Ravintola Loiste

Ravintola Loiste

Muistan Sokoksen yläkerran ravintolatilan kahdesta asiasta. Vajaat 20 vuotta sitten kaverini pyörtyi sen hissiin ja aiheutti kaikille mukanaolleille melkoisen säikähdyksen ja toisekseen, muistan sen ammoisesta nimestään ” Vaakuna 10th Floor Restaurants ” – tuttavallisemmin ”kymppikerros”.

Sittemmin paikka on jäänyt pahasti unholaan ja sen ympärillä liikkuu korkean tuoppihinnan ja kauniiden kesänäkymien airut. Olen toki tiennyt paikan tarjoilevan edelleen ruokaa nykyisellä Loiste-nimellään, mutta muuten sen asettuvan vähän väliinputoajan Lue lisää...

Hook

Hook

Jos Helsingistä haluaisi hakea kirottua liikepaikkaa ravintolalle, olisi Kisahallin päätyä vaikea voittaa. Vuosien aikana siinä on viihtynyt kaikenlaista ravintolaa, joista viimeisimpänä kolmisen vuotta paikalla viihtynyt Hook.

Paikka on jokseenkin tunnettu piireissä kiekonpelaajien kantapaikkana, joka lienee kerää viikonloppu-iltaisin terassille ja lähipusikoihin kytikselle myös nälkäisiä missejä, muotibloggaajia ja muotimissi-influencer-bloggaajia. Ravintolan ruokalistassa tämä ei juuri erotu ja se onkin varsin suoraviivainen, keskittyen lähinnä burgereihin ja uppopaistettuihin puolivalmisteisiin.

Aurinkoisena kesäiltapäivänä terassilla on neljä ihmistä, enkä usko sisällä viihtyneen ainakaan yhtään sen enempää. Muistelen syöneeni paikassa joskus aiemmin hyvän, mutta ylihintaisen juustoburgerin, joten valinta kohdistui siihen (15,90e).

Lautasen saapumiseen menee hiljaisuudesta huolimatta 15 minuuttia, mikä ei välttämättä ole huono asia. Annoksen yleisilme valitettavasti ei aiheuta kuitenkaan hurraahuutoja, vaikka lankulta tarjoaminen tuokin kivan säväyksen pienelle, sisälläni asuvalle puusepänalulle. Ensivilkaisulta kuitenkin on helppo todeta, että burgerin remoladekastike ja viherosasto on lähtökohtaisesti väärin. Tiedän – olen juustoburgerfanaatikko (kuten olen myös fish & chipsien ja wieninleikkeen suhteen), mutta näissä ruoissa on kaikissa se yhteistä, että yksinkertaisuus on kaunista. Kastiketta on kolmannes liikaa ja se vetistää yleistuntumaa burgerissa huimasti. Maku on kuitenkin kohdallaan, mutta sekin latistuu kun huomaa burgerin haalistuneen hetkessä heti tarjoiltaessa –  burgeria ehtii syömään noin kolmanneksen ja lämpimästä ilmasta huolimatta, pihvin lämpötila on laskenut salaatin tasolle. Pihvi on myös täysin ylikypsä ja sen pinnasta tuntuu unohtuneen mausteet. Hiukan ristiriitaista kyllä, mutta muiden täytteiden maku on toisaalta kohdallaan, mutta ei edusta minulle sitä juustoburgeria jonka ajattelin tilaavani.

Lisukkeranskalaisissa on myös parantamisen varaa, mutta ainakin niiden suola on kohdallaan ja pinnasta löytyy jopa rapeutta. Hetki lisää rasvakeittimessä ei silti olisi haitaksi.

Paikan ehdoton plussa on kuitenkin palvelu. Erittäin reipas ja ystävällinen tarjoilija huomioi välittömästi alueelle käveltyäni, toi nopeasti myös ruokalistan ja mikä parasta – tarkkaili tilannetta huomaamattomasti, sillä sain myös laskun odottelematta turhaan. Ravintolalle tiedoksi, jotta kiitokset voidaan ohjata oikeaan paikkaan – vierailin siis paikanpäällä 17.6. klo 17.30.

Luette tän kuitenkin.

Ja kun luitte edellisenkin, niin luetta varmasti tämänkin. Kaikenkaikkiaan, Hook – burgerinne ei anna hirvittävästi aihetta uuteen vierailuun. Burgerin perusrakenteessa on tehty muutamia perustavaa laatua olevia virheitä ja siksi tason parantamiseen on vaikea uskoa. Tälle nykyiselle tasolle päästäkseen voi oikeastaan heittää sokkona tikkaa ja osua mihin tahansa burgeria tarjoavaan ravintolaan. On kuitenkin sanottava, että katastrofi ei tämä kuitenkaan ole, josta syystä 2/5 on oikea arvosana.

Ônam

Ônam

Syvällä Forumin kauppakorttelin uudella puolella kuin Tuomiovuoressa ikään, piilottelee vietnamilaista ruokaa tarjoava pikkupaikka Ônam. Paikka ei ole suurensuuri, toistakymmentä pöytää, mutta alkuiltapäivästä lounasajan lopulla, paikka on lähes täynnä. Lounaslistalta löytyy viitisen vaihtoehtoa, joista kolme mahdollista tehdä vegaanisina – ja itse valitsen paikan nimikkoannoksen Com Ônamin (13,50e). Mainittakoon, että kyseessä on myös lounaslistan kallein annos (muut 10e) ja se toistuu usein paikan lounaslistalla samannimisenä, ainoastaan annoksen päällinen vaihtuen. Tälläkertaa annoksen koristeena on glaseerattua lohta.

Ja kun mainitsin koristeena, niin sitä se tosiaan on. Lohi nimittäin ei hirvittävästi annoksessa tilaa vie, mutta sen rinnalta löytyy niin marinoitua punakaalia kuin kurkkuakin, ituja sekä erinäinen määrä erilaisia yrttejä. Pohjalta löytyy kastikkeella maustettu riisipeti – eli hyvin tavanomainen bowl-annos kyseessä.

Maku kuitenkin yllättää, sillä lohi on kypsennetty täydellisesti, sekä sen makeantunkkainen maku miellyttää kovasti. Muu annoksen pintakerroksesta on varsin tavanomaista – pienenä iloisena esiinnostettavana asiana tosin punakaali – josta nyt en ole ihan varma, onko se kaalia vai salaattia, koska sen marinointi on tehnyt tehtävänsä – maku on todella miellyttävä. Jos joku paikan henkilöstöstä lukee tämän, kuulisin mielelläni miten se on valmistettu.

Kuten usein tämäntyyppisissä annoksissa/ravintoloissa, annoksen onnistumista mittaa itselleni se, kuinka pettynyt olen alla odottavaan riisiin – annoksesta kuitenkin aina noin puolet on riisiä – ja jos se on valmistettu huonosti, petyn automaattisesti koko annokseen.

Tähän en.

Alla odottava riisi on kypsyydeltään täydellistä ja kastike, joka riisiä on marinoinut annoksen valmistumisesta asti – on lähes täydellistä tarkoitukseensa. Tuoreen ja raikkaan salaatin, sekä erinomaisen lohen jälkeen on ilahduttavaa tukottaa nälkänsä maistuvalla riisillä – niin tylsältä kuin se näin saattaa kuulostaakin.

Poikkeuksia annoksissa kuitenkin on. Koska seuralaiseni oli jälleen kerran vegaani, maistoin myös hänen Bun Cha Nem (10e) -annostaan. Kevätrullat olivat yksiä parhaita maistamiani, mutta riisinuudelit todella mauttomia.

Kokonaisuudessa, Ônamin lounas tuntuu hintansa arvoiselta ja laadukkaalta vaihtoehdolta ydinkeskustan etnisten ravintoloiden kentällä. Palvelu on korutonta, mutta nopeaa – mutta mikä tärkeintä, ruoka oli maistuvaa. Sen ainoa ongelma on, että sitä olisi saanut olla enemmän ja selkeästi annosten valinnoissa on syytä olla tarkkana. Siitä huolimatta, kevyesti 4/5.

Chico’sin kesälistan flatbread

Chico’sin kesälistan flatbread

TOIMIVA RATKAISU

Tallustelin juuri poikki Töölön ja ajattelin tarvitsevani jotakin pientä. Ensimmäisenä mielessä kävi Daddy Greens Pizzabar, mutta koska sieltä ei olisi päässyt ilman ähkyä, suuntasin poikkeuksellisesti Chicosiin.

Kesälistalta löytyi ”Flatbread”-annos, joka hintatasoltaan (6,90e) antoi odottaa ihan pientä suuhunpantavaa. Lautasen tultua pöytään 10 minuuttia myöhemmin, ajatus osoittautui todeksi.

Itse leipä on melko taikinaista perusleipää, jonka ainoa lahja maailmalle on sen sisältämä hiilihydraatti. Kanan, paprikan ja ranskankerman yhdistelmästä sen päällä vallitsevin on paprika, mutta myös kanan maustaminen on onnistunut vallan hyvin. Noin kolmivuotiaan lapsen chilitoleranssin omaavana potkua riitti ja kovasti pidin hiukan kuivaksi paistetusta kanasta. Ei se toki kanalta enää maistunut, mutta lihansyöjille täyttää todennäköisesti viattomien sielujen vaatimuksen annoksen raaka-ainelistalla. Toki sitä oli annoksessa melko vähän, mutta se on aika sivuseikka.

Avokadon ja korianterin annoksessa olo toki mietityttää. Korianterista pitäminen on toki nykyaikana jokin vaatimus jos olet alle 30-vuotias ja haluat pitää itseäsi trendikkäänä kaupunkilaisena, mutta vaikka se tuo leipäseen sellaista omaa koukkuaan, sen ehkä olisi voinut korvata toisellakin yrtillä. Avokado taasen on ojennus heille jotka siitä ylipäätään tykkäävät – itselleni se ei juuri koskaan erityisesti maistu.

Kokonaisuutena kuitenkin, Chicosin Flatbread on aika toimiva pieni annos. Toki samalla hinnalla saisi etnisestä ravintolasta jo täyden aterian ja vaikka pidättäytyisikin tällaisissa pikkunälkään suunnatuissa valmistetuissa suupaloissa, niin parempiakin vaihtoehtoja tästä kaupungista löytyy. Se ei silti tarkoita, etteikö tälle löytyisi varmasti tilausta – kevyen oluen kanssa varsin hyvä vaihtoehto terassisnacksiksi kesäkuumallakin.

Suhteessa korkea hinta ja tietynlainen S-persoonattomuus päättävät väliinputoavasta arvosanasta pääöksen 3/5:een.

Viiden Pennin lihapullat

Viiden Pennin lihapullat

Viisi penniä on saanut aiemminkin artikkelin tältä sivustolta, mutta vierailin paikanpäällä taannoin uudestaan ja kokeilin urheilijan jättileikettä edullisempia lihapullia.

Annos itsessään on tosin ravintolan valitseman hinnoittelulinjan mukaisesti hiukan korkeahko (16,50e), mutta toisaalta se tarjoaa ruokalistalta annoksen joka osuu siihen strategisesti fiksuun 15-20 euron hintaluokkaan. Toki muitakin on, mutta kuten aiemmin kerroin, muutoin lista vaikuttaa kovin kalliilta koettuun laatuun nähden.

Annos saapuu pöytään kiireisessä illassa noin 25 minuutin päästä tilauksesta ja osoittautuu melko hillityksi, jopa pienikokoiseksi. Tyyli on kuitenkin ominaisen klassinen, muutama lihapulla, taiteellisen rajoitettu kouraisu perunamuussia ja ruskeaa kastiketta. Sivusta löytyy suolakurkkuja ja päältä vähän vihreää.

Lihapullien konsistenssi on klassinen, purutuntumaa on, mutta ikenet eivät kohtaa kumipullaa, vaan säännöllisesti murenevaa, kypsäksi paistettua ja haudutettua lihapullaa. Mausteita olisi voinut olla hiukan enemmänkin, mutta kastike ja toimiva perunamuussi pelastavat tilanteen helposti.

Kokonaisuuten Viiden Pennin lihapullat eivät pääse kaupungin parhaimpien joukkoon, mutta eivät ole millään tasolla huono esitys. Hiukan korkea hinta pudottaa liian pienen annoskoon kautta puolella tähdellä, joten 3,5/5 on oikea lopputulos.

Fish & Chips O’Learys

Fish & Chips O’Learys

Muistelen vielä kaiholla Stockmannia vastapäätä ollutta Bakersia, joka viikonloppuisin jakoi tasaiseen tahtiin laillisia etanolimyrkytyksiä kansalaisille. Tähän samalle liikepaikalle muutti muutamia vuosia sitten O’Learys, joka vetoaa asiakkaisiin urheilubaarin imagollaan. Ja tottahan se on, kaikkialla paikanpäällä näkyy televisioruutuja.

Itse saavuin kuitenkin tyydyttämään sirkushuveja atavistisempaa tarvetta, eli nälän tunnetta. Muutaman minuutin ”odota pöytiinohjausta”-kyltin luona odoteltuani kyllästyin ja kävelin tiskille. Kysymykseen voinko itse etsiä pöytäni, sain aktivoitua tarjoilijan saattamaan minut pöytään. Harmi vain, että ennenkuin ehdin istua siihen, tarjoilija oli jo jossakin muualla ja tilaukset jäivät tekemättä. Viisi minuuttia myöhemmin satunnainen tarjoilija ne kävi ottamassa ja plussaa siitä, että kolajuoma (4e / 0,5L) saapui pöytään alle kahdessa minuutissa tilauksesta, popcorn-korillisen kanssa.

Tilasin listalta fish & chipsin, joka saapui 10 minuuttia myöhemmin pöytään. Annoskoko ei aivan tavattomasti aiheuttanut hämmästystä, mutta ennakkoluulottomasti paneuduin annoksen eri osiin aloittaen ranskalaisista.

Muutaman suikaleen maistettuani mietin, että jäikö makunystyröilleni popcorneista keinotekoisen voin makua. Ranskalaiset tarjoiltiin todella kuumina, joka on aina hyvä asia, mutta en ole koskaan maistanut ranskalaisia joissa on jokseenkin näin eltaantunut sivumaku. Juuri sellainen voi, joka on unohtunut kesäksi kesämökin sähköttömään jääkaappiin.

Kun ensikosketukseni oli jo tähän mennessä pudotettu maan kamaralle, en odottanut kalaltakaan kovin paljoa. Ensisilmäykseltä se vaikutti jo uppopaistetulta kalapuikolta ja valitettavasti haarukan upotessa siihen, sai ensivaikutelma valitettavan vahvistuksen. Kalan pintaleivitys on jotenkin käsittämättömän teollisen tuntuinen, joka takertuu kalaan kuin sissijuusto nessuliinaan (tietäjät tietää). Maku on täysin mitäänsanomaton ja kala itse vaikuttaa puristetulta, pakastetulta kalatiileltä. Jopa suola tuntuu puuttuvan kokonaisuudesta.

Annoksen sivussa tulee pieni kulhollinen tartar-kastiketta, jonka koostumus on jäänyt vetiseksi ja maussa on sama ongelma kuin muuallakin annoksessa. Mauttomuus.

On melkoinen pettymys törmätä annokseen, jossa ei oikeastaan ole mitään hyvän makuista tai hyvin onnistunutta. Tai siis olihan tässäkin, sitruuna – mutta siitä tuskin on kiittäminen O’Learystä.

Olen ketjun palveluita käyttänyt muutaman kerran aiemminkin ja elän siinä uskossa, että parempaakin tarjontaa ravintolan listalta löytyy. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen. Helsingistä löytyy niin valovuosia parempia fish & chips -annoksia, että tämä on kevyesti huonoin tähän astisista ja ansaitsee vakavan varoituksen. Tällaisten annosten vuoksi tällä ruokalajilla on huono maine.

Arvosana 1/5 ja siinäkin on vähän liikaa.

Stadin Ravintola

Stadin Ravintola

Sunnuntai-iltapäivän ratoksi päätin käydä testaamassa jonkin matkani varrelle osuvista wieninleikkeistä ja tällä kertaa valinta osui töölöläiseen Stadin Ravintola -palveluyritykseen. Paikka edustaa standardinomaista kebabberiaa, mutta ensivaikutelma on ehkä hiukan tavanomaista siistimpi. Tiloja pidetään suhteellisen puhtaina ja henkilökunnalla on jopa hiussuoja päässä keittiössä.

Ensivaikutelma kärsii kuitenkin ensimmäisen kolhun kun pöytään istuuduttuani huomaan juoman pinnalla kelluvan jonkun papanan. Vaalea, kulmikkaan näköinen pala on helppo onkia pois veitsenkärjellä, jolla myös pöytää vasten on helppo todeta sen olevan melko pehmeää.

Päätän, etten halua tietää enempää ja jään odottamaan annostani joka saapuukin 20 minuutin kuluttua.

Etukäteen olen jo vähän innostunut aiheesta, sillä pitemmänpuoleinen odotusaika on usein indikoinut jotakin parempaa, mutta toisaalta paikanpäällä näytti olevan vain yksi työntekijä ja 10 minuutin odottelun jälkeen viereinen pöytä sai vasta ruokansa. Ymmärrän tässä vaiheessa, että ennakko-odotukset ovat kenties turhia.

Lopulta annokseni tarjoillaan minulle pöytään melko flegmaattisesti, mutta asiallisesti. Annoksen koko on melko suuri ja annoksen eri osat on eroteltu hyvin. Ranskalaiset ovat kovin vaaleiksi jääneitä ja maun perusteella epäilen niiden olevan valkaistu suolalla, sillä sen määrä on osaltaan noin nelinkertainen THL:n suosituksiin verrattuna. Salaatti kastikkeineen on odotetun kaltainen, eikä ansaitse sen kummempaa huomiota. Annoksen reunassa on myös reilusti pikkukapriksia ja reilu sitruunaviipale, joiden runsaus on selkeä plussa.

Valitettavasti lisukkeiden määrä ei kompensoidu ensiapuna shokista jonka paneutuminen itse leikkeeseen aiheuttaa. Tässä nimittäin kilpaillaan hyvin vahvasti heikoimmasta esityksestä, mitä tähän mennessä on tullut vastaan, jopa kebabberioiden kategoriassa.

Listataan ensin leikkeen hyvät puolet:

1. ) Se on iso

Ja sitten niihin heikoimpiin ominaisuuksiin.

En tiedä, miten leikettä on esikäsitelty, mutta veikkaisin että kyseessä on Atrian valmisleike, joka on unohdettu paitsi siistiä, myös nuijia. Leikkeen reunoilla on sitkeä kalvopinta ja mureudesta ei ole tietoakaan. Itseasiassa epäilen, että leike on sulatettu mikroaaltouunilla kiireessä suoraan pakkasesta.

Leivitys on sanalla sanoen kammottava. Se on paitsi täysin mauton, myös sen koostumus suurimmalta osin tuntuu puuron ja tapettiliisterin sekoitukselta. Tämä velli on myös keitetty leikkeen pintaan, paitsi niiltä osin joissa se on onnistuttu polttamaan pikimustaksi. Mauttomuuden kruunaa yrttimauste, jota on ropsaistu muutama murunen keskelle leikettä.

Kun jokin on näin perustavalla tasolla pielessä, ei hirvittävästi ole toivoa tai energiaa paneutua pienempiin yksityiskohtiin. Jätän harvoin lihaa syömättä, mutta tämä on yksi niistä kerroista, jolloin olen pahoillani sen possun puolesta joka tämän vuoksi henkensä menetti.

Possut, te ansaitsisitte parempaa.

…ja myös me wieninleikkeitä nauttivat.

Tämä hinnaltaan 11,50e arvoinen annos on niin ala-arvoinen, että sille on vaikea antaa mitään arvosanaa tai edes viittausta hinta-laatusuhteesta. Tätä annosta ei vaan pitäisi olla edes olemassa.

Ei näin.

Ravintola Viisi Penniä

Ravintola Viisi Penniä

Tänään kohteeksi osui Viisi Penniä, tuolla vilkkaalla Mannerheimintien osuudella, joka ei ole tunnettu ainakaan hyvästä ravintolatarjonnastaan. Lähdin erikseen tuota kokeilemaan kahdesta syystä. Ensinnäkin siitä, että joku teistä lukijoista joskus kehoitti kokeilemaan paikkaa, muistaakseni jopa sen wienerleikettä (sellaista ei ole listalla) – ja toisekseen siitä, että päivä oli siihen mennessä ollut jokseenkin levoton, enkä kokenut saaneeni mitään järkevää aikaiseksi.

Listalta valikoitui lupaavalta kuulostava Urheilijan Leike (20e) jonka valitsin sen potentiaalisen ensivaikutelman, mutta myös wienerleikemäisyyden vuoksi. Paneroitu porsaanleike, ananasta (!) ja bearnaisekastiketta (!!!). Pyysin viimeisimmän erikseen, koska pohdin sen todennäköisesti muuttavan leikkeen mössöksi ja peittävän sen maun alleen. Ruokajuomaksi 0,5 virvoitusjuoma maksoi kätevän 4,70 euroa, jossa siinäkin on hitunen rahastusta.

Annos saapui pöytään 10 minuutissa, jona aikana ehdin katsella ympärilleni ja todeta ravintolan sisustuksen ja muun atmosfäärin olevan ihan miellyttävä ainakin omaan silmääni. Tämä olisi todennäköisesti juuri sellainen paikka, missä itse viihtyisin luvattoman paljon, jos se olisi taloyhtiöni alakerrassa.

Myönnän, olin 20 euron hintaisen porsaanleikeannoksen osalta jokseenkin latautunut ennakko-odotuksella ”jaksanko syödä kaiken”, mutta olin vähän pettynyt annoksen kokoon. Toisaalta tähän mennessä olen nähnyt jo monta minimalistisempaakin annosta isompaan hintaan, joten ei tämä nyt ihan katastrofi ollut. Ravintolan yleiseen hintatasoon nähden tämän olisi voinut kuvitella olevan isompikin, mutta ilmeisesti paikka ei kilpaile raksamiesannoksilla muutenkaan.

Leikkeen lisäksi annoksesta löytyy muutama purkkiananasrengas, erittäin kohtuulliset lankkuperunat ja tosiaan, erikseen pyydettynä bernaisekastiketta.Viimeisimmän kohdalla sitä kokeiltuani kävi kuitenkin todella mielessä, että mitäköhän ihmettä tämän kehittelijä on oikein ajatellut. Ylipäätäänkin kaikki kastikkeella tarjoiltavat leivitetyt leikkeet ovat rikos ihmiskuntaa vastaan, mutta että niitä pitää ehdointahdoin keksiä lisääkin? Eikö havaijinleike olisi vaan riittänyt ja bearnaisen voinut jättää keittiöön? Sinänsä kastike on ihan hyvää, mutta toimii lähinnä jos syöjä kokee leikkeensä olevan liian kuiva.

Sillä sitä se kyllä on. Itse idän usein vähän kuivemmasta pinnasta, sillä se tarjoaa myös rapeutta ja parempaa suutuntumaa, mutta tämä on aivan sillä rajalla, onko leikkeen pinta jo käristelty rasvassa takaisin korpuksi. Pinta on kuitenkin erittäin tasainen, eikä palaneita pintoja näy. Tästä syystä täysin syötävää kuitenkin ja kutittelee kivasti omaa kitalakeani – eikä makukaan aluksi ollut mikään hullumpi.

Niin. Aluksi.

Tämä annos nimittäin on ensimmäinen, joka on saanut kyseenalaistamaan oman arvostelukäytäntöni. Normaalisti kiinnitän huomiota annokseen kirjoitusta silmällä pitäen vain ensimmäisen noin 10 minuutin ajan ja sen jälkeen kiinnitän huomiota ihan milloin minnekin – tänään siinä sivussa sähköpostiani hoitaen ja hassuja meemejä feispuukista selaten siihen, että leike tuntui jo sitkeältä. Epäilin sen ensin johtuvan vaan jäähtymisestä, mutta kun pääsin viimeisiin paloihin, huomasin sen olevan vaan osaltaan raaka. Todennäköisesti se puolikas, mikä oli tuntunut sitkeämmältä, oli sekin pääosin raakaa.

Ja ei, vaikka pidänkin tartarista ja siisteistä sisäpossuista, on raaka possunleike aikalailla epämiellyttävien tarjoiltavien listalla. Toisaalta, jos bearnaisekastike olisi ollut lautasella sotkemassa kokonaisuutta, en ehkä olisi sitä koskaan huomannutkaan. Jokatapauksessa, syöminen jäi sikseen, mikä sinänsä oli harmi – koska vielä jäi vähän nälkä.

Uskon, että kyse on vain ihan vahingosta – kuten niin asia usein onkin, mutta tällaisesta herää kieltämättä kysymys. Kuinka vaikeaa on leikkeen kypsentäminen läpikotaisin? Kyseessä on kuitenkin täydellisen oikeaoppinen, ohueksi nuijittu tasainen leike, jossa 5/5 kullanruskea leivitys.

Ja silti. Raakaa possunlihaa.

Hirveän vaikea antaa Viidelle Pennille ja sen annokselle tämän kokemuksen perusteella mitään muuta arvosanaa kuin 1/5. Toisaalta annoksessa on kuitenkin potentiaalia, mutta myös hinta tuntuu annoksen yleiseen laatuun nähden ylihinnoitellulta. Viidentoista euron hintaisena (ja kypsänä) tämä olisi oiva lisä mihin tahansa baari-iltaan, mutta silloinkin bearnaise kannattaa ottaa jossain muualla kuin valmiina leikkeen päällä.

Ja ne ananakset voi laittaa vaikka pizzaan.

Ravintola Carelian tartar-pihvi

Ravintola Carelian tartar-pihvi

Myönnän, muistan lapsena jostain sarjakuvalehdestä lukeneeni ruudun, jossa hahmo on tilannut tartarpihvin ja ihmettelee sitä hyljeksivästi. Muistan myös sen tunteen, jolloin nyrpistin nenääni ajatuksellekin raa’an lihan (tai kalan) syönnistä.

Siitä on hetki vierähtänyt aikuistuessa, mutta varsinaisesti ensimmäisestä tartar-pihvistä on vain yksi aikaisempi kokemus, eikä se ollut kovin hyvä. Tästä on aikaa kymmenisen vuotta. Neljä vuotta sitten eräs keittiömestari (kiitos vaan P.L.) hakkasi saaressa puukonselällä alle puoli tuntia aiemmin kauppahallista ostamaansa naudanlihaa litteäksi, ripsautti päälle vähän suolaa ja antoi sen maistettavaksi. Tajusin silloin, että kyse on enemmän lihan laadusta kuin kypsyysasteesta.

Kolmanteen kokemukseeni raa’asta lihasta tarjoiltuna meni nuo vuodet, kunnes tänä iltana ryhmän oman viinitastingin yhteydessä sain muiden kanssa tasting-lautaselle pienen palan tartarpihviä. Ja voi pojat, se oli taivaallista. Päätin siltä istumalta jäädä vielä hetkeksi Careliaan tapahtuman jälkeen ja maistaa kokonaisen pihvin.

Tein sen ja nyt olen todella hämilläni.

Alla on toki muutama lasillinen viiniä, joten suhtautukaa tähän fiilistelyyn vaatimallanne varauksella.

Kun tilasin pihvin, tuli hetkeksi pieni epäluulo. Olenko oikeasti tilaamassa raakaa lihaa ja maksamassa siitä 25 euroa. Ensiajatukselta ajatus tuntui vähän älyttömältä. Hetken päästä annos kuitenkin tuli pöytään – kolmessa eri osassa. Päälautasella oli pelkkä pihvi, kananmunan keltuaisen, kapristen ja persiljan kanssa. Erillisillä lautasilla oli reilusti ranskalaisia ja vihersalaatti.

(tässä kohtaa olen tuijottanut ruutua tyhjin silmin noin viisi minuuttia)

On vaikea pukea sanoiksi sitä kokemusta, jolloin tajuat nauttineesi jotain todella hyvää. Siis tiedättekö, to-del-la hyvää. Ei siis mitään sellaista ”ihan ok” tai ”täähän oli hyvä” -tasoa, vaan sellaista että alkaa vähän kyseenalaistamaan oman makuaistinsa, ettei ne tasting-illan viinit nyt vaan ole heittäneet jotain päässä vinoon.

Mistäköhän tämän nyt alottaisi.

Ehkä en edes yritä kuvailla mitään detaljeja, koska se tuntuisi tämän annoksen kohdalla typerältä, eikä edes toisi sitä makua esille. Kyllähän kaikki ovat raakaa lihaa joskus maistaneet ja todenneet, että se ei oikein maistu miltään – ja sitten maistaneet jotain tällaista ja myöntäneet heti itsellensä kokeneensa jotain erinomaista.

Tämä on siis vain pala taivasta. Ymmärrän toki, että asiaan tottumattomille kynnys raa’an lihan syöntiin saattaa olla edeleen korkealla, mutta tässä maut ovat täysin kohdallaan. En tajua sitä oikein nyt itsekään, koska yritän kovasti kehittää jotain varsinaista kritiikkiä tai parannusehdotuksia, enkä keksi yhtään mitään.

Jos jotain oikein yritän kritiikiksi pukea, niin annoksessani oli ainakin kaksi kaprista liian vähän. Viimeiset kaksi haarukallista jäivät ilman.

Että silleen. Repikää tuosta kritiikistä sitten jotain syvällisempää.

Toki muistettaneen, että olin juuri päättänyt ravintolan kanssa yhteistyössä tehdyn viini-tastingtapahtuman. Tämä lähinnä oman kriittisen silmänne virittämiseksi kohdalleen, jos Koskisen monologi tässä nyt vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta. Maksoin annoksesta myös täyden hinnan, eli en saanut mitään kaupanpäälliseksi.

Saa mennä kokeilemaan ja kertoa täällä mitä mieltä itse olitte. Tämä on annos jonka vuoksi jätän todennäköisesti jatkossakin syömättä tartarin missä tahansa muussa ravintolassa, koska se todennäköisesti tuntuisi vain pettymykseltä.

Erinomainen kokemus. Ja painotan sanaa kokemus, koska tällaisia annoksia ei mitata pelkillä ravintoarvoilla.

P.S: Niin, palatakseni vielä hintakysymykseen. Ajatuksissani pyöri yllättävän pitkään ”täähän on aika kallis annos kuitenkin…”.

Sitten muistin, että iltapäivällä olin maksanut parhaimmillaankin tyydyttävästä wieninleikkeestä 1,10e vähemmän.

Metsästetään kaikki niitä oikeita kokemuksia, jooko?