Box Tuohi Lunch & Burgers

Box Tuohi Lunch & Burgers

Jokin aika sitten kuulin Helsingin Hakaniemeen rantautuneesta Sipoolaisesta Boxista, joka on suhteellisen tunnettu pääkaupunkimme burgerskenessä. Paikka on kesäisen sunnuntaiajelun etappi ollut monelle vanhan porvoontien maisemissa, mutta myönnän – en tiedä millä kommervenkeillä se on päätynyt osaksi (?) helsinkiläisen toimistotalon lounasravintolaa.

Jokatapauksessa, paikka löytyy ns. Metallitalosta aivan Hakaniemen torin laidalta. Testihetkellä paikkaa ympäröi rakennustelineet ja poikkeusjärjestelyt, joten se ei ollut aivan helpoin löydettävä. Kaksikerroksinen kulmahuoneisto on kuitenkin loistavalla paikalla, kunhan alue valmistuu joskus. read more

[vifblike btntype="html5"]

Poompui B’Staurant

Poompui B’Staurant

Helsingin Hämeentiellä sijaitseva Poompui on helposti hukkunut kaupungin aasialaisten tusinaravintoloiden sekaan, mutta kun kyseessä on yksi kiinnostavimmista thairuoan ravintoloista, on koronakaranteenin lounasvaihtoehto selvillä. Ravintolalla ei valitettavasti ole omaa kuljetuspalvelua, mutta Foodoran sivuilta löytyi – vieläpä tänään -25% hintalapulla.

Lyhennetystä listasta löytyy Larb (norm. 16,50€), joka totuttuun tapaan tarjoilee thaimaalaisen salaatin. Sanaa ”salaatti” tässä vaiheessa on syytä tietää käytettävän varsin vapaasti, sillä annos vilauttelee vihreää varsin vähän, kaalia ja kurkkua nyt kuitenkin. read more

[vifblike btntype="html5"]

Bali Brunch

Bali Brunch

Jonkinlaista kulttisuosiota omaava putka Vaasankadulla on ollut kartallani jo vuosikausia, mutta jostain syystä olen vältellyt paikassa käyntiä viimeiseen asti. Kunnes tänään koitti päivä, jolloin olin Vaasankadulla – ja halusin kokeilla jotain uutta.

Ja käsittääkseni olen joskus kokeillut kaikkia muita kadun ruokaravintoloita.

Sisäänkävellessä paikka henkii hipsteriuskottavuutta. Mikään näkökentässä olevista rakenteista ei tunnu olevan ihan parhaassa terässään ja paikan sisustus on kuin sokeiden ADHD-kerholle olisi annettu työkalut ja koko yö aikaa. Tavallaan persoonallista, mutta ei välttämättä omaan makuuni. Haluaisin pystyä useimminkin viihtymään ravintolassa pidempään kuin mitä annoksen syöminen kestää.

Kaikenlisäksi, oven avattua ravintolan subtrooppinen ilmasto lyö naamalle kuin innokkaan lehmän kieli. Kestää hetken saada silmälaseille iskeytynyt kosteus pois ja sitä odotellessa erotan ruokalistan virkaa hoitavalta taululta sanan chicken. Tilaan sen, ilmeisesti listalla oli niitä vain yksi, sillä muuten tyhjässä ravintolassa 10 minuuttia myöhemmin saan kulhollisen vähän kaikkea. Annos on huvittavasti Chicken Plate (11e).

Myönnän, koskaan paikassa käymättä minulla on jostain syystä ollut neutraali vihasuhde sen hypen luomaan mielikuvaan, mikä paikasta on muodostunut. Se ei juurikaan parantunut sisään kävellessäni ja huomatessani iloista palvelua saavan vain englanniksi, mutta se otti ihan pienen askeleen kohti parempaa nähdessäni annoksen. Annos ei juuri olemuksellaan koreile, mutta siinä erottuvat ainekset on suurpiirteisesti jaettu riisin päälle omiin sektoreihinsa. Yleisemmin koko paketin voisi kuvailla omaleimaiseksi kaalisalaatiksi riisillä ja jugurttikastikkeella. Ai niin – ja sillä kanalla. Sitä kun on annoksessa melko vähän.

Myönnän, lautasen saatuani vitutti (siihen tosin vaikutti muutenkin alakuloinen päivä). Tuntui, kuin olisin maksanut siitä liikaa ja ensivaikutelma annoksesta ei ihan täsmännyt. Ensimmäiset ronkkimiseni tuntuivat vaan vahvistavan tunnetta.

…kunnes pääsin vähän syvemmälle. En aivan odottanut näin yksinkertaiselta annokselta tällaista. Maussa on toisaalla todella pirtsakkaa kirpeyttä, raikasta tuoreutta ja makeaa mehevyyttä. Vaikka viime aikoina olen syönyt paljon bowl-henkisiä annoksia, en ihan muista päätyneeni samanlaiseen fiilikseen kuin Bali Brunchissa. Tässä on jotain mitä en ole syönyt koskaan aiemmin – ja minähän pidän siitä! Ja yllätin sillä itsenikin!

Kummasti alkoi mieli parantua – eikä se loppunut siihen, kun huomasin ostaneeni täysin ylihintaisen hipsterilimun ruoan kaveriksi. Tunne annoksen kalleudesta oli johtunut sen vaikutuksesta laskun loppusummaan.

En silti sano, että pitäisin Bali Brunchista kokonaisuutena – vielä. Annos oli tästä huolimatta erinomainen. Kanan kanssa se ei pääse ihan täysiin oikeuksiinsa, siitä huolimatta ehdottomasti 4/5 arvoinen.

[vifblike btntype="html5"]

WINO

WINO

Muutama vuosi sitten Kalliossa kohistiin siitä, että keskikaljakuppiloistaan tuttu Fleminginkatu saisi vihdoin oman viinibaarinsa, WINOn. Paikka ei osunut alunperin omaan magneettiini, mutta viime vuonna vietetyn railakkaan illan päätteeksi paikka ansaitsi jonkinmoisen statuksen omassa rekisterissäni.

Muutama päivä sitten Wino osui tielleni toiseenkin kertaan ja tällä kertaa pelkkien viinien lisäksi luvassa oli myös tarve kokeilla muutamia paikan tarjoamista annoksista.

Ensimmäisenä sain pöytään kampelaa, varhaisperunaa ja pinaattia (12e) joka asetti maistelulle tason. Kampela on yksi parhaista ruokakaloista näillä leveysasteilla ja mausta löytyi pehmeyttä ihan uudella tavalla. Annoksen koko ei todellakaan raksamiehiä kylläiseksi saata, mutta koko idea pohjautuukin yksittäisen lasin ja maisteluannoksen kokoisen ruoka-annoksen yhdistelyyn, jossa kannattaa ehdottomasti seurata henkilökunnan suosituksia – ellei itse koe tietävänsä paremmin.

Minä en tiennyt.

Jokatapauksessa, kampela oli erinomaisesti kypsennetty, eikä annoksessa mitään valittamista ole – paitsi tietysti koko ja hinta, mutta ne vain haittaavat nälkäisiä ja köyhiä.

Toisena annoksena tiskille saapui kukkakaaliraviolit (12e) josta näkyi rakkaus annoksen raaka-aineisiin. Raviolit on todennäköisesti tehty paikanpäällä alusta lähtien itse ja koko annos on kerrassaan sanoinkuvaamattoman maistuva ja maussa on häivähdys hedelmäisyyttä. Yhdistettynä erinomaiseen viiniin, nousevaan hiprakkaan ja uskomattoman hyvään, suolaiseen ja rasvaiseen leipään, annos on täysin 5/5.

Myös juustopuolelta löytyy kokemuksia, joista ehdottomaksi suosikikseni nousi Bleu de Auvergne -homejuusto. Itse löysin mausta morbierin tuhkaista karvautta, mutta aivan uudenlaisen spektrin eri makuja joita en homejuustoista usko koskaan löytäväni. Myös tässä tärkeimmäksi katalyytiksi osoittautui viini, joka lopulta räjäytti pankin.

Kuten ehkä kirjoituksestani huomaatte, varsinaisia makuja on todella vaikea avata. Kun normaalisti puhun joidenkin annosten kypsyysasteista tai valmistuksen teknisestä onnistumisesta, näissä ne olivat täysin kohdallaan. Missään ei tuntunut olevan mitään syytä kritiikkiin ja jos hakemalla hakee, niin kampela-annos tuntui raviolia hiukan tylsemmältä, jos sekään varsinainen syy mihinkään olisi.

Kokonaisuutena WINO vaan osoitti sen, miksi tietyt paikat ansaitsevat paikkansa ravintolakartalla. Se ei ole edullisin, se ei ole täyttävin, mutta se on paikka jonne kannattaa mennä metsästämään kokemuksia juuri sellaisena kuin henkilökunta ne on valmis teille tarjoilemaan.

Menkää selvin päin, kertokaa budjettinne, vähän makumieltymyksistänne ja luottakaa henkilökuntaan.

Tämän parempaa neuvoa en osaa antaa. 5/5.

[vifblike btntype="html5"]

Vihreä Holvi

Vihreä Holvi

Olen noteerannut Vihreä Holvi-ravintolan siitä lähtien kun siitä ensimmäiset huhut kiersivät puskaradiossa pari vuotta sitten. Enemmän bistromaiseen illanviettokokemukseen painottuva ravintola on ollut enemmän kuin tervetullut Kallioon jo pitkään, vaikkakaan se ei toki alueella olekaan ainoa.

Kävin ensimmäistä kertaa ravintolassa joskus pikaisella lounaalla, jolloin en vakuuttunut palvelun tasosta ja valitettavasti myös tällä kerralla sama ilmiö hiukan toistui. Palvelu on asiallista ja kohteliasta, mutta paikoin reagointia toivoisi hiukan nopeammin. Kun salissa on kolme muuta seuruetta, ruoka tosin tuli melko nopeasti, josta plussaa.

Valitsin listalta itselleni friteeratun viiriäisen, ihan siksi, koska en ole sellaista ennen maistanut. Sen lisukkeena tuleva papaijasalaatti on aika nähty, mutta ravintola hoiti sen niin hyvin kuin mitä siitä voi irti saada. Annoksen nam pla -kastike taas tuntui vähän – noh – turhan pliisulta, mutta korosti kyllä kokonaisuutta.

Viiriäinen on myös pieni lintu ja se näkyy tässä annoksessa. Jos haluaisin hakea vertausta kansanomaisesti, sanoisin tämän olleen neljän McNuggetin ateria lisukesalaatilla. Proteniinitankkaajat voivat siis olla pulassa annoksen kanssa, mutta itse maku toki ratkaisee.

Kokemukseni viiräisestä ovat tätä ennen olleet toki olemattomat. Yhden olen ampunut, mutta yhtään en ole syönyt, joten en katso olevani ihan siinä asemassa että voisin arvioida sen valmistustapaa parhaalla mahdollisella tavalla. Suhtautukaa siis seuraavaan varauksella.

Omasta mielestäni tämän kokemuksen perusteella viiriäinen on nimittäin melko turha ruokalintu. Friteeraus tekee tietysti ihan mistä tahansa pakastenugettimaisen kokemuksen, mutta kuten eräs toinen kalliolainen ravintola on jo osoittanut, mieluummin tekee vaikka ihan kanasta hyvin tehdyn ja maustetun friteeratun annoksen. Viiriäisen erot toki maistaa, mutta loppujenlopuksi se tuntuu vain kikkailulta, eikä annoksen 20 euron hinta tunnu lunastuvan annoksen antamalla kokemuksella.

Listalta ei juuri perusruokia löydy, joten linja on selkeästi suunnattu ihmisille jotka haluavat illalliseltaan jotain erikoisempia kokemuksia, kenties viinin kera. Burgereita ja pizzaa on siis pitkälti turha odottaa ja myös pelkän pääruoan voimin ei vatsa täyty. Illalliseen Vihreässä Holvissa on siis hyvä varata noin 60-100e / henkilö, josta saattaa jäädä vähän taskurahaa, jos viininmaistelun kanssa ei ala ihan lotraamaan.

Annokselle en aio antaa mitään 1-5 arvosanaa, sillä omasta kokemattomuudestani johtuen se ei varsinaisesti kerro keittiön onnistumisesta annoksen suhteen. Silti Vihreä Holvi ansaitsee kokeilun, sillä palvelu (silloin kun sitä saa) on ystävällistä ja osaavaa, maut ovat omanlaisiaan, mutta omasta mielestäni hinta ja kokemuksen laatu nyt eivät vain kohtaa. Kertokaa itse millaisia kokemuksia teillä paikasta on?

[vifblike btntype="html5"]

Bar Broncon pizzat

Bar Broncon pizzat

Bar Bronco on toiminut Kalliossa jo vuosia. Omaksi tutuksi se tuli aikanaan lähinnä halpana olutkapakkana, jossa kiireiltoina saattoi tapahtua mitä vaan.

Paikka on sen jälkeen freesannut ilmettään ja ottanut periaatteeksi ”gastropub”-hengen. Ainakin paperilla, sillä siitä huolimatta valikoima on aika juomapainotteinen. Olutvalikoima tuntuu olevan hyvä, mutta listalta löytyy etanapannun lisäksi vain ja ainoastaan pizzaa.

Asetelmat ovat kuitenkin kunnianhimoiset, sillä ystävällinen myyjä tiskin takana kertoi pizzan olevan erikseen todella hyvää ja kaikkien ainesten olevan tuoreita. Siksipä listalta valikoitui Hard Ticket To Hawaii -pizza (12e). Lisäpisteitä leffafiileille avautuvasta nimestä.

Pizza saapuu pöytään 20 minuutin kuluttua tilauksesta ja sisältää ruokalistan mukaan paahdettua possunkylkeä, ananasta, kevätsipulia, chiliä ja teriyaki-kastiketta. Possunkyljen toimivuudesta tässä kokoonpanossa toki voisi olla montaa eri mieltä, mutta ainekset ovat kieltämättä tuoreita. Ananas ei ole purkkitavaraa, sitä on reilusti ja myös muut ainekset ovat kohdallaan. Tärkein, eli pohja on lievä pettymys. Se on rapea, ohut, mutta maultaan jokseenkin mitäänsanomaton. Reunat ovat nousseet asianmukaisesti, mutta taikinan maussa on vähän hiiltyneisyyttä vaikka kypsyys onkin kohdallaan. Pohjan väljyys ei silti ole ongelma, sillä täytteet ajavat tällaisessa makuasiansa.

Varsinaista ongelmaa ei Bar Broncon pizzassa ole, mutta kokemus silti jätti vähän väljäksi. Tavallaan itseään gastropubiksi nimittävästä paikasta toivoisi vähän enemmän valikoimaa, sillä pizzalla erottautuminen on tänä päivänä todella vaikeaa. Silti jos ensisijaisesti on menossa vain oluelle, ei tällaisen viereen ottaminen ole missään tapauksessa mikään virheostos. Muistakaa vain tilatessanne varautua odottamaan ja kysykää henkilökunnalta arvioitua toimitusaikaa. Jos minulla kiireajan ulkopuolella kesti 20 minuuttia, voin uskoa vilkkaana iltana odotusajan venyvän jopa tuntiin. Kuka tietää?

[vifblike btntype="html5"]

Juttutuvan wieninleike

Juttutuvan wieninleike

Näin itsenäisyyspäivän jälkihumuihin valikoitui winkkaripaikaksi Juttutupa Hakaniemessä, joka on pitkään ollut yksi Kallion suosituimmista ravintoloista. Ravintola on ottanut sitten kesän listalleen myös wieninleikkeen (17,80e), joka oli luonnollisesti pakko käydä kokeilemassa.

Annoksen pöytään saapuminen kesti 10 minuuttia. Ensiäimistykseltä lautasella pistää silmään eniten kastike, joka lienee lajissaan ensimmäinen wieninleikkeessä. Leike on myös valmistettu possusta, joka leikkeessä näkyy helposti – sillä leivitys on todella ohut ja varsin epätasaisesti paistettu. Raaka-aine on hyvää, mutta leikkeen olisi voinut tarjoilla ohuempanakin. Anjovis – tai siis sellaisena tarjottu (mutta avoimesti ruokalistalla mainittu) sardelli ei syystä tai toisesta toimi tässä annoksessa lainkaan, kuten myöskään sitruuna. Leivitys on monilta osin epäonnistunut ja vaikka siinä sinänsä ei ole mitään pahanmakuista (maku itseasiassa on varsin hyvä) on leike varsin kaukana wieninleikkeestä. Paneroitu porsaanleike se toki on, jonka paneroinnissa olisi paljon toki korjattavaa, jonka voisi aloittaa nostamalla leike tarjoiltaessa pois perunamuussin päältä.

Perunamuussi on sitävastoin maultaan keskitasoa parempaa, joskin liian hienojakoiseksi rummutettua. Annoksen mukana tulevat kasvikset ihan ok ja ajavat asiansa. Itse kastike hämmentää, mutta koska leike on muutenkin varsin kaukana wieninleikkeestä, ei se tunnu niin antikonservatiiviselta kuin mitä voisi olla.

Omasta mielestäni tämä ei ole missään tapauksessa edes suomalaisittain tehty wieninleike vaan (kevyesti) paneroitu porsaanleike. Kokonaisuus ontuu pahasti ja ainoa vaihtoehto on tälle antaa 1/5. Ruoka-annoksena se on kuitenkin arvosanaansa parempi, vaikka silloinkin keskivertoa.

Yleisesti myös iso miinus virvoitusjuoman kovasta hinnasta (4,50e).

[vifblike btntype="html5"]

Cellan wieninleike

Cellan wieninleike

Helsingin Kalliossa sijaitsee yksi tämän kaupungin klassisimmista ruokaloista, nimittäin Ravintola Cella. Paikan maine on suhteellisen legendaarinen, pitkälti pohjautuen aikanaan paikassa vaikuttaneeseen kokkiin, joka itselleni toi aina mieleen Muppettien ruotsalaisen kokin. Hyvässä mielessä. Mies toi aina kyetessään ruoan itse asiakkaiden pöytään ja mitä ikinä mukanaan kantoikaan, vakiovitseihin kuului: ”Kenelle tuli tilliliha?”

Jokatapauksessa, en ole miehen poismenon jälkeen montaakaan kertaa Cellaan astunut, mutta olen mieltänyt sen edelleen konstailemattomana kalliolaispaikkana, jossa saa hyvää ruokaa suhteellisen edullisesti. Myös siksi suuntasin sinne tänään, kun kaipasin torstai-päivälleni lämmintä ateriaa.

Wieninleike kustantaa paikassa 17,90e, joka on suunnilleen linjassa paikan yleisen hintatason kanssa. Olin ilmeisesti päivän ensimmäinen (ja valtaosan vierailustani myös ainoa) asiakas, sillä saavuin paikalle varttitunnin ovien aukaisun jälkeen. Tilauksesta annokseen kesti hiukan yli 10 minuuttia ja annos saapui pöytään kuumana, kuten pitääkin.

Ensisilmäykseltä annoksessa iskee silmään valtava sitruunanpuolikas, joten happamuuspotentiaalista on Cellaa turha syyttää. Tästä riittää puristeltavaksi vaativammallekin ja vaikka tapa annostella sitruuna onkin huomattavasti parempi (ja anteliaampi) kuin valtaosalla viipaleen tarjoilevia ravintoloita, ei sopivankokoisella lohkolla ole voittajaa. Huomioitavaa on myös, että keittiö tarjoilee leikkeen klassisesti, eli ilman anjovista ja kaprista. Lisukkeena on myös juureksia, jotka tekevät erinomaisesti sen minkä juurekset lautasella ylipäätään tekevät.

Lisukkeista ei kuitenkaan paistinperunoita löydy, joka on valitettavaa, joten päädyin perunamuussiin. Erittäin fiksusti annos on rakennettu kuitenkin siten, että perunamuussi tarjoillaan lautaselle selkeästi leikkeen viereen eikä sen alle, jolloin leike pysyy kauttaaltaan oikeassa rakenteessaan. Muussi itse kuitenkin kaipaisi lisää voita, sillä sen maku on jokseenkin hailea, eikä siitä saa perinteisen muussin parasta vääntöä esiin. Se ei kuitenkaan ole missään tapauksessa huono, lähinnä hyvää keskiluokkaa. Rakenne on erinomainen ja persiljasilppu hyvä kasarihenkinen retrohäivähdys.

Leike itsessään on melko pieni, joka on lievä pettymys. Leivitys itsessään on tasainen – kuten myös paistopinnat, joskaan klassisesta kuohkeudesta ei voida puhua. Maussa on sopivasti suolaa ja rasvaa, jota vahvistaa reilu sitruunan happamuus.

Pohjimmiltaan annos on siis tasaisen laatuinen, hyvää keskiluokkaa oleva wieninleike, jossa on klassisia elementtejä ja hyvää menoa, mutta silti siitä jää vähän fiilis, että nyt ei aivan kaikkea tarvittavaa saanut. Kooltaan se jättää nälkäisemmän haluamaan lisää, joka ravintolaelämässä tottakai on hyvä jälkiruoan tarjoamisen osalta. Toisaalta se antaa myös varmuutta siitä, että keittiössä ymmärretään perusasioiden päälle ja vain pienissä makuasioissa on liikkumavaraa parempaan. Hyvästä hinta-laatusuhteesta on silti vaikea puhua, mutta hintansa arvoinen Cellan annos juuri ja juuri on. SIlti vahva 3/5.

[vifblike btntype="html5"]

Social Food Burgerjoint

Social Food Burgerjoint

Nälkäinen tutkimusmatkailija suuntasi eräänä päivänä kulkunsa kohti Helsingin Kalliota, tarkemmin sanottuna ravintolaa jonka FB-sivun nimi on harvinaisen pitkä anglismi, eli Social Food Street Burgerjointia.

Olin kuullut paikasta pitkälti pelkkää hyvää aina ruokaputkan alkuvuodesta tapahtuneen avaamisen jälkeen, mutta kuten muutkin hipsterkuplan lähellä olevat sosiaalisen median kukkaset, myöskään tämä ei houkutellut kokeilemaan ylisuurilla jonotusajoillaan ja muulla epämukavuudellaan. Sanokaa vain minua vanhaksi ja väsyneeksi, mutta haluan ruokani jonottamatta, ihan oikealla penkillä istuen. Ainakin useinmiten.

Ensivaikutelma paikasta on juuri sitä mitä kuvittelinkin. Ovesta sisään kävellessä asenne näkyy heti. Tiskin takana kaksi prätkäjengiläisen näköistä karpaasia vääntää ilmeenkään (ainakaan hymyn) värähtämättä pihviä valmiiksi, mutta asiakkaan huomiointi onnistuu tästä huolimatta. Tilaus sisään ja hetken päästä burgereita on valmiina. Tämä onnistuu ehkä viidessä minuutissa, sillä iltapäivällä olemme ainoat asiakkaat.

Listalta päädyn Bronxiin (9e), koska haluan kokeilla juustohampurilaista. Se kertoo burgerpaikoissa aina sen, minkä lihapullat kotiruokaloissa, wieninleike klassikkoravintoloissa tai margarita pizzapaikoissa. Jos se ei toimi, ei muussakaan ole toivoa.

Bursa saapuu paperitaskussa, jonka soisi olevan yleisempää. Kaltaisilleni burgerfundamentalisteille burgeri on burgeri vain jos sen pystyy syömään käsin. Muuten se on jauhelihaleipä lautasella.

Kokoa Bronxissa on kuitenkin riittämiiin, kuohkea briossi lisää burgerin korkeutta, eikä myöskään pihvissä olla kitsasteltu. Sekä briossin makeus että pihvin kypsyysaste ovat täydellisiä, kuten myös lisukkeet. Ehkä ainoa miinus tulee burgerin koosta, joka saisi olla hivenen (leveyssuunnassa) suurempi. Puhutaan kuitenkin pienestä nyanssista, joka korostaa ”mäkkärihinnoittelua” korkeampaa burgereiden kuninkuusluokan hinta-laatusuhteen arviointia.

Tästä on siis vaikea laittaa paremmaksi, jonka vuoksi 5/5 on ihan perusteltu arvosana. Toki voisin nillittää ikuisesti ties mistä pikkuasioista, mutta totuus on, että Social Food Street Burgerjointin Bronx on hyvin lähellä täydellistä juustohampurilaista, kuten myös Bites Vallilankin, minkä testasin jo aiemmin.

Vaikka nämä ovatkin hyvin lähellä toisiaan – siis myös maantieteellisesti, olisi mukava kuulla miksi Bitesin vastaava burger on Woltissa saatavilla ja Sossun ei? Asun suunnilleen näiden kahden välissä, joten tällä saattaa olla useinkin ratkaiseva merkitys siitä, mihin seuraavaksi suuntaan. [EDIT: myös Sossun burgerit ovat nykyään saatavilla Woltista.]

Kertokaa myös arvoisat lukijat kommenteissa myös omia mielipiteitänne. Mitkä ovat omat suosikkinne Helsingin burgerpaikoista?

Ensi kerralla sitten taas wieninleikettä. Lupaan. <3

[vifblike btntype="html5"]

Bar Loosister & Rock Burger

Bar Loosister & Rock Burger

Tänään Bites Vallilan suljettua aikaisin valikoitui ruokapaikaksi Bar Loosister.

Kyseinen baari on ollut muutamia vuosia sitten yksi suosikkipaikoistani, mutta sen jälkeen kun paikan hodaria muutettiin huomattavasti pienemmäksi ja heikkolaatuisemmaksi, on vierailutiheys vain harventunut.

Itse ruokalista on suhteellisen yksinkertainen. Samalla hinnalla löytyy X monta burgeria ja Y monta pizzaa, joiden lisäksi listalta löytyy pari pakollista salaattia ja erillinen snacks-lista, jossa myös paikan suhteellisen surullinen hot dog on. Loosister on kuitenkin lunastanut paikkansa alueen yhtenä parhaista darrapizzapaikoista, joten tämänkertainen lounasruoka valikoitui burgerlistalta. Sumsummarum, lautaselta löytyy nyt Loosisterin Rock Burger (14,50e).

Itse burger on maltillisen kokoinen, joustavat leuat omaaville jopa käsin syötävissä oleva. Briossimainen sämpylä on paistopinnoiltaan rapea ja maukas, mutta kärsii pohjaosan osalta samasta puuroutumisesta kuin suurin osa ravintolaburgereista.

Itse pihvi on hyvin tavanomainen. Sen rakenne on hyvä ja juuri sopivan pehmeä, mutta sitä on kypsennetty liiaksi ja sen maku on todella pliisu. Toki, kyse on vallan perusburgerista, mutta senkään rakentamisessa ei pitäisi nojata pelkkiin kastikkeisiin.

Rock Burgerin kastikkeet ovat listan mukaan chipotle- ja wasabimajoneesi. Ensimmäinen näistä on hyvä valinta ja maukas sellainen ja jälkimmäisestä ei hirvittävästi ole erottuvaa jälkeä yhtään missään.

Koko komeus on kruunattu myös pekonilla, josta lisäpisteet. Sitä on burgerissa riittävästi, mutta omaan makuuni sen olisi voinut paistaa rapeammaksikin. Jos osittain punertava pekoni ei ole sinun juttusi, niin suosittelen siis tilattaessa pyytämään keittiötä kiinnittämään huomiota asiaan. Mikään suuri ongelmahan tämä ei ole, sillä kyse ei ole raa’asta pekonista – vaan täysin makuasiasta. Jotkut vaan tykkää rapsakammasta.

Lisukkeista ranskalaiset ovat keskinkertaisia. Bonusta siitä, että ne ovat isoja ja valtaosa niistä on rapeita, mutta en tiedä onko lajike vai valmistustapa väärä, koska sisus on omaan makuuni liian jauhoinen.

Se, mistä harvemmin voi peistä taittaa on kuitenkin lisukkeista löytyvä Myrttisen kurkut-pajan pykäämä suolakurkun neljännes. Parasta ikinä ja ehdoton lisä mihin tahansa annokseen. Ne jotka ovat eri mieltä, minulla on teille viesti:

Te olette pahoja ihmisiä, joilla ei ole mitään makua. Hyi. Halvexun.

Ai niin, on annoksessa coleslawiakin. Mutta se nyt on samaa mitä coleslaw ylipäätään. Rosson raastepöytä uimassa majoneesissa. Ei mitään sanottavaa.

Bar Loosisterin Rock Burger on keskinkertaisten ravintolaburgereiden maailmassa ehdottomasti korkeimmassa neljänneksessä, mutta se ei silti aiheuta mitään enkelikuorojen halleluujia. Sen syötyä voi ankarinkin itsensäahtaja olla tyytyväinen valintaansa, mutta samalla siitä jää elämyksiä jahtaavaan sieluun tyhjä olo. Jos kuitenkin ainoa asia jota elämässäsi haluat täyttää on vatsalaukku, on Rock Burger oiva valinta sellaiseen. Burgereiden suhteen olen kuitenkin ankara BBQ-fundamentalisti ja siksi Rock Burger ansaitsee arvosanan 3/5.

[vifblike btntype="html5"]