Boka

Boka

Helsingin Kallioon laskeutui jokin aika sitten Boka-niminen balkanilaista ruokaa tarjoava pikkuravintola ja kuulin yhtäkkiä siitä suunnasta jos toisestakin. Tämä piti käydä testaamassa ja se tapahtui tänään.

Saavuin paikalle samana päivänä kuin HS oli kirjoittanut asiasta artikkelin ja paikalla oli lisäkseni vain neljä asiakasta. Varasin itselleni ja ruokaseuralleni pöydän ja odotellessani katselin muiden saapumista paikalle – jokainen tuntui olevan vähän hämmästynyt, että paikassa on tilaa.

Palvelu tähän mennessä oli erinomaista, tosin sitä sai vain englanniksi, joka aina vähän hiertää. En tiedä miksi, mutta jotenkin olisi kiva että asiakaspalvelussa osattaisiin edes perussanasto. read more

Herkku-Haarukka

Herkku-Haarukka

Helsingin Arabian kätkössä on ravintola, jossa on ollut tarkoitus pitkään käydä. En sen vankkumattoman kulinaristisen maineen vuoksi tai edes siksi, että se on ollut aikanaan Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen keulakuvan Pekka Myllykosken kantakapakka – vaan siksi, että se on yksi niitä harvoja ravintoloita, joiden wieninleikettä en ole vielä maistanut.

Paikka itse löytyy helposti, sillä se on Arabian valtaväylän Hämeentien puolivälissä rinteellä, kuin jalustalle nostettuna. Sisään kävellessä vahvistuu jo ruokalistan valikoiman antama kuva – tänne tullaan useinmiten juomaan ja siinä sivussa saatetaan haluta vähän ruokaakin. Valikoimaa on kuutisenkymmentä eri annosta, jotka ovat sitä tuttua, jokseenkin puuduttavan tuttua lähiöravintolatasoa. On intialaista, kanakoria, pizzaa ja hampparia. Siellä sivussa muutama klassisempi annos, joista yksi haluamani wieninleike (13,80e). read more

Daily Dose

Daily Dose

Kesä, korona ja vallitsevat asuinjärjestelyt ovat tehneet koko keväästä ja kesästä vallan vaikean sen suhteen, etten ole kovin usein viime aikoina vieraillut uusissa ravintoloissa. Päädyin sitten kysymään hyviä ehdotuksia Helsingin Ravintolat FB-ryhmässä ja useat tuntuivat pitävän lähistöllä Vallilassa sijaitsevan Daily Dose -ravintolasta annetusta vinkistä.

Koska kesäinen työpäiväni antaa sille mahdollisuuden, pakkasin laukkuni ja suuntasin kulkuni kohti Vallilaa. Muistelen samassa osoitteessa viihtyneen useammankin ravintolan, mutta harmittavan nopeasti poistuneen katukuvasta. Mitään suuria odotuksia ei siis ollut, vaikka toki selkeä kiinnostus ryhmän jäsenten osalta paikkaa kohtaan lupasi jotain erilaista.

Paikka näytti inhottavan täydeltä kaukaa katsottuna, mutta se oli harhaa. Jostain syystä kadulle ravintolan kohdalle joukkoontunut hipsterilauma hajaantui saavuttuani ja paljasti takaansa lähes tyhjän ravintolan. Toisaalta lounasaika oli mennyt jo (vähän yli yksi iltapäivällä) joten ehkä tietty autius oli ihan normaalia.

Astelin sisälle, suoraan tiskille ja ennenkuin ehdin tarkemmin tutustua listaan, vallan ystävällinen, murtaen suomea puhuva herrasmies toivotti minut tervetulleeksi ja kysyi, olenko paikalla ensi kertaa. Myönnettyäni asian, kerroin valikoivani kovasti kahden listalla olevan annoksen väliltä – pastaa vai lasagnea. Samainen herrasmies nauraen sanoi, että jos ensi kertaa on – kannattaa ilman muuta kokeilla lasagnea (12e).

Niinpä otin. Ja poikkeuksellisesti kivennäisvettä (2e). read more

Poompui B’Staurant

Poompui B’Staurant

Helsingin Hämeentiellä sijaitseva Poompui on helposti hukkunut kaupungin aasialaisten tusinaravintoloiden sekaan, mutta kun kyseessä on yksi kiinnostavimmista thairuoan ravintoloista, on koronakaranteenin lounasvaihtoehto selvillä. Ravintolalla ei valitettavasti ole omaa kuljetuspalvelua, mutta Foodoran sivuilta löytyi – vieläpä tänään -25% hintalapulla.

Lyhennetystä listasta löytyy Larb (norm. 16,50€), joka totuttuun tapaan tarjoilee thaimaalaisen salaatin. Sanaa ”salaatti” tässä vaiheessa on syytä tietää käytettävän varsin vapaasti, sillä annos vilauttelee vihreää varsin vähän, kaalia ja kurkkua nyt kuitenkin. read more

Platito

Platito

Kuulin ensimmäisen kerran puhuttavan Platitosta kun keskustelimme tuttavani kanssa filippiiniläisestä ruoasta. Kummankin käsitys sikäläisestä ruoasta oli jokseenkin sekava – sekoitus usean eri ruokakulttuurin parhaista (tai huonoimmista) antimista. Eräänä päivänä satuin liikkumaan naapurustossa ja katuvarsimainoksen nähtyäni, päätin kävellä sisään.

Sisällä minua odotti pikkuruinen baari, muutama asiakas ja tiskin takana häärivä kaksikko. Varsinaista tiskiä ei edes ollut, pari sekuntia paikalla seisoskeltuani toinen herroista kehoitti siirtymään pöytään – ”meillä on täällä pöytiintarjoilu”, oli toteamus joka aina lämmittää sydäntäni ja jonka vuoksi olen valmis maksamaan pari euroa annoksestani enemmän.

Nurkkapöytään asettauduttuani oli mahdollisuus silmäillä paikkaa tarkemmin. Platito henkii heti rakkautta lajiin – ympärillä on viinilaatikoita ja -pulloja, sisustus on persoonallinen ja tyylikäs, sekä yleisilme siisti. Tosin paikan koko on pikkuruinen, hyvinkin intiimi, jossa koen enemmän olevani baarissa kuin ravintolassa. Se ei tietenkään ole ihme, sillä Platito itsekin määrittelee itsensä bistroksi. Juomalista on laajempi kuin ruokalista – mutta koska haluan kokeilla paikan tasoa, valitsen listalta Filipinas-tapasplatterin (15,90e).

Annos saapuu melko nopeasti ja on suurempi kuin odotin. Banaaninlehden päällä tarjoiltavat tapakset eivät kuuluneet herättyäni päivän suunniteltuihin ruokiin, mutta sellaisen eteeni sain. Enkä ole asiasta kovinkaan pahoillani. Annoksessa on kaikenlaista, joista ensimmäisenä kiinnittää huomioni leivän päälle rakennettu BBQ-possuvarras. Pieni varrastikku on yhtä helvettiä irrottaa pienistä lihanpaloista, joten päädyn nakertamaan sitä suoraan tikusta kuten kai oikea tapa onkin. Käytännöllisin se ainakin on. Myös maku hämmentää, sillä tässä suolaisenmakeassa pikku lihatikkarissa makua todellakin on. Harmi, että siinä on niin vähän syötävää.

Toisessa kulmassa lepää salsan päällä Longaniza-makkara ja annoksen keskiosissa on sisigiä, eli eräänlaista yleispätevää hakkelusta, jossa possua ja punasipulia. Molemmat toimivat mainiosti ja vaikka sisig ei yllä ihan bbq-possun tasolle, on se ideana erinomainen. Kulman filippiiniläinen ceviche (kinilaw camarones) on taas omaan makuuni hiukan jopa tylsä, mutta se sanoo enemmän omasta maustani (ja siitä etten juuri välitä katkaravuista) kuin siitä, että kyseessä olisi jotenkin epäonnistunut osa annosta. Sitävastoin kalapullat ovat annoksen selkeästi heikoin osa ja keittiöstä varmistettiinkin niiden olevan pakasteita. En hetkeen ole syönyt näin kumimaista ruokaa, joskin on sanottava että maussa on siitä huolimatta erittäin kalainen maku – pullien kokonaisuus on kuitenkin lähes luotaantyöntävä, mutta chilietikassa uittaminen auttaa kovasti.

Yleisesti ottaen, Platiton tapaslautanen on varsin hyvä ratkaisu. Se ei ole aivan työmiesnälän mittakaavaan sopiva täyttöannos, mutta vallan mainio jos haluaa käydä ottamassa lasillisen ja nälän tunne haittaa. Palvelu on erinomaista ja myös atmosfääri on yleisesti ottaen erinomainen. Tästä paikasta on helppo pitää.

Väinö Kallion lounasbuffet

Väinö Kallion lounasbuffet

Kallioon on wanhaan Elannon pääkonttoriin avannut ravintola Väinö Kallio. Jos olen käsittänyt oikein, paikka on avoinna tällä hetkellä vielä vain aamiaisella, lounasaikaan ja viikonlopun brunsseilla, jonka toisaalta ymmärtää – paikalle saapuminen kun on vielä varsin työmaahenkistä, etuovella tervehtii väärinparkkeerattu eestiläisen alihankkijan pakettiauto, rakennustelineitä ja -rekvisiittaa näkyy aina siellätäällä. Kolmannessa kerroksessa sijaitseva ravintolasali sitävastoin näyttää varsin valmiilta.

Lounas pohjautuu buffaratkaisuun ja maksaa 10 euroa. Keskiviikkona tarjolla oli lämpimänä ruokana tuorepesto-oliivilohta ja hiukan epämääräisen näköistä munakoiso-kesäkurpitsaa. Näiden lisäksi pöydästä löytyi myös kymmenisen kylmää vaihtoehtoa, mm. viininlehtikääryleitä.

Lautaselle jokaisella on mahdollisuus latoa mitä tahansa, mutta noin yleisesti paikan ruoasta sanottuna se tuntuu vähän pliisulta. Se ei selkeästikään tavoittele mitään erikoisuuspalkintoja ja tuorepesto-oliivilohi hivelee makuhermoja suunnilleen samaan tapaan kuin kaikki keskihintaiset lounasbuffasta kaivetut lohet. Mikään muukaan pöydästä löytyvä ei tuntunut mitenkään heikosti toteutetulta, mutta yksikään ei myöskään noussut briljanteeraamaan.

Vaikka varsinaista suositusta on hiukan vaikea antaa (paitsi jos otetaan mukaan arkkitehtuurin ihailumahdollisuudet), ei Väinö Kallion lounas ole missään tapauksessa mikään hutilyöntikään, vaan paikka josta rahalle saa ihan vastinetta tyytyväisen ja täyden vatsan muodossa. 3/5.

Bar Broncon pizzat

Bar Broncon pizzat

Bar Bronco on toiminut Kalliossa jo vuosia. Omaksi tutuksi se tuli aikanaan lähinnä halpana olutkapakkana, jossa kiireiltoina saattoi tapahtua mitä vaan.

Paikka on sen jälkeen freesannut ilmettään ja ottanut periaatteeksi ”gastropub”-hengen. Ainakin paperilla, sillä siitä huolimatta valikoima on aika juomapainotteinen. Olutvalikoima tuntuu olevan hyvä, mutta listalta löytyy etanapannun lisäksi vain ja ainoastaan pizzaa.

Asetelmat ovat kuitenkin kunnianhimoiset, sillä ystävällinen myyjä tiskin takana kertoi pizzan olevan erikseen todella hyvää ja kaikkien ainesten olevan tuoreita. Siksipä listalta valikoitui Hard Ticket To Hawaii -pizza (12e). Lisäpisteitä leffafiileille avautuvasta nimestä.

Pizza saapuu pöytään 20 minuutin kuluttua tilauksesta ja sisältää ruokalistan mukaan paahdettua possunkylkeä, ananasta, kevätsipulia, chiliä ja teriyaki-kastiketta. Possunkyljen toimivuudesta tässä kokoonpanossa toki voisi olla montaa eri mieltä, mutta ainekset ovat kieltämättä tuoreita. Ananas ei ole purkkitavaraa, sitä on reilusti ja myös muut ainekset ovat kohdallaan. Tärkein, eli pohja on lievä pettymys. Se on rapea, ohut, mutta maultaan jokseenkin mitäänsanomaton. Reunat ovat nousseet asianmukaisesti, mutta taikinan maussa on vähän hiiltyneisyyttä vaikka kypsyys onkin kohdallaan. Pohjan väljyys ei silti ole ongelma, sillä täytteet ajavat tällaisessa makuasiansa.

Varsinaista ongelmaa ei Bar Broncon pizzassa ole, mutta kokemus silti jätti vähän väljäksi. Tavallaan itseään gastropubiksi nimittävästä paikasta toivoisi vähän enemmän valikoimaa, sillä pizzalla erottautuminen on tänä päivänä todella vaikeaa. Silti jos ensisijaisesti on menossa vain oluelle, ei tällaisen viereen ottaminen ole missään tapauksessa mikään virheostos. Muistakaa vain tilatessanne varautua odottamaan ja kysykää henkilökunnalta arvioitua toimitusaikaa. Jos minulla kiireajan ulkopuolella kesti 20 minuuttia, voin uskoa vilkkaana iltana odotusajan venyvän jopa tuntiin. Kuka tietää?

Metro Fast Food

Metro Fast Food

Tänään jouluostosten lomassa päädyin paitsi jalkakäytävällä fillaristin yliajamaksi, myös myöhäiselle lounaalle Metro Fast Food ( Metro Kebab) -paikkaan. Jostain syystä FB:ssä ravintolalla on melkoinen nimihirviö, mutta ilmeisesti muutenkin paikka on sosiaalisessa mediassa suhteellisen epäaktiivinen.

Itse olen käynyt paikassa jo ammoisen Metro Kebabin aikoihin, alkaen joskus vuodesta 2011-2012. Taannoin paikka sai ilmeisesti uuden omistajan tai ainakin melkoisen kasvojenkohotuksen, sillä erinomaisesta kebabpaikasta tuli vieläkin laajempia vaihtoehtoja sisältävä, itäisen välimeren pohjukan, eli täsmennettynä libanonilaisen keittiön paikka. Laajemmassa mittakaavassahan koko Libanon, Syyria, Jordania ja Israel muodostavat ruokakulttuurisesti yhteisen alueen (google: ”levantti”), myönnettiin sitä jossakin tai ei.

Wieninleikettä paikka ei tarjonnut, mutta ensimmäistä kertaa tuli kokeiltua meze-lautasta yhdelle. Lautanen on valtava annoksen kokoon suhteutettuna ja juuri siksi tuntuu välillä tosi omituiselta nähdä tämän hintaluokan paikassa tällaista panostamista myös ruoan esillepanoon. Lautasannokset ovat sanalla sanoen ihan helvetin nättejä, vedit sitten vaikka vain pitaleipä-shawarman (7,50e).

Meze-lautanen (11,50e yhdelle) on kuitenkin loistava, vaikkakin tuntuu pieneltä. Lautasella on selkeästi keskinkertaista parempi falafel, eräänlaiseksi riisi-lihapullaksi kuvailtavissa oleva erinomainen kubba ja viininlehtikääryle, jota ei voi millään tavoin moittia. Näiden lisäksi annokseen kuuluu tabbouleh-persiljasalaattia, baba ganoush munakoisotahnaa, hummusta ja tsatzikia. Ainoa miiinus on, että yhdenkin hengen lautasella leipää saisi olla tuplasti enemmän. Oletusarvoisesti sitä kuitenkin saa ihan pyytämällä.

Olen aiemminkin paikkaa joskus toisaalla hekuttanut, eikä tämänkertainen kohtaaminen ole poikkeus. Kubba (tai kubbeh, kibbeh tai kebbeh, mitä termiä haluaa aina itse käyttääkään) on erinomainen ja kuuluu jokaisen saada joskus kokeilla elämässään. Vaikka paikassa on myös erinomaista shawarmaa ja kebabia, tämä on paikka jossa kannattaa revitellä annosvalintojen suhteen niin paljon kun uskaltaa.

Ehdoton 5/5 ja harvoja tämän luokan paikkoja tällä puolella itäkeskusta. Harmi etten voi syödä täällä joka päivä.

Ensi kerralla sitten taas takaisin wieninleikkeiden pariin. Lupaan sen.

Hermannin kukon wieninleike

Hermannin kukon wieninleike

Tänään tie vei vinkin ansiosta myöhäiselle lounaalle Ravintola hermannin kukkoon, jonka sosiaalisen median näkyvyys on sanalla sanoen heikkoa. En koskaan ollut kuullutkaan paikasta asuinpaikkani lähellä, joten google streetviewn ja valikoitujen palveluiden kautta onkimieni palautteiden kautta ennakkokäsitykseni paikasta ei kovin korkealla ainakaan ollut. Rohkeasti kuitenkin satulaan ja ratsastamaan wieninleikkeiden auringonlaskuun!

Paikka siis löytyy nimensä mukaan Hermannista, tuosta unohduksiin jääneestä kaupunginosasta jonka kiinteistövälittäjätkin toivoisivat olevan osa Kalliota. Tarkka osoite Hämeentie 81-83.

Ulkoa paikka tavalliselta rappioromanttiselta keskikaljakuppilalta. Suurten panimoiden mainosteippauksia, likaisia markiiseja ja edullisten tuoppien ääressä viihtyvää kansanosaa paljaalle asvaltille nostettujen metallisten terassituolien ääressä. Paikan suosikkiannoksen aistii kaukaa, eikä sitä tarjoilla lautaselta.

Vaikka julkisivu itse antaa odottaa sisätilojen tuoskahtavan reteästi urealle, on vaikutelma väärä. Sisätilat ovat siistit vaikka sisustus ei hirvittävästi trendeillä koreile. Se on pitkälti mallia ”sain nämä ravintolakirpputorilta, halvalla tai ilmaiseksi”.

Listalta löytyy paljon annoksia, mutta koska tulin vain wieninleikkeen vuoksi, jätin kaiken muun huomiotta. Lista oli kuitenkin laaja ja sieltä löytyi ihan varteenotettavia intialaisperäisiä ruokia, jotka pitänee käydä tutkimassa myöhemmin.

Wieninleike saapui pöytään alle 20 minuutissa mikä on ihan ok. Vasaroinnin ääntä ei kuulunut, joten on turvallista olettaa leikkeen tulleen pakkasesta.

Ensivaikutelmaltaan annos ei kuitenkaan ole lainkaan huono. Valitut lohkoperunat (muut vaihtoehdot olivat ranskalaiset ja kermaperunat) olivat rapeita ja maukkaita, kun taas salaatti oli lähinnä nahistunut koriste. Sitruuna tuli viipaleena, jota ryyditti hyvin vaatimaton pala anjovista ja pieni määrä kapriksia. Itse leike oli taas rasvainen ja rapea, kuten pitääkin – mutta muutoin hyvin teollisen makuinen. Tässä leikkeessä maistui asiakastutkimus, ei todellinen rakkaus ruokaa kohtaan.

Leikkeen paistopinta oli päältä hyvä ja kuten usein, myös tässä vähän reunoilta palanut ja keskeltä raaka puoli oli jätetty alapuolelle.

Jos Ravintola Hermannin Kukon wieninleikkeen arvioisi wieninleikkeenä (kuten tämän sarjan tarkoitus onkin), se olisi kevyesti 2/5….

…mutta sitten tulee twist. Annos maksoi 9,50e. Tähän mennessä selvästi halvin.

Rapeaksi leivitettyä rasvaista porsaanleikettä halajaville tämä ei oikeastaan ole hullumpi hinta-laatusuhteeltaan (krapularuokana 4/5). Jos siis halajat vain nälkää tappamaan absorboitavaa ruoka-annosta, on tämä ihan varteenotettava vaihtoehto.

Wieninleikettä halajaville toivotan siis matkaa jonnekin muualle. Tämä ei ole se leike jota etsitte.

Bar Loosister & Rock Burger

Bar Loosister & Rock Burger

Tänään Bites Vallilan suljettua aikaisin valikoitui ruokapaikaksi Bar Loosister.

Kyseinen baari on ollut muutamia vuosia sitten yksi suosikkipaikoistani, mutta sen jälkeen kun paikan hodaria muutettiin huomattavasti pienemmäksi ja heikkolaatuisemmaksi, on vierailutiheys vain harventunut.

Itse ruokalista on suhteellisen yksinkertainen. Samalla hinnalla löytyy X monta burgeria ja Y monta pizzaa, joiden lisäksi listalta löytyy pari pakollista salaattia ja erillinen snacks-lista, jossa myös paikan suhteellisen surullinen hot dog on. Loosister on kuitenkin lunastanut paikkansa alueen yhtenä parhaista darrapizzapaikoista, joten tämänkertainen lounasruoka valikoitui burgerlistalta. Sumsummarum, lautaselta löytyy nyt Loosisterin Rock Burger (14,50e).

Itse burger on maltillisen kokoinen, joustavat leuat omaaville jopa käsin syötävissä oleva. Briossimainen sämpylä on paistopinnoiltaan rapea ja maukas, mutta kärsii pohjaosan osalta samasta puuroutumisesta kuin suurin osa ravintolaburgereista.

Itse pihvi on hyvin tavanomainen. Sen rakenne on hyvä ja juuri sopivan pehmeä, mutta sitä on kypsennetty liiaksi ja sen maku on todella pliisu. Toki, kyse on vallan perusburgerista, mutta senkään rakentamisessa ei pitäisi nojata pelkkiin kastikkeisiin.

Rock Burgerin kastikkeet ovat listan mukaan chipotle- ja wasabimajoneesi. Ensimmäinen näistä on hyvä valinta ja maukas sellainen ja jälkimmäisestä ei hirvittävästi ole erottuvaa jälkeä yhtään missään.

Koko komeus on kruunattu myös pekonilla, josta lisäpisteet. Sitä on burgerissa riittävästi, mutta omaan makuuni sen olisi voinut paistaa rapeammaksikin. Jos osittain punertava pekoni ei ole sinun juttusi, niin suosittelen siis tilattaessa pyytämään keittiötä kiinnittämään huomiota asiaan. Mikään suuri ongelmahan tämä ei ole, sillä kyse ei ole raa’asta pekonista – vaan täysin makuasiasta. Jotkut vaan tykkää rapsakammasta.

Lisukkeista ranskalaiset ovat keskinkertaisia. Bonusta siitä, että ne ovat isoja ja valtaosa niistä on rapeita, mutta en tiedä onko lajike vai valmistustapa väärä, koska sisus on omaan makuuni liian jauhoinen.

Se, mistä harvemmin voi peistä taittaa on kuitenkin lisukkeista löytyvä Myrttisen kurkut-pajan pykäämä suolakurkun neljännes. Parasta ikinä ja ehdoton lisä mihin tahansa annokseen. Ne jotka ovat eri mieltä, minulla on teille viesti:

Te olette pahoja ihmisiä, joilla ei ole mitään makua. Hyi. Halvexun.

Ai niin, on annoksessa coleslawiakin. Mutta se nyt on samaa mitä coleslaw ylipäätään. Rosson raastepöytä uimassa majoneesissa. Ei mitään sanottavaa.

Bar Loosisterin Rock Burger on keskinkertaisten ravintolaburgereiden maailmassa ehdottomasti korkeimmassa neljänneksessä, mutta se ei silti aiheuta mitään enkelikuorojen halleluujia. Sen syötyä voi ankarinkin itsensäahtaja olla tyytyväinen valintaansa, mutta samalla siitä jää elämyksiä jahtaavaan sieluun tyhjä olo. Jos kuitenkin ainoa asia jota elämässäsi haluat täyttää on vatsalaukku, on Rock Burger oiva valinta sellaiseen. Burgereiden suhteen olen kuitenkin ankara BBQ-fundamentalisti ja siksi Rock Burger ansaitsee arvosanan 3/5.