Venn

Venn

Kuulkaas Paavot, olen saanut tarpeekseni trendihakuisista ketjuravintoloista, joiden ”uusiutuminen” tarkoittaa muiden kopiointia (huonosti).

Tämä on tarina eräästä perjantai-illasta, jolloin keskiluokkaisesti tuttavapariskunnan kanssa päätimme lähteä illalliselle. Koska taannoisesta korruptioillallisesta oli käsiimme jäänyt myös S-ryhmän lahjakortteja, päätimme yrittää illallista Aleksanterinkadun VENN-ravintelissa.

Tiedusteluun pöytävarauksesta paikanpäältä tuli lyhyt ja ytimekäs viesti:

”Meillä ei voi tehdä varauksia alle kahdeksan hengen Lue lisää...

Zetor

Zetor

Jos Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Zetor on lukijalle tuntematon ravintola, voin vain toivottaa tervetuloa pääkaupunkiimme. Taidat olla vastikään saapunut, sillä ravintola on keskustamme yksi vanhimmista edelleen toiminnassa olevista – eli perustettu vuonna 1991.

Tsekkiläisen traktorimerkin mukaan nimetty, suomifilmiparodiaa viljelevä teemaravintola on jokseenkin legendaarisessa maineessa, jotka johtanevat 1990-luvun villeihin vuosiin. En itse ole käynyt paikassa sitten vuoden 2010, jolloin sisätiloissa käväisin ihan työasioissa – ja nyt pienen ”menen minne Lue lisää...

Ravintola Loiste

Ravintola Loiste

Muistan Sokoksen yläkerran ravintolatilan kahdesta asiasta. Vajaat 20 vuotta sitten kaverini pyörtyi sen hissiin ja aiheutti kaikille mukanaolleille melkoisen säikähdyksen ja toisekseen, muistan sen ammoisesta nimestään ” Vaakuna 10th Floor Restaurants ” – tuttavallisemmin ”kymppikerros”.

Sittemmin paikka on jäänyt pahasti unholaan ja sen ympärillä liikkuu korkean tuoppihinnan ja kauniiden kesänäkymien airut. Olen toki tiennyt paikan tarjoilevan edelleen ruokaa nykyisellä Loiste-nimellään, mutta muuten sen asettuvan vähän väliinputoajan Lue lisää...

Biang

Biang

Uskoni kiinalaisiin ravintoloihin ei ole kovin korkealla. Toki Helsingistä löytyy useitakin paikkoja jotka ovat mielestäni varmoja valintoja niihin perehdyttyäni, mutta edelleen huomaan suhtautuvani erittäin skeptisesti, kun joku ehdottaa vierailua kiinalaisessa. Koko termillä on jo jonkinlainen huono maine, joka tarkoittanee lautaselle siirrettynä hapanimeläkastikkeessa uitettua natriumglutamaattia.

Siksi en ollut vallan innoissani, kun parempi puoliskoni ehdotti vierailua kiinalaisessa. Sattumalta valikoin netistä helpoimman sijainnin perusteella Citycenteriin vastikään muuttaneen Lue lisää...

Leonardo Bar & Ristorante

Leonardo Bar & Ristorante

Tämä suoraan rautatieasemaa vastapäätä, ehkä Helsingin parhaalla liikepaikalla toimiva ravintola on ollut tutkassani kauan. Kävin aikanaan, vuosia sitten syömässä siellä säännöllisesti, kunnes jostain syystä sekä palvelun että ruoan taso putosi selvästi ja siirryin muihin ravintoloihin.

Tällä viikolla vierailin siellä taas, vuosien tauon jälkeen ja lounaslistalta löytyi tagliata di pollo – eli valmiiksi viipaloitu kanafilee parmesanilla ja sitruuna-oliiviöljykastikkeella (13,20e).

Tavalliseen tapaan, paikka ottaa lounastilaukset kassalle, jossa melkoinen härdelli päällä – vaikka saapuessani oli jo pahimmat lounaskiireet menneet. Hiukan väsyneeltä vaikuttava tarjoilja ottaa tilauksen vastaan asiallisen rutinoituneesti ja lykkää kuluneen numerolapun mukaani. Lounasjuoma on vain euron lisähinnalla ja vaikka lapussa lukee sen olevan 0,33L – täyttyy puolen litran tuoppi kysymättä.

Koska aiemmat kokemukseni olivat kuin valtatie kukoistuksesta pettymykseen, en aseta lounaalleni mitään suuria odotuksia. Lounasseuran tapaaminen on tällä kertaa tärkeämpää ja hämmentävästi paikasta löytyy valoisa ikkunapöytä puolen tunnin pikaseurustelulle. Annos saapuu noin kymmenssä minuutissa ja on hämmästyttää… – jotenkin kokonaisuus annoksessa on vain kohdallaan. Asettelu, ruoan määrä, niiden suhde ja freesiys – kaikki osuu jotenkin kohdalleen.

Ensimmäisenä silmään osuu ranskalaiset, jotka vaikuttavat kerrankin oikein tehdyiltä. Maistaminen varmistaa asian – hyvät naiset ja herrat, meillä on tässä ehkä (oman makuni mukaisesti) Helsingin parhaiten onnistuneet lounasranskalaiset. Kuori on sopivan rapsakka, sisältä peruna ei ole jauhoista höttöä vaan sopivan pehmeä – ja ennenkaikkea suolaa on tarpeeksi. Jos jotain pakolla voisi kritisoida, suolaa on ehkä pikkiriikkisen jopa liikaa, mutta kyse on vain ja ainoastaan omasta henkilökohtaisesta preferenssistä.

Annoksen pääosa, eli kana on myös kohdallaan. Se toki on peitetty reseptin mukaisesti parmesanin ja oliiviöljyn hellään huomaan, mutta maku ja ennenkaikkea kypsyysaste on fantastinen. Tätä pidemmälle olisi saanut enää uittamalla kanaa tuntikaupalla sitruunamehussa ennen paistamista – sillä liha on pehmeää ja maistuvaa. En muista, milloin olen saanut näin hyvin kypsytettyä kanaa. Parmesan ja sitruuna täydentävät makua erinomaisesti ja viimeistä suupalaa nauttiessani olin jo unohtanut, miksi en ole käynyt paikassa vuosiin.

Kuitenkin, jotain pitää kritiikkiäkin antaa ja se on kasvikset. En tiedä miten niiden valmistus on hoidettu, mutta niissä on sitä lystikkään klassista kumimaisuutta läsnä. Ovat nekin valovuosien päässä niistä pahimmista mössöksi haudutetuista pakastevihanneksista, mutta näitä maistellessa tulee mieleen, että ihan kaikki ei ole nin hyvin kohdallaan. Osa on hiukan ylikypsää, osa raa’an rapsakoita ja osa jotain siitä väliltä. Tästä kaikesta huolimatta, olen tyytyväinen.

Annoksen ulkopuolelta voisi sanasen vielä sanoa palvelusta. Se on asiallista ja positiivissävytteistä, mutta aina olisi varaa parantaa hymyn ja raikkauden hengessä. Nyt siitä tuntui Leonardossa puuttuvan se tärkein terä lounasajan loppupuolella ja olen vieläkin epävarma siitä, kuuluuko paikassa salaattipöytä lounaaseen. Siitä ei ollut mitään mainintaa ainakaan missään ja viereinen pöytä salaattilautaselliset jostakin itselleen taikoi. Ravintolat, joissa sellainen on ja varsinkin ne, jotka sellaisen ovat kätevästi jonnekin piilottaneet – muistakaa mainita niistä lounasasiakkaillenne.

Leonardo pohjimmiltaan yllätti paluullaan. Lounaana tämä on erinomainen ja 14,20e hintaiseksi todella hyvä. Kokonaisuutena kokemus kuitenkin jättää hiukan vajaaksi, mutta palauttaa uskoni kertaheitolla paikkaan ja suorastaan vaatii uusintakäyntiä. Siitä huolimatta ja siitä syystä ehdoton kehoitus kokeilemaan paikkaa itse ja jakamaan kokemuksia kommenteissa. 4/5.

P.S: Muistathan instagram-tilini jossa kaiken muun lisäksi jaan rakkautta ruokaan: https://www.instagram.com/visukinttu/

Factory

Factory

Aleksanterinkadulla varsin ansiokkaasti piilossa oleva Factory on ravintola, joka henkii heti sisään astuessa piilokapakkamaista romantiikkaa sekoitettuna Amicamaisuuteen teollisuuskeittiöön. Keskilattialla töröttää buffetpöytä, jonka toisessa päässä on päivän lounaaseen (10,40e) kuuluvat puna-ahven hollandaisekastikkeella ja tee-se-itse hampurilaisasema – ja toisessa päässä kovasti ABC:n mieleen tuova salaattipöytä. Näiden lisäksi pienenä yllätyksenä tuli itselleni, että tiskiltä saa tilattua erikseen salaattibaarista kasattavia annoksia.

Tästä huolimatta tartuin rohkein ja avoimin mielin lounasbuffan antimiin: Kasaan posliinikiekkoni keskelle hiukan jo kuivahtaneesta sämpyläkasasta pullan, jonka puolikkaat voitelen ketsupilla ja epäilyttävän värisellä majoneesilla. Tai ainakin toivon sen olleen majoneesia.

Pullan väliin sujahtaa valmispihvi, jota on ilmeisesti pyöritelty mausteliemessä ja sipuli-suolakurkkuyhdistelmä. Viereisestä laarista vielä kauhallinen ranskalaisia perunoita, vaikka tiedän jo etukäteen lämpöhauderanskisten valinnan olevan sama kuin astuisin tietoisesti uusilla kengillä lehmänpaskaan.

Ja aika nopeasti ilmenee, että ennakkokäsitykset ovat kohdallaan. Ei aineksista kasattu burgeri aivan täysin toivoton ole, mutta totuus on että McDonaldsin euron juustostakin löytyy huomattavasti parempi hinta-laatusuhde. Ja niitä saa aika nipun tämän lounaan hinnalla muutenkin. Factoryn tee-se-itse -burger on kuiva ja mauton – ja omatoiminen mausteilla läträily on kuin kusisin metsäpaloon. Sen voi selitellä itselleen auttavan, mutta loppujenlopuksi on kyse vain kastellusta katastrofista.

Burgerin paikka ei vaan ole buffassa.

Uusi yritys ja tällä kertaa lautaselle toisesta lämpölaarista puna-ahventa (oikealta nimeltään punasimppu, mutta ahvenena ymmärrettävästi helpompi myydä), jonka lisukkeeksi on selkeästi liikaa vatkattua perunamuusia. Kalan koostumus on kohtalainen, mutta odotettua hollandaise-tillimakua ei juuri mukana ole. Sääli, sillä kala antaisi aihetta enempäänkin puhtaampien ja voimakkaampien makujen myötä.

Vaikka ranskalaisissa ollut pieni pintarapeus yllättää, on molemmissa tarjonnoissa peruna selkeästi tarjonnan floppi. Ranskalaiset ovat pääosin kumimaisia ja maustamattomia, eikä perunamuussi pärjää juurikaan paremmin. Joko se on tehty suoraan pussista tai sitä on myllytetty aivan liian pitkään. Lierumainen koostumus ei vakuuta, perunamuussi ei saisi käyttäytyä lautasella kuin juokseva neste.

Yleisesti ottaen, Factoryn lounasbuffet ei juuri anna mitään laadukasta lounasta metsästävälle. Siinä on tietynlaista yritystä hakea tarjontaan jotakin uutta, mutta kriittiseltä toteutukseltaan se floppaa ja pahasti. Tilannetta voi paikata esimerkiksi buffan kylmäpuolelta tai jälkiruoilla – mutta kun niistäkään ei löydy toivottua wau-vaikutusta, jää kokonaisuus vahvasti pettymyksen puolelle.

Mutta ei jotain huonoa jos ei hyvääkin! Koska lounasseurani valitsi erillisestä salaattibaarista itselleen salaatin, voin siihen tutustuneena kehoittaa paikalla käyviä lounastelijoita kiinnittämään siihen enemmän huomiota.

Siitä huolimatta, Factoryn lounasbuffalle selkeä 2/5 ja siinäkin tuntuu olevan vähän liikaa.

Hard Rock Cafe Helsinki

Hard Rock Cafe Helsinki

Niin vaan koitti se päivä, jolloin päädyin syömään tähän 1970-luvulla Lontoosta esiinponnahtaneeseen ravintolaketjuun, joka aloitti Helsingissä vuonna 2012. Tätä ennen toki ravintoloita oli avattu mm. Fidzille, Maltalle ja Nicaraguaan, joten meidän varmasti pitäisi olla kiitollisia tästä maailmanvieraasta, joka tuli rikastuttamaan ravintolatarjontaamme.

”Ennakkoluulot sikseen ja tanssimaan”, sanoisi entinen jumppamaikkani, joten portaat ylös toiseen kerrokseen ja heti paikalleen ravanneen tarjoilijan kanssa jutustelemaan, löytyisikö viideltä keskiviikko-iltapäivästä vapaata pöytää. Tarjoilija tähän toteamaan, hiukan pahoillaan, että saatavilla ravintolasalista on vain kolme (uloskäynnin lisäksi myös WC:tä) lähinnä olevaa pöytää, joista toki sopivan kelpuutimme. Pahoittelevasta luonteesta johtuen jäi hiukan pieni fiilis, onko ilmassa odotettavissa vahvaa urean tuoksua klosettien suunnalta (vastaus: ei todettu saapuvan myöhemminkään).

Listat käteen ja tarkastelemaan vaihtoehtoja – ja koska seuralaiseni oli vegaani – ja erityisen nälkäinen sellainen, samantein tarkastelemaan vaihtoehtoja alkuruoista, jotka toivottavasti saataisiin pöytään nopeasti. Tarjoilijalta kysyttyämme, vegaanisia vaihtoehtoja oli ainoastaan nacholautanen. Hiukan erikoista, sillä äkkinäkemältä listalta löytyi kolme muutakin annosta, joista pienellä väkertämisellä olisi voitu tehdä vegaanisia. Ilmeisesti kaikki listan aineksista ovat keittiössä puolivalmisteina, mikä ei suorastaan paranna paikan mielikuvaa.

Alkuruokien pakollisen skippaamisen vuoksi burgertilaus suoritettiin samointein ja valitsin listalta Hickory BBQ Bacon Cheeseburgerin (19,90e). Ruoka saapui pöytään yllättävän nopeasti, noin kymmenessä minuutissa lähes täydessä ravintolassa, joka entisestään nostatti ajatuksia puolivalmisteista.

Burgerannos ensivilkaisultaan kuitenkin vaikutti varsin tavanomaiselta, jossa lisukeranskalaiset on laitettu voipaperitötsässä kuppiin ja burgeri on rakennettu keskitasoisen yksinkertaisesti sen viereen. Kuva ei tee ehkä oikeutta, sillä ravintola päätti juuri syömisemme aikaan vähentää valoa puoleen ja lisätä sen kompensoimiseksi muusikin voimakkuutta vastaavasti. Meille, jotka kärvistelemme keski-ikäisyyden alttarilla, valmistaudumme syyttämään kaikesta ”nuorisoa” ja tulimme paikanpäälle vain syömään – muutos ei välttämättä ollut yhtään niin tervetullut, kuten ei myöskään kuvanlaadulle.

Nälkäisenä ei kuitenkaan ole varaa nirsoilla, joten ensipuraisu burgerista aikaansai sen nälkäisen mielen euforian joka tapauksessa. Pureskelun aikana mausta irrottautui pekoni ja punertavaksi jätetty burgeriliha, mutta pientä savuaromia lukuunottamatta muuten mausta oli vaikea saada mitään irti. BBQ-kastikkeen imelä makeus erottui jokseenkin kaukaisena ja juusto tuntui varsin yhdentekevältä lihan tasapaksuisuuden dominoidessa. Suurin ongelma kuitenkin burgerissa on kuitenkin yleinen mauttomuus – tuntui kuin suolaa ja pippuria ei keittiöstä olisi löytynyt lainkaan, joka hyvin paistetun pihvin huomioonottaen on astetta suurempi pettymys – ja kun sämpyläkään ei tarjoa itsessään mitään ahaa-elämystä mössöytyessään epämääräisiin nesteisiin lautasella, ei kokonaisuus ole oikein hallittavissa.

Kampanjan vuoksi maksoin burgerista kympin, mikä lienee olisikin annoksen oikea, laatua vastaava hinta, mutta normaalihinta 19,90e on ehdottomasti ylihintaa. Tämä ei oikein millään tasolla vastaa sitä vaikka jokaisen annoksen yksityiskohdan arvioisi erikseen, mitä nyt pekoni on aina yhtä hyvää ja ”mahdotonta” saada pilalle.

Hyvin tasapaksu, mauttomassa päässä oleva kokonaisuus jossa ei oikein ole mitään kehuttavaa. Kamppailen juuri tätä kirjoittaessani kahden arvosanan kesken. Arvosanana 3/5 tuntuu selkeästi liian korkealta, joten 2/5 on aikalailla kohdallaan. En syö enää edes alennettuun hintaan ja kokemuksen perusteella vaikea mennä uudelleen.

Hey Poke!

Hey Poke!

Pikalounas keskustassa päätyi tänään Hey Pokeen, tuohon citycenterin kakkoskerroksessa olevaan ravintolaan, joka on yksi niitä harvoja jossa en ole vielä käynyt. Paikka on kahden jälkeen typötyhjä, joten tilaa löytyy. Tiskillä seisovasta ruokalistasta löytyy valittavaksi lohiversio bowlista, josta myös kaksi eri kokoa. Kannustavasti small ja regular, josta valitsen suuremman (14,90e). Hiukan rapeahkolta kuulostava hinta hiukan hämäännyttää, mutta muistutan itseäni, ettei tässä olla nyt S-Marketin salaattibuffassa, vaan yhdessä Helsingin kalleimmilla liikepaikoilla sijaintiaan pitävässä hipsterihenkisessä salaat…. anteeksi, bowl….. anteeksi, havajilaisessa pokepaikassa.

(sanoinko jo, että ”pokepaikka” kuulostaa jotenkin väärältä)

Jokatapauksessa, valitsemassani annoksessa on monenlaisia ainesosia. Lehtikaalta, lohta, macadamia-papuja ja punasipulia. Monen muun lisäksi. Annos saapuu todella nopeasti, mikä lienee ei ole ihme – ainesosat on kuitenkin keittiössä misottu valmiiksi ja kypsentämistä tarvitsematon annos on helppo kasata – varsinkin muiden asiakkaiden puutteessa. Palvelu on asiallista ja nopeaa, lievä pinnan alla kytevä tuttavallisuus johtunee enemmän lounasseurastani joka on henkilökunnalle selvästi tuttu näky.

Annokseen siirryttyäni ensimmäisenä pistää silmään lehtikaalin suuri määrä. Syystä tai toisesta sen määrässä ei olla pihistelty, mutta ainekset tuntuvat olevan pääosin hyvin tasapainossa toistensa kanssa. Jopa lohta on riittämiin, eikä muutamaa palaa päällimmäisenä. Puolet annoksesta on seesaminsiemenillä koristeltua riisiä.

Lounas meni onnekseni pääsääntöisesti muissa aiheissa kuin ruoan arvioinnissa, mutta päällimmäisenä annoksesta jäi hiukan vajaa tunne. Kovaan nälkään ”regular” ei tuntunut riittävältä ja annoksen valinta oli omalle maulleni hiukan sivussa, josta saan syyttää itseäni. Raaka-aineet on selkeästi valittu huolella jo lopputulos on raikas ja tuore – itse jäin kuitenkin kaipaamaan vahvempaa ja voimakkaampaa vaihtoehtoa, joka tuntuu vähän hankalalta, koska kyse on kuitenkin periaatteessa vain salaatista riisillä. Tämä paikka kaipaisi toisen käynnin ja siksi se ehkä sen saakin. Siihen asti, pysyn arvosanassa 3/5.

Na’am Kitchen

Na’am Kitchen

Kävelin ravintolaan, hetken päästä noustakseni pöydästä palvelun puutteessa ja kävin hakemassa ruokalistan itse tiskiltä. Henkilökunnan jäsen hätäisesti nosti päätään puhelimesta ja sanoi kiireisen oloisena ”joo ota ne siitä, tuun ihan heti”. Viisi minuuttia myöhemmin kyllästyin odottamaan ja kävin tekemässä tilauksen tiskiltä.

Tämä oli ensimmäinen kokemukseni Citycenterissä sijaitsevasta Na’am Kitchenistä, joka on rikastuttanut Helsingin ravintolaelämää muutaman vuoden ajan. En itse ole koskaan käynyt paikassa, toki kuullut siitä – mutta kun tuppaan jo suosimaan omia lempipaikkojani tästä tyylisuunnasta – niin on vaikea ottaa riski uuden paikan kanssa. Tällä kertaa, se tuli ikäänkuin pakon edessä, koska jouduin sopimaan alueelle pienen myöhäisen lounaspalaverin.

Sekoilu tiskillä ei antanut toki kokemukselle ihan parasta mahdollista alkustarttia, mutta heti maksun paikkeilla selviää, että paikka tosiaan ottaa maineestaan kaiken irti. Valitsemani ”Mix plate” maksaa kevyet 15,90e, joka on syystä tai toisesta euron enemmän kuin mitä nettisivuilla kerrotaan. Toisaalta annoksen mukana tilaamani lisukebataattiranskalaiset (4,90e) ovat unohtuneet laskulta kokonaan – jonka huomasin vasta kotona. En tiedä oliko kyseessä vahinko vai korvattiinko sillä aiempaa sekaannusta.

Annos kuitenkin saapui pöytään melko nopeasti tilauksesta ja kieltämättä oli juuri sitä mitä väsynyt matkalainen halusikin. Vaikka tiskillä pyysin annokseen granaattiomenakanaa, on annoksen varsinainen kruunu sen kanssa tarjoiltava leipä, joka on tuoretta ja maistuvaa. Kuten tavallista, sitä on vain liian vähän – sillä lautaselta löytyviä makuja mielellään söisi juurikin leipää niissä kastaen.

Kuten usein mezejen ja muun välimerellisen ruoan kanssa on tilanne, sen ollen helppoa ja toimivaa – on sitä tämäkin. Elementtejä lautasella on useita ja niiden yhdistely on satunnaiselle ruokailijalle se kiinnostavin kokemus. Vaikka raaka-aineet ovat tuoreita ja annoksen koko riittävä – jäin itse kaipaamaan jotain ”rajumpaa”. Maussa ei päässyt yksikään elementti esille toisia enemmän ja todellisesta ”wau”-elämyksestä oltiin vielä kaukana.

En tiedä miksi olen jotenkin pettynyt Na’amiin. Alkusekoilu ja työasioiden puiminen ruokailun yhteydessä vievät toki aina vähän mahdollisuudesta nauttia ruoastaan, mutta samalla tuntuu, että tämä on paikka johon on todella vaikea mennä uudestaan. Se oli ”ihan ok” – joka lienee joidenkin mielestä kiertoilmaisu tässä maailmassa sille, että asiat eivät kuitenkaan ole kovin hyvin.

Ehkä näin tiivistettynä on helppo sanoa, että Na’am kaipaisi jotain tarttumapintaa, sillä nyt siitä ei oikeastaan tuntunut jäävän mitään käteen, hyvässä tai pahassa. 3/5.

Sports Academy

Sports Academy

Tämä sanapari saa monen penkkiurheilijan päästämään muutaman housuihinsa, sillä onhan kyse suhteellisen legendaarisesta sporttibaarista. Tosin tuo steissiä vastapäätä sijaitseva jättiläinen on ajat sitten jo kuopattu ja paikka löytyy tätä nykyä City-Centerin sisäpihalta, entisen Rosson tiloista johon se muutti 2017 vuokrasopimuksen päätyttyä.

En valehtele, lounasseurani vaatiessa minua etsimään City-Centeristä ruokapaikan, en ihan ensimmäisenä toivonut Sporttia, mutta koska paikan ruokien tsekkauksesta on jo hetki aikaa – ajattelin ottavani luodin vatsaan – ihan teidän vuoksenne.

Saavuin paikalle kolmea minuuttia ennen lounasajan loppumista ja ystävällisen lapun ohjatessa portaita nousevan entiteettini tilaamaan lounasta baaritiskiltä, kohtasin täysin aution näyn. Ketään ei ollut missään – neljään minuuttiin, jolloin ystävällinen ja vahvasti lisämyyntiä tekevä tarjoilija otti tilaukseni vastaan. Lounaslistalla kun mentiin, löytyi listalta kana-halloumiburger, suhteellisen kohtuulliseen 12 euron hintaan. Lisämaksusta olisi irronnut bataattiranskalaiset, sekä myös isompi juoma – nyt tyydyin sinänsä kohtuulliseen 1 euron hintaiseen virvoitusjuomaan (0,33L). Maltillisesta hinnoittelusta plussaa.

Burger saapui melko nopeasti, noin 10 minuutissa. Samaa ei voi tosin sanoa lounasseurastani, joka kolme minuuttia myöhemmin tilanneena sai oman ruokansa 25 minuuttia myöhemmin. Toki ihanteellisessa maailmassa olisimme tilanneet samaan aikaan ja ruokkineet itsemme yhtäaikaa, mutta 25 minuuttia kielii lähinnä siitä, että keittiössä jokin on vialla.

Ensimmäinen asia joka hiukan rikkoi omaa antipatiaani S-ryhmän ravintoloita kohtaan on se, että nykyään paikassa ei turvauduta halpaan salaattipöytään, vaan alkuruoaksi lounaan yhteydessä saa tilattua pöytään tarjoillun salaatin tai keiton. Itse päädyin salaattiin, joka laadultaan oli himpun tavanomaista salaattipöytää korkeammalla, mutta aina tuntuu paremmalta kun sen saa pöytään tarjoiltuna. Myös siitä plussaa.

Annos itse vaikuttaa hiukan vajaalta kattaukselta, jossa ranskalaisia saisi olla himpun enemmän. Niiden laatu on tyypillistä S-ryhmää, ei tajunnanräjäyttävää, mutta ihan ok – jossa suolan määrässä ei olla ainakaan pihistelty. Kansanterveys kiittää, vaikkei tällaiset lounaat muutenkaan sitä juurikaan edistä. Jos asia on sinulle muuten tärkeä, listalta löytyy myös salaattia.

Varsinainen yllätys on kuitenkin burger, joka osoittautuu (matalia) odotuksia paremmaksi. Pelkästään ydinsodankin kestävän sokerisämpylän vaihtaminen laadukkaampaan palvelee tässäkin tarkoitustaan ja hiukan vajavaiselta tuntuva fillinki saa hyvästä sämpylästä kaipaamansa tuen pettymystä vastaan. Täytteet muuten vaikuttavat toimivan yhteen, mitä nyt listalla mainostettu savuchilimajoneesi ei ihan odotusten kaltaisesti sisällä chiliä kuin savuakaan. En tiedä myöskään, miksi tällaisissa burgereissa tarjoillaan välissä tuoretta tomaattia – sen voisi jättää pois. Mielellään kaikista burgereista, kiitos.

En ihan heti olisi kuvitellut sanovani näin, mutta yllätyin. Odotustasoni oli selkeästi huomattavasti matalemmalla ja Sports Academyn burger pääsi yllättämään suhteellisen positiivisesti.

On 12 euroa toki lounaistakin Helsingin suhteellisen edullisessa lounasskenessä tästä annoksesta ihan normaalia tasoa oleva hinta, mutta jälleen kerran – kun tätä vertaa parhaimpiin hampurilaispaikkoihin, ei tämä pääse niitä lähellekään. Silti ihan ok suoritus, jonka syötyäni en tuntenut itseäni millään tavoin petkutetuksi – vaan päinvastoin kylläiseksi hymy huulilla. En silti rientäisi paikkaan uudestaan, ainakaan heti – sillä palvelussa on vielä parannettavaa. Arvosanaksi ihan tyylikkäästi keskiverto 3/5.