Ônam

Ônam

Syvällä Forumin kauppakorttelin uudella puolella kuin Tuomiovuoressa ikään, piilottelee vietnamilaista ruokaa tarjoava pikkupaikka Ônam. Paikka ei ole suurensuuri, toistakymmentä pöytää, mutta alkuiltapäivästä lounasajan lopulla, paikka on lähes täynnä. Lounaslistalta löytyy viitisen vaihtoehtoa, joista kolme mahdollista tehdä vegaanisina – ja itse valitsen paikan nimikkoannoksen Com Ônamin (13,50e). Mainittakoon, että kyseessä on myös lounaslistan kallein annos (muut 10e) ja se toistuu usein paikan lounaslistalla samannimisenä, ainoastaan annoksen päällinen vaihtuen. Tälläkertaa annoksen koristeena on glaseerattua lohta.

Ja kun mainitsin koristeena, niin sitä se tosiaan on. Lohi nimittäin ei hirvittävästi annoksessa tilaa vie, mutta sen rinnalta löytyy niin marinoitua punakaalia kuin kurkkuakin, ituja sekä erinäinen määrä erilaisia yrttejä. Pohjalta löytyy kastikkeella maustettu riisipeti – eli hyvin tavanomainen bowl-annos kyseessä.

Maku kuitenkin yllättää, sillä lohi on kypsennetty täydellisesti, sekä sen makeantunkkainen maku miellyttää kovasti. Muu annoksen pintakerroksesta on varsin tavanomaista – pienenä iloisena esiinnostettavana asiana tosin punakaali – josta nyt en ole ihan varma, onko se kaalia vai salaattia, koska sen marinointi on tehnyt tehtävänsä – maku on todella miellyttävä. Jos joku paikan henkilöstöstä lukee tämän, kuulisin mielelläni miten se on valmistettu.

Kuten usein tämäntyyppisissä annoksissa/ravintoloissa, annoksen onnistumista mittaa itselleni se, kuinka pettynyt olen alla odottavaan riisiin – annoksesta kuitenkin aina noin puolet on riisiä – ja jos se on valmistettu huonosti, petyn automaattisesti koko annokseen.

Tähän en.

Alla odottava riisi on kypsyydeltään täydellistä ja kastike, joka riisiä on marinoinut annoksen valmistumisesta asti – on lähes täydellistä tarkoitukseensa. Tuoreen ja raikkaan salaatin, sekä erinomaisen lohen jälkeen on ilahduttavaa tukottaa nälkänsä maistuvalla riisillä – niin tylsältä kuin se näin saattaa kuulostaakin.

Poikkeuksia annoksissa kuitenkin on. Koska seuralaiseni oli jälleen kerran vegaani, maistoin myös hänen Bun Cha Nem (10e) -annostaan. Kevätrullat olivat yksiä parhaita maistamiani, mutta riisinuudelit todella mauttomia.

Kokonaisuudessa, Ônamin lounas tuntuu hintansa arvoiselta ja laadukkaalta vaihtoehdolta ydinkeskustan etnisten ravintoloiden kentällä. Palvelu on korutonta, mutta nopeaa – mutta mikä tärkeintä, ruoka oli maistuvaa. Sen ainoa ongelma on, että sitä olisi saanut olla enemmän ja selkeästi annosten valinnoissa on syytä olla tarkkana. Siitä huolimatta, kevyesti 4/5.