”On aika taas vuosittaisen S-ryhmä -illallisen vuoro” ajattelin, kun askeleeni johdattivat minua kohti Helsingin Kluuvissa sijaitsevaa Belge-ravintolaa kohden. Kyseessähän on lähes 20 vuotta sitten avattu belgialaiseksi itsensä mieltävä ravintola, joka on jonkinlainen omituisuus eritoten S-ryhmän ravintoloissa. Se on kestänyt paitsi aikaa, myös S-ryhmän innon brändätä jokaikinen ravintola pariin kertaan vuosikymmenessä – ja yleisestikin, onhan nyt lähes 20 vuotinen ruokaravintola melkoinen poikkeus Helsingissäkin. Paikassa on siis selkeästi vetovoimaa.
Muistelen vuosituhanteen vaihteen jälkeistä aikaa, jolloin Y2K-kriisistä hengähdettyämme Helsinkiläiset sankoin joukoin parveilivat Belgen suuntaan, koska sieltä sai Niitä Oikeita™ ranskalaisia. En pitkästytä ihmisiä kertomalla jälleen kerran vallan yleisessä tiedossa olevaa tarinaa ranskalaisten perunoiden syntyhistoriasta (vaikka sen kirjoittaminen olisi vienyt aikaa vähemmän kuin tämän lauseen), mutta ilmeisimmin juuri tämä tarina on pitänyt Belgen pinnalla hyvin pitkään.
Puhumattakaan belgialaisista oluista.
Belge näyttäytyy satunnaiselle matkailijalle ensisijaisesti pubina, jonka yläkerrassa on myös ravintola. Atmosfääri kieltämättä on vähän vanhanaikaisen nuhjuinen. Lämpimän keltainen hillitty sisävalaistus ja pimeät nurkat sopivat paikkaan kuin IT-miljonääri Lamborghiniin. Torstai-iltana puoli yhdeksältä paikka kuitenkin näyttää vetovoimansa – tilaa on, mutta pääosa pöydistä on edelleen varattuja. Henkilökunta vaikuttaa vaivautuneelta, kun pyydämme saada istua jonnekin muualle kuin keskilattialla olevaan pöytään. Juuri aiemmin vapautuneen ikkunapöydän siivoamisessa menee hetki ja meitä opastetaan baarin puolelle odottamaan.
Tilaan baarista Negronin, koska läheisen plakaatin mukaan on jokin negroni-viikko. En tiedä, onko se kansallinen, kansainvälinen vai vain S-ryhmän markkinointiosaston keksintö saada campari-varastot vähenemään, mutta baarimikko sujauttaa sen valmiiksi todella nopeasti. Drinkki on 10,50e hintaiseksi jokseenkin vaatimattoman kokoinen ylisuuressa lasissa (kyllä, oheisessa kuvassa se on tosiaan ”täynnä”)ja koostumukseltaan ihan ok suoritus. Se on apertiivi, siinä on alkoholia ja mitä muutakaan olisin odottanut?
Henkilökunta käy hetken päästä vihjaisemassa, että pöytämme olisi valmis. Lisää juotavaa – pöytäseurueemme jäsen muistaa S-ryhmän tarjoavan ihan ok laatuista ja hintaista (44,90e) shampanjaa, jonka kanssa alkuruoaksi päädyn juustolautaseen.
Alkuruoat saapuvat yllättävän nopeasti, alle 10 minuutissa ja juustolautaseni yllättää koollaan. Juustoja on selkeästi enemmän kuin olisin odottanut ja käsittää kolmea eri juustoa. Pehmeä chimay-juusto on vähän pettymys, eikä kirsikkahilloke pysty sitä täysin pelastamaan. Vuohenmaito-gruyere on taas erinomainen, mikä ei sinänsä tule yllätyksenä ja sen kanssa tarjoiltava karamellisoitu omena on erinomainen lisuke. Roquefort on näistä kolmesta heikoin esitys, mutta ei missään tapauksessa sekään huono. Kokonaisuudessaan juustolautanen on hinnaltaan vallan oiva alkupala, mutta kaipaisi vähän enemmän ”sitä jotakin”, mikä saisi vatsan sanomaan vau.
Pääruoaksi olisin mieluusti kokeillut rub-maustettua lohta tai boudin blanc -makkaraa, mutta koska listalla oli paikan variaatio fish & chips -annoksesta (23e), päätin ottaa luodin puolestanne. Kysyessäni tuleeko siinä käytetty kampela mahdollisesti pakastimesta (johon tarjoilija ei osannut vastata) tajusin jo, että se itse pyytämäni luoti taitaa osua pahastikin. Lohduttauduin kuitenkin ajatuksella, että harvemmin annoksissa on huonot perunat – ja pöytäseurueessani vierustoverini ottamat alkupalaperunat olivat olleet juustohaituviensa kanssa erinomaiset, joten en nälkäisenä ainakana poistuisi.
…ja kyllä, annos itsessään on jopa kaunis ja kalaa on reilusti, mutta yli kahden kympin annokseksi reilusti ylihintainen. Vaikka kunnollinen fish & chips on molempien osapuolien tasapainoisuuden summa, ei muutoin erinomaiset perunat oikein riitä pelastamaan annosta. Kalan leivitys on mauton ja osaksi liian kovaa. Rapeus kuuluu ilman muuta annokseen, mutta kun reunojen kohdalla alkaa pelkäämään hammaspaikkojensa osalta, ollaan tasolla missä frittikeittimeen voisi laittaa himpun vähemmän ajastinta. Itse kala taas on tässä kunnossa glorifioitua Finduksen kalapuikkoa. Saman tason löytää puolet halvemmalla oikeastaan mistä vaan. Pieni pettymys on myös perunoihin luvattu gruyere, sillä sitä ei juuri annoksesta löydy. Dipit kuitenkin ovat vallan toimivia ja kuten aina, pelastavat keskinkertaisimmankin annoksen siltä suurimmalta pettymykseltä.
Jälkiruoaksi valitsin belgialaisen vohvelin (10,30e) joka oli vallan toimiva. Vohvelin kanssa tarjoiltiin iso jäätelöpallo, joka oli vallan toimivaa. Jäätelöä mainostetaan ruokalistassa belgialaiseksi suklaaksi, mutta voin vannoa että olisin syönyt samaa jäätelöä jonkin kotimaisen jäätelönvalmistajan valikoimasta. En vain muista kenen. Jokatapauksessa, annos on kohtuullinen päätös illalliselle ja vohveli erinomaisesti valmistettu. Sitä olisi saanut annoksessa olla tosin selkeästi enemmän.
Noin yleisesti, käynti Belgessä jätti erinomaisen jälkensä. Suurin syy siihen löytyi tosin negronista, pullollisesta shampanjaa, portviinistä ja lasillisesta olutta. Mitä talon tarjontaan tuli, illan aikana palvelu oli ehkä sen kirkkain tähti. Vaikka osa henkilökunnasta kertoi olevansa ensimmäisiä päiviään töissä, palvelu oli huomaavaista, ystävällistä ja ennenkaikkea yllättävänkin nopeaa. Pieni miinuspiste siitä, että kun keittiö ei ota enää tilauksia, ravintolasalin siivousvaloja ei ole pakko juuri sillä hetkellä iskeä päälle. Me, jotka vielä haluaisimme nauttia jälkiruokamme rauhassa, saatamme kokea sen vähän hätistelyksi tai ainakin tunnelmaa latistavana.
En tiedä mitä olisin Belgestä mieltä. Sen tarjonnasta löytyy todella kirkkaita tähtiä niin juomasta kuin ruoastakin, mutta niin monessa annoksessa tuntuu olevan S-ryhmän kirous, joka osaltaan johtuu siitä, että Pertti Perusjuntille tehdään annoksia joita Pertti haluaa syödä. Samalla tapetaan siitä annoksesta ja sen tekemisestä kaikki kunnianhimo, rakkaus ja kunnioitus raaka-ainetta kohtaan ja odotetaan kaiken tulevan valmiina purkista. Ongelma ei ole Belgen, vaan paljon syvemmällä.
Loppujen lopuksi, kun puhutaan kuitenkin 60-80 euron illallisesta, ei Belge suorita sitä mitenkään huonosti. Palvelu pelastaa ruoan puutteista paljon, kuten tietenkin myös seura. Ne huomioiden kuitenkin Helsingissä on niin paljon ravintoloita, joissa samalla rahalla saa paljon muistettavamman kokemuksen, että Belgeä on todella vaikea pitää mitenkään illallisravintolan parhaimmistona tai edes korkeimmassa kolmanneksessa. Se tavallaan antaa hitusen eroosiota niin usein ilmaisemalleni etukortti-antipatialle, mutta ei riitä parempaan.