Myönnän, muistan lapsena jostain sarjakuvalehdestä lukeneeni ruudun, jossa hahmo on tilannut tartarpihvin ja ihmettelee sitä hyljeksivästi. Muistan myös sen tunteen, jolloin nyrpistin nenääni ajatuksellekin raa’an lihan (tai kalan) syönnistä.
Siitä on hetki vierähtänyt aikuistuessa, mutta varsinaisesti ensimmäisestä tartar-pihvistä on vain yksi aikaisempi kokemus, eikä se ollut kovin hyvä. Tästä on aikaa kymmenisen vuotta. Neljä vuotta sitten eräs keittiömestari (kiitos vaan P.L.) hakkasi saaressa puukonselällä alle puoli tuntia aiemmin kauppahallista ostamaansa naudanlihaa litteäksi, ripsautti päälle vähän suolaa ja antoi sen maistettavaksi. Tajusin silloin, että kyse on enemmän lihan laadusta kuin kypsyysasteesta.
Kolmanteen kokemukseeni raa’asta lihasta tarjoiltuna meni nuo vuodet, kunnes tänä iltana ryhmän oman viinitastingin yhteydessä sain muiden kanssa tasting-lautaselle pienen palan tartarpihviä. Ja voi pojat, se oli taivaallista. Päätin siltä istumalta jäädä vielä hetkeksi Careliaan tapahtuman jälkeen ja maistaa kokonaisen pihvin.
Tein sen ja nyt olen todella hämilläni.
Alla on toki muutama lasillinen viiniä, joten suhtautukaa tähän fiilistelyyn vaatimallanne varauksella.
Kun tilasin pihvin, tuli hetkeksi pieni epäluulo. Olenko oikeasti tilaamassa raakaa lihaa ja maksamassa siitä 25 euroa. Ensiajatukselta ajatus tuntui vähän älyttömältä. Hetken päästä annos kuitenkin tuli pöytään – kolmessa eri osassa. Päälautasella oli pelkkä pihvi, kananmunan keltuaisen, kapristen ja persiljan kanssa. Erillisillä lautasilla oli reilusti ranskalaisia ja vihersalaatti.
(tässä kohtaa olen tuijottanut ruutua tyhjin silmin noin viisi minuuttia)
On vaikea pukea sanoiksi sitä kokemusta, jolloin tajuat nauttineesi jotain todella hyvää. Siis tiedättekö, to-del-la hyvää. Ei siis mitään sellaista ”ihan ok” tai ”täähän oli hyvä” -tasoa, vaan sellaista että alkaa vähän kyseenalaistamaan oman makuaistinsa, ettei ne tasting-illan viinit nyt vaan ole heittäneet jotain päässä vinoon.
Mistäköhän tämän nyt alottaisi.
Ehkä en edes yritä kuvailla mitään detaljeja, koska se tuntuisi tämän annoksen kohdalla typerältä, eikä edes toisi sitä makua esille. Kyllähän kaikki ovat raakaa lihaa joskus maistaneet ja todenneet, että se ei oikein maistu miltään – ja sitten maistaneet jotain tällaista ja myöntäneet heti itsellensä kokeneensa jotain erinomaista.
Tämä on siis vain pala taivasta. Ymmärrän toki, että asiaan tottumattomille kynnys raa’an lihan syöntiin saattaa olla edeleen korkealla, mutta tässä maut ovat täysin kohdallaan. En tajua sitä oikein nyt itsekään, koska yritän kovasti kehittää jotain varsinaista kritiikkiä tai parannusehdotuksia, enkä keksi yhtään mitään.
Jos jotain oikein yritän kritiikiksi pukea, niin annoksessani oli ainakin kaksi kaprista liian vähän. Viimeiset kaksi haarukallista jäivät ilman.
Että silleen. Repikää tuosta kritiikistä sitten jotain syvällisempää.
Toki muistettaneen, että olin juuri päättänyt ravintolan kanssa yhteistyössä tehdyn viini-tastingtapahtuman. Tämä lähinnä oman kriittisen silmänne virittämiseksi kohdalleen, jos Koskisen monologi tässä nyt vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta. Maksoin annoksesta myös täyden hinnan, eli en saanut mitään kaupanpäälliseksi.
Saa mennä kokeilemaan ja kertoa täällä mitä mieltä itse olitte. Tämä on annos jonka vuoksi jätän todennäköisesti jatkossakin syömättä tartarin missä tahansa muussa ravintolassa, koska se todennäköisesti tuntuisi vain pettymykseltä.
Erinomainen kokemus. Ja painotan sanaa kokemus, koska tällaisia annoksia ei mitata pelkillä ravintoarvoilla.
P.S: Niin, palatakseni vielä hintakysymykseen. Ajatuksissani pyöri yllättävän pitkään ”täähän on aika kallis annos kuitenkin…”.
Sitten muistin, että iltapäivällä olin maksanut parhaimmillaankin tyydyttävästä wieninleikkeestä 1,10e vähemmän.
Metsästetään kaikki niitä oikeita kokemuksia, jooko?