Helsingin wieninleikkeet -sarja on viidennessä osassaan ja vuorossa on Ravintola Zinnkellerin wienerleike – tai wienerschnitzel, kuten ravintola itse ilmoittaa.
Jos ette ole itse ravintolassa koskaan käyneet, kannattaa piipahtaminen jo pelkän interiöörin vuoksi. Se nimittäin huokuu aikakautta ennen Lapin savuamista, jolloin olut oli arvossaan, todellisilla miehillä oli hyvin lankatut saappaat ja ruoassa maistui konstailemattomasti eläimen pihvistä karkaava sielu.
Dislclaimer: ennen annoksen testaamista testaaja nautti ison tuopillisen lennokasta vehnäolutta ja lasillisen vielä lennokkaampaa päärynätislettä, eli Schladerer Williams-birne -juomaa. Tällä saattaa olla vaikutusta kokonaiskokemukseen.
Tämänkin sarjan jälkikommenteissa esiintyneet kansalaisten antamat vinkit asettivat viattomalle leiketestaajalle turhan paljon ennakko-odotuksia Zinnkellerin wieninleikkeestä, mutta ovesta astellessa klo 17.30 arkipäivänä, oli vastaanotto varsin tavanomaisen koreilematon. Suora ohjaus pöytään ja ruokalistat välittömästi kouraan. Vastaanotto ei tavalliselle huppariaikuiselle ollut siis mitenkään hyljeksivää – päinvastoin.
Vaikka tämä ruokailu meni vähän ns. ”pitkän kaavan” kautta, niin jätän silti kertomatta alustusta tarkemmin muista illan kokeiluista, joten keskitytäänpä suoraan itse pihviin (sic!).
Illan edetessä tilaamamme wienerleikkeet tulivat todella täsmällisesti tilauksen jälkeen ja ensinäkemältä annos vaikutti vähän spartalaiselta. Lisukkeet tosin löytyivät leikelautasten vieressä toimitetulta peruna-astialta, joka oli erinomainen ajatus. Oli lisuke mikä tahansa, yksi wieninleikkeen perussyntejä on se, että leikkeen leivitys imee itseensä lisukkeista rasvaa tai muita nesteitä – lopputuloksena muhjuuntunut leivitys ja pilalla oleva leike.
Itse lisukkeista tähän väliin sen verran, että perunoiden kypsyysaste oli loistava, sekä perunoiden seassa oli hiukan myös pekonia.
Leike on sellaisenaan erittäin hyvin tasapainotettu, sillä ilman mitään mausteita sen maku on täydellisesti tasapainossa rasvan, leivityksen, itse lihan ja suolan/pippurin osalta. Sitruunaa pintaan hierottuani ja anjovista ja kaprista haarukanpäähän tökättyäni makunystyrät saavuttavat silti eksponentiaalisen sfäärin, jossa Zinnkellerin wienerleike on vaan täydellisen hyvä wienerleike.
Turha kai siis pidättää jännitystä, eli Zinnkellerin wieninleike on täydellinen wieninleike. Tästä on aika helvetin vaikea parantaa, sillä itse leikkeenä kaikki osa-alueet ovat täydellisessä tasapainossa.
Muussa tapauksessa olisi helppo heittää tälle annokselle 5/5 arvosana, mutta on kolme syytä, miksi tätä en anna:
1.) Kapriksia annoksessani oli kahdeksan (8). Aivan liian vähän. Toki se tekee ympyröiseksi käärityn anjoviksen sisään kivan pienen nyytin, mutta kaprisfanaatikkona wieninleike ei ole wieninleike, ellei leikkeen joka haarukallisessa ole sille dedikoitua kaprista.
2.) Anjovis oli liian jämäkkä (tuore?). Tämä toki koskee vain puritanisteja, jotka ovat tottuneet muussaamaan anjoviksen pitkin leikkeen pintaan. Itse suosin annoskokoihin paloiteltua anjovisfilettä.
….ja sitten se kaikkein tärkein.
3.) Jos antaisin tälle täydet 5/5, mitä jäisi jäljelle. Pitäisikö antaa 5+/5 sitten sille annokselle, joka on VIELÄ parempi kuin tämä ja siinä olisi riittävästi kapriksiakin? Ei käy, joten tyytykää arviooni, joka on siis….
….4,5/5.
Zinnkellerin wieninleike on siis kevyesti tähänastisista wieninleikkeistä paras. Se on mietitty kokonaisuus, josta henkii perinteiden kunnioitus ja yksinkertaisten makujen riittävyys.
Pisteenä I:n päälle vieläpä se, että annoksen hinta on todella, todella naurettava sen laatuun nähden, eli 15,80e.
Siis toistan:
AI-VAN NAU-RET-TA-VAN HAL-PA.
Käykää rakkaat kokeilemassa ja kertokaa kokemuksista meillekin. Raatimme suosittelee ruokajuomaksi Durbacher Klingelberg Riesling -viiniä (36e / plo).