Olen käynyt Hakaniemessä sijaitsevassa Da Vinci -ravintolassa viimeksi vuonna 2018, joten paikka ansaitsee päivityksen. Marssin tähän ravintolaan hyvin kylmänä tammikuun arki-iltapäivänä ja ravintola oli puolillaan klo 16 jälkeen. Olin hiukan yllättynyt, mutta toisaalta ravintola on ollut paikallaan jo melko pitkään ja hinnat ovat hyvinkin kohtuulliset (pizzat 10-15 €, pääruoat 15-20 €), joten valttia ei tarvitse kaukaa etsiä.
Tilasin tiskiltä itselleni Insalata di Caprino con Frutti di Bosco e Pinolin (14,90 €) joka lyhyemmin ilmaistuna olisi ”vuohenjuustosalaatti”. En tiedä keittiömestarin taustaa, mutta italialaisravintoloissa tai sellaisiksi itsensä profiloivissa aina vähän kalskahtaa tarve olla aidompi kuin onkaan.
Palvelussa ei ollut hymyn häivääkään. Täydellisellä tonnin seteli -ilmeellä oleva asiakaspalvelija kertoi kysyessäni annoksen tulevan limevinegretillä (annos tuli balsamicosiirapilla), enkä muutenkaan voisi olla tyytyväinen asiakaskohtaamisen laatuun. Homma hoidettiin preussilaisella jäykkyydellä ja espanjalaisella tehokkuudella – maksu kuitenkin kilahti kassaan ja poistuin takavasemmalle etsimään vapaata pöytää.
Annos saapui hiukan yli 10 minuuttia myöhemmin. Ensivaikutelma annoksesta on hyvin positiivinen, sillä ainekset ovat ajatuksella kasattu ja näyttivät tuoreilta. Maistaminen vahvisti ensivaikutelman ja ainesosat olivat kaikki vallan kohdallaan. Salaatista löytyi tasaisesti mm. mansikoita, pensasmustikoita, viinirypäleitä ja pinjansiemeniä – ja niiden määrä oli tasapainossa muiden ainesten kanssa. Sitä aina pelkää, että salaatteja tilatessaan saa käytännössä kurkku-tomaattisalaatin, jota on vähän koristeltu näön vuoksi muillakin. Tämän salaatin kohdalla se pelko ei ollut tarpeen.
Paikka on viihtyisä. Samaisessa tilassa toimi vuonna nakki ja kivi Cafe Javan Kallion sivukonttori, joka oli aikanaan yksi vakiopaikoistani. Todennäköisesti siksi koen paikkaan vielä jonkinlaista vetoa. Paikka on sisustettu maltilla, mutta vähän tunkkaisesti perus-Rosso -henkeen ja vaikken suosittelisi paikkaa ihan intiimiin deitti-iltaan, niin vähän vapaampaan seurusteluun näkisin Da Vincin sopivan mainiosti.
Ainakin jos palvelun laatu on sivuseikka.