Month: syyskuu 2017

Ravintola Pikku Hukan wieninleike

Ravintola Pikku Hukan wieninleike

Yleisön vinkistä suuntasin tänään Herttoniemeen, ravintola Pikku Hukkaan. Olen itse alueella liikkunut vain satunnaisesti ja tämä ravintola oli täysin tuntematon entuudestaan, mutta jo pihalle saavuttaessa nostalgiapärinät alkoivat nostaa päätään. Kun pihalla on pari väärin parkkeerattua taksia, on se aina hyvä merkki. Ei taksikuskien nöyryydestä liikennesääntöjen suhteen, vaan laatu-hintasuhteen tunnettuvuudesta.

Yritin silti ohittaa ensivaikutelman, joten kirkkain silmin tiskille, tilaukseen wieninleike ja pöytään odottamaan. read more

Herttoniemi , , ,
[vifblike btntype="html5"]

Linko Pizzabar

Linko Pizzabar

Pizza, tuo yksi maailman hienoimmista keksinnöistä on myös alati jatkuvan kehittelyn kohde. Sunnuntaifiiliksiin oli tarkoitus lähteä käymään Ravintola Villettassa, mutta sen ollessa kiinni vei tie lähellä sijaitsevaan Linko Pizzabariin.

Kyseessähän on ainakin omassa mielessäni premium-pizzoja myyvä ravintola, jossa kaikki pöydät on miehitetty omaa yhden miehen mainostoimistoa pyörittävien pipopäiden – sekä sellaisten, jotka heistä ovat ehtineet jo perheeksi jakautumaan – toimesta.

Paikka henkii jo ovelta, että tästä pizzabaarista perus-dillingeriä on mahdoton löytää. Sitävastoin listalta löytyy mielikuvituksella marinoituja vaihtoehtoja, joista itselleni valikoitui Give Me Churri – saksanpähkinöillä, avokadolla ja chimichurri-kanalla aateloitu lätty.

Itse pizzan pohja on erinomaisen rapea ja ohut, mutta on toki makuasia millaisena pizzapohjansa haluaisi. Itse pidän molemmista ääripäistä ja ohuemman pään edustajana Lingon pizzapohja on sitä mitä pitääkin.

Täytteet kuitenkin muodostivat pettymyksen. Toki on ilahduttavaa, että pizzoissa tehdään kokeelisempiakin elämyksiä, mutta chimichurri-henkisyys ei tästä valitettavasti juuri välittynyt. Pizza ei kokonaisuudessaan ollut mitenkään surkea, jos erinomainenkaan – mutta 15 euron hintaiseksi se tuntui pettymykseltä. Tiedättekö, sellaiselta jonka syötyään olet kylläinen ja tyytyväinen, mutta tuntuu että joku on pöllinyt teiltä femman.

Lingon valikoimista tosiaan löytyy monenlaista, erikoisuutena poropizza, josta taasen löytyi omaan makuuni kiinnostavaa vääntöä. Siitä huolimatta suosittelen itse listalta 13 euron hintaista, mielikuvituksellisesti nimettyä ”tomaatti & juusto” -pizzaa, sillä yksinkertaisilla täytteillä pizza on useinmiten parasta jos perusasiat ovat kunnossa.

Pahoittelut taas kännykkäkuvasta kaikille, mutta ehkä täytteiden kaoottisuus välittyy tästä erityisen hyvin. Ensi kerralla taas järjestelmäkamera mukaan.

Töölö , ,
[vifblike btntype="html5"]

Ravintola Kannaksen jättileike

Ravintola Kannaksen jättileike

Sydän- ja verisuonitautitoimistosta päivää. Meillä on teille kerrottavaa. Pääsette nimittäin kerralla riskiryhmään syömällä tämän eräästä helsinkiläisestä ravintolasta löytyvän annoksen.

TARINA JÄTTILEIKKEESTÄ

Oli hyvin lauha ja kesäinen syyskuun perjantai-ilta, kun kaksi seikkailijaa eksyivät pimeässä hohtavaan valopilkkuun nimeltä Seurusteluravintola Kannas. Molemmat herroista totesivat olevansa jo kylläisiä, mutta silti silmissä siinsi kylmä huurteinen. Ystävällisen henkilökunnan osoittaessa istumapaikan ravintolan ikkunalooshista, löytyi pöydältä myös ruokalista.

Ja kas, muutamien minuuttien jälkeen kuului jo: ”pitäiskö sittenkin ottaa jotain syötävää?”

Lukemattomien ”tossa olis noita pieniä naposteltavia”, ”hei eiks oopperaleipä oo sellanen pikkusyötävä?” ja muiden samankaltaisten varovaisesti lausuttujen tunnustelujen jälkeen toinen päätyi hiukan viime kuukausien harrasteensa kohteen kaltaiseen jättileikkeeseen, jonka maustevaihtoehdoista päätyi valkosipuli- ja sardelli-sitruunavoista jälkimmäiseen. Ajatellen tietenkin kumman tahansa olevan hiukan kummallinen ratkaisu leivitettyyn leikkeeseen, mutta maassa maan tavalla ja ravintolassa keittiömestarin.

Jättileike saapui pöytään alle varttitunnissa ja voi pojat, voin tuoksu saavutti pöydän ennen tarjoilijaa.

Annos oli sanalla sanoen valtava ja se oli kruunattu kahdella maustevoinapilla. Yhdessäkin näistä oli suunnilleen sama määrä voita, jota itse käytän ehkä puolessa vuodessa.

Tämän lisäksi annoksen leivitys tuoksahti ja myös maistui hyvin voimakkaasti voille. Ei siis jäänyt epäselväksi, miten jättileikkeen rapea pinta oli possunleikkeen kuoreksi saatu. Kolmannen nuuhkauksen kohdalla yksi valtimoistani tukkeutui.

Annoksen valtavan (300g) leikkeen alta löytyi kolme suolakurkun räävikettä, sekä iso kasa melko keskinkertaisesti paistettuja ranskalaisia perunoita – ja niiden ketsuppikulho. Mitään salaatin kaltaistakaan (ellei selaiseksi lasketa maustevoihin tökättyjä persiljoita) ei annoksesta löydy, mutta ravintolan asenteen huomioon ottaen, ei sellaista juuri tarvitsekaan.

Leike oli jätetty hiukan punertavaksi sisältä, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Possunleikkeessä itse tohtisin nähdä läpikypsää lihaa, mutta hyvässä raaka-aineessa en karsasta vähän puoliraakaakaan.

Itse annos on siis, kuten tästä tekstistä saattaa arvatakin, hyvin suoraviivainen ja kaunistelematon. Jopa tyly. Tämä ei siis ole missään tapauksessa mitään terveys- tai trendiruokaa, vaan vaatii syöjän jolla on (epä)terve ruokahalu ja mieluusti myös telakkaduunarin työrutiinit. Maussa maistuu vahvasti suola ja aito voi, eikä niiden lisäksi suuhun tulvahda muuta kuin ihan hyvin onnistuneen leivityksen tekstuuria – mikä syöjästä riippuen on hyvä tai huono asia. Itse mieltyisin vähän hillitympäänkin kansallismausteidemme käyttöön, mutta arvostan asennetta tästä huolimatta.

Ja ei, niille jotka nyt uteliaana ajattelevat sitä kuitenkin, tämä ei missään tapauksessa ole wieninleike. Hyvin vahvasti suomalaistettu versio (19,50e) siitä kenties, mutta paljon vahvemmin mielipiteitä jakava annos kuin mikään koskaan tätä ennen.

Valtavaan nälkään 5/5, mutta jos ravinnon absorboinnin seassa haluaisit maistaakin jotain – 2/5.

Kamppi , , ,
[vifblike btntype="html5"]

Ravintola Hietan wieninleike

Ravintola Hietan wieninleike

Helsingin parhaan wieninleikkeen metsästyksessä seuraava etappi oli tänään Ravintola Hieta. Kyseinen paikka on siitä erityinen, että se täytti Ravintola Salven jättämän liiketilan Hietalahdessa viime huhtikuussa. Paikka on Royal-ravintoloiden johtamana saanut melko mukavasti jalansijaa ”mainostoimistoväen” parissa trendikkäänä, joskin vähän hinnakkaampana ruokaravintolana ja on jokseenkin ilo ollut huomata paikan tekevän myös sen mukaista esiinnnostamista omasta osaamisestaan. Olen nähnyt ravintolan omia väitteitä mm. kaupungin parhaasta wienerschnitzelistä, joten pakkohan annos on tarkistaa.

Keväästä lähtien olin kolme kertaa yrittänyt tulla paikanpäälle syömään. Kahdesti onnistuin tulemaan täyteen paikkaan jossa henkilökunnalla ei ollut ratkaisua tilanteeseen, kerran pölähdin yksityistilaisuuteen ja vihdoin, puolen vuoden yrittämisen jälkeen tulin paikalle tyhjään ravintolaan perjantaina klo 16.

Ruoka kuitenkin on pääasia ja annos itse saapuikin tilauksesta hiukan alle 15 minuutissa. Annos tarjoillaan oikeaoppisesti kahdella eri lautasella, joista isompi on pyhitetty itse leikkeelle. Vaihtoehtona on kaksi lisuketta, perunasalaatti ja -muusi, joista valitsin ensimmäisen. Leikkeen lisäksi lautaselta löytyy oikein leikattu sitruunalohko ja asiakkaan niin halutessa, myös muutama anjovis.

Ensimmäiseksi lisukkeista:

Valitsin perunasalaatin puhtaasti riskinottotarpeesta ja maistaessani sitä tiesin valinneeni oikein. Hietan perunasalaatti on nimittäin loistava kirpeydessään – voisin sanoa paras koskaan maistamani, jossa on kaikki ainekset kohdallaan. Pyysin pienen määrän annoksen syötyäni perunamuussia vain tarkistaakseni, yltääkö se perunasalaatin tasoon, mutta sitä se ei tee. Perunamuussikaan ei ole mitenkään huono vaihtoehto, mutta omaan makuuni turhan tasaiseksi myllytetty. Myös annoksessa oleva sulatettu sitruunapersiljavoi tuntuu vähän turhalta perunasalaatin kanssa, mutta muussin kanssa se on erittäin hyvä lisä.

Annoksen anjovis on yksi parhaista mihin olen törmännyt, mutta sitä on lähtökohtaisesti annoksessa hieman liian vähän. Lisää saa kuitenkin pyytämällä.

Itse leike on suuri ja mainoskuviaan kuohkeampi ilmestys. Leivitys on siis osittain leikkeestä irronnut, joka on lähinnä makuasia pitääkö sitä jonkinlaisena epäonnistumisena vai ei. Rapeutta löytyy eniten leikkeen reunoilta, mutta leivitys on kuitenkin tasaisen ruskettunut kaikkialta. Paistoprosessi on siis ainakin kohdallaan, kuten myös maku. Leike maistuu juuri siltä, mitä pitääkin – lihalta, leivitykseltä ja rasvalta – lisättynä anjoviksen ja sitruunan puraisulla. Leikkeellä on myös kokoa sen verran, että vähän kovempikin nälkä tulee tyydytettyä.

Hieta tekee wieninleikkeen siis erittäin mallikelpoisesti. Valkoisten pöytäliinojen paikkana se hiukan aiheuttaa allekirjoittaneelle pientä luotaantyöntävyyttä, mutta henkilökunnan ja atmosfäärin rentous tasoittaa tilannetta.

Leike itsessään on hyvin lähellä täyden pisteen wieninleikettä ja erinomainen perunasalaatti nostaa sen sinne 5/5 annokseksi kevyesti. Ainoa mikä herättää vähän närää on annoksen hinta (26e). Se ei itsessään ole vielä kiskontaa ottaen huomioon annoksen erittäin hyvän laadun, mutta pienemmällä budjetilla liikkuville se varmasti ohjaa muihin vaihtoehtoihin.

Kamppi , , ,
[vifblike btntype="html5"]

Kung Fu Kitchenin Super Bowl

Kung Fu Kitchenin Super Bowl

Kungfu Kitchen on omaan todo-listaan kuulunut jo pitkään, mutta joko fiilis ei ole ollut aasialaiseen päin tai suurempana syynä, en koskaan ole ollut oikein Lönnrotinkadulla päin. Jokatapauksessa, tänään tieni sinne vei kun olin parin korttelin päässä ja plakkarissa oli 1,5h vapaa-aikaa.

Siispä paikanpäälle. Olin paikalla klo 11:01, parahiksi juuri paikan auettua ja olin ensimmäinen asiakaskin. Koska oli lounasaika, marssin tiskille tekemään tilaustani, joksi valitsin sopivan suppealta lounaslistalta Super Bowl -annoksen. Palvelu oli luonnollisen ystävällistä, ripeätä, tosin pieni stiplu tuli kun tilasin juomani jäillä – mutta tarjoilija kaatoi sen liian pieneen lasiin ja jäät eivät enää sinne mahtuneet.

Jokatapauksessa, annos saapui pöytään alle 10 minuutissa ja ei pettänyt odotuksia. Kulhossa oli tyypillinen, trendikäs bowl-annos. Pohjalla riisiä, kulhon reunoilla ryppäinä edamame-papuja, porkkanaa, punasipulia, maissia, inkivääriä ja yrttejä. Päällä naudanlihaa viipaleina, paistettu muna ja seesaminsiemeniä.

En itse ole mikään suuri bowl-annosten fani – itseasiassa silloin kun niiden noususta ensimmäisen kerran kuulin, pidin sitä typeränä ajatuksena.

Kokemattoman on helppo ajatellakin, että bowlit ovat halvalla ja helpolla tehtyä katuruokaa – mistä trendi on toki ammentanutkin. Suurin niiden etu on, erään taidokkaan kokin sanoja lainatakseni se, että ”joka haarukallisella sä saat eri makuelämyksen.”

Ja tuo ohje pätee myös tähän. Kungfu Kitchenin Super Bowl on toimiva annos kaikin puolin. Siinä on (luonnollisesti) itämaista makumaailmaa, mutta omalla anglellaan ja aineksia on yhdistelty hyvin. Annoksen monipuolisuus ja ainesten tuoreus kertoo jotain siitä, miksi se on lounasannokseksi selvästi korkeammalle hinnoiteltu (14,90e).

Kokonaisuudessaan tämä oli erittäin positiviinen kokemus. Kungfu Kitchen ei ole paikka johon kannattaa mennä nopeasti absorboimaan lounastaan (tai sitten sen voi ottaa jo mukaankin) vaan Super Bowl ansaitsee oman aikansa. Ota lehti, lue kännykästä lempikirjaasi tai tutkaile vaan ohikulkevia ihmisiä tämän lisukkeena ja revittele mauilla.

Aivan kevyesti 4/5 – ja vain hiuskarvan varassa 5/5. Ehdoton suositus, käykää kokeilemassa!

Kamppi , ,
[vifblike btntype="html5"]

Little Big Cafen hot dog

Little Big Cafen hot dog

Little Big Cafe tarjoaa ainakin paikan omien puheiden perusteella kaupunkimme parhaat hodarit. Väite on yllättävän helppo uskoa. Ei siksi, että Little Big Cafe olisi mitenkään mekkaan verrattavissa oleva määränpää hodarinystävien keskuudessa, vaan siksi että varteenotettavat kuumat koirat ovat harvinaisuus Helsingissä tai koko Suomessa.

Koska uskon liian helpolla mainospuheisiin, kohtasi ruokinta-aukkoni tänään paikan Helsinki Hot Dogin (4,90e), jossa oletan paikan tietotaidon hodareiden suhteen kiteytyvän.

Sämpylä saapuu viidessä minuutissa tilauksesta (klo 15.30 iltapäivällä) verkkokorissa paperitaskuun käärittynä ja heti on päivänselvää, että karvaturpainen asiakas kiroaa annoksen. Paitsi sen myötä tuodaan yksi postimerkin kokoinen servetti (niitä toki saa lisää), on paikan tyyli nähtävästi spruuttailla mausteet myös sämpylän ulkopuolelle. Tätä on vaikea uskoa millään tavalla fiksuksi ratkaisuksi, mutta tekeehän se annoksesta vähän myyvemmän näköisen.

En uskonut tätä, mutta tämä annos siis sai minut toivomaan, että joskus ruokien ei tarvitsisi muistuttaa mainoskuviaan.

Maku kuitenkin ratkaisee ja siinä Helsinki Hodarin sämpylä on parhaimmillaan. Se on paahdetttu juuri oikein jotta se erottuu positiivisesti kilpailjoistaan, mutta kuten muutkaan ainesosat, ei se silti aiheuta mitään riemunkiljahduksia. Nakkina toimii ilmeisesti Chef Wotkin’sin pippurinakki (korjatkaa jos olen väärässä) ja mausteista paahdettu sipuli ja ketsuppi ovat aikalailla peruskauraa. Sinappi sitävastoin nousee edukseen, poislukien se, että se on myös noussut pois sämpylän sisältä.

Ilmainen vinkki – koko hodarin idea on alunperin ollut se, että se sämpylä pitää mausteet siellä sisällä. Plus tietty se, että kuuma nakki on helppo syödä sen kanssa.

Little Big Cafen Helsinki-dog on ihan pätevä oman genrensä edustaja. Se ei ole pahan hintainen, mutta ei myöskään kokonsa osalta vastaa täysikasvuisen miehen kokonaista ateriaa.

Se ei ole missään tapauksessa paras koskaan syömäni hot dog, mutta kysymykseen että onko se kaupungin paras, en osaa vastata. Jokatapauksessa esimerkiksi Sibyllan French Dog on sille tässä hintaluokassa ihan pätevä haastaja, joka tarjoaa hiukan ruokaisamman vaihtoehdon.

Jätkäsaari , , ,
[vifblike btntype="html5"]

Lebanese Food

Lebanese Food

Näin sunnuntaina on vain välillä inhimillistä olla kunnossa jolloin ruumis ja sielu kaipaavat molemmat samanaikaisesti ravintoa, jolloin kohdistuu tarve vahvaan, helppoon ja tarpeeksi energiapitoiseen evääseen. Klassisesti suuntaus on ollut aina pizzan suuntaan, mutta suosin itse nykyään entisempiä vaihtoehtoja – enkä puhu nyt döner kebabista.

Mäkelänkadulle on jossakin välissä avautunut nimessään ilahduttavan hyvin valikoimaansa viestivä Lebanese Food, joten kokemuksia etsivä testiryhmämme suuntasi tänään sinne. Libanonilaista – tai edes lähi-idän suunnalta ruokavaikutteita ammentavia ravintoloita ei vieläkään Helsingissä ole kyllästymiseen saakka, joten on vain mahtavaa että vaihtoehtojen määrä kasvaa.

Mäkelänkadun Lebanese Foodin julkisivu on kieltämättä houkutteleva kaikessa värikkyydessään, mutta sisustus on ehtaa Skanskan lounasruokalatasoa. Tilanteen toki pelastaa se, että emme olleet täällä arvioimassa kalusteita – ja se, että kulahtaneesta yleisilmeestä huolimatta paikka oli lähes täynnä sunnuntai-iltana. Moinen kun herättää aina luottamusta allekirjoittaneessa.

Ravintolan valikoima sisältää peruspizzerian pakolliset antimet, eli peruskebabit ja -pizzat, ml. Dillinger, joka itsessään on niin perussuomalaisen junttieinaria, kuin olla ja voi. Pintaa vähän syvemmälle vilkaistaessa listalta kuitenkin löytyy myös shawarma-annoksia kana- ja nautaversioina, falafeleja, shish kebabeja ja manakisheja (eli hiukan pizzamaisesti pimpattuja leipiä), joita Helsingissä vielä saa melko harvakseltaan. Luonnollisesti löytyy erikseen myös hummusta ja tabboulehia ja ilmeisesti erillisiä meze-kattauksia myös saa.

Jokatapauksessa, tänään oli tarkoitus mennä mahdollisimman helpolla ja ruoaksi valikoitui ”special shawarma” -annos (10,50e), jossa on vähän kaikenlaista.

Vaikka edellämme oli kaksi muuta pöytäseuruetta, tuli ruoka alle 15 minuutissa. Annos käsitti luvatunlaisesti niin kana- kuin nautasuikaleita, salaattia, riisiä ja ranskalaisia perunoita.

Lisukkeista salaatti oli hintatason huomioonottaen keskivertoa, ranskalaiset juuri ja juuri syömäkelpoisia ja riisi nyt sitä mitä riisi nyt ylipäätään on. Syötävissä, mutta eihän se ikinä millekään maistu. Annoksen kastikkeiden sekoittaminen riisiin auttaa asiassa kovasti.

Kanan ja itseasiassa myös lihan osalta voisi sanoa samaa – maut ovat kohdallaan, mutta ainakin itse kaipasin vielä enemmän potkua. Tosin koska ravintola oli itselleni aiemmin tuntematon, pyysin kysyttäessä miedon vaihtoehdon ja vielä pimeän peittoon jäi, millainen tulinen vaihtoehto oli. Olen harmissani, jos se olisi vain kastikkeiden osalta tiukemmin pakattu – sillä lihat itsessään oli hyvin preparoitu ja maut olivat niissä kohdallaan. Paikka kuitenkin selkeästi ansaitsee toisen käyntikerran, jolloin maistelua voisi jatkaa. Löytyisikö tästä ryhmästä kenties kiinnostuneita, jos järjestettäisiin yhdessä ekskursio paikkaan syksyn aikana?

Joka tapauksessa, Lebanese Foodin Shawarma Special edustaa etnisessä kastissaan hyvää ja edullista keskitasoa. Se ei tee mitään (pl. ranskalaiset perunat) mitenkään erityisen huonosti, mutta ei nouse myöskään parrasvaloihin. Hinta-laatusuhteeltaan kannatettava ostos ja siksi ansaitsee arvosanan 3/5. Jos annos olisi euron kalliimpi, arvosana olisi pudonnut numerolla.

Vallila , , ,
[vifblike btntype="html5"]

Treffi Pubin villisikaa

Treffi Pubin villisikaa

Tänään mieleen vapautui vahvasti muistoja lapsuuden Asterix-albumeista, kun myöhäiseksi lounaaksi valikoitui TREFFIPUBin villisika-annos.

Itse paikka Herttoniemessä on varmaankin monille helsinkiläisille tuttu, ainakin nimeltä. Burgereillaan maineeseen noussut paikka tarjoaa muutakin ruokaa, vaikka arvatenkin valtaosa asiakkaista kääntyy burgereiden puoleen.

Itse luin jo etukäteen listalta löytyvän villisikaa, joten valinta oli helppo. Villisika on erinomainen raaka-aine reiluihin liharuokiin ja vaikka se ei ole enää niin harvinainen kasvattajien määrän lisäännyttyä, niin sitä on aina hyvä silloin tällöin päästä maistelemaan.

Myönnetään, en lukenut ruokalistaa kovin tarkkaan, joten en aivan tiennyt mitä odottaa saattaa. Lautaselle tuli kuitenkin 20 minuutissa tilauksesta annos, joka nopealla vilkaisulla olisi voinut mennä poronkäristyksestä. Vienosti parmesanin suuntaan vivahtava perunamuussi on yksi parhaita maistamiani ja hoitaa asiansa annoksessa loistavasti. Samaten pääosin koristeiksi alennetut paahdetut kukkakaalit.

Annoksen varsinaisena kruununa on kaksi hyvin pientä lastua mausteista villisikamakkaraa ja itse haudutettu possu muistutti jostain syystä erinomaisesti peruskoulun lihakeiton sattumista. Myönnän olevani villisian suhteen vahvasti asenteellinen, mutta se on raaka-aineena sellainen, että monissa ruoissa se ei oikeastaan eroa tavallisesta possusta juurikaan – ja niin on valitettavasti myös tämän annoksen kanssa. Villisika ei tässä tuo mitään lisäarvoa, mitä tavallinen sukankuluttaja osaisi arvostaa.

Mutta – tämä ei tarkoita, että Treffin annos olisi huono. Päinvastoin. Makkara on itsessään loistava, mutta sitä on annoksessa valitettavan vähän ja itse villisika on hyvin valmistettu ja maustettu. Kritiikin arvoiseksi nousee annoksen hinta (25e), joka on valitettavasti vähän yläkanttiin. Kertakokeiluna ilman muuta suositeltava annos, mutta ei nouse omaksi suosikikseni.

Niukin naukin 4/5.

Herttoniemi , ,
[vifblike btntype="html5"]

Hesburgerin Arizona

Hesburgerin Arizona

Taannoisen kebabkatastrofin jälkeen vaati melkoista uskallusta lähteä lähihesburgeriin eineelle, mutta mitäpä en tekisi yleisen hyvän vuoksi.

Testiin siis tänään meni turkulaisen Hesburgerin kampanjapurkeri ”Arizona”.

Vaikka monet kenties kuvittelevat Arizonan makujen nyt olevan Hesburgerissa ainutlaatuinen mahdollisuus, niin rikotaanpa ensimmäisenä vähän kuvitelmia. Arizona saapuu nimittäin tuttuun pikaravintolaamme ainakin kerran vuodessa, kenties kaksikin. Se on kampanjatuote, jota mainostetaan aina silloin kun mitään muuta ilmeisesti ei ole keksitty. Ehkä Hesburger kertoo mikä asian laita tarkalleen on.

Jokatapauksessa, kyseessähän on yhdellä pihvillä varustettu leveämmänpuoleinen, täysin sellainen purkeri mitä Hesburgerilta voisi odottaakkin. Haalea perussämpylä, prosessoitu pihvi – joiden välissä kaksi tomaattiviipaletta, salaattia, pari suolakurkun viipaletta ja niin paljon majoneesia, että voisi luulla Pupu Tupunan runkanneen burgerin väliin. Ai niin – ja tietysti ne kaksi sipulirengasta, jotka tekevät tästä muutoin ihan tavallisesta burgerista Arizonan. Koska Arizonassa ilmeisesti syödään paljon sipulirenkaita.

Maku itsessään on mitä odottaa saattaa. Majoneesia. Paljon majoneesia. Jossa halvan hampparisämpylän sitkoa hiilihydraatteineen. Ja siellä seassa jossain sillointällöin sipulirenkaan paneroitua kuorta.

Mitä tästä siis sanoisi. Perussettiä, jossa kiva myyntinimi. Itse burgeria kiinnostavampaa (ja todennäköisesti makoisampaa) on mutustella kysymystä siitä, miten helvetissä Hesburgerin tuotekehitysosasto on alunperin päätynyt valitsemaan nimen ”Arizona” tähän burgeriin. Koska Kouvola oli jo varattu ja kaikki muiden paikkojen asukkaat tarpeeksi fiksuja nostakseen äläkän siitä, että heidän asuinpaikkansa nimellä ratsastetaan tällaista myyden?

Totuuden nimissä ei tämä nyt niin huono ole. Paitsi jos se asetetaan mitä tahansa muuta burgeria vastaan. Pikaruokaburgerina 2/5, ruokana -3/5, paprikamajoneesin kuljetuslavettina 3/5.

Viime kerralla kun kebabburgeria testailtiin, löytyi jostakin kivien alta niitä oman elämänsä sankareita jotka kommentoivat jotain ”miksi mennä heseen ja sitten pettyä siihen mitä sieltä saa?” tms. Näitä kommentteja edelleen odottaen.

P.S: Turkulaisuutta ei edelleenkään laskettu arviossa haitaksi.

Yleinen ,
[vifblike btntype="html5"]

Ristorante Momenton wieninleike

Ristorante Momenton wieninleike

Tänään matka vei jälleen lukijoiden suositusten mukaisesti itään ja kohteeksi valikoitui Itäkeskuksen Ristorante Momento, jossa huhujen mukaan myös tarjoiltaisiin wieninleikettä.

Ensivaikutelmaltaan Momento ei sanottavasti anna niinkuin mitään sävähdyttävää momentoa. Paikka vaikuttaa kiireiseltä ja persoonattomalta, mutta henkilökunnan ote työhönsä on reipas ja ystävällinen. Seinällä olevaan isoon hintalistaan vilkaistaessa asenne kuitenkin muuttuu – kaikki hinnat tuntuvat olevan lounasruokailun tasolla. Leikkeet 9-11 euroa, häränpihvit 10-16 euroa.

Ei paha, mutta puhutaan toki itäisen Helsingin hintatasostakin. Kahden kympin annoksen on syytä olla täällä todella hyvä.

Oma sekoiluni lisukeperunoiden tilauksessa aiheutti tilauslappuseen ilmeisesti sen verran suttua, että en saanut kumpaakaan pohtimistani perunoista – joten pöytään saapui annos ranskalaisilla.

Annoksen ulkonäkö oli mitä hinta antoi ymmärtää – varsin ammutun näköinen. Lounasruokasalaatilla oli täytetty lähes puolet lautasesta ja hiukan kunnianhimoisesti lautaselle oli saateltu viimeiseen lepopaikkaansa myös keitettyjä miniporkkanoita. Kumpaakaan näistä ei juuri tehnyt maistamista enempää absorboida, sillä varsinkin porkkanoista oli onnistuttu tehdä esimerkillisen mauttomia.

Leikkeen päällä oleva sitruuna oli varsin runsas. Paksuutta sen verran että siitä kaiken mehun saaminen vaatii melkoista sorminäppäryyttä. Vinkiksi ravintolalle: sitruunasta saa vähän ohuempiakin viipaleita tai vaikka lohkoja. Mukava kuitenkin huomata, että sitruunankulutusta ei ainakaan himmailla.

Kaprikset ja anjovis ovat myös mitä ovat. Peruskauraa ja suoraan purkista. Ei mitään mainittavaa suuntaan tai toiseen.

Leike itsessään toki tämän hintaiseksi yllättää. Paistopinnat ovat nimittäin molemmin puolin ihan mukiinmenevät pientä hiiltymistä lukuunottamatta, eikä muussimaiseen leivitykseen ole sorruttu. Leike toki on aika vaatimaton, possua ja ei muutenkaan ihan ykkösluokkaa – mutta pohjimmiltaan ihan ok maustettu ja paistettu. Olen syönyt paljon huonompiakin, joista olen maksanut paljon enemmän.

Pohjimmiltaan Momento on sieluton perheravintola lounasruokalan hintatasolla. Tämä wieninleike ei ole tästä poikkeus ja vaikka se on rasvaprosentteineen ihan hyvä lajinsa edustaja, jättää se syöjänsä sieluun vielä wieninleikkeen kokoisen aukon.

Ihan hyvä pelkkänä ravintona, mutta elämyksestä jäädään pitkälle. Wieninleikkeenä 2/5, ravintona 3/5. Momento ansaitsee kuitenkin toisen käyntikerran – silloin lautaselle jotain vaativampaa.

Itäkeskus , , ,
[vifblike btntype="html5"]