Falafel Box

Falafel Box

Maanantai-iltapäivän tilanne vaati välitöntä korjausta, kun koronakaranteenipesän elintarvikevarastot hupenivat hupenemistaan. Huomiselle ajoitettu ruokakuljetus oli vielä yli vuorokauden päässä, joten nälkää päätettiin kurittaa Pasilassa sijaitsevan Falafel Boxin avulla.

Myönnän, olen paikasta kuullut mainittavan ja ilmeisesti ainakin kaupungin vegaanipiireissä se on saanut jonkinmoista mainetta. Olisi varmasti tämän johdosta pitänyt kokeilla itse falafeleja, mutta kiireessä päädyin listalta siihen, mikä on turvallista. Ostoskoriin napsahti siis Chicken Shwarma Plate Lue lisää...

Capo 33

Capo 33

Pari vuotta sitten kirjoitin Kallion ytimeen saapuneesta Hum Hum -ravintolasta, joka keskittyi egyptiläiseen katuruokaan. Muutamia kuukausia sitten kuulin Capo 33:sta, joka on avannut Alppilan Viipurinkadulle. Paikan ruokalista vaikutti myös tutulta, joten testi oli jossakin välissä tehtävä.

Nyt koronakevään aikana testaus tuli ajankohtaiseksi Woltin kautta ja ruoka saapui paikanpäälle kerrankin lämpimänä. Tilasin Big Guy Fattah’in (10e), jonka mukana saapui myös neljä lisuketta. Tzatziki, hummus, baba ganoush ja ”oriental salad”.

Tuntuu hiukan hölmöltä kirjoittaa Lue lisää...

The Souk

The Souk

Tämä tarina alkaa samalla tavalla kuin monet muutkin vastaavat: ”Olin eräänä päivänä etsimässä lounaspaikkaa…”.

Googlesta selailun sijaan, tällä kertaa kuitenkin olin laittanut edellisellä kerralla Kampissa vieraillessani merkille, että yläkerran paraatipaikalle oli avannut uusi, mielenkiintoisen nimen omaava ravintola – The Souk. Nimihän tarkoittaa arabiaksi kauppapaikkaa, toria, basaaria – mikä on aina lähellä omaa sydäntäni, mutta samalla se antaa lupauksen välimerellisistä mauista.

En muista, mikä paikka ennen Soukia samassa liiketilassa Lue lisää...

Frantoio

Frantoio

Kotikaupunginosassani Kalliossa on jonkin aikaa pitänyt majaansa Frantoio-niminen pikku kuppila, jonka falafelit ovat herättäneet huomiota jopa Helsingin Sanomissa asti. Toissapäivänä huomasin Woltissa paikan ensimmäistä kertaa ja kun työpäiväksi olin sitoutunut tehokkaasti istumaan kotona – ei tilauspäätöksen tekeminen ollut vaikeaa.

Tapani mukaan, otin kaksi annosta. Shawarma-pitaleivän (7,90e) ja falafel platen (10,90e). Ensimmäinen näistä oli odotetun kaltainen, standarimallinen pitaleipä salaattipainotteisella Lue lisää...

St. George -hotellin Andrea

St. George -hotellin Andrea

Yhdeksän aikaan torstai-iltana ryhmässä koettu pieni hiukomisen tunne saattoi seurueemme Lönnrotinkadulla sijaitsevan St. George -hotellin alakertaan majoittuneen Andrea-ravintolaan. Paikka itsessään on käynyt muutamaan kertaan satunnaisissa keskusteluissa puheenaiheena, mutta varsinaista mielikuvaa en niiden perusteella ole päässyt synnyttämään – paitsi että keittiö perustuu välimerelliseen meze-ajattelutapaan.

Paikka itsessään antaa ovesta sisään kulkijalle melko rennon ensivaikutelman, mutta samalla kertoo, että nyt odotettaisiin vähän fiinimpää asennetta myös asiakkaalta. Tarjoilijoiden kiire näkyy päälle ja nopeaan kysymykseen WC:n sijainnista saa helposti mulkaisun ja ”hetki vain” -kommentin, kun samalla vaivalla voisi lausua ”tuosta seuraavasta vasemmalle ja oikealle”. Vesiklosettiaiheesta vielä sekin, että ovissa ei ole mitään mainintaa mikä on WC, joten hiukan väsyneenä ja palveluasenteen pienestä munillepotkaisusta vitutti arvailla, mihin siivouskaappiin kävisi kusensa lurauttamassa.

Suurin osa ruokalistan annoksista on tarkoitettu jaettavaksi, pääruokia lukuunottamatta. Valitsemme mezelistalta kolme annosta, kaksi ”pide”-leipää ja jokaiselle oman pääruoan. Kolmelta ihmiseltä 15 euron alkudrinkkeineen hinnaksi tuli n. 60e / hlö.

Ensinnä kuitenkin valitsemamme mezet. Vihreistä linsseistä tehty hummus oli sitä, mitä hummus nyt usein on – ”ihan hyvää” kuvastaa sitä kenties parhaiten, joka kertoo sen toimittavan asiansa erittäin hyvin, ellei loistavastikin, mutta samalla se ei säväytä oikein millään mittarilla. Sitävastoin listalta löytyvä muhammara on kerrassaan erinomaista. Makeahko pähkinä-chilitahna on yksi parhaista makuelämyksistä vähään aikaan omassa yksinkertaisuudessaan, mutta annoksessa tarjottu voikeksimäisen rapea leipä ei juuri toimita muuta virkaa kuin kuljettimen roolin tahnan siirtämiseksi ruokatorveen. Mikä tahansa annos tai lisuke, joka herättää heti ”saisikohan tätä purkissa kotiin” -ajatuksen, luultavasti myös ansaitsisi olla joka kodin vakiotarvikkeena. Kolmas mezeannos oli mücver, eli uppopaistettuja kesäkurpitsafrittejä jugurttipohjaisen dipin kanssa. Jälleen kerran simppeli ruoka ok toteutuksella, jonka suurin saavutus tosin itselleni on se, että kerrankin kesäkurpitsasta on tehty jotain maistuvaa.

Jos jäi epäselväksi, en ole kesäkurpitsan suurin ystävä.

Listalta löytyvät pidet ovat taas pohjimmiltaan superohuita, pieniä pizzoja. Muoto tuo mieleen skifferin liuskat, mutta pohja on ohuempi, rapeampi ja yleisesti koko pienempi. Hintataso tosin on yksittäisellä pidellä selkeästi korkeampi (13e), joka tosin saattaa samankaltaisuudellaan herättää närää. Kanttarellia, saksanpähkinää, punasipulia ja juustoa sisältävä lätty oli kuitenkin varsin maistuva ilmennys. Turkkilaistyyppinen lahmacun taasen oli huomattavasti simppelimpi, jauhelihapizzamainen annos – kaikenkaikkiaan erittäin maistuvia molemmat, mutta täysin eri tavalla.

Ehdottomasti suurin pettymys listalta löytyi kuitenkin päivän kala -annoksesta, joka oli turskaa. Pidän itse kovasti turskasta raaka-aineena, mutta tomaattipohjalla ja lähes maustamattomana maku oli suhteellisen vaisu ja kun parilasta oli tarttunut annokseen lähinnä hiilen makua, oli pieni hyljeksimisreaktio valmis.

Pohjimmiltaan Andrea oli kokonaisuutena pieni pettymys. Palvelusta paistoi varsinkin aluksi läpi kiire, eikä vastaanotto ollut erityisen lämmin. Tämä kun yhdistetään muutama pettymys ruokalistalta, jää loppuarvosanaksi vain 3/5. Hintatasoon verrattuna tämä on selkeä pettymys. Välimerellisestä keittiöstä on moneksi, mutta tähän hintatasoon se vaatisi täydellistä onnistumista, mitä Andrea ei kauttaaltaan tee.