Ravintola Lumi

Ravintola Lumi

Helsingin ”Lasikuution”, eli Sanomatalon välittömässä läheisyydessä ei kovinkaan montaa suositeltavaa ravintolaa löydy, joista ehkä aiemmin olen ollut kovin tyytyväinen ainoastaan Hausmaniin. Nyt kun tätä kirjoitettaessa Koronakevät 2020 alkaa näyttää hiukan valonpilkahdusta ravintoloiden tulevaisuuden suuntaan, avaan hiukan taannoista kokemustani, joka toivottavasti täyttää ravintolan heti sen avauduttua.

Sanottakoon siis heti ensimmäisenä, että Ravintola Lumi on paikka, joka kannattaa käydä kokeilemassa. Itse vierailin siellä helmikuun eräänä myöhäisenä iltapäivänä, jolloin ravintola oli käytännössä täysin tyhjä. Lounasaika oli päättynyt jo aikaa sitten ja sisään käveltyäni olin selkeästi omaa habitustani tasokkaammassa ravintolassa. Siinä minä olin, kamerareppuni selässä, tuplahuppari päällä hyisestä helmikuun säästä sisään kävelleenä ja näytin varmaankin lähinnä joltakin hampuusilta, joka on tullut lämmittelemään paikkaan. Siitä huolimatta, tyylikkäästi pukeutunut henkilökunta otti minut vastaan lämpimästi ja ohjasi minut haluamaani, valkoisella pöytäliinalla ja design-astiastolla katettuun pöytään.

Aika harvoin koen olevani vähän epämukavuusalueella ja ne kaksikymmentä sekuntia, mitkä ovesta käveltyäni sitä tunsin, jäivät ainoaksi tässä paikassa. En tiedä millä tittelillä henkilökunta itseään nimittää, mutta sanotaanko sitten sitä herrashenkilöä, joka tätä nuhjuisen näköistä kameraharrastajaa palveli – vaikka hovimestariksi, sai omalla suhtautumisellaan allekirjoittaneen tuntemaan itsensä hyvinkin tervetulleeksi.

Olin jo aiemmin tsekkaillut alueen ravintolatarjontaa ja pyrkinyt sisään Casa Largoon. Myönnän, että suhtautumisessani paikkaan oli jo vähän antipatiaa, mutta päätin antaa paikalle mahdollisuuden ja ajattelinhan sen olevan myös artikkelinteon arvoinen paikka. Siellä minuutin palloillessani ovensuussa ilman palvelua lähdin pois ja olen kovin tyytyväinen siitä, että toisena vaihtoehtona tulin tänne.

Olin toki päättänyt jo matkalla ruokalistaa katsellessani ottavani paikan Lumen Gourmet Hampurilaisen (18,50e), vaikka siinä hetken sitä mietittyäni ehdin ajattelemaan sen olleen virhe. Vaikka monet vakiolukijoistani tietävät minun olevan hampurilaisfundamentalisti ja hiukan inhoavan ns. ravintolahampurilaisia, pelkäsin sen olevan katastrofimaista piperrystä, kuten useimmat ravintolaburgerit ovat – varsinkin ne, joihin lisätään sana gourmet.

Annos saapui nopeasti, mitä tietysti tyhjässä ravintolassa olettaakin ja kieltämättä sen ulkonäössä oli juuri sellaista hienostuneisuutta mitä ravintolan ilmapiiri antoi ymmärtää. Se ei kuitenkaan ollut aivan sitä mitä odotin, vaan visuaalisesti ehkä täydellinen esimerkki annoksesta, joka voi samalla aikaa olla hienostunut ja herkullisen brutaali. Hyvä huomio siitä ja sen jättämästä muistijäljestä on sekin, että olen tätä kirjoittaessani kylläinen – ja silti huomaan kuolaneritykseni lisääntyneen tuota kuvaa katsellessani.

Toki Ravintola Lumen burger ansaitsee vähän kritiikkiäkin, eli pihvi oli täysin kypsä. Henkilökunta toki perusteli tätä juuri sillä, mikä oikein onkin – suurin osa asiakkaista haluaa sen kypsänä, mutta toivottavasti vastaisuudessa ottavat neuvosta vaarin kysyä asiakkaan toivomusta kypsyysasteesta. Toinen mielipide on toki pihvin rakenne, joka oli hyvinkin tiivis. Useinmiten tiiviit burgerit ovat monen mielestä kuin keitettyä lankkua söisi, mutta tässä oli siitä huolimatta sopivaa mureutta ja rasvaisuutta. Käsinsyönnin toki saa suoraan unohtaa, sillä kokonaisuuden paksuus tekisi siitä myös hyvin sottaisen operaation.

Mutta mikä paikan burgerista sitten teki erikoisen hyvän kokemuksen oli oikeastaan kaikki muu. On turha oikeastaan eritellä muita täytteitä sellaisinaan, sillä niiden aiheuttama kokonaisuus oli se, mikä teki vaikutuksen. Pekoni oli parasta mihin olen hetkeen törmännyt ja sen rasvaisuutta ja suolaisuutta oli tasapainottamassa persikkapyree ja punasipuli. Inhoan usein jalopenoa, jota tässä oli kuitenkin juuri sopivasti – jolloin se pieni polttava tunne hieroi makunystyröitä aina hiukan viipyillen, eikä peittäen kaikkia muita makuja taakseen. Myös juustovalintana mozzarellan käyttäminen cheddarin rinnalla oli ensivaikutelmalta vähän erikoista, mutta jumankekka – se oli herkullinen valinta.

Ja kyllä, lisukkeena tarjoiltavat lohkoperunat olivat myös erinomaisia.

On jotenkin hienoa aina huomata, että joissakin paikoissa kaikki loksahtaa paikoilleen ja Ravintola Lumi tuntui olevan yksi sellainen. Kaltaiseni burgerifundamentalistit toki kavahtavat aina vähän tällaisen nähtyään, eikä tämä mielestäni ole ns. ”oikea hampurilainen” vieläkään, mutta voi pojat – tämä on herkullinen ravintolahampurilainen.

Tähän kun lisätään paikan palvelu, ei paikkaa voi muuta kuin suositella lämpimästi. Ja vaikka nyt puoli pistettä pakolla kiristän pistemäärästä, älkää antako sen häiritä. Olen välittömästi valmis nostamaan sen täyteen viiteen tähteen heti kun kuulen paikan ottaneen pihvin kypsyysastetoivomukset huomioon.

Ei välttämättä burgerfundamentalisteille, mutta niille jotka hakevat loistavaa ravintolahampurilaista, tämä on ehdottomasti yksi kaupungin parhaista.

[vifblike btntype="html5"]