Pallogrilli

Pallogrilli

Kuulin Pallogrilli-nimisestä paikasta ensimmäisen kerran kun se sijaitsi vielä Konalassa, josta ravintola muutti Laajasaloon kesällä 2019. Paikalla on ollut jokseenkin kova maine lähiöravintolana, mutta kaikki huhupuheet ovat viitanneet myös ruoan olevan kiinnostavaa tasoa.

Siispä rattoisan maanantaipäivän vuoksi koordinaatit kohti itää ja Laajasaloa. Ravintola sijaitsee uneliaan kauppakeskuksen toisessa kerroksessa ja on ensivaikutelmaltaan hassu retki menneisyyteen. Herää kysymys, miksi uudet ravintolat edelleen sisustetaan näin? Jotta vielä 20 vuodenkaan kuluttua lika ei Lue lisää...

Ravintola Solvik

Ravintola Solvik

Taannoin piti itäisestä Helsingistä löytää nopeasti lounaspaikka ja koska toverini Oskari oli paikan wieninleikettä käynyt maistamassa, valikoitui kohteeksi Ravintola Solvik. Valitettavasti aurinkoisen maanantailounaan elementteihin ei wieninleike kuitenkaan kuulunut, sillä ystävällisen DDR-henkinen tarjoilija ilmoitti välittömästi, että lounaslistan ulkopuolelta ei tilata. Tätä on syytä totella mukisematta, koska siihen aina on olemassa jokin syy – ja tästä syystä valinta kohdistui paikan lounaslistalla koreilevaan pippuripihviin. Hinta 16,50e, joka ei rehellisyyden nimissä antanut odottaa annokselta kovinkaan paljoa. Tosin hintaan kuului myös suhteellisen kattava salaattipöytä, sekä kahvi/tee ja jälkiruoka, joten keskinkertainenkaan annos ei pettymys olisi.

Annos saapui täsmällisesti viidentoista minuutin päästä tilauksesta. En silmämääräisesti pysty päättelemään minkä kokoinen annoksen pihvi oli, mutta monesti lounasannosten lihamäärään pettyneenä yllätyin hyvin positiivisesti. Varsinkin, kun se tärkein, eli lihan laatu ja maustaminen olivat myös täysin kohdallaan. Kastiketta on reilusti, jopa vähän liikaakin ja hetimiten harmittelin, miksen ymmärtänyt pyytää sitä sivuun. Maku siinä kuitenkin on kohdallaan, synkän pehmeä kermaisuus yhdistyy tiukkaan pippuriin, jota ajoittain olisi saanut olla ripaus lisääkin. Maut ovat tasapainossa ja kokemus on todellakin kohdallaan.

Lisukkeista tosin keittiön viitseliäisyys vasta kuitenkin mitataan, mutta olin vähän hämmentynyt niitä maistettuani. Perunat olivat rapeita, niiden maustaminen on juuri eikä melkein, sekä lisukkeena useinmiten tarjotut vihannekset ovat rapeita. Missä on lounailta tutut vettyneet ja pehmeät vihannekset tai kumiperunat? Missä on suomalainen lounaskattauksen perusoletus? Miksi Solvik kiusaa meitä näin!? On nimittäin häpeä, että tällaisia lounasannoksia Helsingissä on niin harvassa, jossa 16.50 eurolle tuntee todellakin saavansa vastinetta. Toki annoksen rinnalle otettu neljän euron hintainen virvoitusjuomalasi tuntuu itsessään törkeältä, mutta katteen ujuttaminen sinne annetaan helposti anteeksi tällaisen ruoan edessä.

Ravintola Solvikin pippuripihvi menee nimittäin kevyesti syömieni lounasannosten TOP5:een. Toki oman latauksensa aiheeseen antaa myös kesäpäivinä erinomainen suojainen terassi jossa lounaansa on helppo nautiskella, mutta ei ole epäilystäkään, etteikö tässä olisi asiansa osaavaa keittiöhenkilökuntaa taustalla. Samaa ei valitettavasti voi sanoa salihenkilökunnasta, jonka palvelu on täysin eleetöntä ja joka sanaakaan sanomatta käy noukkimassa lautaset pois pöydistä. Hymyn kerta tarjoiltu ”Maistuiko?” ei haittaisi, vaikkei olisikaan kiinnostunut kuulemaan vastausta.

En rehellisesti muista yhtäkään lounasannosta, jossa kohtuullinen hinta yhdistyy näin tervetulleella tavalla erinomaiseen suoritukseen. Tätä kannattaa käydä kokeilemassa kauempaakin. Heittämällä 4/5 ja hyvin lähellä numeroa suurempaa arvosanaa. Erittäin korkea suositus kokeiluun.

Sentro

Sentro

Taannoisena kauniina kesäpäivänä olin Punavuoren suunnalla työasioissa, kun mahanpohjalla alkoi pieni hiukominen muistuttamaan skipatusta aamiaisesta. Kaupunginosa on hiukan kadoksissa mitä tulee uusiin ravintoloihin, mutta onneksi olin saanut jo kuukausi sitten kutsun käydä katsastamassa Sentron Pieni Robertinkadulla. Samaisessa tilassa, jossa aikanaan majaili Beefy Queen – legendaarinen rasvankäryinen pihvipaikka.

Olen tätä ”blogia” pyörittänyt nyt jo pari vuotta ja edelleen on ikävän harvassa ne kerrat, joissa ravintola itse ottaa asiakseen tiedottaa itsestään. Sentro siis siinä mielessä oli jo lähtökohtaisesti varsin ilahduttavan oma-aloitteinen. Tosin heti keskustelussa mainitsin, että ensikokemukset paikasta maksan aina itse ja tulen paikalle tavallaan incognito.

En siis tiedä, oliko takahuoneen seinälle nostettu pärstävärkkini varoitusten kera, kun kävelin kynnyksen yli lähes tyhjään ravintolaan.  Työntekijöitä ja/tai omistajakuntaa tosin oli varsin rennolla otteella viettämässä siestaa asiakastilassa, jossa innokas puheensorina täytti ilmaa. Haahuileva palloiluni selkeästi näkyi, kun ystävällinen tarjoilija tarjoili huomiotaan. Kysyttyäni lounasmahdollisuuksista, vaikka virallinen lounasaika oli päättynyt vain muutamia minuutteja aiemmin, sain yltiöystävällisen vastauksen, että tottahan toki se onnistuu vielä. Valitsin siis listalta annoksekseni monchon fried chicken (11,90e). Huomioni kiinnitti tässä vaiheessa myös se, että ruokajuomaksi valitut virvoitusjuomat oli hinnoiteltu varsin rapeisiin hintoihin – vaivaiset 14e / litra. Tyypillinen tunnelmanlatistaja Helsingin ravintoloissa, valitettavasti.

Annos saapui pöytään kymmenessä minuutissa ja se tarjoiltiin kahdelta lautaselta, joissa riisi oli omassa kulhossaan, siemenien ja merileväsuikaleiden koristelemana. Itse pääannoksesta ensimmäisenä silmä kiinnittyy friteerattuihin nuudeleihin (?), jotka peittelevät muuten herkulliselta näyttävät kananpalat. Vahvan makeat kanat tarjoavat makunystyröille imelän savuista vahvaa makua, mutta myös rapeutta jota itse toivoisin aina näissä enemmän. Olen siinä mielessä perverssi, että pidän kanasta hiukan kuivempana mitä se oppikirjojen mukaan pitäisi olla – mutta Sentron friteerattu kana on kieltämättä kypsyysasteeltaan täydellistä. Kanan lisäksi lautaselta löytyy kasviksia,  lähinnä paprikaa, porkkanoita, kesäkurpitsaa ja papuja – jotka täyttävät sen raon mitä varten ne lautasella ovatkaan. Suorituksena teknisesti toimivat ja tukevat annosta täysin. En tiedä miten annoksen kokonaisuuden voisi tehdä paremminkaan.

Lounasannokseksi hinta on siellä totutun hintahaitarin yläpäässä, mutta vaikka vatsanpohjalle jäi annoksen jälkeen pieni ”olisi vielä mahtunut enemmänkin” -tunne, on Sentron annos varsin positiivinen yllätys. Hintakiskontaa muistuttava virvoitusjuomien hinnoittelu jättää aina pahan maun suuhun, mitä ei kuitenkaan voi sanoa ruoasta. Annos on erinomainen, sen maut ovat kohdallaan, se tarjoaa ruumiinravinnon lisäksi silmänruokaa ja se henkii paikan persoonallisuutta. Paikasta on tämän kokemuksen perusteella vaikea keksiä varsinaista kritiikkiä, mutta kaiken edellämainitun jälkeen lopputulokseksi jää kuitenkin pieni tyhjyyden tunne. Tästä syystä arvosana 4/5 on vielä paikallaan vahvan suosituksen kera.

Leonardo Bar & Ristorante

Leonardo Bar & Ristorante

Tämä suoraan rautatieasemaa vastapäätä, ehkä Helsingin parhaalla liikepaikalla toimiva ravintola on ollut tutkassani kauan. Kävin aikanaan, vuosia sitten syömässä siellä säännöllisesti, kunnes jostain syystä sekä palvelun että ruoan taso putosi selvästi ja siirryin muihin ravintoloihin.

Tällä viikolla vierailin siellä taas, vuosien tauon jälkeen ja lounaslistalta löytyi tagliata di pollo – eli valmiiksi viipaloitu kanafilee parmesanilla ja sitruuna-oliiviöljykastikkeella (13,20e).

Tavalliseen tapaan, paikka ottaa lounastilaukset kassalle, jossa melkoinen härdelli päällä – vaikka saapuessani oli jo pahimmat lounaskiireet menneet. Hiukan väsyneeltä vaikuttava tarjoilja ottaa tilauksen vastaan asiallisen rutinoituneesti ja lykkää kuluneen numerolapun mukaani. Lounasjuoma on vain euron lisähinnalla ja vaikka lapussa lukee sen olevan 0,33L – täyttyy puolen litran tuoppi kysymättä.

Koska aiemmat kokemukseni olivat kuin valtatie kukoistuksesta pettymykseen, en aseta lounaalleni mitään suuria odotuksia. Lounasseuran tapaaminen on tällä kertaa tärkeämpää ja hämmentävästi paikasta löytyy valoisa ikkunapöytä puolen tunnin pikaseurustelulle. Annos saapuu noin kymmenssä minuutissa ja on hämmästyttää… – jotenkin kokonaisuus annoksessa on vain kohdallaan. Asettelu, ruoan määrä, niiden suhde ja freesiys – kaikki osuu jotenkin kohdalleen.

Ensimmäisenä silmään osuu ranskalaiset, jotka vaikuttavat kerrankin oikein tehdyiltä. Maistaminen varmistaa asian – hyvät naiset ja herrat, meillä on tässä ehkä (oman makuni mukaisesti) Helsingin parhaiten onnistuneet lounasranskalaiset. Kuori on sopivan rapsakka, sisältä peruna ei ole jauhoista höttöä vaan sopivan pehmeä – ja ennenkaikkea suolaa on tarpeeksi. Jos jotain pakolla voisi kritisoida, suolaa on ehkä pikkiriikkisen jopa liikaa, mutta kyse on vain ja ainoastaan omasta henkilökohtaisesta preferenssistä.

Annoksen pääosa, eli kana on myös kohdallaan. Se toki on peitetty reseptin mukaisesti parmesanin ja oliiviöljyn hellään huomaan, mutta maku ja ennenkaikkea kypsyysaste on fantastinen. Tätä pidemmälle olisi saanut enää uittamalla kanaa tuntikaupalla sitruunamehussa ennen paistamista – sillä liha on pehmeää ja maistuvaa. En muista, milloin olen saanut näin hyvin kypsytettyä kanaa. Parmesan ja sitruuna täydentävät makua erinomaisesti ja viimeistä suupalaa nauttiessani olin jo unohtanut, miksi en ole käynyt paikassa vuosiin.

Kuitenkin, jotain pitää kritiikkiäkin antaa ja se on kasvikset. En tiedä miten niiden valmistus on hoidettu, mutta niissä on sitä lystikkään klassista kumimaisuutta läsnä. Ovat nekin valovuosien päässä niistä pahimmista mössöksi haudutetuista pakastevihanneksista, mutta näitä maistellessa tulee mieleen, että ihan kaikki ei ole nin hyvin kohdallaan. Osa on hiukan ylikypsää, osa raa’an rapsakoita ja osa jotain siitä väliltä. Tästä kaikesta huolimatta, olen tyytyväinen.

Annoksen ulkopuolelta voisi sanasen vielä sanoa palvelusta. Se on asiallista ja positiivissävytteistä, mutta aina olisi varaa parantaa hymyn ja raikkauden hengessä. Nyt siitä tuntui Leonardossa puuttuvan se tärkein terä lounasajan loppupuolella ja olen vieläkin epävarma siitä, kuuluuko paikassa salaattipöytä lounaaseen. Siitä ei ollut mitään mainintaa ainakaan missään ja viereinen pöytä salaattilautaselliset jostakin itselleen taikoi. Ravintolat, joissa sellainen on ja varsinkin ne, jotka sellaisen ovat kätevästi jonnekin piilottaneet – muistakaa mainita niistä lounasasiakkaillenne.

Leonardo pohjimmiltaan yllätti paluullaan. Lounaana tämä on erinomainen ja 14,20e hintaiseksi todella hyvä. Kokonaisuutena kokemus kuitenkin jättää hiukan vajaaksi, mutta palauttaa uskoni kertaheitolla paikkaan ja suorastaan vaatii uusintakäyntiä. Siitä huolimatta ja siitä syystä ehdoton kehoitus kokeilemaan paikkaa itse ja jakamaan kokemuksia kommenteissa. 4/5.

P.S: Muistathan instagram-tilini jossa kaiken muun lisäksi jaan rakkautta ruokaan: https://www.instagram.com/visukinttu/

Factory

Factory

Aleksanterinkadulla varsin ansiokkaasti piilossa oleva Factory on ravintola, joka henkii heti sisään astuessa piilokapakkamaista romantiikkaa sekoitettuna Amicamaisuuteen teollisuuskeittiöön. Keskilattialla töröttää buffetpöytä, jonka toisessa päässä on päivän lounaaseen (10,40e) kuuluvat puna-ahven hollandaisekastikkeella ja tee-se-itse hampurilaisasema – ja toisessa päässä kovasti ABC:n mieleen tuova salaattipöytä. Näiden lisäksi pienenä yllätyksenä tuli itselleni, että tiskiltä saa tilattua erikseen salaattibaarista kasattavia annoksia.

Tästä huolimatta tartuin rohkein ja avoimin mielin lounasbuffan antimiin: Kasaan posliinikiekkoni keskelle hiukan jo kuivahtaneesta sämpyläkasasta pullan, jonka puolikkaat voitelen ketsupilla ja epäilyttävän värisellä majoneesilla. Tai ainakin toivon sen olleen majoneesia.

Pullan väliin sujahtaa valmispihvi, jota on ilmeisesti pyöritelty mausteliemessä ja sipuli-suolakurkkuyhdistelmä. Viereisestä laarista vielä kauhallinen ranskalaisia perunoita, vaikka tiedän jo etukäteen lämpöhauderanskisten valinnan olevan sama kuin astuisin tietoisesti uusilla kengillä lehmänpaskaan.

Ja aika nopeasti ilmenee, että ennakkokäsitykset ovat kohdallaan. Ei aineksista kasattu burgeri aivan täysin toivoton ole, mutta totuus on että McDonaldsin euron juustostakin löytyy huomattavasti parempi hinta-laatusuhde. Ja niitä saa aika nipun tämän lounaan hinnalla muutenkin. Factoryn tee-se-itse -burger on kuiva ja mauton – ja omatoiminen mausteilla läträily on kuin kusisin metsäpaloon. Sen voi selitellä itselleen auttavan, mutta loppujenlopuksi on kyse vain kastellusta katastrofista.

Burgerin paikka ei vaan ole buffassa.

Uusi yritys ja tällä kertaa lautaselle toisesta lämpölaarista puna-ahventa (oikealta nimeltään punasimppu, mutta ahvenena ymmärrettävästi helpompi myydä), jonka lisukkeeksi on selkeästi liikaa vatkattua perunamuusia. Kalan koostumus on kohtalainen, mutta odotettua hollandaise-tillimakua ei juuri mukana ole. Sääli, sillä kala antaisi aihetta enempäänkin puhtaampien ja voimakkaampien makujen myötä.

Vaikka ranskalaisissa ollut pieni pintarapeus yllättää, on molemmissa tarjonnoissa peruna selkeästi tarjonnan floppi. Ranskalaiset ovat pääosin kumimaisia ja maustamattomia, eikä perunamuussi pärjää juurikaan paremmin. Joko se on tehty suoraan pussista tai sitä on myllytetty aivan liian pitkään. Lierumainen koostumus ei vakuuta, perunamuussi ei saisi käyttäytyä lautasella kuin juokseva neste.

Yleisesti ottaen, Factoryn lounasbuffet ei juuri anna mitään laadukasta lounasta metsästävälle. Siinä on tietynlaista yritystä hakea tarjontaan jotakin uutta, mutta kriittiseltä toteutukseltaan se floppaa ja pahasti. Tilannetta voi paikata esimerkiksi buffan kylmäpuolelta tai jälkiruoilla – mutta kun niistäkään ei löydy toivottua wau-vaikutusta, jää kokonaisuus vahvasti pettymyksen puolelle.

Mutta ei jotain huonoa jos ei hyvääkin! Koska lounasseurani valitsi erillisestä salaattibaarista itselleen salaatin, voin siihen tutustuneena kehoittaa paikalla käyviä lounastelijoita kiinnittämään siihen enemmän huomiota.

Siitä huolimatta, Factoryn lounasbuffalle selkeä 2/5 ja siinäkin tuntuu olevan vähän liikaa.

Ravintola Persilja

Ravintola Persilja

Parikymmentä vuotta sitten puuhailimme kaveriporukassa kaikenlaista Lauttasaaressa ja tapanamme oli käydä aina perjantai-iltaisin syömässä. Paikkoina oli kaksi vakipaikkaa, West Coast Cafe Itälahdenkadulla ja ravintola Tallbergin Puistotiellä, jonka nimeä en vaan enää muista. Tänään työni puitteissa liikuin Lauttasaaressa ja tie vei lounaalle näistä jälkimmäiseen, jossa nykyään sijaitsee Ravintola Persilja.

Ravintola on varsin koruton – vielä metrienkin päästä saattaa herätä kysymys, onko paikassa ravintolaa enää laisinkaan, mutta keväisen auringon ja katupölyn sumentamien ikkunoiden takaa avautuu varsin pätevän näköinen ruokala, joka tuo mieleen kovasti työmaaruokalat ja Esson baarit kautta aikojen. Lounaslista tosin on varsin laaja ja valitsen pitkään kampelan (10,40e) ja grillipihvin (11,90e) välillä, mutta päädyn jälkimmäiseen. Vierastan hiukan nuhjuista yleisilmettä ja kala ei vaan tunnu hyvältä vaihtoehdolta.

Tarjoija on tehnyt selvästi töitä, otsalla kimaltelee hikipisaroita ja toivon hiljaa mielessäni, ettei niitä löydy myös ruoastani. Palvelu on iloista, suorastaan lystikästä – ja kehoittaa minua ottamaan juoman joka kuuluu hintaan (!) ja nauttimaan ennen ruokaa myös salaattipöydästä. Kun olen takkini ehtinyt laittaa tuolille, kuulen jo keittiöstä iloisen paukutuksen – ja huomaan salaattipöydän olevan melko vaatimaton, mutta ei lainkaan huono. Varsinaisista salaateista ei juuri ole sanottavaa, mutta hummus ja tsatsiki, sekä pizzataikinaan tehty leipä toimivat alkupalana vallan mainiosti. Annoskin saapuu varsin nopeasti, joka on hiukan yli puolillaan olevassa ravintolassa ihan hyvä saavutus.

Myönnän, että ensivaikutelma annoksesta sävähdytti. Se on juuri sitä mitä tällaisen annoksen pitääkin olla – täysin koruton, karu, jopa tietyllä tavalla tylyn yksinkertainen. Tosin suurin yllätys on, että annoksen leike on nautaa ja syönnin yhteydessä ilmenee sen olevan vieläpä hyvälaatuista. Kypsyys on hiukan kypsänpuoleinen, mutta sisäosissa on häivähdys pinkkiäkin – leikkeen voi silti omasta mielestäni kypsentää mediumina lähtökohtaisesti, varsinkin kun puhutaan naudanlihasta. Maustevoi tuo leikkeeseen sen voin suolaisuuden minkä pitääkin, mutta sen lisäksi olisi toivonut himpun voimakkaampaa maustamista. Ranskalaiset ovat keskivertoja ja kasvikset täysin ylikypsiä, kuten näissä aina. Ei tällaisia annoksia millään THL:n lautasmallisuositusten vuoksi tilatakaan.

En tämän syötyäni ollut jotenkaan lainkaan ihmeissäni, että hiukan nuhjuisesta ympäristöstä huolimatta paikassa oli reilusti väkeä. 11,90e on aivan naurettava hinta tästä, varsinkin kun mukaan tulee juoma, salaattipöytä, keitto, jälkiruoka & kahvi. Mainittakoon, että käyntikerrallani tarjolla oli varsin herkullisen näköistä marenkikakkua – jota tosin kiireessä unohtui maistaa.

Ei annos tietenkään mitään gourmeeta ollut, mutta Persilja edustaa tämän annoksen perusteella oman kategoriointini mukaista ”huoltsikan baari”-genren kärkiluokkaa. Se tekee simppeliä ruokaa, mutta se tekee sen pieteetillä. Paikassa ei ole mitään muuta koettavaa kuin ruoka, joka tämän perusteella on hinta-laatusuhteeltaan erinomaista ja ansaitsee siksi arvosanaksi 4/5. Tämä on erittäin hyvä vaihtoehto pikaiseksi lounasruokalaksi, mutta mitään vau-elämyksiä ei paikka tarjoa. Silti uskallan sanoa, että käyn varmasti uudestaan kun Lauttasaaren suuntaan eksyn.

Ônam

Ônam

Syvällä Forumin kauppakorttelin uudella puolella kuin Tuomiovuoressa ikään, piilottelee vietnamilaista ruokaa tarjoava pikkupaikka Ônam. Paikka ei ole suurensuuri, toistakymmentä pöytää, mutta alkuiltapäivästä lounasajan lopulla, paikka on lähes täynnä. Lounaslistalta löytyy viitisen vaihtoehtoa, joista kolme mahdollista tehdä vegaanisina – ja itse valitsen paikan nimikkoannoksen Com Ônamin (13,50e). Mainittakoon, että kyseessä on myös lounaslistan kallein annos (muut 10e) ja se toistuu usein paikan lounaslistalla samannimisenä, ainoastaan annoksen päällinen vaihtuen. Tälläkertaa annoksen koristeena on glaseerattua lohta.

Ja kun mainitsin koristeena, niin sitä se tosiaan on. Lohi nimittäin ei hirvittävästi annoksessa tilaa vie, mutta sen rinnalta löytyy niin marinoitua punakaalia kuin kurkkuakin, ituja sekä erinäinen määrä erilaisia yrttejä. Pohjalta löytyy kastikkeella maustettu riisipeti – eli hyvin tavanomainen bowl-annos kyseessä.

Maku kuitenkin yllättää, sillä lohi on kypsennetty täydellisesti, sekä sen makeantunkkainen maku miellyttää kovasti. Muu annoksen pintakerroksesta on varsin tavanomaista – pienenä iloisena esiinnostettavana asiana tosin punakaali – josta nyt en ole ihan varma, onko se kaalia vai salaattia, koska sen marinointi on tehnyt tehtävänsä – maku on todella miellyttävä. Jos joku paikan henkilöstöstä lukee tämän, kuulisin mielelläni miten se on valmistettu.

Kuten usein tämäntyyppisissä annoksissa/ravintoloissa, annoksen onnistumista mittaa itselleni se, kuinka pettynyt olen alla odottavaan riisiin – annoksesta kuitenkin aina noin puolet on riisiä – ja jos se on valmistettu huonosti, petyn automaattisesti koko annokseen.

Tähän en.

Alla odottava riisi on kypsyydeltään täydellistä ja kastike, joka riisiä on marinoinut annoksen valmistumisesta asti – on lähes täydellistä tarkoitukseensa. Tuoreen ja raikkaan salaatin, sekä erinomaisen lohen jälkeen on ilahduttavaa tukottaa nälkänsä maistuvalla riisillä – niin tylsältä kuin se näin saattaa kuulostaakin.

Poikkeuksia annoksissa kuitenkin on. Koska seuralaiseni oli jälleen kerran vegaani, maistoin myös hänen Bun Cha Nem (10e) -annostaan. Kevätrullat olivat yksiä parhaita maistamiani, mutta riisinuudelit todella mauttomia.

Kokonaisuudessa, Ônamin lounas tuntuu hintansa arvoiselta ja laadukkaalta vaihtoehdolta ydinkeskustan etnisten ravintoloiden kentällä. Palvelu on korutonta, mutta nopeaa – mutta mikä tärkeintä, ruoka oli maistuvaa. Sen ainoa ongelma on, että sitä olisi saanut olla enemmän ja selkeästi annosten valinnoissa on syytä olla tarkkana. Siitä huolimatta, kevyesti 4/5.

Backyard Pick

Backyard Pick

Helsingin Kampissa on jossakin välissä avannut uusi ravintola, aivan Arkadian Alkon välittömässä läheisyydessä. Paikka muistuttaa ensinäkemältä paikan luonteesta, muistaakseni paikassa on aina ollut jonkinlainen perheravintola – viimeksi muistan samalta kohdalta Chico’sin.

Paikan yleisilme ei ole siis muuttunut ja sisään kävellessä tuntuu atmosfäärin tähtäin keski-ikäisessä perheidyllissä, jota on maustettu pienellä palalla vuoden 2012 ravintolasisustusmessujen parasta valikoimaa.

Mikä vierailijalle ensimmäisenä tulee huomoitavaksi on innokas palvelu. Molemmilla kerroilla vastassa on hetkessä tarjoilja, joka hallitsee tilanteen vallan iloisin ilmein. Ensimmäisellä kerralla seurassani oli myös nirso kuusivuotias, jolle lounasajasta huolimatta keittiö teki kinkkupizzan – puoleen hintaan, mistä erityisen suuri plussa. Lounasajalla ennen klo 15 ei siis listalta saa tilattua erikseen haluamaansa, joka kannattaa ottaa huomioon.

Lounastarjonta itsessään on muuten melko tavanomainen noutopöytä, lämpimiä ruokia on valikoimissa neljä, joista selkeästi yksi vegaaninen vaihtoehto ja yksi pizza – muiden varmaankin rajoittuen liha-kala-kana -akselille. Lounaspöytänä arvioituna Backyard Pick edustaa tasaista keskiluokkaa – se suorittaa pestinsä tasaisella laadulla, mutta varsinaista hurraahuutoja ei pääse yhden lounaskäynnin perusteella huutelemaan. Tarjolla ollut paahtopaisti on mureaa, joskin hiukan mautonta, valkosipuliperunat toimivia ja kanalasagne hiukan keskitasoa parempaa. Jälkiruokapöydästä löytyvät donitsit voisi päivittää useammin, nyt ne jo yhden maissa ovat kovin kuivuneita. Lounastarjontaa vaivaa myös tietynlainen mielikuvituksettomuus, mikä toisaalta tuo myös asiakkaille turvallisuutta.

Ensimmäisellä käynnillä palvelu oli kuitenkin se joka pelasti tilanteen ja päätin käydä seuraavana päivän paikassa uudelleen, varsinkin kun listalta löytyy Fish’n Chips (20e). Saavuin klo 15 jälkeen lähes tyhjään ravintolaan, jälleen iloisen asiakaspalvelijan vastaanottamana ja tilasin heti ovella annoksen, jonka saapumisessa kesti yli puoli tuntia.

Vaikka annos ensinäkemältä vaikuttaa siansorkilta, on hienoa huomata kalaa olevan annoksessa reilusti. Samaa tosin ei tule sanottavaksi ranskalaisista joita löytyy pohjalta kourallinen. Annoksessa on myös niin tartarkastike kuin ketsuppikin kätevästi pikku kupeissa, sekä reilusti muussattua hernettä. Ensivaikutelma kallistuu reilusti positiivisen puolelle.

Haarukalla kokeiltaessa, mieli kuitenkin synkistyy. Kalan leivitys on todella kovaa ja haarukan kanssa joutuu todella tekemään töitä siitä selviämiseksi, työsarka aiheuttaa helposti syödessä myös sen, että kala itsessään muussautuu puuroksi. Makukaan ei sanomattoman paljoa hivele, jota lautaselle luovutettu sitruunaviipale antaa hiukan lisäbuustia, mutta ihmeitä sekään ei pysty tekemään. Ranskalaiset ovat kuitenkin toimivia, kuten myös tartarkastike. Tosin ranskalaisissa listan mukaan piti olla valkosipulivoita, mutta mitään sellaista ei ainakaan tullut havaittua.

Kahden kokemuksen perusteella on helppo sanoa Backyard Pickin olevan palvelultaan ilahduttavan positiivisesti toimiva ravintola, jossa toivottavasti ruoan saapumisen kesto pysyy normaalisti järkevissä rajoissa. Lounas toimii erittäin hyvänä vaihtoehtona alueen harvoihin muihin buffetlounaisiin, vaikkei riemunkiljahduksia aiheutakaan ja pizzat ovat yllättävänkin toimivia. Sitävastoin paikan Fish & Chips 20 euron hintaisena on järisyttävän ylihintainen, josta voisi helposti poistaa 1/3 annoksen kalasta, tehdä kahden jäljellejäävän oikein paistamisesta tavoitteen ja lisätä annokseen ranskalaisia. Ja tietysti pudottaa hintaa ainakin neljänneksen.  Nyt kuitenkin tuomio pudottaa paikan keskinkertaisuuteen, eli 3/5 on varsin sopiva arvosana.

Mr. Don

Mr. Don

Runeberginkadulla keskellä Töölöä on ravintola, jossa olen käynyt viimeisimmän kerran noin 10 vuotta sitten. En tiedä olisinko nytkään käynyt, ellei salitreenin jälkeen seurassani olisi ollut vegaania, jolle ruokapaikan valinnassa aasialaislähtöiset keittiöt ovat useinmiten turvallisia valintoja.

Netistä ennakkotiedustelu kertoi paikan tarjoilevan noutopöytälounasta aina kolmeen asti iltapäivällä ja näin tosiaan heti ovesta sisään käveltyämme tuli havaittua. Noutopöytä oli kärrätty oven eteen ja valikoimassa oli erinäisten salaattien lisäksi neljä lämmintä GN-pakillista ruokaa. Riisiä, Tikka Masalaa, kasviksia currykastikkeessa ja kebablihaa.

Ai niin ja olihan tarjolla myös pizzaa. Kinkku-meetwursti, ilmeisimmin. Tämä tosin istui nätisti lautasella noutopöydän reunalla keikkuen, kuin unohdettuna paikoilleen.

Vähän yllättäen, kasvisruoka ei ollut vegaanista, joten seuralainen joutui ottamaan listalta (15,80e) annoksensa. Selkeästi kalliimpi annos ei tuonut toivottua laatua pöytään, sillä tomaattikastikkeeseen oli lähinnä lisätty Finduksen (?) pakastevihanneksia. Sinällään ihan toimiva ratkaisu, mutta 15,80e oli annoksesta vähän liikaa.

Sitävastoin varsinainen kokemus lounaasta vaihtelee. Huoneenlämmössä ilmeisen pitkäänkin säilytetyn kumipizzan aiheuttamasta ripulitaudin pelosta selvittyäni taivastelin seuraavaksi tarjonnan yksinkertaisuutta. Riisi itsessään oli sitä mitä olettaa saattaa ja paljaan, vienosti kastikkeella sotketun kebablihan asettaminen tarjolle sellaisenaan antaa aihetta pohdiskelulle, ettei Mr. Don tiedä lainkaan, mihin suuntaan ravintolaa kannattaisi kehittää. Sen lisäksi kun kasviscurry kertoo vegaaniannoksen tavoin terveiset pakastealtaasta, oli ensikokemus lautasellisesta hieman pettymys. Tosin lounaspöydässä tarjoiltu Tikka Masala (normaalisti annoksena 15,80e) oli tulisuudessaan ihan välttävää, joskin muutamassa palassa oli havaittavissa pientä sitkeyttä, joka ei pitäisi kuulua asiaan.

Nyt jälkikäteen toivon ruoan olleen läpikypsää.

Sana salmonella käväisi juuri mielessäni.

Kokonaisuudessa Mr. Don ei juuri erotu edukseen. Ovesta käveltäessä paikka ei vakuuta oikein millään osa-alueella siten, että satunnainen kävelijä jäisi syömään muusta syystä kuin kohteliaisuudesta tai välttämättömästä pakosta – eikä tämä tilanne muutu tarkemmin ruokaan tutustuttaessa. Listan ruoat ovat täysin tavanomaisia ja lounastarjontaan tutustuttaessa reilusti laadultaan alle keskitason. Kun ottaa huomioon, että hintataso on laatuun suhteutettuna pökerryttävän kallis, ei Töölöön tämän jälkeen ole enää mitään asiaa.

Sports Academy

Sports Academy

Tämä sanapari saa monen penkkiurheilijan päästämään muutaman housuihinsa, sillä onhan kyse suhteellisen legendaarisesta sporttibaarista. Tosin tuo steissiä vastapäätä sijaitseva jättiläinen on ajat sitten jo kuopattu ja paikka löytyy tätä nykyä City-Centerin sisäpihalta, entisen Rosson tiloista johon se muutti 2017 vuokrasopimuksen päätyttyä.

En valehtele, lounasseurani vaatiessa minua etsimään City-Centeristä ruokapaikan, en ihan ensimmäisenä toivonut Sporttia, mutta koska paikan ruokien tsekkauksesta on jo hetki aikaa – ajattelin ottavani luodin vatsaan – ihan teidän vuoksenne.

Saavuin paikalle kolmea minuuttia ennen lounasajan loppumista ja ystävällisen lapun ohjatessa portaita nousevan entiteettini tilaamaan lounasta baaritiskiltä, kohtasin täysin aution näyn. Ketään ei ollut missään – neljään minuuttiin, jolloin ystävällinen ja vahvasti lisämyyntiä tekevä tarjoilija otti tilaukseni vastaan. Lounaslistalla kun mentiin, löytyi listalta kana-halloumiburger, suhteellisen kohtuulliseen 12 euron hintaan. Lisämaksusta olisi irronnut bataattiranskalaiset, sekä myös isompi juoma – nyt tyydyin sinänsä kohtuulliseen 1 euron hintaiseen virvoitusjuomaan (0,33L). Maltillisesta hinnoittelusta plussaa.

Burger saapui melko nopeasti, noin 10 minuutissa. Samaa ei voi tosin sanoa lounasseurastani, joka kolme minuuttia myöhemmin tilanneena sai oman ruokansa 25 minuuttia myöhemmin. Toki ihanteellisessa maailmassa olisimme tilanneet samaan aikaan ja ruokkineet itsemme yhtäaikaa, mutta 25 minuuttia kielii lähinnä siitä, että keittiössä jokin on vialla.

Ensimmäinen asia joka hiukan rikkoi omaa antipatiaani S-ryhmän ravintoloita kohtaan on se, että nykyään paikassa ei turvauduta halpaan salaattipöytään, vaan alkuruoaksi lounaan yhteydessä saa tilattua pöytään tarjoillun salaatin tai keiton. Itse päädyin salaattiin, joka laadultaan oli himpun tavanomaista salaattipöytää korkeammalla, mutta aina tuntuu paremmalta kun sen saa pöytään tarjoiltuna. Myös siitä plussaa.

Annos itse vaikuttaa hiukan vajaalta kattaukselta, jossa ranskalaisia saisi olla himpun enemmän. Niiden laatu on tyypillistä S-ryhmää, ei tajunnanräjäyttävää, mutta ihan ok – jossa suolan määrässä ei olla ainakaan pihistelty. Kansanterveys kiittää, vaikkei tällaiset lounaat muutenkaan sitä juurikaan edistä. Jos asia on sinulle muuten tärkeä, listalta löytyy myös salaattia.

Varsinainen yllätys on kuitenkin burger, joka osoittautuu (matalia) odotuksia paremmaksi. Pelkästään ydinsodankin kestävän sokerisämpylän vaihtaminen laadukkaampaan palvelee tässäkin tarkoitustaan ja hiukan vajavaiselta tuntuva fillinki saa hyvästä sämpylästä kaipaamansa tuen pettymystä vastaan. Täytteet muuten vaikuttavat toimivan yhteen, mitä nyt listalla mainostettu savuchilimajoneesi ei ihan odotusten kaltaisesti sisällä chiliä kuin savuakaan. En tiedä myöskään, miksi tällaisissa burgereissa tarjoillaan välissä tuoretta tomaattia – sen voisi jättää pois. Mielellään kaikista burgereista, kiitos.

En ihan heti olisi kuvitellut sanovani näin, mutta yllätyin. Odotustasoni oli selkeästi huomattavasti matalemmalla ja Sports Academyn burger pääsi yllättämään suhteellisen positiivisesti.

On 12 euroa toki lounaistakin Helsingin suhteellisen edullisessa lounasskenessä tästä annoksesta ihan normaalia tasoa oleva hinta, mutta jälleen kerran – kun tätä vertaa parhaimpiin hampurilaispaikkoihin, ei tämä pääse niitä lähellekään. Silti ihan ok suoritus, jonka syötyäni en tuntenut itseäni millään tavoin petkutetuksi – vaan päinvastoin kylläiseksi hymy huulilla. En silti rientäisi paikkaan uudestaan, ainakaan heti – sillä palvelussa on vielä parannettavaa. Arvosanaksi ihan tyylikkäästi keskiverto 3/5.