Ego

Ego

Olin tosi innoisssani kuultuani, että jälleen kerran Helsingissä on ravintola, joka on ottanut schnitzelin ruokalistalleen. Tämä ravintola oli kortteliravintolaksi itseään kutsuva Ego Korkeavuorenkadulla, jonka asiasta kuultuani päätin välittömästi lisätä todo-listalleni.

Marssiessani paikanpäälle minut otettiin vastaan hymyillen, aktiivisesti ja tilaus tiskillä ottaen. Pöytäänohjaus sujui mallikkaasti, jonka jälkeen alkoi lisämyynti. ”Ottaisinko veteni kuplilla vai ilman” on aina se kysymys, johon on tarkoituksellakin vaikea vastata ”ei kiitos kumpaakaan, juon olutta”. Vaikka tässä vaiheessa oli jo selvää, että vesi tulee lisämaksulla, yllätti lisämyyntitarjous leipälautasestakin – voi/levite ja leipä olisi viisi euroa.

Tiedustellessani, että tarvitsenko sitä, eli että jäänkö nälkäiseksi itse annoksesta muuten – tarjoilija vastasi leikkeen olevan reilun kokoinen. Täsmensi vielä perään, suhteellisen hentoa kämmentään esitellen, että ”usein ovat isompia kuin mun kämmen”.

Meinasin naurahtaa ääneen. Ai että oikein niiiiin iso.

Toisaalta, tiesin missä olin. Helsingin kolmannessa kaupunginosassa, Kaartinkaupungissa – jota noin yleisessä mittakaavassa pidetään usein pompöösimpänä kuin Eiraa.

Annoksen tullessa pöytään ymmärsin, että tätä ei voi oikein arvioida perinteisellä wieninleike-mittakaavalla – vaikkei tätä toki sellaisena myydäkään. Ruokalistassa lukee yksinkertaisesti Egon schnitzel vasikasta, karhunlaukkavoita ja ranskalaisia  (32 €).

Luonnollisesti pienelläkin vilkaisulla tästä jo ymmärtää, että tässä on pyritty tekemään versio wieninleikkeestä, jolla on sitä haluttu siirtää lähemmäksi fine diningia. Ensivilkaisulta siitä ei voi olla kuin samaa mieltä – annoksen asetteluhan on kaunis ja varsinkin karhunlaukkavoi on komea lisä. Anjovisten valmiiksi pilkkominen tuo myös todella paljon lisää annokseen ja vaikka puritanistit pyörisivätkin haudoissaan, toivoisin tämän yleistyvän wieninleikeannoksissa. Myös sitruunalohko on ymmärretty tehdä lohkoksi, joka kutittelee mukavasti tyytyväisyyttä kontrolloivaa aivolohkoani.

Samalla kun ihastelin kaikkea tätä, yritin peitellä pettymystäni. Tajusin heti, että tämä ei tule olemaan mikään täyden kympin suoritus tai rento lounashetki. Leikkeen pinta on aivan tajuttoman kuiva, jota kompensoimaan voikiekkokin on toki laitettu. Reunat ovat kuin korppua. Leike on paitsi pieni, myös paperinohut – jolloin lihan ja kuorrutuksen tasapaino on kadoksissa. Tämän pitäis olla vasikkaa, mutta se tuntuu erittäin irrelevantilta. Tämä voisi olla yhtälailla kalkkunaa, maussa on vain kuorrutetta.

Paitsi jo aiemmin mainitut asiat, myös karhunlaukkavoin maku on nostettava esiin positiivisena seikkana. Se paljon ja tarkoituksella pehmentää kovasti leikkeen kuivuutta samalla maistuen erinomaiselta. Lisukkeena tarjottavat ranskalaiset ovat melko tavanomaisia.

Astioista puheenollen – alaspäin kupera lautanen keikkuu herkästi leikettä leikattaessa. Varsinkin kuivat reunat kaipaavat voimaa, jolloin koko annos pääsee helposti keikkumaan ja kolisemaan pöydällä.

Kolmenkymmenenkahden (32) euron hinnallaan tämä on kuitenkin melko suuri pettymys. Visuaalisen ilon lisäksi annos ei tarjoa rahalle vastinetta oikein lainkaan. Toki ympäristö on hieno ja palvelu toimii, mutta tätä kokemusta reunustaa pettymys, jota kivat lisät eivät pysty oikein kääntämään iloksi. Innovaatioista silti iso plussa.

Todella ristiriitainen kokemus. On mukava aina nähdä kuinka perinteisistä ruokalajeista tehdään vahvasti omantyylisiä annoksia, mutta tällöinkin hinnan pitäisi tukea annoksen tarjoamaa kokemusta. Pelkkä ympäristö ja palvelu ei siihen riitä. Ehkä juuri siksi en menisi tämän annoksen perässä enää Egoon uudelleen. Siksi arvosana 2/5.

[vifblike btntype="html5"]