Tämä suoraan rautatieasemaa vastapäätä, ehkä Helsingin parhaalla liikepaikalla toimiva ravintola on ollut tutkassani kauan. Kävin aikanaan, vuosia sitten syömässä siellä säännöllisesti, kunnes jostain syystä sekä palvelun että ruoan taso putosi selvästi ja siirryin muihin ravintoloihin.
Tällä viikolla vierailin siellä taas, vuosien tauon jälkeen ja lounaslistalta löytyi tagliata di pollo – eli valmiiksi viipaloitu kanafilee parmesanilla ja sitruuna-oliiviöljykastikkeella (13,20e).
Aleksanterinkadulla varsin ansiokkaasti piilossa oleva Factory on ravintola, joka henkii heti sisään astuessa piilokapakkamaista romantiikkaa sekoitettuna Amicamaisuuteen teollisuuskeittiöön. Keskilattialla töröttää buffetpöytä, jonka toisessa päässä on päivän lounaaseen (10,40e) kuuluvat puna-ahven hollandaisekastikkeella ja tee-se-itse hampurilaisasema – ja toisessa päässä kovasti ABC:n mieleen tuova salaattipöytä. Näiden lisäksi pienenä yllätyksenä tuli itselleni, että tiskiltä saa tilattua erikseen salaattibaarista kasattavia annoksia.
Niin vaan koitti se päivä, jolloin päädyin syömään tähän 1970-luvulla Lontoosta esiinponnahtaneeseen ravintolaketjuun, joka aloitti Helsingissä vuonna 2012. Tätä ennen toki ravintoloita oli avattu mm. Fidzille, Maltalle ja Nicaraguaan, joten meidän varmasti pitäisi olla kiitollisia tästä maailmanvieraasta, joka tuli rikastuttamaan ravintolatarjontaamme.
”Ennakkoluulot sikseen ja tanssimaan”, sanoisi entinen jumppamaikkani, joten portaat ylös toiseen kerrokseen ja heti paikalleen ravanneen tarjoilijan kanssa jutustelemaan, löytyisikö viideltä keskiviikko-iltapäivästä vapaata pöytää. Tarjoilija tähän toteamaan, hiukan pahoillaan, että saatavilla ravintolasalista on vain kolme (uloskäynnin lisäksi myös WC:tä) lähinnä olevaa pöytää, joista toki sopivan kelpuutimme. Pahoittelevasta luonteesta johtuen jäi hiukan pieni fiilis, onko ilmassa odotettavissa vahvaa urean tuoksua klosettien suunnalta (vastaus: ei todettu saapuvan myöhemminkään).
Pikalounas keskustassa päätyi tänään Hey Pokeen, tuohon citycenterin kakkoskerroksessa olevaan ravintolaan, joka on yksi niitä harvoja jossa en ole vielä käynyt. Paikka on kahden jälkeen typötyhjä, joten tilaa löytyy. Tiskillä seisovasta ruokalistasta löytyy valittavaksi lohiversio bowlista, josta myös kaksi eri kokoa. Kannustavasti small ja regular, josta valitsen suuremman (14,90e). Hiukan rapeahkolta kuulostava hinta hiukan hämäännyttää, mutta muistutan itseäni, ettei tässä olla nyt S-Marketin salaattibuffassa, vaan yhdessä Helsingin kalleimmilla liikepaikoilla sijaintiaan pitävässä hipsterihenkisessä salaat…. anteeksi, bowl….. anteeksi, havajilaisessa pokepaikassa.
Kävelin ravintolaan, hetken päästä noustakseni pöydästä palvelun puutteessa ja kävin hakemassa ruokalistan itse tiskiltä. Henkilökunnan jäsen hätäisesti nosti päätään puhelimesta ja sanoi kiireisen oloisena ”joo ota ne siitä, tuun ihan heti”. Viisi minuuttia myöhemmin kyllästyin odottamaan ja kävin tekemässä tilauksen tiskiltä.
Tämä oli ensimmäinen kokemukseni Citycenterissä sijaitsevasta Na’am Kitchenistä, joka on rikastuttanut Helsingin ravintolaelämää muutaman vuoden ajan. En itse ole koskaan käynyt paikassa, toki kuullut siitä – mutta kun tuppaan jo suosimaan omia lempipaikkojani tästä tyylisuunnasta – niin on vaikea ottaa riski uuden paikan kanssa. Tällä kertaa, se tuli ikäänkuin pakon edessä, koska jouduin sopimaan alueelle pienen myöhäisen lounaspalaverin.
Tämä sanapari saa monen penkkiurheilijan päästämään muutaman housuihinsa, sillä onhan kyse suhteellisen legendaarisesta sporttibaarista. Tosin tuo steissiä vastapäätä sijaitseva jättiläinen on ajat sitten jo kuopattu ja paikka löytyy tätä nykyä City-Centerin sisäpihalta, entisen Rosson tiloista johon se muutti 2017 vuokrasopimuksen päätyttyä.
En valehtele, lounasseurani vaatiessa minua etsimään City-Centeristä ruokapaikan, en ihan ensimmäisenä toivonut Sporttia, mutta koska paikan ruokien tsekkauksesta on jo hetki aikaa – ajattelin ottavani luodin vatsaan – ihan teidän vuoksenne.
Pääpostitalon ja rautatieaseman väliin jäävässä, entisessä Finnairin kaupunkiterminaalissa sijaitseva S-ryhmän Vltava ei ole koskaan saanut allekirjoittaneessa suuriakaan tunteita aikaiseksi, osittain siksi, että tsekkiläinen ruokakulttuuri ei kuulu omaan ”TOP5 maailman keittiöt” -listaani. Ystävän kanssa lounaskutsu osui kuitenkin tänään aseman seudulle ja päätin ehdottaa juuri tätä paikkaa lounaalle.
Yhdeltä iltapäivällä, missään ei kuitenkaan ollut mitään mainintaa paikan lounastarjonnasta. Ei ovella, ei tiskillä – ei missään. Seinällä olevasta ruokalistasta kuitenkin bongasin ”porsaan schnitzelin”, joka on tarpeeksi lähellä wieninleikettä, jotta se on ikäänkuin pakko ottaa. Mainitsin lounaslistan puuttumisesta tiskillä, johon pirteä asiakaspalvelija sitten luetteli lounastarjonnan jostain koneen kätköistä – päädyin siitä huolimatta alkuperäiseen ratkaisuuni, vaikka hinta (24,90e) suorastaan kauhistutti.
Olin kulkemassa pitkin Ateneuminkujan myötäisesti kulkevaa sisäreittiä eräänä päivänä, etsien ruokapaikkaa – ja odotetusti osuin WTC-talon alakerrassa olevaan aulaan ja sen monimutkaiseen ravintola-kahvilakokoonpanoon. Oikeastaan luulin sen aina olleen vain kahvila, mutta ruokalista kulkureitillä paljasti, että paikasta saa ruokaakin. Pienen mutkan kautta suoraan tiskille ja listalta löytynyt Fish & Chips (15e) tilaukseen.
Pieni pettymys heti osuu silmään, kun maksun jälkeen asiakaspalvelija ojentaa sen monille jo tutun lättysummerin, jonka saat pöytääsi mukaan ja sen suristessa pääset vierailemaan tarjoilijasimulaattorissa. Toisinsanoen, pääset noutamaan oman ruokasi keittäjiltä. Ei ole liene salaisuus, että toivoisin tällaisten keksintöjen jääneen rapakon taakse tai edes alimpaan persehelvettiin keksijänsä kanssa. Erityisesti siksi, että usein yksin myöhäistä lounasta nautiskelleena ja läppärinomadina, kannan mukanani kiloittain erilaista arvotavaraa (kameroita, läppäriä, jne.), etten todellakaan halua jättää niitä kymmenien metrien päähän pöytään odottamaan yksikseen, kun teen tarjoiljanhommia ravintolan puolesta. Epämukavaa ja riskialtista, varsinkin kun oma toimeentulo on kiinni niistä värkeistä.
Syvällä Mikonkatu 6:n designputiikin uumenissa on pienoinen kahvila, joka kantaa nimeä Wild. Paikasta ei ensivilkaisulla edes olettaisi saavan keskinkertaista salaattia kummempaa lounasta, mutta hiukan kulman taakse kätköön on piilotettu liitutaululle piirretty lounaslista, joka käsittää aina kolme eri annosta. Kasvis, kala ja liha, joista itselleni tällä vierailulla valikoitui viimeisin. Villisika.
Ensivaikutelmaltaan paikka on yhden aikaan iltapäivällä huolestuttavan hiljainen. Kuulosteltuani lähipiiristä paikasta kokemuksia, se tiivistyi kahteen toteamukseen – ensinnäkin siihen, että lounaslistan tietoja on vaikea löytää ja siihen, että ne, jotka ovat paikalla käyneet, ovat olleet kovin tyytyväisiä.
Suhteellisen paljon suitsutusta saanut makkaratalon Bangkok 9 – joka nimensä mukaan on yllätyksettömästi thairuokaa tarjoava ravintola, osui kohteeksi pikaiselle lounaskäynnille tiistai-iltapäivänä klo 13. Ravintola oli tällöin lähes täynnä ja nekin pöydät, joissa ei ruokailijoita ollut, olivat täynnä likaisia astioita. Osuimme siis selkeästi hiljenevän lounasajan viimeisimpiin kiireisiin hetkiin.
Tilaukseen osui Pla Salmon Tod Kop Lui Suoyn (13,90e), jonka hiukan epäselvältä lounaslistalta kiireessä valitsin. Ravintolalle voisi sanoa sellaisia terveisiä, että lounaslistan voisi saada myös jonossa seisoville nähtäväksi, niin tiskillä arpomiseen kuluisi puolet vähemmän aikaa.
