Ravintola Loisto

Ravintola Loisto

En ajatellut 200. artikkelin tälle sivustolle käsittelevän satunnaista ravintolaa Vuosaaressa, mutta näin siinä nähtävästi kävi. Odottelin asuntonäyttöä alueella ja päätin kuluttaa tunnin myöhäiseen lounaaseen. Koska alueen muut ravintolat oli oikeastaan kokeiltu, osui arpa Aurinkorannalla sijaitsevaan ravintolaan.

Netistä kaivetut etukäteistiedot eivät antaneet odottaa kovin paljoa – muutamia kotiruokavaihtoehtoja, pizzaa, useampia intialaisia ruokia ja muutama erilainen pihvi- ja kala-annos. Päädyin itse grillipihviin (14e). read more

[vifblike btntype="html5"]

Ravintola Solvik

Ravintola Solvik

Taannoin piti itäisestä Helsingistä löytää nopeasti lounaspaikka ja koska toverini Oskari oli paikan wieninleikettä käynyt maistamassa, valikoitui kohteeksi Ravintola Solvik. Valitettavasti aurinkoisen maanantailounaan elementteihin ei wieninleike kuitenkaan kuulunut, sillä ystävällisen DDR-henkinen tarjoilija ilmoitti välittömästi, että lounaslistan ulkopuolelta ei tilata. Tätä on syytä totella mukisematta, koska siihen aina on olemassa jokin syy – ja tästä syystä valinta kohdistui paikan lounaslistalla koreilevaan pippuripihviin. Hinta 16,50e, joka ei rehellisyyden nimissä antanut odottaa annokselta kovinkaan paljoa. Tosin hintaan kuului myös suhteellisen kattava salaattipöytä, sekä kahvi/tee ja jälkiruoka, joten keskinkertainenkaan annos ei pettymys olisi.

Annos saapui täsmällisesti viidentoista minuutin päästä tilauksesta. En silmämääräisesti pysty päättelemään minkä kokoinen annoksen pihvi oli, mutta monesti lounasannosten lihamäärään pettyneenä yllätyin hyvin positiivisesti. Varsinkin, kun se tärkein, eli lihan laatu ja maustaminen olivat myös täysin kohdallaan. Kastiketta on reilusti, jopa vähän liikaakin ja hetimiten harmittelin, miksen ymmärtänyt pyytää sitä sivuun. Maku siinä kuitenkin on kohdallaan, synkän pehmeä kermaisuus yhdistyy tiukkaan pippuriin, jota ajoittain olisi saanut olla ripaus lisääkin. Maut ovat tasapainossa ja kokemus on todellakin kohdallaan.

Lisukkeista tosin keittiön viitseliäisyys vasta kuitenkin mitataan, mutta olin vähän hämmentynyt niitä maistettuani. Perunat olivat rapeita, niiden maustaminen on juuri eikä melkein, sekä lisukkeena useinmiten tarjotut vihannekset ovat rapeita. Missä on lounailta tutut vettyneet ja pehmeät vihannekset tai kumiperunat? Missä on suomalainen lounaskattauksen perusoletus? Miksi Solvik kiusaa meitä näin!? On nimittäin häpeä, että tällaisia lounasannoksia Helsingissä on niin harvassa, jossa 16.50 eurolle tuntee todellakin saavansa vastinetta. Toki annoksen rinnalle otettu neljän euron hintainen virvoitusjuomalasi tuntuu itsessään törkeältä, mutta katteen ujuttaminen sinne annetaan helposti anteeksi tällaisen ruoan edessä.

Ravintola Solvikin pippuripihvi menee nimittäin kevyesti syömieni lounasannosten TOP5:een. Toki oman latauksensa aiheeseen antaa myös kesäpäivinä erinomainen suojainen terassi jossa lounaansa on helppo nautiskella, mutta ei ole epäilystäkään, etteikö tässä olisi asiansa osaavaa keittiöhenkilökuntaa taustalla. Samaa ei valitettavasti voi sanoa salihenkilökunnasta, jonka palvelu on täysin eleetöntä ja joka sanaakaan sanomatta käy noukkimassa lautaset pois pöydistä. Hymyn kerta tarjoiltu ”Maistuiko?” ei haittaisi, vaikkei olisikaan kiinnostunut kuulemaan vastausta.

En rehellisesti muista yhtäkään lounasannosta, jossa kohtuullinen hinta yhdistyy näin tervetulleella tavalla erinomaiseen suoritukseen. Tätä kannattaa käydä kokeilemassa kauempaakin. Heittämällä 4/5 ja hyvin lähellä numeroa suurempaa arvosanaa. Erittäin korkea suositus kokeiluun.

[vifblike btntype="html5"]

Helsingin paras pihviannos

Helsingin paras pihviannos

Tämänkertainen postaus ei ole varsinaisesti kokeilu tai arvostelu, sillä olen tätä annosta syönyt jo useampaan otteeseen. Olen siis siinä mielessä vahvasti puolueellinen, mutta kyseessä on yksi omista suosikeistani tässä kaupungissa. Jos haluat lisää kuulla näistä, paina peukkua postauksen loppupuolella.

Tämä kuitenkin on vastaukseni kysymykseen: ”mistä saisi oikein hyvän pihvin?”.

Itse löysin sellaisen puolisen vuotta sitten Cantina Westistä, kun paikan ruutipihvi esiteltiin. Naudanlihasta tehty pihvi löytyy paikan listalta oikealla nimellään Cajun Blackened Steak (26e).

Pihvin mukana on lisukkeina varrasperunoita, paahdettua kukkakaalia, kasviksia ja parsaa. Kuulostaa kenties tylsältä, mutta ei sitä todellakaan ole. Annos on yksi tasapainoisimmista, herkullisimmista ja kasviksista huolimatta miehekkäimmistä pihviannoksista joita olen kuunaan maistanut. Mausteisuus on nimittäin juuri oikeanlainen – se ei sisällä pelkkää tulisuutta, vaan myös voimaa ja metsäisyyttä.

En ole kertaakaan pettynyt annokseen, joka kertoo myös paikan tasalaatuisuudesta. Juuresten kypsyysaste on juuri sopiva, kukkakaalit on paahdettu juuri oikein ja timjamiperunat ovat loistavia.

Ai niin, annoksessa on toki myös maustevoi, mutta itse olen sen jättänyt useinmiten käyttämättä.

Jos itse olet käynyt tätä kokeilemassa tai menet kokeilemaan, kommentoi alle mitä mieltä itse olet. Kiinnostaa oikeasti tietää olenko mielipiteeni kanssa yksin.

Saa ehdottaa myös muita kaupungin parhaita pihviannoksia.

[vifblike btntype="html5"]