Olen nähnyt Ruoholahdesta asioita, joita ihmiset eivät enää usko muistavansa. Riihimäen lautatarhan Itämerenkadun pientareella. Katsellut puhelinkoppien rapistuvan satama-alueen porttien lähellä. Kaikki nuo hetket ovat menneet ajassa, kuten kyyneleet sateessa.
On aika nähdä Ruoholahti 2020-luvulla.
Ruoholahti on itselleni edustanut noita lapsuuteni näkymiä bussin tai vanhempieni auton takaikkunasta killisilmäisenä koltiaisena katsellen. Vielä 1990-luvulla kun kaupunki alkoi hiljalleen rakentumaan vanhan Alkon varaston ympärille, oli paikalla omituisen luontaantyöntävä tunne, ikäänkuin laitakaupunkia niin lähellä keskustaa. Omanlaisensa kirottu vyöhyke, jonka paikalle rakennettavien asuintalojen alla tuntui olevan Lasoliin kuolleiden kodittomien hautausmaa.