Aina sillointällöin pieni ihminen yllättyy kun löytää asioita paikoista joihin niiden ei luulisi kuuluvan, kuten lompakkonsa jääkaapista, Keskustan hallituksesta tai vaikka – kuten tässä tapauksessa – BBQ-lihaa tarjoavan olutravintolan Itä-Helsingistä

Jo paikanpäälle saavuttuaan sitä tajuaa, että DDR-henkinen ympäristö ei kovin paljoa tue positiivista ensivaikutelmaa. Rakennus näyttää juuri siltä, että siinä on ammoin sijainneet kaikki lähiön tarvitsemat peruspalvelut – mutta viimeisten 30 vuoden ajan seiniä on lahottanut jokin nimetön kusiputkapubi, jonka omistaja on vaihtunut vuoden välein aina kuin valtion yrittäjätuki on kulutettu loppuun.

Mutta niinpä ne ajat vain muuttuvat ja koska Kalliossa on jo liian harvat ja kalliit liikepaikat avata uutta ravintolaa, miksipä ei sitten täällä. Lähellä Sipoon rajaa.

Tiedustelutiedot sanoivat, että vaikka paikka avasi ravintolana ovensa jo aiemmin, vasta tänään (20.9.2019) paikalta saa ruokaa. Siispä paikanpäälle kärkkymään ja ilmeisesti olimme paikan ensimmäiset ruoka-asiakkaat.

Listalla on muutamia hampurilaisia/leipiä, savustettua lihaa/kasviksia 150 gramman erissä, muutama erillinen annos kalaa ja lihaa, sekä erilaisia lisukkeita. Koska paikan savustettu lista lupaa hyvää, valitsimme varsinaisen maisteluannoksen, johon valikoimana naudan brisket (9e), possunkylki (6.5e), ribs (6e), baked beans (5e), ranskalaiset (4.5e) ja soda biscuits (4e).

Maistelu alkoi soda biscuitsista, joka on amerikkalaistyyppinen makea leipä, sämpylä ns. bun. Funktio tällaisessa ruoassa on vähän kyseenalainen – toki hiilihydraateilla tukottaminen on nälkään aina toimiva ratkaisu, mutta muuten lähinnä ”ihan kiva” -osastoa.

Ranskalaiset asettautuvat yleisesti parempaan keskiluokkaan. Ensimmäisessä erässä maustaminen oli kohdallaan, toisessa se oli lähes kokonaan unohtunut. Tietynlaista heittoa on siis paitsi keittiössä, mutta myös ranskalaisissa itsessään, joista osa on täydellisen rapeita ja osa jokseenkin nahkeita. Mutta kuten sanottua, silti keskivertoa parempia.

Possunkylki toimii erinomaisesti. Pehmeäksi haudutettu liha on erinomainen maultaan ja liha sulaa suussa – kuten myös brisket, josta rasvaa ei puutu – kuten oikeaoppisesti asia on. Toki se myös kääntää monen ensikertalaisen suun mutrulle, sillä odotukset voivat olla aina lihaisampaan annokseen – nyt annos selkeästi kalleimpana saattaa antaa vääränlaisen kuvan, ellei jenkkiläinen brisket ole kovin tuttu entuudestaan. Makeus yhdistettynä savuisuuteen on kuitenkin tämän annoksen parasta osaa.

Varsinainen pommi on kuitenkin ribsit, joissa paikka loistaa. Kuuden euron hintainen annos selkeästi vaihtelee kooltaan – kahdelle hengelle jaettavana tilattu annos oli selkeästi pienempi kuin tuntia myöhemmin toisen asiakkaan tilaama, mutta yhtäkaikki – ribsit ovat erinomaiset. Liha on kypsytetty täydellisesti ja irtoaa luista pelkästään nälkäisesti katsomalla. Kastike on makeudessaan ylivertainen, jonka saatteena hetken päästä saapuu voimakas chilin puraisu. Omaan makuuni se oli hiukan liian voimakas, sillä se myös peittää savuisen makean kastikkeen erinomaisen maun.

Valintojeni ehdottomasti heikoin osuus on kuitenkin keitetyt pavut, jotka itsessään ovat toimivat, mutta vaikka niiden seasta löytyy extrayllätyksiä, ne eivät vitosen arvoisina oikein puolla paikkaansa. Kokonaisuuden hinnaksi tuli 35 euroa, jonka lopputuloksena toinen meistä jäi nälkäiseksi- joten maistelu jatkui myös paikan omalla God Father Burgerilla (14e)

Olen sanonut asiasta jo aiemminkin, mutta toistan: ollakseen burger, annoksen on täytettävä yksi ainoa kriteeri. Sen on oltava syötävissä yhdellä kädellä.

Tämä ei ole.

On alusta lähtien selkeää, että annos on pleitattu (=aseteltu lautaselle) siten, että se on suomalaisklassinen haarukalla ja veitsellä syötävissä oleva hampurilaisleipä. Myönnän, asetelma harmittaa, mutta toisaalta maku ja kokemus ratkaisevat – eikä tämä sanottavammin pahalta näytä. Fazerin briossin pohjalle on aseteltu aiolia, jonka päällä on karkeasti jauhettu ja vahvasti pippuroitu pihvi. Sen päällä taasen oikeaoppisesti sulatettu juusto, pekoni ja karamellisoitua sipulia – joiden päällä vielä pari tomaattiviipaletta ja suolakurkkua. Viimeksi mainitut olisi voinut jättää poiskin kokonaisuuden yhtään siitä kärsimättä.

Burgerin maku on hyvin hallussa, pientä makeaa hiiltymistä on havaittavissa, mutta se kuulunee savustuskeittiöön vaikkei pihviä ole liene savustettukaan. Suurin synti on kuitenkin liian kypsäksi paistettu pihvi ja toki myös se, että vastaavat maut hiukan pienemmässä paketissa ja paperitaskussa tarjoiltuna olisi sopinut mielestäni paremmin paikan henkeen. Erillisenä annoksena kuitenkin lähes 4/5 arvoinen suoritus.

Yleisesti ottaen, paikan yleishenki on juuri sitä, mitä mielestäni laitakaupunki tarvitseekin. Osoitus siitä, että minne tahansa päin Helsinkiä voi perustaa ravintolan, joka menee laatu edellä – on erittäin tervetullutta ja sitä valtikkaa Helsinki Beer Factory kantaa mallikkaasti. Tottakai, ei kokemus aivan täysin torvisoittoa ole – muutamat annoksista tuntuvat vastaavaan hintaansa melko nuivasti, mutta tietäen yrittäjille kuuluvan riskin, sen tavallaan maksaa ihan mielellään. Salaa silti toivoisi idässä olevan idän hinnat, joka tällä kokoonpanolla on vähän niin ja näin. Plussaa kuitenkin erittäin laajasta juomavalikoimasta.

Olen aina toivonut näitä paikkoja olevan enemmän, mutta siitä huolimatta tämän bongaaminen uutisvirrastani oli melkoinen yllätys. Kallion penthouse-omistusasuntoni punaviherkuplan suunnasta paikka on toki ihan hevon perseessä ja on vaikea uskoa, että itse tänne eksyisin millään tasolla muuta kuin tarkoituksella lähtemällä. Kontulan Ostarin muutaman timantin lisäksi tämä on kuitenkin yksi niistä paikoista, jotka tuolla suunnalla nälän yllättäessä ovat varmasti ensimmäisenä mielessä.

4/5