Muistelen Töölössä joskus käyneeni tällä samalla paikalla sijainneessa Töölön Sävelessä, joka jossain vaiheessa vain on muuttunut Miljööksi. Kuulin ehdotuksia ja huhuja paikan hyvästä wieninleikkeestä jo kauan sitten, mutta ravintolassa tapahtui vesivahinko juuri ennenkuin olisin vihdoin saanut aikaa vierailulle. Nyt remontti oli kuitenkin vihdoin ohitse ja pääsin yliviivaamaan ravintolan to eat -listaltani.
Ravintola sijaitsee vilkkaasti liikennöidyllä paikalla Runeberginkatu 40:ssä. Paikan sijainti ei välttämättä kaikkia miellytä, mutta tila itsessään on monen töölöläisen ravintolan tavoin hyvin miellyttävä. Sisään ei ulotu liikenteen melu ja remontti näkyy uutuuttaan hohtavina pintoina.
00260
Giant
Jos ravintoloiden omaan tarjontaan on luottamista, on hampurilainen vieläkin usein – ravintolan hintatasosta huolimatta – se annos, jonka suuri osa suomalaisista valitsee lautaselleen. Viime vuosina hampurilaisten taso on räjähtänyt todella korkeaksi ja uusilla toimijoilla on melko jyrkkä rinne kiivettäväksi.
Siksi päätin myöhäisen lounastelun puitteissa testata Töölössä sijaitsevan Giantin.
Ravintola on kokenut suhteellisen piristäviä muutoksia sitten viime käynnin (n. 10 vuotta sitten) ja sisustus vaikuttaa vallan tyylikkäältä ja ajan hengen mukaiselta. Sali tosin on melkein tyhjä yhden jälkeen iltapäivällä – vain yhdessä pöydässä on asiakkaita ja hekin lopettelemassa. Jonoa ei siis ole, marssin tiskille ja saan saapumisellani henkilökunnan nousemaan tuoleiltaan. Tilaan talon hampurilaisen (10,90e), johon iso virvoitusjuoma maksaa vain euron lisää. Positiivinen yllätys, jota melko harva paikka tarjoaa. Myös palvelun taso ja iloisuus ilahduttaa, vaikkakin kieli vaihtuu heti tervehdyksestä eteenpäin englanniksi.
Erityismaininta, että paikka ottaa myös lapsiasiakkaat huomioon. Ravintolasalin takakulmasta löytyy nuorimmille puuhapaikka, jota ei Helsingissä näe monessakaan ravintolassa.
Ravintola Kaarti
Kapiaisen kakarana, sydämessäni on vapaa paikka kaikelle mikä liittyy varuskunta- tai kasarmielämään. Kaartin rakennukset Helsingin Töölössä liittynevät tähän vahvasti ja tuo funkkistyylinen alue on omasta mielestäni yksi kauneimpia, mitä Helsingistä löytyy.
Alueelta löytyy myös Ravintola Kaarti, joka on toiminut tiloissa lounas- ja tilausravintolana. Lounaan hinta (10e) ei hirvittävästi päätä huimaa, joten matka suuntautui kohti Autokomppanian kasarmia hyisenä loppusyksyn arkipäivänä.
Chico’sin kesälistan flatbread
Tallustelin juuri poikki Töölön ja ajattelin tarvitsevani jotakin pientä. Ensimmäisenä mielessä kävi Daddy Greens Pizzabar, mutta koska sieltä ei olisi päässyt ilman ähkyä, suuntasin poikkeuksellisesti Chicosiin.
Kesälistalta löytyi ”Flatbread”-annos, joka hintatasoltaan (6,90e) antoi odottaa ihan pientä suuhunpantavaa. Lautasen tultua pöytään 10 minuuttia myöhemmin, ajatus osoittautui todeksi.
Itse leipä on melko taikinaista perusleipää, jonka ainoa lahja maailmalle on sen sisältämä hiilihydraatti. Kanan, paprikan ja ranskankerman yhdistelmästä sen päällä vallitsevin on paprika, mutta myös kanan maustaminen on onnistunut vallan hyvin. Noin kolmivuotiaan lapsen chilitoleranssin omaavana potkua riitti ja kovasti pidin hiukan kuivaksi paistetusta kanasta. Ei se toki kanalta enää maistunut, mutta lihansyöjille täyttää todennäköisesti viattomien sielujen vaatimuksen annoksen raaka-ainelistalla. Toki sitä oli annoksessa melko vähän, mutta se on aika sivuseikka.
Avokadon ja korianterin annoksessa olo toki mietityttää. Korianterista pitäminen on toki nykyaikana jokin vaatimus jos olet alle 30-vuotias ja haluat pitää itseäsi trendikkäänä kaupunkilaisena, mutta vaikka se tuo leipäseen sellaista omaa koukkuaan, sen ehkä olisi voinut korvata toisellakin yrtillä. Avokado taasen on ojennus heille jotka siitä ylipäätään tykkäävät – itselleni se ei juuri koskaan erityisesti maistu.
Kokonaisuutena kuitenkin, Chicosin Flatbread on aika toimiva pieni annos. Toki samalla hinnalla saisi etnisestä ravintolasta jo täyden aterian ja vaikka pidättäytyisikin tällaisissa pikkunälkään suunnatuissa valmistetuissa suupaloissa, niin parempiakin vaihtoehtoja tästä kaupungista löytyy. Se ei silti tarkoita, etteikö tälle löytyisi varmasti tilausta – kevyen oluen kanssa varsin hyvä vaihtoehto terassisnacksiksi kesäkuumallakin.
Suhteessa korkea hinta ja tietynlainen S-persoonattomuus päättävät väliinputoavasta arvosanasta pääöksen 3/5:een.
Ravintola Carelian tartar-pihvi
Siitä on hetki vierähtänyt aikuistuessa, mutta varsinaisesti ensimmäisestä tartar-pihvistä on vain yksi aikaisempi kokemus, eikä se ollut kovin hyvä. Tästä on aikaa kymmenisen vuotta. Neljä vuotta sitten eräs keittiömestari (kiitos vaan P.L.) hakkasi saaressa puukonselällä alle puoli tuntia aiemmin kauppahallista ostamaansa naudanlihaa litteäksi, ripsautti päälle vähän suolaa ja antoi sen maistettavaksi. Tajusin silloin, että kyse on enemmän lihan laadusta kuin kypsyysasteesta.
Kolmanteen kokemukseeni raa’asta lihasta tarjoiltuna meni nuo vuodet, kunnes tänä iltana ryhmän oman viinitastingin yhteydessä sain muiden kanssa tasting-lautaselle pienen palan tartarpihviä. Ja voi pojat, se oli taivaallista. Päätin siltä istumalta jäädä vielä hetkeksi Careliaan tapahtuman jälkeen ja maistaa kokonaisen pihvin.
Tein sen ja nyt olen todella hämilläni.
Alla on toki muutama lasillinen viiniä, joten suhtautukaa tähän fiilistelyyn vaatimallanne varauksella.
Kun tilasin pihvin, tuli hetkeksi pieni epäluulo. Olenko oikeasti tilaamassa raakaa lihaa ja maksamassa siitä 25 euroa. Ensiajatukselta ajatus tuntui vähän älyttömältä. Hetken päästä annos kuitenkin tuli pöytään – kolmessa eri osassa. Päälautasella oli pelkkä pihvi, kananmunan keltuaisen, kapristen ja persiljan kanssa. Erillisillä lautasilla oli reilusti ranskalaisia ja vihersalaatti.
(tässä kohtaa olen tuijottanut ruutua tyhjin silmin noin viisi minuuttia)
On vaikea pukea sanoiksi sitä kokemusta, jolloin tajuat nauttineesi jotain todella hyvää. Siis tiedättekö, to-del-la hyvää. Ei siis mitään sellaista ”ihan ok” tai ”täähän oli hyvä” -tasoa, vaan sellaista että alkaa vähän kyseenalaistamaan oman makuaistinsa, ettei ne tasting-illan viinit nyt vaan ole heittäneet jotain päässä vinoon.
Mistäköhän tämän nyt alottaisi.
Ehkä en edes yritä kuvailla mitään detaljeja, koska se tuntuisi tämän annoksen kohdalla typerältä, eikä edes toisi sitä makua esille. Kyllähän kaikki ovat raakaa lihaa joskus maistaneet ja todenneet, että se ei oikein maistu miltään – ja sitten maistaneet jotain tällaista ja myöntäneet heti itsellensä kokeneensa jotain erinomaista.
Tämä on siis vain pala taivasta. Ymmärrän toki, että asiaan tottumattomille kynnys raa’an lihan syöntiin saattaa olla edeleen korkealla, mutta tässä maut ovat täysin kohdallaan. En tajua sitä oikein nyt itsekään, koska yritän kovasti kehittää jotain varsinaista kritiikkiä tai parannusehdotuksia, enkä keksi yhtään mitään.
Jos jotain oikein yritän kritiikiksi pukea, niin annoksessani oli ainakin kaksi kaprista liian vähän. Viimeiset kaksi haarukallista jäivät ilman.
Että silleen. Repikää tuosta kritiikistä sitten jotain syvällisempää.
Toki muistettaneen, että olin juuri päättänyt ravintolan kanssa yhteistyössä tehdyn viini-tastingtapahtuman. Tämä lähinnä oman kriittisen silmänne virittämiseksi kohdalleen, jos Koskisen monologi tässä nyt vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta. Maksoin annoksesta myös täyden hinnan, eli en saanut mitään kaupanpäälliseksi.
Saa mennä kokeilemaan ja kertoa täällä mitä mieltä itse olitte. Tämä on annos jonka vuoksi jätän todennäköisesti jatkossakin syömättä tartarin missä tahansa muussa ravintolassa, koska se todennäköisesti tuntuisi vain pettymykseltä.
Erinomainen kokemus. Ja painotan sanaa kokemus, koska tällaisia annoksia ei mitata pelkillä ravintoarvoilla.
P.S: Niin, palatakseni vielä hintakysymykseen. Ajatuksissani pyöri yllättävän pitkään ”täähän on aika kallis annos kuitenkin…”.
Sitten muistin, että iltapäivällä olin maksanut parhaimmillaankin tyydyttävästä wieninleikkeestä 1,10e vähemmän.
Metsästetään kaikki niitä oikeita kokemuksia, jooko?
Töölön Sävel & wieninleike
Saapuessani paikalle puoli neljän maissa, ravintolasalissa on kaksi pöydällistä ihmisiä. Jään ovelle odottamaan pöytiinohjausta ja muutamassa sekunnissa, keittiöstä rientänyt tarjoilija neuvoo valitsemaan minkä pöydän tahansa.
Annos saapuu pöytään noin kymmenessä minuutissa ja ensipettymys on valmis. Leikkeen päälle on niputettu rucolaa ja lisukkeena toimiva perunamuussi on todella onnistuneesti onnistuttu piilottamaan leikkeen alle.
Tätä projektia eteenpäin vietyäni olen hiljalleen tajunnut mitä se tekee hetkessä leikkeen leivitykselle, eikä tämäkään annos ole poikkeus. Pahimmillaan annoksen leivitys on suorastaan pesusienimäisen kosteaa ja leivityksen rapeus on suurilta osin muisto vain. En tiedä miksi näin on tehty sillä lautaselta tilaa olisi riittänyt. Myös uunijuurekset on aseteltu muussin ja leikkeen väliin, jolloin niitä saa kalastella muussin seasta. Ei näin.
Leivitys itsessään on kuitenkin maukas, mutta ainakin oman leikkeeni pohjana toimiva lihankappale melko tehokkaasti nuijittu riekaleiksi. Totuuden nimissä, välillä kävi mielessä tarvitsenko veistä lainkaan, koska osa leikkeestä oli leivityksen alla jo valmiiksi kappaleina.
Maut ovat kuitenkin kohdallaan, poislukien loppupuolella syystä tai toisesta annoksen valtasi selvä hiilen maku. En tiedä mistä se oli peräisin, mutta leikkeen leivityksessä ei palaneita kohtia ollut.
Rucolan ja hampurilaisista opitun kasauksen jälkeen sitruunaviipaleen käyttö ei ole mikään suuri synti (jos se on sitä nyt edes muutenkaan). Anjovis on hyvää erää ja myös perunamuussi on onnistunut hyvin.
Kaiken edelläolevan luettuasi ei liene yllätys, että annos oli melkoinen pettymys, erityisesti hintaisekseen. Leike on vasikkaa, mutta annos on onnistuttu sössimään suhteellisen alkeellisillal tavoilla. Jos kyse on keittiön pyrkimyksestä persoonallisuuteen, rucolaa ei pitäisi löytyä edes ravintolan seinien sisältä – saati wieninleikkeen päältä.
Potentiaalia on, mutta tämän hintaiseksi Töölön Sävelen wieninleike on uskomattoman huono esitys. Oikein rakennettuna se saattaisi päästä arvosanaan 4/5, mutta tällaisena 3/5 tuntuu sekin todella vahvasti liioittelulta, vaikka hinta-laatusuhteen tuomaa katkeraa pettymystä ei ottaisikaan huomioon.
Kaupungin paras italialainen?
Kiireisimmillään Villetta on kuin palotarkastajan märkä uni, pöytiä vieri vieressä, takkeja suomalaisittain siellä täällä, tarjoilijoiden pyyhkiessä ohitse kuuman ruoan kanssa. Sisustus sattuu herkimpia silmiin ja ilmaa halkoo juustorasvan ja pizzauunin tuoksu. Naapuripöydät ovat usein niin lähellä, että kuiskauksenkin kuulisi, ellei keittiöstä kantautuisi ruoanvalmistuksen kiireinen meteli.
L’Italia.
Valitettavan harvoin törmää Helsingissä ravintoloihin, joilla on sielu. Tässä paikassa sitä on ja vaikka sitä ei todellakaan voi aina kuvata sanoilla ystävällinen ja kohtelias, on vaikea kuvitella Villettassa kävijän pettyvän kohteluunsa. Paitsi jos on itse täysi urpo.
Ravintolan tarjonta keskittyy – vähemmän yllättäen, italialaisiin ruokalajeihin ja päällimmäisenä listalta nousevat esille pizzat. Tällä kertaa valinnaksi osui erikoislistalta Autunno (=syksy) jossa listan mukaan on italialaista makkaraa, rapinia ja mozzarellaa (12e).
Lautanen saapuu pöytään täpötäydessä ravintolassa alle 15 minuutissa, höyryävän kuumana. Pizzapohja on napolilaisittain kuohkean leipämäinen, jauhoinen ja todella maukas ja päälle aseteltu mozzarella on tuottanut pizzaan todella öljyisen pinnan. Toisena täytteenä oleva makkara muistuttaa siskonmakkaraa, mutta ollen selkeästi mausteisempaa. Yhdessä rapinin kanssa niistä löytyy hiukan anismainen sivumaku. Perinteisen tomaattikastike-pohjaisen pizzan rakastajat voivat nyrpistää nenäänsä Autunnon kaltaiselle kokoonpanolle, joka on helppo ymmärtää. Autunno yhdistää vahvan napolilaisen pizzapohjan rasvaisen pehmeään, jopa tunkkaiseen makuyhdistelmään, joka tarjoilee härmäläisille helposti makukokemuksen, jolle on vähän vaikea löytää vastinetta.
Tämä on ennenkaikkea kokonaisvaltainen kokemus, kaikilta osin. Villetta on naurettavan edullinen, jopa halpa sen laatuun nähden ja tarjoaa kokemuksen joka jää vaisuksi ellet vietä paikassa koko iltaa syöden itsesi täyteen koko ruokalistan ja viinipullolisen voimin.
Herra paratkoon, älkää menkö tänne, jotta saan itse vapaan pöydän helpommin! 😀
Töölöläinen Rune’s
Ravintola vaikuttaa ensivilkaisulta pitkälti trendikkäältä kahvilalta, jossa mainosmiehen urasta haaveilevat hipsterit hörppivät kuuden euron hintaista latteaan, eikä ensikäsitys nyt aivan väärin ole. Hintataso on selkeästi perusmättölää korkeampi (esim. pieni keitto 9e tai burgerit 15-17e) ja ravintola panostaa myös kahvila-asiakkaisiin.
Ruokalistalta valikoituu kuitenkin fish & chips (17e), jota mainostetaan turskan seläkkeestä tehdyksi. Siihen en ota kantaa, mutta annos kannetaan pöytään alle 15 minuutin sisällä tilauksesta. Ensivaikutelmaltaan näky on melko koruton, kuten fish & chipsin toki odottaakin olevan.
Maistelu kuitenkin tuottaa hymyn huulille. Panerointi on erittäin onnistunut, pinta rapsahtaa mukavasti ja avaa pääsyn sopivasti hiutaloituvaan kalaan. Maussa on juuri sopivasti suolaa, rasvaa ja happamuutta.
Itse perunat taas ovat lankkuperunoita käsitteen pohjimmaisessa merkityksessään. Paisto on onnistunut, mutta jos lähdetään tikusta tekemään asiaa, kaikki eivät ole aivan tasalaatuisia. Suolaa on keittiössä myös käytetty hiukan säästeliäästi, joka on toki pitkälti makuasia.
Lisukkeista löytyy merkityksetön ketsuppi, hernemuju ja remoulade-kastike. Ensimmäinen on mitä ketsupit nyt yleensä ovat, mutta hernemujussa ollaan vedetty reilusti hutilaukaus. Se on vetisintä mikä vastaan on tullut ja kolmannes dippikupista on vain vihreää hernevettä. Hiukan sekoittamalla tilanne paranee, mutta itse toivoisin omani reilusti kiinteämpänä. Se maku mikä vetisyyden takaa pilkistää, on kuitenkin kohdallaan.
Sitävastoin remoulade on erittäin hyvä ja sinappisuus tulee onnekseni juuri sopivasti esiin. Maussa on juuri oikeassa suhteessa makeutta, rasvaisuutta ja happamuutta, eikä tämän kohdalla kastikkeessa puhuta turhaan aineksesta joka aateloi itse ruoan.
Vaikka kokonaisuutena kokemus onkin hyvää laatua, jää Runesista hiukan ristiriitainen fiilis. Lähdin paikasta todella tyytyväisenä, mutta hetken päästä mietin annoskokemusta ja siihen verrattavissa olevaa laskua. Siinä missä hampurilaisesta voidaan tehdä melko helpolla premium-luokkaa oleva ravintolatason annos, on fish & chips huomattavasti vaikeampi tapaus. Oikein toteutettuna siinä kun ei ole oikeastaan mahdollisuuksia muuttaa sen koostumusta tai raaka-aineita, mitkä voisivat perustella moninkertaisen hinnoittelun. Fish & chips on katuruoan eliittiä ja sitä löytyy Helsingistä harmittavan vähän. Siksi tämän maksaa vielä mielellään, mutta pohdinnan jälkeen itselleni jäi ylihinnoittelun tunne. Edes neljäntoista euron hintaisena tämä olisi ehdottomasti suosituksen arvoinen.
Linko Pizzabar
Kyseessähän on ainakin omassa mielessäni premium-pizzoja myyvä ravintola, jossa kaikki pöydät on miehitetty omaa yhden miehen mainostoimistoa pyörittävien pipopäiden – sekä sellaisten, jotka heistä ovat ehtineet jo perheeksi jakautumaan – toimesta.
Paikka henkii jo ovelta, että tästä pizzabaarista perus-dillingeriä on mahdoton löytää. Sitävastoin listalta löytyy mielikuvituksella marinoituja vaihtoehtoja, joista itselleni valikoitui Give Me Churri – saksanpähkinöillä, avokadolla ja chimichurri-kanalla aateloitu lätty.
Itse pizzan pohja on erinomaisen rapea ja ohut, mutta on toki makuasia millaisena pizzapohjansa haluaisi. Itse pidän molemmista ääripäistä ja ohuemman pään edustajana Lingon pizzapohja on sitä mitä pitääkin.
Täytteet kuitenkin muodostivat pettymyksen. Toki on ilahduttavaa, että pizzoissa tehdään kokeelisempiakin elämyksiä, mutta chimichurri-henkisyys ei tästä valitettavasti juuri välittynyt. Pizza ei kokonaisuudessaan ollut mitenkään surkea, jos erinomainenkaan – mutta 15 euron hintaiseksi se tuntui pettymykseltä. Tiedättekö, sellaiselta jonka syötyään olet kylläinen ja tyytyväinen, mutta tuntuu että joku on pöllinyt teiltä femman.
Lingon valikoimista tosiaan löytyy monenlaista, erikoisuutena poropizza, josta taasen löytyi omaan makuuni kiinnostavaa vääntöä. Siitä huolimatta suosittelen itse listalta 13 euron hintaista, mielikuvituksellisesti nimettyä ”tomaatti & juusto” -pizzaa, sillä yksinkertaisilla täytteillä pizza on useinmiten parasta jos perusasiat ovat kunnossa.
Pahoittelut taas kännykkäkuvasta kaikille, mutta ehkä täytteiden kaoottisuus välittyy tästä erityisen hyvin. Ensi kerralla taas järjestelmäkamera mukaan.