Ravintola Kaarti

Ravintola Kaarti

Kapiaisen kakarana, sydämessäni on vapaa paikka kaikelle mikä liittyy varuskunta- tai kasarmielämään. Kaartin rakennukset Helsingin Töölössä liittynevät tähän vahvasti ja tuo funkkistyylinen alue on omasta mielestäni yksi kauneimpia, mitä Helsingistä löytyy.

Alueelta löytyy myös Ravintola Kaarti, joka on toiminut tiloissa lounas- ja tilausravintolana. Lounaan hinta (10e) ei hirvittävästi päätä huimaa, joten matka suuntautui kohti Autokomppanian kasarmia hyisenä loppusyksyn arkipäivänä.

Paikan arkkitehtuuri on upea ja funkkistyyli on hallussa jo sisäänkäynniltä Lue lisää...

Hook

Hook

Jos Helsingistä haluaisi hakea kirottua liikepaikkaa ravintolalle, olisi Kisahallin päätyä vaikea voittaa. Vuosien aikana siinä on viihtynyt kaikenlaista ravintolaa, joista viimeisimpänä kolmisen vuotta paikalla viihtynyt Hook.

Paikka on jokseenkin tunnettu piireissä kiekonpelaajien kantapaikkana, joka lienee kerää viikonloppu-iltaisin terassille ja lähipusikoihin kytikselle myös nälkäisiä missejä, muotibloggaajia ja muotimissi-influencer-bloggaajia. Ravintolan ruokalistassa tämä ei juuri erotu ja se onkin varsin suoraviivainen, keskittyen lähinnä burgereihin ja uppopaistettuihin puolivalmisteisiin.

Aurinkoisena kesäiltapäivänä terassilla on neljä ihmistä, enkä usko sisällä viihtyneen ainakaan yhtään sen enempää. Muistelen syöneeni paikassa joskus aiemmin hyvän, mutta ylihintaisen juustoburgerin, joten valinta kohdistui siihen (15,90e).

Lautasen saapumiseen menee hiljaisuudesta huolimatta 15 minuuttia, mikä ei välttämättä ole huono asia. Annoksen yleisilme valitettavasti ei aiheuta kuitenkaan hurraahuutoja, vaikka lankulta tarjoaminen tuokin kivan säväyksen pienelle, sisälläni asuvalle puusepänalulle. Ensivilkaisulta kuitenkin on helppo todeta, että burgerin remoladekastike ja viherosasto on lähtökohtaisesti väärin. Tiedän – olen juustoburgerfanaatikko (kuten olen myös fish & chipsien ja wieninleikkeen suhteen), mutta näissä ruoissa on kaikissa se yhteistä, että yksinkertaisuus on kaunista. Kastiketta on kolmannes liikaa ja se vetistää yleistuntumaa burgerissa huimasti. Maku on kuitenkin kohdallaan, mutta sekin latistuu kun huomaa burgerin haalistuneen hetkessä heti tarjoiltaessa –  burgeria ehtii syömään noin kolmanneksen ja lämpimästä ilmasta huolimatta, pihvin lämpötila on laskenut salaatin tasolle. Pihvi on myös täysin ylikypsä ja sen pinnasta tuntuu unohtuneen mausteet. Hiukan ristiriitaista kyllä, mutta muiden täytteiden maku on toisaalta kohdallaan, mutta ei edusta minulle sitä juustoburgeria jonka ajattelin tilaavani.

Lisukkeranskalaisissa on myös parantamisen varaa, mutta ainakin niiden suola on kohdallaan ja pinnasta löytyy jopa rapeutta. Hetki lisää rasvakeittimessä ei silti olisi haitaksi.

Paikan ehdoton plussa on kuitenkin palvelu. Erittäin reipas ja ystävällinen tarjoilija huomioi välittömästi alueelle käveltyäni, toi nopeasti myös ruokalistan ja mikä parasta – tarkkaili tilannetta huomaamattomasti, sillä sain myös laskun odottelematta turhaan. Ravintolalle tiedoksi, jotta kiitokset voidaan ohjata oikeaan paikkaan – vierailin siis paikanpäällä 17.6. klo 17.30.

Luette tän kuitenkin.

Ja kun luitte edellisenkin, niin luetta varmasti tämänkin. Kaikenkaikkiaan, Hook – burgerinne ei anna hirvittävästi aihetta uuteen vierailuun. Burgerin perusrakenteessa on tehty muutamia perustavaa laatua olevia virheitä ja siksi tason parantamiseen on vaikea uskoa. Tälle nykyiselle tasolle päästäkseen voi oikeastaan heittää sokkona tikkaa ja osua mihin tahansa burgeria tarjoavaan ravintolaan. On kuitenkin sanottava, että katastrofi ei tämä kuitenkaan ole, josta syystä 2/5 on oikea arvosana.

Mr. Don

Mr. Don

Runeberginkadulla keskellä Töölöä on ravintola, jossa olen käynyt viimeisimmän kerran noin 10 vuotta sitten. En tiedä olisinko nytkään käynyt, ellei salitreenin jälkeen seurassani olisi ollut vegaania, jolle ruokapaikan valinnassa aasialaislähtöiset keittiöt ovat useinmiten turvallisia valintoja.

Netistä ennakkotiedustelu kertoi paikan tarjoilevan noutopöytälounasta aina kolmeen asti iltapäivällä ja näin tosiaan heti ovesta sisään käveltyämme tuli havaittua. Noutopöytä oli kärrätty oven eteen ja valikoimassa oli erinäisten salaattien lisäksi neljä lämmintä GN-pakillista ruokaa. Riisiä, Tikka Masalaa, kasviksia currykastikkeessa ja kebablihaa.

Ai niin ja olihan tarjolla myös pizzaa. Kinkku-meetwursti, ilmeisimmin. Tämä tosin istui nätisti lautasella noutopöydän reunalla keikkuen, kuin unohdettuna paikoilleen.

Vähän yllättäen, kasvisruoka ei ollut vegaanista, joten seuralainen joutui ottamaan listalta (15,80e) annoksensa. Selkeästi kalliimpi annos ei tuonut toivottua laatua pöytään, sillä tomaattikastikkeeseen oli lähinnä lisätty Finduksen (?) pakastevihanneksia. Sinällään ihan toimiva ratkaisu, mutta 15,80e oli annoksesta vähän liikaa.

Sitävastoin varsinainen kokemus lounaasta vaihtelee. Huoneenlämmössä ilmeisen pitkäänkin säilytetyn kumipizzan aiheuttamasta ripulitaudin pelosta selvittyäni taivastelin seuraavaksi tarjonnan yksinkertaisuutta. Riisi itsessään oli sitä mitä olettaa saattaa ja paljaan, vienosti kastikkeella sotketun kebablihan asettaminen tarjolle sellaisenaan antaa aihetta pohdiskelulle, ettei Mr. Don tiedä lainkaan, mihin suuntaan ravintolaa kannattaisi kehittää. Sen lisäksi kun kasviscurry kertoo vegaaniannoksen tavoin terveiset pakastealtaasta, oli ensikokemus lautasellisesta hieman pettymys. Tosin lounaspöydässä tarjoiltu Tikka Masala (normaalisti annoksena 15,80e) oli tulisuudessaan ihan välttävää, joskin muutamassa palassa oli havaittavissa pientä sitkeyttä, joka ei pitäisi kuulua asiaan.

Nyt jälkikäteen toivon ruoan olleen läpikypsää.

Sana salmonella käväisi juuri mielessäni.

Kokonaisuudessa Mr. Don ei juuri erotu edukseen. Ovesta käveltäessä paikka ei vakuuta oikein millään osa-alueella siten, että satunnainen kävelijä jäisi syömään muusta syystä kuin kohteliaisuudesta tai välttämättömästä pakosta – eikä tämä tilanne muutu tarkemmin ruokaan tutustuttaessa. Listan ruoat ovat täysin tavanomaisia ja lounastarjontaan tutustuttaessa reilusti laadultaan alle keskitason. Kun ottaa huomioon, että hintataso on laatuun suhteutettuna pökerryttävän kallis, ei Töölöön tämän jälkeen ole enää mitään asiaa.

Chico’sin kesälistan flatbread

Chico’sin kesälistan flatbread

TOIMIVA RATKAISU

Tallustelin juuri poikki Töölön ja ajattelin tarvitsevani jotakin pientä. Ensimmäisenä mielessä kävi Daddy Greens Pizzabar, mutta koska sieltä ei olisi päässyt ilman ähkyä, suuntasin poikkeuksellisesti Chicosiin.

Kesälistalta löytyi ”Flatbread”-annos, joka hintatasoltaan (6,90e) antoi odottaa ihan pientä suuhunpantavaa. Lautasen tultua pöytään 10 minuuttia myöhemmin, ajatus osoittautui todeksi.

Itse leipä on melko taikinaista perusleipää, jonka ainoa lahja maailmalle on sen sisältämä hiilihydraatti. Kanan, paprikan ja ranskankerman yhdistelmästä sen päällä vallitsevin on paprika, mutta myös kanan maustaminen on onnistunut vallan hyvin. Noin kolmivuotiaan lapsen chilitoleranssin omaavana potkua riitti ja kovasti pidin hiukan kuivaksi paistetusta kanasta. Ei se toki kanalta enää maistunut, mutta lihansyöjille täyttää todennäköisesti viattomien sielujen vaatimuksen annoksen raaka-ainelistalla. Toki sitä oli annoksessa melko vähän, mutta se on aika sivuseikka.

Avokadon ja korianterin annoksessa olo toki mietityttää. Korianterista pitäminen on toki nykyaikana jokin vaatimus jos olet alle 30-vuotias ja haluat pitää itseäsi trendikkäänä kaupunkilaisena, mutta vaikka se tuo leipäseen sellaista omaa koukkuaan, sen ehkä olisi voinut korvata toisellakin yrtillä. Avokado taasen on ojennus heille jotka siitä ylipäätään tykkäävät – itselleni se ei juuri koskaan erityisesti maistu.

Kokonaisuutena kuitenkin, Chicosin Flatbread on aika toimiva pieni annos. Toki samalla hinnalla saisi etnisestä ravintolasta jo täyden aterian ja vaikka pidättäytyisikin tällaisissa pikkunälkään suunnatuissa valmistetuissa suupaloissa, niin parempiakin vaihtoehtoja tästä kaupungista löytyy. Se ei silti tarkoita, etteikö tälle löytyisi varmasti tilausta – kevyen oluen kanssa varsin hyvä vaihtoehto terassisnacksiksi kesäkuumallakin.

Suhteessa korkea hinta ja tietynlainen S-persoonattomuus päättävät väliinputoavasta arvosanasta pääöksen 3/5:een.

Stadin Ravintola

Stadin Ravintola

Sunnuntai-iltapäivän ratoksi päätin käydä testaamassa jonkin matkani varrelle osuvista wieninleikkeistä ja tällä kertaa valinta osui töölöläiseen Stadin Ravintola -palveluyritykseen. Paikka edustaa standardinomaista kebabberiaa, mutta ensivaikutelma on ehkä hiukan tavanomaista siistimpi. Tiloja pidetään suhteellisen puhtaina ja henkilökunnalla on jopa hiussuoja päässä keittiössä.

Ensivaikutelma kärsii kuitenkin ensimmäisen kolhun kun pöytään istuuduttuani huomaan juoman pinnalla kelluvan jonkun papanan. Vaalea, kulmikkaan näköinen pala on helppo onkia pois veitsenkärjellä, jolla myös pöytää vasten on helppo todeta sen olevan melko pehmeää.

Päätän, etten halua tietää enempää ja jään odottamaan annostani joka saapuukin 20 minuutin kuluttua.

Etukäteen olen jo vähän innostunut aiheesta, sillä pitemmänpuoleinen odotusaika on usein indikoinut jotakin parempaa, mutta toisaalta paikanpäällä näytti olevan vain yksi työntekijä ja 10 minuutin odottelun jälkeen viereinen pöytä sai vasta ruokansa. Ymmärrän tässä vaiheessa, että ennakko-odotukset ovat kenties turhia.

Lopulta annokseni tarjoillaan minulle pöytään melko flegmaattisesti, mutta asiallisesti. Annoksen koko on melko suuri ja annoksen eri osat on eroteltu hyvin. Ranskalaiset ovat kovin vaaleiksi jääneitä ja maun perusteella epäilen niiden olevan valkaistu suolalla, sillä sen määrä on osaltaan noin nelinkertainen THL:n suosituksiin verrattuna. Salaatti kastikkeineen on odotetun kaltainen, eikä ansaitse sen kummempaa huomiota. Annoksen reunassa on myös reilusti pikkukapriksia ja reilu sitruunaviipale, joiden runsaus on selkeä plussa.

Valitettavasti lisukkeiden määrä ei kompensoidu ensiapuna shokista jonka paneutuminen itse leikkeeseen aiheuttaa. Tässä nimittäin kilpaillaan hyvin vahvasti heikoimmasta esityksestä, mitä tähän mennessä on tullut vastaan, jopa kebabberioiden kategoriassa.

Listataan ensin leikkeen hyvät puolet:

1. ) Se on iso

Ja sitten niihin heikoimpiin ominaisuuksiin.

En tiedä, miten leikettä on esikäsitelty, mutta veikkaisin että kyseessä on Atrian valmisleike, joka on unohdettu paitsi siistiä, myös nuijia. Leikkeen reunoilla on sitkeä kalvopinta ja mureudesta ei ole tietoakaan. Itseasiassa epäilen, että leike on sulatettu mikroaaltouunilla kiireessä suoraan pakkasesta.

Leivitys on sanalla sanoen kammottava. Se on paitsi täysin mauton, myös sen koostumus suurimmalta osin tuntuu puuron ja tapettiliisterin sekoitukselta. Tämä velli on myös keitetty leikkeen pintaan, paitsi niiltä osin joissa se on onnistuttu polttamaan pikimustaksi. Mauttomuuden kruunaa yrttimauste, jota on ropsaistu muutama murunen keskelle leikettä.

Kun jokin on näin perustavalla tasolla pielessä, ei hirvittävästi ole toivoa tai energiaa paneutua pienempiin yksityiskohtiin. Jätän harvoin lihaa syömättä, mutta tämä on yksi niistä kerroista, jolloin olen pahoillani sen possun puolesta joka tämän vuoksi henkensä menetti.

Possut, te ansaitsisitte parempaa.

…ja myös me wieninleikkeitä nauttivat.

Tämä hinnaltaan 11,50e arvoinen annos on niin ala-arvoinen, että sille on vaikea antaa mitään arvosanaa tai edes viittausta hinta-laatusuhteesta. Tätä annosta ei vaan pitäisi olla edes olemassa.

Ei näin.

Ravintola Carelian tartar-pihvi

Ravintola Carelian tartar-pihvi

Myönnän, muistan lapsena jostain sarjakuvalehdestä lukeneeni ruudun, jossa hahmo on tilannut tartarpihvin ja ihmettelee sitä hyljeksivästi. Muistan myös sen tunteen, jolloin nyrpistin nenääni ajatuksellekin raa’an lihan (tai kalan) syönnistä.

Siitä on hetki vierähtänyt aikuistuessa, mutta varsinaisesti ensimmäisestä tartar-pihvistä on vain yksi aikaisempi kokemus, eikä se ollut kovin hyvä. Tästä on aikaa kymmenisen vuotta. Neljä vuotta sitten eräs keittiömestari (kiitos vaan P.L.) hakkasi saaressa puukonselällä alle puoli tuntia aiemmin kauppahallista ostamaansa naudanlihaa litteäksi, ripsautti päälle vähän suolaa ja antoi sen maistettavaksi. Tajusin silloin, että kyse on enemmän lihan laadusta kuin kypsyysasteesta.

Kolmanteen kokemukseeni raa’asta lihasta tarjoiltuna meni nuo vuodet, kunnes tänä iltana ryhmän oman viinitastingin yhteydessä sain muiden kanssa tasting-lautaselle pienen palan tartarpihviä. Ja voi pojat, se oli taivaallista. Päätin siltä istumalta jäädä vielä hetkeksi Careliaan tapahtuman jälkeen ja maistaa kokonaisen pihvin.

Tein sen ja nyt olen todella hämilläni.

Alla on toki muutama lasillinen viiniä, joten suhtautukaa tähän fiilistelyyn vaatimallanne varauksella.

Kun tilasin pihvin, tuli hetkeksi pieni epäluulo. Olenko oikeasti tilaamassa raakaa lihaa ja maksamassa siitä 25 euroa. Ensiajatukselta ajatus tuntui vähän älyttömältä. Hetken päästä annos kuitenkin tuli pöytään – kolmessa eri osassa. Päälautasella oli pelkkä pihvi, kananmunan keltuaisen, kapristen ja persiljan kanssa. Erillisillä lautasilla oli reilusti ranskalaisia ja vihersalaatti.

(tässä kohtaa olen tuijottanut ruutua tyhjin silmin noin viisi minuuttia)

On vaikea pukea sanoiksi sitä kokemusta, jolloin tajuat nauttineesi jotain todella hyvää. Siis tiedättekö, to-del-la hyvää. Ei siis mitään sellaista ”ihan ok” tai ”täähän oli hyvä” -tasoa, vaan sellaista että alkaa vähän kyseenalaistamaan oman makuaistinsa, ettei ne tasting-illan viinit nyt vaan ole heittäneet jotain päässä vinoon.

Mistäköhän tämän nyt alottaisi.

Ehkä en edes yritä kuvailla mitään detaljeja, koska se tuntuisi tämän annoksen kohdalla typerältä, eikä edes toisi sitä makua esille. Kyllähän kaikki ovat raakaa lihaa joskus maistaneet ja todenneet, että se ei oikein maistu miltään – ja sitten maistaneet jotain tällaista ja myöntäneet heti itsellensä kokeneensa jotain erinomaista.

Tämä on siis vain pala taivasta. Ymmärrän toki, että asiaan tottumattomille kynnys raa’an lihan syöntiin saattaa olla edeleen korkealla, mutta tässä maut ovat täysin kohdallaan. En tajua sitä oikein nyt itsekään, koska yritän kovasti kehittää jotain varsinaista kritiikkiä tai parannusehdotuksia, enkä keksi yhtään mitään.

Jos jotain oikein yritän kritiikiksi pukea, niin annoksessani oli ainakin kaksi kaprista liian vähän. Viimeiset kaksi haarukallista jäivät ilman.

Että silleen. Repikää tuosta kritiikistä sitten jotain syvällisempää.

Toki muistettaneen, että olin juuri päättänyt ravintolan kanssa yhteistyössä tehdyn viini-tastingtapahtuman. Tämä lähinnä oman kriittisen silmänne virittämiseksi kohdalleen, jos Koskisen monologi tässä nyt vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta. Maksoin annoksesta myös täyden hinnan, eli en saanut mitään kaupanpäälliseksi.

Saa mennä kokeilemaan ja kertoa täällä mitä mieltä itse olitte. Tämä on annos jonka vuoksi jätän todennäköisesti jatkossakin syömättä tartarin missä tahansa muussa ravintolassa, koska se todennäköisesti tuntuisi vain pettymykseltä.

Erinomainen kokemus. Ja painotan sanaa kokemus, koska tällaisia annoksia ei mitata pelkillä ravintoarvoilla.

P.S: Niin, palatakseni vielä hintakysymykseen. Ajatuksissani pyöri yllättävän pitkään ”täähän on aika kallis annos kuitenkin…”.

Sitten muistin, että iltapäivällä olin maksanut parhaimmillaankin tyydyttävästä wieninleikkeestä 1,10e vähemmän.

Metsästetään kaikki niitä oikeita kokemuksia, jooko?

Töölön Sävel & wieninleike

Töölön Sävel & wieninleike

Koska tänään on myös ryhmän ensimmäinen (ja kenties viimeinen) viini-ilta, ajattelin laittaa sen varalle myöhäisenä lounaana itseeni wieninleikkeen. Paikaksi valikoitui Töölön Sävel, jonka annoin itselleni luvata herkkua, sillä paikan wieninleike maksaa kokonaista 23,90e.

Saapuessani paikalle puoli neljän maissa, ravintolasalissa on kaksi pöydällistä ihmisiä. Jään ovelle odottamaan pöytiinohjausta ja muutamassa sekunnissa, keittiöstä rientänyt tarjoilija neuvoo valitsemaan minkä pöydän tahansa.

Annos saapuu pöytään noin kymmenessä minuutissa ja ensipettymys on valmis. Leikkeen päälle on niputettu rucolaa ja lisukkeena toimiva perunamuussi on todella onnistuneesti onnistuttu piilottamaan leikkeen alle.

Tätä projektia eteenpäin vietyäni olen hiljalleen tajunnut mitä se tekee hetkessä leikkeen leivitykselle, eikä tämäkään annos ole poikkeus. Pahimmillaan annoksen leivitys on suorastaan pesusienimäisen kosteaa ja leivityksen rapeus on suurilta osin muisto vain. En tiedä miksi näin on tehty sillä lautaselta tilaa olisi riittänyt. Myös uunijuurekset on aseteltu muussin ja leikkeen väliin, jolloin niitä saa kalastella muussin seasta. Ei näin.

Leivitys itsessään on kuitenkin maukas, mutta ainakin oman leikkeeni pohjana toimiva lihankappale melko tehokkaasti nuijittu riekaleiksi. Totuuden nimissä, välillä kävi mielessä tarvitsenko veistä lainkaan, koska osa leikkeestä oli leivityksen alla jo valmiiksi kappaleina.

Maut ovat kuitenkin kohdallaan, poislukien loppupuolella syystä tai toisesta annoksen valtasi selvä hiilen maku. En tiedä mistä se oli peräisin, mutta leikkeen leivityksessä ei palaneita kohtia ollut.

Rucolan ja hampurilaisista opitun kasauksen jälkeen sitruunaviipaleen käyttö ei ole mikään suuri synti (jos se on sitä nyt edes muutenkaan). Anjovis on hyvää erää ja myös perunamuussi on onnistunut hyvin.

Kaiken edelläolevan luettuasi ei liene yllätys, että annos oli melkoinen pettymys, erityisesti hintaisekseen. Leike on vasikkaa, mutta annos on onnistuttu sössimään suhteellisen alkeellisillal tavoilla. Jos kyse on keittiön pyrkimyksestä persoonallisuuteen, rucolaa ei pitäisi löytyä edes ravintolan seinien sisältä – saati wieninleikkeen päältä.

Potentiaalia on, mutta tämän hintaiseksi Töölön Sävelen wieninleike on uskomattoman huono esitys. Oikein rakennettuna se saattaisi päästä arvosanaan 4/5, mutta tällaisena 3/5 tuntuu sekin todella vahvasti liioittelulta, vaikka hinta-laatusuhteen tuomaa katkeraa pettymystä ei ottaisikaan huomioon.

Kaupungin paras italialainen?

Kaupungin paras italialainen?

Pakkassunnuntain ratoksi vektorit suuntautuivat kohti Ruusulankatu 8:aa, jossa pitää majaansa Ravintola Villetta. Paikka on joskus saanut mainetta osakseen jonkin päivälehden artikkelin myötä ja olen itse jo kertaalleen käynyt toteamassa sen pitäneen paikkaansa. Säästettäköön siis lukijoita jännitykseltä ja sanottakoon, että Villetta on kaikissa olosuhteissa käymisen arvoinen paikka, sillä pelkästään paikan atmosfääri henkii tunnelmaa. Ei välttämättä kaikkien mielestä hyvää sellaista, mutta tunnelmaa silti.

Kiireisimmillään Villetta on kuin palotarkastajan märkä uni, pöytiä vieri vieressä, takkeja suomalaisittain siellä täällä, tarjoilijoiden pyyhkiessä ohitse kuuman ruoan kanssa. Sisustus sattuu herkimpia silmiin ja ilmaa halkoo juustorasvan ja pizzauunin tuoksu. Naapuripöydät ovat usein niin lähellä, että kuiskauksenkin kuulisi, ellei keittiöstä kantautuisi ruoanvalmistuksen kiireinen meteli.

L’Italia.

Valitettavan harvoin törmää Helsingissä ravintoloihin, joilla on sielu. Tässä paikassa sitä on ja vaikka sitä ei todellakaan voi aina kuvata sanoilla ystävällinen ja kohtelias, on vaikea kuvitella Villettassa kävijän pettyvän kohteluunsa. Paitsi jos on itse täysi urpo.

Ravintolan tarjonta keskittyy – vähemmän yllättäen, italialaisiin ruokalajeihin ja päällimmäisenä listalta nousevat esille pizzat. Tällä kertaa valinnaksi osui erikoislistalta Autunno (=syksy) jossa listan mukaan on italialaista makkaraa, rapinia ja mozzarellaa (12e).

Lautanen saapuu pöytään täpötäydessä ravintolassa alle 15 minuutissa, höyryävän kuumana. Pizzapohja on napolilaisittain kuohkean leipämäinen, jauhoinen ja todella maukas ja päälle aseteltu mozzarella on tuottanut pizzaan todella öljyisen pinnan. Toisena täytteenä oleva makkara muistuttaa siskonmakkaraa, mutta ollen selkeästi mausteisempaa. Yhdessä rapinin kanssa niistä löytyy hiukan anismainen sivumaku. Perinteisen tomaattikastike-pohjaisen pizzan rakastajat voivat nyrpistää nenäänsä Autunnon kaltaiselle kokoonpanolle, joka on helppo ymmärtää. Autunno yhdistää vahvan napolilaisen pizzapohjan rasvaisen pehmeään, jopa tunkkaiseen makuyhdistelmään, joka tarjoilee härmäläisille helposti makukokemuksen, jolle on vähän vaikea löytää vastinetta.

Tämä on ennenkaikkea kokonaisvaltainen kokemus, kaikilta osin. Villetta on naurettavan edullinen, jopa halpa sen laatuun nähden ja tarjoaa kokemuksen joka jää vaisuksi ellet vietä paikassa koko iltaa syöden itsesi täyteen koko ruokalistan ja viinipullolisen voimin.

Herra paratkoon, älkää menkö tänne, jotta saan itse vapaan pöydän helpommin! 😀

Töölöläinen Rune’s

Töölöläinen Rune’s

Töölö ei ole niitä kaupunginosia joissa vierailen kovinkaan usein ja siksi on aina hieno huomata paikallisten ravintoloiden tarjonnan kasvaneen. Muutama päivä sitten kohteeksi osui Rune’s Ravintola, Runeberginkadulla aivan Mannerheimintien tuntumassa.

Ravintola vaikuttaa ensivilkaisulta pitkälti trendikkäältä kahvilalta, jossa mainosmiehen urasta haaveilevat hipsterit hörppivät kuuden euron hintaista latteaan, eikä ensikäsitys nyt aivan väärin ole. Hintataso on selkeästi perusmättölää korkeampi (esim. pieni keitto 9e tai burgerit 15-17e) ja ravintola panostaa myös kahvila-asiakkaisiin.

Ruokalistalta valikoituu kuitenkin fish & chips (17e), jota mainostetaan turskan seläkkeestä tehdyksi. Siihen en ota kantaa, mutta annos kannetaan pöytään alle 15 minuutin sisällä tilauksesta. Ensivaikutelmaltaan näky on melko koruton, kuten fish & chipsin toki odottaakin olevan.

Maistelu kuitenkin tuottaa hymyn huulille. Panerointi on erittäin onnistunut, pinta rapsahtaa mukavasti ja avaa pääsyn sopivasti hiutaloituvaan kalaan. Maussa on juuri sopivasti suolaa, rasvaa ja happamuutta.

Itse perunat taas ovat lankkuperunoita käsitteen pohjimmaisessa merkityksessään. Paisto on onnistunut, mutta jos lähdetään tikusta tekemään asiaa, kaikki eivät ole aivan tasalaatuisia. Suolaa on keittiössä myös käytetty hiukan säästeliäästi, joka on toki pitkälti makuasia.

Lisukkeista löytyy merkityksetön ketsuppi, hernemuju ja remoulade-kastike. Ensimmäinen on mitä ketsupit nyt yleensä ovat, mutta hernemujussa ollaan vedetty reilusti hutilaukaus. Se on vetisintä mikä vastaan on tullut ja kolmannes dippikupista on vain vihreää hernevettä. Hiukan sekoittamalla tilanne paranee, mutta itse toivoisin omani reilusti kiinteämpänä. Se maku mikä vetisyyden takaa pilkistää, on kuitenkin kohdallaan.

Sitävastoin remoulade on erittäin hyvä ja sinappisuus tulee onnekseni juuri sopivasti esiin. Maussa on juuri oikeassa suhteessa makeutta, rasvaisuutta ja happamuutta, eikä tämän kohdalla kastikkeessa puhuta turhaan aineksesta joka aateloi itse ruoan.

Vaikka kokonaisuutena kokemus onkin hyvää laatua, jää Runesista hiukan ristiriitainen fiilis. Lähdin paikasta todella tyytyväisenä, mutta hetken päästä mietin annoskokemusta ja siihen verrattavissa olevaa laskua. Siinä missä hampurilaisesta voidaan tehdä melko helpolla premium-luokkaa oleva ravintolatason annos, on fish & chips huomattavasti vaikeampi tapaus. Oikein toteutettuna siinä kun ei ole oikeastaan mahdollisuuksia muuttaa sen koostumusta tai raaka-aineita, mitkä voisivat perustella moninkertaisen hinnoittelun. Fish & chips on katuruoan eliittiä ja sitä löytyy Helsingistä harmittavan vähän. Siksi tämän maksaa vielä mielellään, mutta pohdinnan jälkeen itselleni jäi ylihinnoittelun tunne. Edes neljäntoista euron hintaisena tämä olisi ehdottomasti suosituksen arvoinen.

Benjam’s Bistro

Benjam’s Bistro

Tiesin näin maanantaina tulevan vapaapäivän kunniaksi palkitsevani itseni myöhäisellä lounaalla ja ajattelin ulkoistaa uuden paikan valinnan ryhmäläisille. Suurin osa äänesti paikaksi Fisken på diskeniä, mutta kommunikointiongelman vuoksi (missään sivuilla ei mainita keittiön sulkeutuvan klo 14.30-16.00 väliseksi ajaksi) päädyin Kampin keskuksessa lähinnä pettymykseen. Ei silti hätää, sillä toiseksi äänestyksessä tullut Ravintola Benjam’s Bistro ei ollut kuin muutaman sadan metrin päässä.

Saavuin paikkaan hiukan yli kolmen, selkeästi lounasajan jälkeen, ainoan asiakkaan lopetellessa jo lounastaan. Paikan sisustuksessa on jotain todella ankeaa, suorastaan 80-lukulaista, joka tosin on ilmeisesti taas tulossa muotiin. Valkoiset pöytäliinat myös ovat itselleni henkilökohtainen inhotuksen aihe, mutta koska ruoka ratkaisee, jatkoin urheasti eteenpäin.

Lista on varsin italialainen ja käsittää pizzaa, pastaa, kala- ja liharuokia italialaisittain. Päädyin itse erikoisuudentavoittelussani tilaamaan miekkakalan sisilialaisittain (27e), jonka MSC-luokitusta en valitettavasti tarkistanut.

Jonkinlainen ensivaikutelmani kääntyi tappiolliseksi siinä vaiheessa, kun kuulin mikroaaltouunin pimahduksen keittiöstä. Optimisti olisi sanonut sen kuuluneen jonkun muun annoksesta, mutta pessimisti huomasi istuvansa ravintolassa ilman muita asiakkaita. Annos kuitenkin saapui pöytään hyvässä iskussa 15 minuutin odottelun jälkeen.

Omat kokemukseni miekkakalasta ovat varsin vajanaiset (muistaakseni tämä on ensimmäinen kerta) ja siksi annos näytti sitruunalohkoinen kovasti tutulta eräästä toisesta ruokagenrestä. Leik…. eikun kalan leivitys oli rasvainen ja keskirapea, sekä suhteellisen vähäsuolainen. Rakenne oli myös tiivis, rasvaton ja tavallaan jopa mauton – rehellisesti sanottuna, en tiedä miksi kukaan söisi kalaa leivitettynä, mutta tulipahan sekin kokeiltua. Ropaus lisäsuolaa paransi kovin tilannetta, mutta merellinen kokemus oli tästä lajista aika kaukana.

Lisukkeina tarjoiltavat perunat olivat ok, vihannekset ylikypsiä, mutta annoksen varsinainen kruunu oli yllätyksekseni munakoisokääre. En kuulu munakoison ylimpiin ystäviin, mutta kasvismuhjulla täytettynä tämä oli kerrassaan loistavan makuinen.

Paikan palvelu on ystävällistä ja nopeaa, mutta jotenkin käteen jäi Ravintola Benjam’s Bistrosta pieni pettymys. Persoonallisen sisustuksen ja tarpeettoman pönöttävän tunnelman antaa helposti anteeksi, jos ruoka on erinomaista tai edes hinta-laatusuhteeltaan loistavaa, mutta nyt jäi lievästi kusetettu olo. Todennäköisesti otin listalta vaikeimman mahdollisen annoksen, enkä siksi saanut paikasta oikeudenmukaista kuvaa, mutta koska tämä on internet, niin jätän varsinaisen tuomion teidän harteillenne. Mikä on siis oma kokemuksenne paikasta? Mitä söitte ja miten se suhtautui muuhun kaupungin tarjontaan?