Venn

Venn

Kuulkaas Paavot, olen saanut tarpeekseni trendihakuisista ketjuravintoloista, joiden ”uusiutuminen” tarkoittaa muiden kopiointia (huonosti).

Tämä on tarina eräästä perjantai-illasta, jolloin keskiluokkaisesti tuttavapariskunnan kanssa päätimme lähteä illalliselle. Koska taannoisesta korruptioillallisesta oli käsiimme jäänyt myös S-ryhmän lahjakortteja, päätimme yrittää illallista Aleksanterinkadun VENN-ravintelissa.

Tiedusteluun pöytävarauksesta paikanpäältä tuli lyhyt ja ytimekäs viesti:

”Meillä ei voi tehdä varauksia alle kahdeksan hengen Lue lisää...

Wild

Wild

Syvällä Mikonkatu 6:n designputiikin uumenissa on pienoinen kahvila, joka kantaa nimeä Wild. Paikasta ei ensivilkaisulla edes olettaisi saavan keskinkertaista salaattia kummempaa lounasta, mutta hiukan kulman taakse kätköön on piilotettu liitutaululle piirretty lounaslista, joka käsittää aina kolme eri annosta. Kasvis, kala ja liha, joista itselleni tällä vierailulla valikoitui viimeisin. Villisika.

Ensivaikutelmaltaan paikka on yhden aikaan iltapäivällä huolestuttavan hiljainen. Kuulosteltuani lähipiiristä paikasta kokemuksia, se tiivistyi kahteen toteamukseen – ensinnäkin siihen, että lounaslistan tietoja on vaikea löytää ja siihen, että ne, jotka ovat paikalla käyneet, ovat olleet kovin tyytyväisiä.

Asiakaspalvelu on hiukan sekavaa ja tilaukset tehdään tiskiltä. Muita asiakkaita ei jonossa ole ja annokset tulevat melko nopeasti – noin kymmenessä minuutissa.

Lautanen yllättää runsaudellaan, sillä odotin ehkä hiukan fiinimpää piperrystä. Toki päälle aseteltu villisika ei määrässä vedä vertoja sille lähikuppilan leikeannokselle, mutta vajavuutta on paikattu salsiccia-makkaraa lisäämällä. Tämän lisäksi lautaselta löytyy toki halkaistu kananmuna, muutamia krutonkeja, punaisia viinimarjoja ja tomaatteja. Ja salaattia.

En ihan tosiaan odottanut tällaista, salaatilla on saatu aikaan runsautta ja se ei välttämättä ole huono asia. En edes ajatellut aiemmin, mutta odotin annokseen jotenkin myös reilummin hiilihydraatteja, mutta tällaisena annos on juuri sitä, mitä keskikehonrakennusta tahtomattaan harrastava keski-ikäinen mies ehkä tiedostamattaan on aina tarvinnutkin. Ja toki, jos tärkkelystä kehoonsa kaipaa, löytyy annoksen lisäksi myös leipää.

Tähän kaikkeen olisi kenties latautunut liikaa hipsterifaktoria, ellei ensipuraisusta lähtien annos olisi loistava. Näin muutama tunti lounaan jälkeen on vaikea tavoitella tekstissä sitä tunnetta, kun kaikki on kerrassaan loistavasti, eikä oikein mistään löydy mitään huonoa sanottavaa. Liha on maukasta ja valmistettu erinomaisesti, makkaravalinta on täydellinen, viinimarjat tuovat mukanaan mukavasti björktwistiä ja jumalauta krutongit, nuo halpamaisuuden perikuvat – ovat nekin valmistettu annokseen pieteetillä. Ainoa harmi on, että 15 euron hintaisena annos on lounaaksi suhteellisen kallis, mutta samalla paras mittari hintalaatusuhteesta on se ilmeisin:

Tästä maksaminen ei vituttanut yhtään. Ei sitten tippaakaan. Päinvastoin, teki mieli lisää.

Jostain syystä kuitenkin tämän jälkeen jäi vähän pohdiskeleva olo, kun seuralaiseni kanssa puhuttiin – olisiko sopiva arvosana neljä vai viisi tähteä. Pienet nikottelut hiukan ponnettomassa palvelussa, tarjonnan salaileminen ja himpun liian kahvilamaisessa interiöörissä eivät tue parasta mahdollista arvosanaa, mutta koska itse annos oli kerrassaan loistavasti rakennettu, erinomaisista raaka-aineista ja tuoreine makuineen, ei edellä mainitut pikku vajavaisuudet riitä pudottamaan sitä alemmalle tasolle.

Menkää ihmiset kokeilemaan vielä kun voitte. Tällaiset paikat menevät ennemmin tai myöhemmin pilalle.

Grande Grill ja lehtipihvi

Grande Grill ja lehtipihvi

TERVEISIÄ ESSON BAARISTA

….tai siis oikeammin Grande Grillistä, joka valikoitui kohteeksi taannoisena, hiukan kosteaksi muodostuneena iltana, jolloin yksi seurueestamme loihti sanoakseen kohtalokkaat sanat:

”Mun tekee mieli pihviä.”

Ydinkeskustassa kun liikuimme, muistikuvat Grande Grillistä käänsivät iloisen seurueemme koordinaatit kohti Aikataloa. Paikan listalta löytyy tosiaan pitkälti grillattua lihaa, mutta koska täysiverinen pihvi ei innostanut ja ruokalistan kanaosasto vaikutti melkoisen mielikuvituksettomalta, päädyin lopulta vanhaan klassikkoon. Lehtipihviin.

Vaikka sydämeni sykkii nyt ja aina wieninleikkeitä kohtaan, on lehtipihvi klassisten lohturuokien hyvällä kolmossijalla (kakkosena on muuten lihapullat). Siinä missä wieninleike määrittelee paitsi keittiön teknisen osaamisen, mutta myös mielikuvituksen tason – on lehtipihvi teknisesti huomattavasti yksinkertaisempi.

Grande Grillin versio leikkeestä on annoskooltaan ainakin riittävä. Tosin annoksesta yli puolet koostuu maultaan hiukan pliisuilta lohkoperunoilta, jotka kaipaisivat paitsi rakkautta, myös hiukan pidempää kypsennystä. Annoksen toisesta päädystä taas löytyy tuskainen salaatti, joka paitsi hönkii raikkaita 80-luvun tuulahduksia, myös saattaa tuoreudeltaan olla vain hiukan lähempänä tätä päivää.

Itse leike taas on riittävän kokoinen, jopa reilu. Sen kanssa ei olla lähdetty tarjoilemaan suoraan maustevoita, vaan se on fiksusti tarjolla erillisessä kupissa. Muuten maustaminen on kohdallaan, mutta olen nähnyt mureampiakin lehtipihvejä. Pientä kumimaisuutta on siis havaittavissa, jonka syytä on vaikea selvittää. Lihaa ei olla myöskään onnistuttu jättämään sisältä hiukan punaiseksi, vaan se on täysin läpiruskea – ja se on kieltämättä iso harmi.

Kokonaisuudessaan, vanhojen kokemusten jälkeen jäi tästä käynnistä tunne, että Grande Grill on parhaat päivänsä nähnyt ja tavallaan myös jämähtänyt niihin. Annos henkii aikaa jolloin DDR ja Neuvostoliitto olivat vielä olemassa, eikä kuten edellämainitut muistotkaan – aina pelkästään hyvässä mielessä.

Kun yksinkertaisen lehtipihvin hintataso on vielä fine diningin suunnassa (27,90e), on annos jonkinasteinen pettymys. Se antaa ruuminravintoa varmasti tarpeeksi, mutta kun kokemus on syömisen jälkeen täysin unohdettavissa, jotain varmasti kannattaisi muuttaa.

Omat ehdotukseni:
– lihan kypsyysaste oikeaksi
– nuivettunut salaatti helvettiin ja tilalle grillattuja kasviksia

Perunoille toivoisi myös toki vähän kunnianhimoisempaa otetta vaikka timjamiperunoiden muodossa, mutta kun tietää kuinka paljon helpompaa on kaataa pakasteperunat rasvakeittimeen, niin pelkällä lisukkeella keittiön rasittaminen saattaa olla liikaa vaaadittu. Mutta jos näivettynyt salaatti lähtee vaihtoon – tai edes tuoreemmaksi, niin ollaan oikealla tiellä. Nyt arvosanaksi päätyy kuitenkin 2/5.

Friends & Brgrs, tuo burgerimaailman väliinputoaja

Friends & Brgrs, tuo burgerimaailman väliinputoaja

Toisaalla ranskanperunagallupissa joku ehdotti Friends & Brgrsin ranskalaisia Helsingin parhaiksi ja tokihan se oli pakko käydä kyseenalaistamassa.

Listalta valikoitui cheese & onion -burger, ranskalaiset ja juoman sisältävänä ateriana (12,50e). Ravintolan toimintakonsepti perustuu jenkkiläistyyppisiin hakulaitteisiin, jonka saat kassalta tilauksen tehtyäsi. Laite surisee kun tilauksesi on valmis ja noudat sen itse keittiön luukulta.

Lähtökohtaisesti idea on toimiva. Ruoka tulee tuoreena suoraan keittiöstä ja keittiö voi tehdä annokset tilauksesta, jolloin hävikki on minimiaalista. Itseäni mallissa vieroksuttaa se, että ravintola ulkoistaa asiakkaalle yhden olennaisista tehtävistään, eli palvelun. Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta on vanhettuani tullut äksy, mukavuudenhaluinen ja laiska.

Jokatapauksessa, muistanpaikan parin vuoden takaisen aloittamisen Helsingissä ja myös sen asiakasryntäyksen, mitä ravintola sai aikaan. Silloin olin vakaasti sitä mieltä, että kyseessä on premium-burgereita tarjoileva paikka. Samainen mielipide mureni kuitenkin nopeasti uusien ehdokkaiden tultua ravintolatarjontaan ja tätänykyä Friends & Brgrs on siellä pikaruoan ja varsinaisten premium-burgereiden välissä. Älkääkä tulko sanomaan, että varsinaiset ravintoloissa tarjottavat lautashampurilaiset kuuluvat myös johonkin tähän listalla. Suurinta osaa niistä ei pysty edes syömään käsin (ainakaan länsimaisten käytöstapojen edellyttämällä tavalla) joten ne ovat lähinnä jauhelihaleipiä. Hampurilainen syödään aina käsin.

Pöyt… eikun siis keittiön luukulle tilauksesta 14 minuutissa saapuva Cheese & onion -bursa on paikan mentaliteettiin uskollinen, kooltaan melko pieni, helposti käsin syötävissä ja vahvasti nojaa mauiltaan tuoreuteen. Burgerissa maistuu majoneesi, sipulin makeus ja juuston rasvaisuus sopivassa suhteessa. Sämpylänä perinteinen vehnäsämpylä, joka muussautuu sopivasti kosteudessa – mutta jonka vastapainoksi osataan kastikkeiden määrä suhteuttaa burgerin kokoon ja muihin makuihin. Kaikki eivät tätä valitettavasti osaa (köh, Hesburger…)

Kun hampurilainen on tätä luokkaa, huomasin miettiväni miksi siitä huolimatta joka kerta koen pienen pettymyksen. Siihen löytyy muutama simppeli syy:

1.) Ranskalaiset. Ne eivät vain toimi. Olen kuullut hehkutusta F&B:n ranskalaisista useammaltakin taholta, mutta itse käydessäni saanut kumimaisen pehmeät puikelot. Olenko oikeasti ainut joka haluaisi ranskalaisiltaan vähän selkeämpää rapeutta? Maku on toki ihan kohdallaan jos suutuntuma ei olisi ikkunatiivisteen luokkaa.

2.) Aiemmin mainitsemani tee-se-itse -palvelu.

3.) Hinta-laatusuhde ei aivan kohtaa. Lounaaksi 12,50e on jo melkoinen summa ja edes ateriana F&B:n setti ei ole ihan kaikkein riittoisinta.

4.) Arvonta siitä, löytyykö tilaa. Tämä toki nojaa siihen, että olen väärässä kohdissa 1-3, koska muita ne ei näytä haittaavan.

Kaikenkaikkiaan, Friends & Brgrs on ihan paikallaan oleva ravintolaketju. Se ei mitenkään loista ravintolakartan kirkkaimpana tähtenä omalla kartallani, mutta tekee todella maukkaita burgereita vaikka kaikki muu onkin sitten vähän pippeleillä huidottua. En ehkä itse menisi suoranaisesti suosittelemaan paikkaa, mutta jos ette ole vielä käyneet, kannattaa ainakin kokeilla. Itse olen velkaa paikalle sen, että tajusin alunperin pikaruoka-burgereiden voivan olla pieteetillä tehdyn makuisiakin, eikä se ole koskaan huono havainto.

Colorado Bar & Grill

Colorado Bar & Grill

Tänään myöhäiseksi lounaspaikaksi valikoitui Colorado Bar & Grill Helsinki, aivan Rautatientorin kupeessa. Ravintola vaihtoi sijaintia viime vuoden puolella ja avasi tässä lokaatiossa viime heinäkuussa.

Neljän jälkeen paikka on mukavan tyhjä ja pöydän saa valita käytännössä täysin itse. Eteisessä odottaa perinteinen ”odottakaa pöytiinohjausta”-kyltti ja sitä ei onneksi tarvitse odottaa kovinkaan kauaa. Jopa epäilyttävän ystävällinen tarjoilija ottaa välittömästi tilauksen ja suosittelee listalta ribsejä. Koska olen aina eri mieltä tarjoilijan kanssa, valitsen ruokalistalta Bourbon Chick -annoksen.

Annos saapuu pöytään 15 minuutissa ja vaikuttaa tarjoilijan vakuutteluihin reiluista annoksista huolimatta epäilyttävän pieneltä. Osasyy siihen on tosin kaukalomainen lautanen, jota en henkilökohtaisesti soisi missään ravintolassa käytettävän. Yhdistettynä kyynärpäätasolle nouseviin pöytiin kokemus on kuin söisi ämpäristä.

Ruoka kuitenkin on siististi aseteltua ja ensivaikutelmaltaan mietittyä. Broilerinfile on aseteltu tomaattiriisin päälle ja ympärille on ripoteltu hiukan vuohenjuustoa, joka onkin annoksen onnistunein lisäys. Annoksen tärkein osuus, bourbon-kastike ei kokonaisuutena ole varsinainen kruunu, sillä mainostetusta viskistä ei ole kuin häiväys ja makeaa BBQ-henkistä makumaailmaa odottavat joutuvat pettymään. Maussa on maukasta tunkkaisuutta, jopa tuhkakuppimaisuuteen asti ja ripaus savuisuutta, joka keittiön mukaan tulee grillistä eikä savuaromi-pullosta. Annoksen ainoa pienikin tuore raikkaus tulee rucolasta, josta en tiedä onko se odotettavaa vai vain laiskaa. Jotenkin rucola on omasta mielestäni niin nähty, vaikka se onkin monissa ruokalajeissa täysin perustelu.

Pohjimmiltaan kuitenkin Coloradon Bourbon Chick on melko keskinkertainen annos. Se ei tee mitään väärin, mutta se ei aivan täysin tavoittanut niitä odotuksia mitä itse olisin reilun viskihenkiselle annokselle asettanut. En tiedä tarkalleen miksi, mutta kuvailisin kokemusta lieväksi pettymykseksi ja siksi 24 euron hintaisena annoksen hinta ja kokemus eivät kohtaa. Kevyt 3/5 siitä huolimatta.