sitä tasoa mitä mainosmiehet ovat ruokalistaan kirjoittaneet, mutta ilmeisesti maakunnissa (jossa suurin osa Rossoista on) ei vaan asiasta tiedetä tai välitetä. Tasoltaan aikaansaatu pizza on kuitenkin lähinnä verrattavissa Kotipizzaan, jossa tosin vastaavaan tai jopa korkeampaan tasoon päästään kolmanneksen halvemmalla.

En ylipäätään ymmärrä Rosson peliliikettä markkinoinnillisesti. Paikka on täysin ketjupaikka suomalaisilta suomalaisille, toki keskittyen italialaislähtöiseen ruokaan, mutta kun taso on mitä on, tuntuu lähinnä siltä että Rossoon mennään tappamaan oma usko italialaisen keittiön erinomaisuuteen tai opettelemaan ruokalistan sanastoa, koska tottakai uskottavassa italialaisessa ravintolassa pitää kaikki annokset olla nimetty italiaksi.

Jos arvioisin Rosson pizzan tavanomaisena pizzana, olisi arvosana siellä kahden ja kolmen välillä, mutta kun hinta on laatuun nähden liian korkea ja napoaspektin mainostaminen herättää lähinnä hilpeyttä, niin arvosanaksi ropsahtaa helposti 2/5.

Ja siinäkin on vähän liikaa.

Pizzarium

Pizzarium

Taannoin käväisin Lauttasaaressa tsekkaamassa Pizzeria Lucan, joka ansaitsi paikkansa kaupunkimme pizzaskenessä. Ravintolan idean taustalta löytyy Pizzarium, joka on ensimmäinen – tätä nykyä Royal Ravintoloiden omistama, palapizzaa myyvä ketju.

Myönnän, olen vieraillut paikassa aiemminkin ja kerta toisensa jälkeen paikka on omasta mielestäni ansainnut hehkutusta. Se on kohtuullisen hintainen (tällä hetkellä 3,90e / pala, normaalisti 4,90e) pikaruokapaikka josta on helppo ostaa pieneenkin nälkään pientä suuhunpantavaa.

En koskaan ole aiheesta kuitenkaan kirjoittanut, joten tällä kertaa vierailin paikanpäällä hiukan kriittisemmällä silmällä. Itse palvelukokemuksesta ei ole kuitenkaan paljoa kerrottavaa, menet mtiskille, muutamassa sekunnissa sinut huomioidaan ja kerrot valoisasta vitriinistä haluamasi palat ja niiden lukumäärän. Maksat kassalle, otat juoman ja menet pöytään odottamaan. Alle viidessä minuutissa saat eteesi tarjottimella lämmitetyt palat ja pääset syömään. Tällä hetkellä kahden palan ja juoman lounaspaketti maksaa 9,50e. Kohtuullinen lounashinta siis, vaikka kovaan nälkään ei kaksi palaa riitäkään.

Valintanani oli ”Crostino” (kinkku-mozzarella) ja Pugliese (tonnikala-tomaatti-mozzarella-punasipuli). Näistä jälkimmäisen kohdalla tuli pieni takaisku, kun sain itselleni levyn kulmapalan. Täytettä on noin puolet palan koosta ja vaikka Pizzariumin pohjasta pidänkin, (positiivisesti) sitkeän pizzapohjan jäystäminen sellaisenaan ei kohtaa käsitykseni kanssa hyvästä lounasruokailusta.

Muutoin molemmat maut täytteineen ovat varsin päteviä, vaikkakaan kummastakaan ei varsinaisia hurraahuutojakaan aiheudu. Kuten aina, pizzassa ratkaisee pohja – ja täällä se on sitkeä, maukkaan tiivis ja helposti syötävissä.

Pizzarium innostaa lähinnä konseptiltaan, jossa nopeus, mahdollisuus sekoitella makuja ja ”pikkunälkään”-aspekti ovat ehdottomia kilpailuvaltteja. Jos haluat istuskella pizzalla kavereiden kanssa muutaman siinä sivussa ottaen, löytyy tästäkin kaupungista paljon parempia vaihtoehtoja. Siitä huolimatta, on Pizzariumille vaikea antaa yhtään 4/5 huonompaakaan. Paitsi kunnes hinnat kenties joskus nousevat takaisin 4,90e palalta. Silloin alkaa olla jo ylihinnoittelun makua.

Pizzeria Luca Lauttasaari

Pizzeria Luca Lauttasaari

Italialaisia, ”aitoja” pizzerioita on syntynyt viimeisten parin vuoden aikana Helsinkiin kovin paljon, kun napolilaistyylinen pizza oli käytännössä sitä ennen superharvinaista herkkua. Yksi näistä syntyneistä pizzerioista on Pizzeria Luca Lauttasaaren uudessa ostoskeskuksessa, joka on saanut jalansijaa paikallisten keskuudessa.

Arkena lounasaikaan klo 11 paikalla on kuitenkin melko väljää ja istumaan mahtuu todella hyvin. Ystävällinen tarjoilja ottaa tilaukset, josta noin 10 minuutin kuluttua saapuu pöytään Margherita DOP -pizza (15,90e), jossa merkintä DOP viittaa käytetyn mozzarellan suojattuun valmistuspaikkaan (=Denominazione di Origine Protetta).

Heti pizzan tultua pöytään on ilmiselvää, että paikka tietää mitä tekee. Muutoin uhkean sitkoisessa pohjassa on pienenpientä rapeutta kuten pitääkin ja tomaattikastike on erinomaista, jota basilika ja juusto täydentävät erinomaisesti. Sanalla sanoen, toteutus on erittäin hyvä, ellei jopa erinomainen. Pieni miinus kuitenkin siitä, että oman pizzani reunat olivat päässeet osittain mustumaan siinä määrin, että reunan maussa hiilen maku otti osaltaan liikaa valtaa. Aitoon pizzaan pieni hiilen maku kuuluu ilman muuta, mutta nyt puhuttiin siitä että pizza oli ollut hiukan liian pitkään uunissa – todennäköisesti kymmeniä sekunteja.

Nipottamista, kyllä – mutta kun liikutaan tällä toteutustasolla, on löydettävä kritiikkiä sieltä missä siihen on syytä. Tässä pizzagenressä on yhä enemmän kilpailua ja Helsingin tarjonta siinä on erittäin korkeatasoista. Siihen nähden on vaikea antaa tälle täydet pisteet, mutta 4/5 tuntuu nipottamiselta. Siksi 4,5/5.

Huomhuom!: Huomion arvoista on myös se, että paikan ruokalistalta löytyy laaja kattaus erilaisia juomia ja astetta kiinnostavampia jälkiruokia. Tarjolla on mm. limoncelloa ja montanaraa – muutama itselleni seuraavalla kerralla listalta napattava herkku.

NO Pizza

NO Pizza

Suomalainen Kotipizza kertoi jo viime vuoden puolella avaavansa uuden konseptimyymälän Helsingin ytimeen. No Pizzan on tarkoitus ennakkotietojen mukaan olla vain ja ainoastaan konseptiravintola, eikä muita ravintoloita Suomeen tule, jolloin ketju ei tule kilpailemaan Kotipizzan kanssa.

Koska paikka avasi tänään, olin 20 minuuttia avaamisajan jälkeen asemissa. Henkilökuntaa oli asemissa enemmän kuin asiakkaita ja ystävällinen henkilökunnan jäsen ohjasi minut puolen metrin päähän kassaneidin palveltavaksi. Hiljainen äänenvoimakkuus (paitsi musiikissa) ja laajamittainen älämölö aiheutti palvelutilanteessa kiinnostavan dialogin, koska kuulin vasta hetken päästä, että palvelua sai vain englanniksi.

Erikoista on se, että koko palvelutilanne vaikuttaa kuin internetin ”osallistu kilpailuun ja voita iPhone”-yhteystietokalastelut olisivat siirtyneet pizzaravintolaan. Ensimmäisenä annat nimittäin puhelinnumerosi, jonka toki joudut lausumaan ääneen jonossa. Sen jälkeen, edelleen jonossa töröttäen odotat varmistusta puhelimeesi ja annat tekstiviestillä saapuneen varmistuskoodin kassaneidille. Hän ottaa vasta nyt sitten tilauksesi vastaan ja pääset maksutilanteeseen. Tämän jälkeen saat kuitin ja sinulle kerrotaan, että voit mennä pöytään odottamaan, puhelimeesi tulee viesti kun pizza on noudettavissa tiskiltä.

Tasan seitsemän minuutin päästä puhelimeen tulee viesti. ”Your order 1082 at NoPizza is ready for pick-up”.

Löntystelet tiskille, kukaan ei ole valmiina pizzasi kanssa vastaanottamassa sinua. Vieressä joku puhuu kahden asiakkaan kanssa yleisesti pizzoista ja huomaat heidän välissään pepperonipizzan (12e). Ehkä tämä on minun? Kysyt ja varmistat – sekä karkaat helvetinmoisen pizzalapion kanssa läpi ravintolasalin takaisin pöytääsi.

Tämä on lähinnä sitä, mitä olen kuvitellut pizzatarjoilijan työn olevan. Paitsi en hymyile. Tosin eivät kaikki pizzatarjoilijatkaan.

Pöydässä huomaan, että pizzan ja lapion välissä on vain pizzaleikkuri, siispä etsimään veistä ja haarukkaa. Löytyvät läheltä roskiksia, jolloin havaitsen, että kuinkas muuten – tietenkin konsepti odottaa minun myös siivoavan oman pöytäni.

Tämä arvostelu voisi olla laaja käsittely siitä, millainen No Pizzan pizzat ovat, mutta tiivistän sen lyhyeen listaan.

– taikina: 4/5
– täytteet; 3/5
– muoto: Hipsteriys Maximumous

Pohjimmiltaan No Pizzan muotoonsa venytetty lätty on ”ihan okei”. Se ei tee pizzanteosta yhtään seksikkäämpää, mutta yhdistettynä kouluruokalamaiseen syöttöläpalveluun, tipan verran ylihintaiseen hinnoitteluun ja hipsteriseksikkääseen atmosfääriin, jossa edellisten ominaisuuksien olemassaoloa tasoitetaan jumputtamalla kaiuttimista uusimpia rap- ja R&B-hittejä, ettei kukaan huomaisi ravintolan tärkeimpien ominaisuuksien (palvelu & hinta-laatusuhde) puuttuvan.

Olen selkeästi wanha ja kaipaan liikaa tavallisia, rehellisiä ja laadukkaita kokemuksia. Ensi kerralla antakaa minulle Special Opera (10,90e), tarjoilkaa se pöytääni ja olen paljon tyytyväisempi.

Hum Hum & Cairo Lover

Hum Hum & Cairo Lover

Muutama vuosi sitten Kallion ytimessä, Kurvin välittömässä läheisyydessä avasi Hum Hum Fast Food, joka tarjoili pääasiassa melkoisen isokokoisia falafel- ja shawarmarullia. Paikka ei juuri noussut parhaaseen kukoistukseensa ikinä, johtuen lähinnä tilan aiheuttamista rajoituksista, jonka vuoksi oikeaa keittiötä ei ollut mahdollista käyttää.

Nyt ravintola on kuitenkin vaihtanut paikkaa 3. linjan ja Porthaninkadun kulmaan, jossa se on vallannut tilat geneeriseltä kebabpaikalta, jonka nimeä kukaan ei enää muista, jos alunperinkään tiesi. Taakka vanhasta tilasta ja sen ylläpitäjän aiheuttamista muistikuvista on aina olemassa, mutta jos paikassa kävi ainoastaan valuessaan Majavasta hirvittävässä tuiterissa alaspäin Porthaninkatua – ei muistikuvat muutenkaan ole olleet kovinkaan selkeitä. Siinä mielessä Hum Hum ei varmastikaan joudu kärsimään entisestä taakastaan.

Joka tapauksessa, alueella on tilaa aina erikoiselle keittiölle.

Käyntini osui hetkeen, jossa paikan tilanne on muuton jäljiltä vielä sekaisin. Ruokalistat ovat itsessään vielä vähän olemattomat, nettisivut päivittämättä ja muutenkin on vähän kokeilun makua. Suosituksesta päädyn kuitenkin Cairo Lover -pizzaan – vaikka välttelisin muuten tällaisessa paikassa sellaisten syömistä. Vaihtoehto vaikutti kuitenkin sen verran eksoottiselta, että myönnyin.

Pizza tulee pöytään 10 minuutin päästä, tulikuumana. Tuoksussa on tosiaan poikkeavuutta, eli heti ensimetreiltä tietää, että maussa ei tule olemaan tavanomaista pizzaa. Pohja on tehty pitaleivän reseptillä, jossa reunojen rapeutta on reilusti, mutta sitkoa jopa siinä määrin, että epäilin hetken taikinan olevan raakaa. Täytteistä makua ensimmäisenä hallitsevat tavanomaisemmat sipuli ja munakoiso, kana-shawarma jää upoksiin muiden täytteiden taustalle – mutta ajoittain makua hallitsee täysin kastikkeena käytetty tahini. Omaan makuuni sitä on ajoittain tuplasti liikaa ja se tuo makuun tunkkaisen, hiekkaisen lisänsä.

Hum Humin Cairo Lover -pizzassa on kieltämättä ajatusta, mutta omaan makuuni se ei aivan osu kohdalleen. Itse toivoisin reilusti enemmän kanaa täytteeseen ja tahinin taittamiseen sen sekoittamista esimerkiksi jugurttiin. Toisaalta tällöin kun pohjassakin on jo vahvaa pitasuorittamista, olisi enää kyseessä lättymuotoon tehty kanapita, joten miksei sitten suoraan söisi sellaista?

Kokemus ei ole kuitenkaan lainkaan huono, hinta (8e) tuntuu täysin sopivalta. Tuntuu että resepti tarvitsee vielä paljon työtä tuodakseen maut tasapainossa kitalakeen. Tällaisena vaikka arvosana onkin vain 2/5, on pettymystä vaikea tuntea. Lähinnä olo on vähän etuoikeutettu, sillä harvemmin näin varhaisessa vaiheessa saa kokeilla jotain uutta.

Huomiona muuten, että paikan palvelu on täysin 5/5.

Skiffer – hipsteriyden pimeä ydin

Skiffer – hipsteriyden pimeä ydin

HIPSTERIYDEN PIMEÄSSÄ YTIMESSÄ

Aamu valkeni keväisenä, mutta vahvan krapulaisena. Suussa maistui yöllä absorboitu heikkolaatuinen kebab ja muu ruumis huusi samaan aikaan vaimeata kuolemaansa.

Tämä on juuri sellaisia hetkiä, jolloin hätä ei lue lakia, mutta laiksi lukisin ammoisen päätöksen olla käymättä ikinä Restaurant Skifferissä, koska liuskamuotoinen pizza tuntuu vaan ihan vitun typerältä hipsterihifistelyltä.

Siellä minä kuitenkin olin, harottavin silmin viiskulmassa juuri sporasta nousseena, jossa olin kävellyt kohmeloissani päin kortinlukijatolppaa. Löntystelin The Old Skifferin eteen ja menin sisään vain melkein jäädäkseni katolta putoavan lumijäämöhkäleen alle.

Aikoinaan Pursimiehenkadulla työskennellessäni samoissa tiloissa toimi Primula, jolla oli tilassa Old Skipper’s -niminen baari. En noista ajoista muista muuta kuin hitaan alkoholisoitumisen, mutta tämän sunnuntain olotiloihin tuollaiset muistot sopivat vallan hyvin. Jokatapauksessa, Skiffer on onnistuneesti pitänyt paikan vanhaa henkeä yllä vaikka tiettyä siistiytymistäkin on havaittavissa.

Tilasin tiskiltä KAA-pizz…liuskan (16e) ja ison colan (4,10e). Pelkkä ajatus oluesta sai sisuskaluni möyryämään, eikä annosta tarvinnut odottaa onneksi kauaa – 10 minuuttia. Annos saapui pöytään ystävällisen palvelun kera ja pakollisten kuvien ottamisen jälkeen hyökkään sen kimppuun. Täytteinä palvikinkkua, tuoretta ananasta ja sinihomejuustoa.

Vaikka lähtökohtaisesti inhoan ajatusta ns. premium-pizzoista, niin on pakko myöntää heti, että maut ovat kohdallaan ja pohja on omalla rapeanpalaneella tavalllaan varsin oiva. Puoliväliin päästyäni olin jo irrottautunut ylihintaisen pizzan ajatuksesta ja hyväksynyt annosta tuijotellessani sen, että tämä on kuin onkin ihan hintansa arvoinen elämys. Kinkku on hyvä valinta, ananas toimii kerrassaan hyvin ja juusto ihan ok, joskin ei nouse ainakaan omaan makupalettiini esille ihan tajunnanräjäyttävänä kokemuksena.

Mutta sitten siihen, mikä Skifferissä mättää:

Ensinnäkin, haluaisin kuulla oikeasti jonkin tarinan siitä, miksi liuskamuoto on parempi kuin pyöreä pizza. Asia ei tietenkään vaikuta itse makuun, mutta tätä tuulenvenyttämää lättyä katsellessa ei voi olla ajattelematta, että tässä on tarkoituksellisesti haluttu tehdä jotain, joka erottautuu joukosta juuri siinä määrin, että maitoperseiset hipsterilaumat voivat kaikki kertoa löytäneensä jotain uutta ennekuin se oli cool.

En minä haluaisi omaa pizz… eikun liuskaani syödä pöydältä, mihin se väistämättä pöytään tuotuna nojailee lautasen reunojen yli lerppuen. Kyllä, olen vanha, väsynyt ja mukavuudenhaluinen ja milleniaalit useinmiten vituttaa, eikä tänäänkään naapuripöytään änkenyt seurue ollut poikkeus. Ikinä ei tiedä pitäisikö opettaa heitä pitämästä pipoa päässä syödessään tai auttaa niistämään nenä.

Negistelypuoleen kallistuu myös se, että vaikka usein tykkään crudo-henkisestä meiningistä kaikessa ruoassa, menee se helposti tarkoituksensa ohitse. Siinä vaiheessa kun pizzan täytteet joutuu itse pilkkomaan järkevämpiin ja pienempiin osiin pizzaa leikatessaan, ollaan vähän omasta mielestäni hakoteillä. On kiva että hyvää raaka-ainetta näytetään, on ehdottoman hyvä että kaikkea ei nyt tietenkään soseuteta muodottomaksi massaksikaan – mutta jonkinlainen bitesize-ajatus voisi olla ihan kohdallaan. Nyt pizz…eikun liuskan pinta-alasta on vaan ihan helvetisti ilman täytettä.

Tiedän, nämä kaksi kritiikkiä ovat ihan julmetun isoa nillitystä kahdesta hyvin pienestä asiasta, joista kumpikaan ei vaikuta paskan vertaa itse pizz.-.liuskan makuun. Nämä ovat kuitenkin ne seikat, minkä vuoksi itse en koe paikkaa omakseni. Mahtavaa, että joku tykkää, eikä tämä itsellenikään varmasti viimeiseksi käynniksi jäänyt, mutta jos haluan hyvää pizzaa, käännän katseeni ihan toisaalle.

Laatukokemus siitä huolimatta, 4/5. Jos pukeudut costeau-pipoon (punainen) ja Makian ruutupaitaan, 5/5.

Kaupungin paras italialainen?

Kaupungin paras italialainen?

Pakkassunnuntain ratoksi vektorit suuntautuivat kohti Ruusulankatu 8:aa, jossa pitää majaansa Ravintola Villetta. Paikka on joskus saanut mainetta osakseen jonkin päivälehden artikkelin myötä ja olen itse jo kertaalleen käynyt toteamassa sen pitäneen paikkaansa. Säästettäköön siis lukijoita jännitykseltä ja sanottakoon, että Villetta on kaikissa olosuhteissa käymisen arvoinen paikka, sillä pelkästään paikan atmosfääri henkii tunnelmaa. Ei välttämättä kaikkien mielestä hyvää sellaista, mutta tunnelmaa silti.

Kiireisimmillään Villetta on kuin palotarkastajan märkä uni, pöytiä vieri vieressä, takkeja suomalaisittain siellä täällä, tarjoilijoiden pyyhkiessä ohitse kuuman ruoan kanssa. Sisustus sattuu herkimpia silmiin ja ilmaa halkoo juustorasvan ja pizzauunin tuoksu. Naapuripöydät ovat usein niin lähellä, että kuiskauksenkin kuulisi, ellei keittiöstä kantautuisi ruoanvalmistuksen kiireinen meteli.

L’Italia.

Valitettavan harvoin törmää Helsingissä ravintoloihin, joilla on sielu. Tässä paikassa sitä on ja vaikka sitä ei todellakaan voi aina kuvata sanoilla ystävällinen ja kohtelias, on vaikea kuvitella Villettassa kävijän pettyvän kohteluunsa. Paitsi jos on itse täysi urpo.

Ravintolan tarjonta keskittyy – vähemmän yllättäen, italialaisiin ruokalajeihin ja päällimmäisenä listalta nousevat esille pizzat. Tällä kertaa valinnaksi osui erikoislistalta Autunno (=syksy) jossa listan mukaan on italialaista makkaraa, rapinia ja mozzarellaa (12e).

Lautanen saapuu pöytään täpötäydessä ravintolassa alle 15 minuutissa, höyryävän kuumana. Pizzapohja on napolilaisittain kuohkean leipämäinen, jauhoinen ja todella maukas ja päälle aseteltu mozzarella on tuottanut pizzaan todella öljyisen pinnan. Toisena täytteenä oleva makkara muistuttaa siskonmakkaraa, mutta ollen selkeästi mausteisempaa. Yhdessä rapinin kanssa niistä löytyy hiukan anismainen sivumaku. Perinteisen tomaattikastike-pohjaisen pizzan rakastajat voivat nyrpistää nenäänsä Autunnon kaltaiselle kokoonpanolle, joka on helppo ymmärtää. Autunno yhdistää vahvan napolilaisen pizzapohjan rasvaisen pehmeään, jopa tunkkaiseen makuyhdistelmään, joka tarjoilee härmäläisille helposti makukokemuksen, jolle on vähän vaikea löytää vastinetta.

Tämä on ennenkaikkea kokonaisvaltainen kokemus, kaikilta osin. Villetta on naurettavan edullinen, jopa halpa sen laatuun nähden ja tarjoaa kokemuksen joka jää vaisuksi ellet vietä paikassa koko iltaa syöden itsesi täyteen koko ruokalistan ja viinipullolisen voimin.

Herra paratkoon, älkää menkö tänne, jotta saan itse vapaan pöydän helpommin! 😀

Bar Broncon pizzat

Bar Broncon pizzat

Bar Bronco on toiminut Kalliossa jo vuosia. Omaksi tutuksi se tuli aikanaan lähinnä halpana olutkapakkana, jossa kiireiltoina saattoi tapahtua mitä vaan.

Paikka on sen jälkeen freesannut ilmettään ja ottanut periaatteeksi ”gastropub”-hengen. Ainakin paperilla, sillä siitä huolimatta valikoima on aika juomapainotteinen. Olutvalikoima tuntuu olevan hyvä, mutta listalta löytyy etanapannun lisäksi vain ja ainoastaan pizzaa.

Asetelmat ovat kuitenkin kunnianhimoiset, sillä ystävällinen myyjä tiskin takana kertoi pizzan olevan erikseen todella hyvää ja kaikkien ainesten olevan tuoreita. Siksipä listalta valikoitui Hard Ticket To Hawaii -pizza (12e). Lisäpisteitä leffafiileille avautuvasta nimestä.

Pizza saapuu pöytään 20 minuutin kuluttua tilauksesta ja sisältää ruokalistan mukaan paahdettua possunkylkeä, ananasta, kevätsipulia, chiliä ja teriyaki-kastiketta. Possunkyljen toimivuudesta tässä kokoonpanossa toki voisi olla montaa eri mieltä, mutta ainekset ovat kieltämättä tuoreita. Ananas ei ole purkkitavaraa, sitä on reilusti ja myös muut ainekset ovat kohdallaan. Tärkein, eli pohja on lievä pettymys. Se on rapea, ohut, mutta maultaan jokseenkin mitäänsanomaton. Reunat ovat nousseet asianmukaisesti, mutta taikinan maussa on vähän hiiltyneisyyttä vaikka kypsyys onkin kohdallaan. Pohjan väljyys ei silti ole ongelma, sillä täytteet ajavat tällaisessa makuasiansa.

Varsinaista ongelmaa ei Bar Broncon pizzassa ole, mutta kokemus silti jätti vähän väljäksi. Tavallaan itseään gastropubiksi nimittävästä paikasta toivoisi vähän enemmän valikoimaa, sillä pizzalla erottautuminen on tänä päivänä todella vaikeaa. Silti jos ensisijaisesti on menossa vain oluelle, ei tällaisen viereen ottaminen ole missään tapauksessa mikään virheostos. Muistakaa vain tilatessanne varautua odottamaan ja kysykää henkilökunnalta arvioitua toimitusaikaa. Jos minulla kiireajan ulkopuolella kesti 20 minuuttia, voin uskoa vilkkaana iltana odotusajan venyvän jopa tuntiin. Kuka tietää?