Magu

Magu

Viime viikolla oli jälleen vuorossa yksi parisuhteemme kulmakivistä, eli perinteinen treffi-ilta Helsingissä. Ensimmäiseksi post-koronakaranteenin jälkeiseksi kohteeksi valikoitui Magu, jonka ensiasettelu lupasi melko punavuorelaista kasvisruokakokemusta. Tätä vauhdittamaan paikalla oli houkutteleva tarjous kauden menusta – kaksi yhden hinnalla (norm. 2 x 49e), joten päätimme jo ennen saapumista ottaa juuri tämän. Ja koska ravintoloiden elvyttäminen on aina hyvä ajatus, otimme myös pullon viiniä joka tunnetusti on ravintoloiden katteelle varsinainen adrenaliinipistos suoraan Lue lisää...

Sentro

Sentro

Taannoisena kauniina kesäpäivänä olin Punavuoren suunnalla työasioissa, kun mahanpohjalla alkoi pieni hiukominen muistuttamaan skipatusta aamiaisesta. Kaupunginosa on hiukan kadoksissa mitä tulee uusiin ravintoloihin, mutta onneksi olin saanut jo kuukausi sitten kutsun käydä katsastamassa Sentron Pieni Robertinkadulla. Samaisessa tilassa, jossa aikanaan majaili Beefy Queen – legendaarinen rasvankäryinen pihvipaikka.

Olen tätä ”blogia” pyörittänyt nyt jo pari vuotta ja edelleen on ikävän harvassa ne kerrat, joissa ravintola itse ottaa asiakseen tiedottaa itsestään. Sentro siis siinä mielessä oli jo lähtökohtaisesti varsin ilahduttavan oma-aloitteinen. Tosin heti keskustelussa mainitsin, että ensikokemukset paikasta maksan aina itse ja tulen paikalle tavallaan incognito.

En siis tiedä, oliko takahuoneen seinälle nostettu pärstävärkkini varoitusten kera, kun kävelin kynnyksen yli lähes tyhjään ravintolaan.  Työntekijöitä ja/tai omistajakuntaa tosin oli varsin rennolla otteella viettämässä siestaa asiakastilassa, jossa innokas puheensorina täytti ilmaa. Haahuileva palloiluni selkeästi näkyi, kun ystävällinen tarjoilija tarjoili huomiotaan. Kysyttyäni lounasmahdollisuuksista, vaikka virallinen lounasaika oli päättynyt vain muutamia minuutteja aiemmin, sain yltiöystävällisen vastauksen, että tottahan toki se onnistuu vielä. Valitsin siis listalta annoksekseni monchon fried chicken (11,90e). Huomioni kiinnitti tässä vaiheessa myös se, että ruokajuomaksi valitut virvoitusjuomat oli hinnoiteltu varsin rapeisiin hintoihin – vaivaiset 14e / litra. Tyypillinen tunnelmanlatistaja Helsingin ravintoloissa, valitettavasti.

Annos saapui pöytään kymmenessä minuutissa ja se tarjoiltiin kahdelta lautaselta, joissa riisi oli omassa kulhossaan, siemenien ja merileväsuikaleiden koristelemana. Itse pääannoksesta ensimmäisenä silmä kiinnittyy friteerattuihin nuudeleihin (?), jotka peittelevät muuten herkulliselta näyttävät kananpalat. Vahvan makeat kanat tarjoavat makunystyröille imelän savuista vahvaa makua, mutta myös rapeutta jota itse toivoisin aina näissä enemmän. Olen siinä mielessä perverssi, että pidän kanasta hiukan kuivempana mitä se oppikirjojen mukaan pitäisi olla – mutta Sentron friteerattu kana on kieltämättä kypsyysasteeltaan täydellistä. Kanan lisäksi lautaselta löytyy kasviksia,  lähinnä paprikaa, porkkanoita, kesäkurpitsaa ja papuja – jotka täyttävät sen raon mitä varten ne lautasella ovatkaan. Suorituksena teknisesti toimivat ja tukevat annosta täysin. En tiedä miten annoksen kokonaisuuden voisi tehdä paremminkaan.

Lounasannokseksi hinta on siellä totutun hintahaitarin yläpäässä, mutta vaikka vatsanpohjalle jäi annoksen jälkeen pieni ”olisi vielä mahtunut enemmänkin” -tunne, on Sentron annos varsin positiivinen yllätys. Hintakiskontaa muistuttava virvoitusjuomien hinnoittelu jättää aina pahan maun suuhun, mitä ei kuitenkaan voi sanoa ruoasta. Annos on erinomainen, sen maut ovat kohdallaan, se tarjoaa ruumiinravinnon lisäksi silmänruokaa ja se henkii paikan persoonallisuutta. Paikasta on tämän kokemuksen perusteella vaikea keksiä varsinaista kritiikkiä, mutta kaiken edellämainitun jälkeen lopputulokseksi jää kuitenkin pieni tyhjyyden tunne. Tästä syystä arvosana 4/5 on vielä paikallaan vahvan suosituksen kera.

Latitude 25

Latitude 25

Pari viikkoa sitten Korkeavuorenkadulle avattiin Latitude 25, joka käsittääkseni on ainoa okinawalainen ravintola Helsingissä. Sain itse tiedon asiasta kun ravintolan puuhahenkilö oli laittamassa tänne arviolta näyttävää postausta, käytännössä siis mainosta – ja päätin samana päivänä käydä itse kokeilemassa paikan.

Paikka on hiukan huomaamaton, simppeli ravintolabaari parikymmentä metriä Esplanadilta – ja sisältää parikymmentä asiakaspaikkaa. Listalta löytyy melko rajattu määrä annoksia, joista noin puolet kattaa erilaiset sushit. Sinänsä erikoinen ratkaisu, mutta vetää varmasti sushinystäviä puoleensa, jos sellaisiin on innostunut. Itse päädyin kuitenkin listalta löytyvään bowl-annokseen, jossa sushiriisiä, surimia ja okinawa-possua (14,5e).

Annos tulee todella nopeasti, noin viidessä minuutissa. Tosin paikka on puoli neljältä iltapäivästä täysin tyhjillään. Ensivaikutelma kulhosta on hiukan pettynyt, tässäkö kaikki? Kokoa on selkeästi vähemmän mitä monessa muussa kulhoja tarjoavassa paikassa, eikä annoksen asettelukaan ole täysin 5/5. Mainoskuvat ovat tietysti erikseen, mutta nyt vaikuttaa annos kasatun hiukan hätäisesti.

Maku kuitenkin ratkaisee, joten heti suoraan lihan kimppuun. Possu on kylkeä, joten rasvarantua löytyy – ja reilusti. Kaikki rasva on kuitenkin saatu pehmeäksi, suorastaan suussa sulavaksi ja sama pätee myös lihaan. Se kun tuppaa katoamaan suihin alta aikayksikön. Surimia annokseen kuuluu kaksi reilua viipaletta ja ne on valmistettu vaaleasta kalasta ilmeisesti massaksi puristamalla ja lisäämällä valkuaista. Lopputulos on yllättävän hienovaraisesti kalalta maistuva, pehmeä kiekko, joka jättää vähän sanattomaksi. Tavallaan tämän olemassaololle ei ole syytä, mutta toisaalta se tuo annokseen tuttua WTF-fiilistä.

Vaikka bowleissa aina herää kysymys tietynlaisesta huijauksesta, kun annoksesta aina yli puolet on kuitenkin pohjalla olevaa riisiä (tms.) – on tässä se hiukan yllättävästi annoksen kenties paras osa. Kaikista ainesosista on valunut makua sen sekaan ja siitä löytää tonkatsu-henkistä makeaa tunkkaisuutta, inkiväärin ja etikan kirpeyttä. Olutta siemaillessa tätä lappaa ruoaksi oikein mielellään.

Annoksesta jää kuitenkin ristiriitainen olo. Annos olisi voinut olla isompikin ja lähes 15 euron hintaisena se tuntuu siksi vähän kalliilta. Annoksen maut kuitenkin ovat kohdallaan ja siksi pohdin pitkään kahden eri arvosanan välillä.

(tässä kohtaa olen kirjoittanut loppuarvosanan kolme kertaa – koko ajan vaihtaen sitä)

….pakko kuitenkin päätyä siihen suurempaan, eli 4/5. Kannattaa käydä ehdottomasti kokeilemassa ja päättämässä itse mitä mieltä siitä on.

Rymy-Eetun wieninleike

Rymy-Eetun wieninleike

Pahoittelut teille jotka olette odottaneet wieninleikesaagan jatkumista, mutta viimeiset viikot ovat menneet velvollisuuksien ja lomien välisessä hullunmyllyssä. Lupasin viime viikolla kuitenkin jatkavani vierailuja wieninleikepaikoissa ja tästä syystä tänään myöhäiselle lounaalle koordinaatit osoittivat Rymy-Eetuun.

Paikka aukeaa arkisin vasta klo 17, joten ihan pikainen vierailu iltapäivästä muuttui tarkkaan suunnitelluksi operaatioksi. Vaikka oma arkeni onkin hiukan tavallista työssäkäyväää joustavampi, hämmästyin itsekin kuinka vaikea on motivoida itsensä ruokailemaan tähän aikaan. Ensimmäinen paikallaolija olin silti, sillä ovi avattiin juuri edestäni.

Palvelun ensivaikutelma paikassa on kielämättä reilua ja reipasta – kaksi ensimmäistä mieleen tullutta adjektiivia mainitakseni. Kolmantena tulisi varmasti ystävällisyys, mutta vasta siellä jälkijunassa. Tilaus otettiin silti nopeasti vastaan ja annos tuli kuin tulikin pöytään, noin 10 minuuttia tilauksesta. Päivän ensimmäisenä (ja ainoana) asiakkaana.

Annos saapuu pöytään kyselemättä perunamuussilla, joka tietysti on pieni miinus. Toinen, enemmän realistinen uhka on se, että muusia ei edes näy annoksesta vaan se on peitetty leikkeellä. Tämä valitettavasti tarkoittaa, että muuten hyvältä näyttävä leikkeen pinta on pehmittynyt alapuoleltaan aika reilusti – vaikka rapeutta nyt ei liiemmälti ole muutenkaan. Leivitys ei nyt varsinaisesti ole epäonnistunut – noin yleisesti mitattuna selkeästi voiton puolella ollaan, mutta maussa korostuu suola ja voi, ryyditettynä plyyshisohvan suutuntumalla.

Rymy ansaitsee kuitenkin täydet pisteet lisukkeistaan. Annoksen päällä koreilevat jättikaprikset voi jättää surutta rauhaan, koska niiden ja reilun sitruunaviipaleen välissä on anjovis-kaprismujua. Kerrassaan erinomainen keksintö. Samaten muussi on keskitasoa parempaa. Erittäin hyvänä seikkana nostettakoon esille, että alkuruokana pöytään saapui kyselemättä pieni lautanen rieskanäkkäreitä ja valkosipulidippiä. Vahvaa vaihtelua perinteiseen leipä & voi -linjaan, mutta wieninleikkeen kanssa alkuruoka tekee setistä joka tapauksessa suolentukoskokemuksen.

Rymy-Eetun wieninleike on yksi vaikeimmin arvosteltavia annoksia tässä kategoriassa. Se ei ole missään tapauksessa Helsingin paras wieninleike, mutta kokonaisuutena 3/5 tuntuu hiukan liian huonolta arvosanalta. Hyvin pienillä muutoksilla tässä olisi ainesta vahvasti 4/5 annokseksi, mutta koska sarjassa muutenkin ollaan oltu melko raadollisia arvioissa, joutuu tämä kyllä tyytymään 3/5 arvosanaan, sillä 22 euron hintaisena tämä on hinta-laatusuhteeltaan kallis.

Manhattan Steak Housen wieninleike

Manhattan Steak Housen wieninleike

Wieninleikekierrokset jatkuvat ja tänään kohteeksi valikoitui Manhattan Steak House eteläisellä Esplanadilla, aivan ruotsalaista teatteria vastapäätä.

Olen käynyt ravintolassa viimeksi joskus ehkä 15 vuotta sitten, joten muistikuvat olivat pitkälti hataria. Paikka ei tunnu kutsuvalta, sillä sisustuksen taso on hyvin lounasruokamainen. Lounasaikaan kahden jälkeen paikka oli vielä puolilaan, joten ainakaan asiakaspulaa ei Manhattanilla ole. Hyvä merkki, ellei puolet tuntuisi olevan ohikulkeneita turisteja.

Koska oli lounasaika, on myös annos lounaslistalta. Tämä oman arvaukseni perusteella tahtoo sanoa, että normaalisti 180-200 gramman painoinen leike olikin annoksessa 120 grammainen. Tämä toki kannattaa ottaa huomioon tätäkin lukiessa, mutta itse annoksen laatuun lounasruokailun halvemmalla hinnalla ei toivottavasti ole vaikutusta.

Itse palvelu toimi suhteellisen nopeasti. Annos saapui pöytään täsmälleen 15 minuutissa kuitin antamisesta ystävällisen toivotuksen saattelemana. Annoksen lisukkeiksi olisi ollut leegio erilaisia perunavaihtoehtoja, mutta valitsin klassisimman – eli paistinperunat.

Lisukesalaatti annoksessa oli melko mitäänsanomaton, mutta peruskuppilioden nahistuneisiin salaatteihin verrattuna keskivertoa parempi. Tai voisiko sanoa – useita tunteja tuoreempi. Itse perunat taas tuottivat pienen pettymyksen. Valmiiksi kuutioituja perunoita olisi voinut paistaa vähän rapeammiksikin – nyt isommat palat tuntuivat jopa vähän raaoilta. Mausteena leikkeeseen on sitruuna – kaprikset ja anjovis on tästä annoksesta jätetty pois kokonaan.

Itse leike läpäisi pohjatarkistuksen täysin pistein, eli leikkeen pohjaa ei oltu vahingossa poltettu ja kätketty se vain alapuolelle. Toki halpojen wieninleikkeiden helmasynti, eli pehmeämpi kuorrutus löytyy myös tästä leikkeestä pohjapuolelta. Sen korvaa kuitenkin leikkeen pinta, joka päällipuolella oli juuri sopivan suolaista ja jopa tasaisen rapeaa.

Leikkeen raaka-aineena on katajaisesti possu – ja se on nuijittu useampaan kertaan – tai vedetty jonkin mankelin lävitse, sillä se oli yksi ohuimmista mitä olen nähnyt. Ihan paperinohueksi sitä ei voi sanoa – tekstuuria riitti suupalasessa aina puraisuun tai kahteen.

Kaikenkaikkiaan Manhattan Steak Housen wieninleike osoittautui pienoiseksi yllätykseksi. Se on edullinen, se täyttää lounasleikkeen vaatimukset – se on ”ihan hyvin” toteutettu, mutta mitään suurempia värinöitä se ei aiheuta. Olisi kiva sanoa, että tämä annos olisi se lounasruoka mihin ydinkeskustassa kannattaa suunnatta wieninleikettä halutessaan, mutta kaikesta huolimatta tämän syönnin jälkeen jäi vähän kusetettu olo.

Hinta ei ole kuitenkaan paha (10,20e) ja toteutus ihan ok. Siispä arvio 3/5 on paikallaan.

Helsingin paras pihviannos

Helsingin paras pihviannos

Tämänkertainen postaus ei ole varsinaisesti kokeilu tai arvostelu, sillä olen tätä annosta syönyt jo useampaan otteeseen. Olen siis siinä mielessä vahvasti puolueellinen, mutta kyseessä on yksi omista suosikeistani tässä kaupungissa. Jos haluat lisää kuulla näistä, paina peukkua postauksen loppupuolella.

Tämä kuitenkin on vastaukseni kysymykseen: ”mistä saisi oikein hyvän pihvin?”.

Itse löysin sellaisen puolisen vuotta sitten Cantina Westistä, kun paikan ruutipihvi esiteltiin. Naudanlihasta tehty pihvi löytyy paikan listalta oikealla nimellään Cajun Blackened Steak (26e).

Pihvin mukana on lisukkeina varrasperunoita, paahdettua kukkakaalia, kasviksia ja parsaa. Kuulostaa kenties tylsältä, mutta ei sitä todellakaan ole. Annos on yksi tasapainoisimmista, herkullisimmista ja kasviksista huolimatta miehekkäimmistä pihviannoksista joita olen kuunaan maistanut. Mausteisuus on nimittäin juuri oikeanlainen – se ei sisällä pelkkää tulisuutta, vaan myös voimaa ja metsäisyyttä.

En ole kertaakaan pettynyt annokseen, joka kertoo myös paikan tasalaatuisuudesta. Juuresten kypsyysaste on juuri sopiva, kukkakaalit on paahdettu juuri oikein ja timjamiperunat ovat loistavia.

Ai niin, annoksessa on toki myös maustevoi, mutta itse olen sen jättänyt useinmiten käyttämättä.

Jos itse olet käynyt tätä kokeilemassa tai menet kokeilemaan, kommentoi alle mitä mieltä itse olet. Kiinnostaa oikeasti tietää olenko mielipiteeni kanssa yksin.

Saa ehdottaa myös muita kaupungin parhaita pihviannoksia.