Ravintola Pikku Hukan wieninleike

Ravintola Pikku Hukan wieninleike

Yleisön vinkistä suuntasin tänään Herttoniemeen, ravintola Pikku Hukkaan. Olen itse alueella liikkunut vain satunnaisesti ja tämä ravintola oli täysin tuntematon entuudestaan, mutta jo pihalle saavuttaessa nostalgiapärinät alkoivat nostaa päätään. Kun pihalla on pari väärin parkkeerattua taksia, on se aina hyvä merkki. Ei taksikuskien nöyryydestä liikennesääntöjen suhteen, vaan laatu-hintasuhteen tunnettuvuudesta.

Yritin silti ohittaa ensivaikutelman, joten kirkkain silmin tiskille, tilaukseen wieninleike ja pöytään odottamaan.

Paikka aiheuttaa nostalgiapärinöitä 1980-luvun lapselle. Kaikki on vähän kuin pienen kylän ainoan baarin tarjontaa, ilmassa leijuu keittiöstä ajautuva rasvan käry, jukeboxista soi Lea Laven ja tuntuu kun olisi siirtynyt ajassa taaksepäin.

Lautanen tulee pöytään ennätysajassa, mutta koska kassakoneen kello on väärässä, en jälkikäteen voinut päätellä sitä enää kuitin ajankohdasta. Nopeasti se kuitenkin ilmestyi, ns. perstuntumalta alle 10 minuutissa. Tämä toki antoi jo vähän ymmärtää, että vahvasti esivalmisteltua tavaraa on tulossa.

Ja näin olikin, Pikku Hukan wieninleike on käytännössä leivitetty possunleike, jonka nuijiminen on jäänyt puolitiehen. Leike on liian paksu ja leivityksestä puuttuu rapeus. Itseasiassa pitkälti koko leivitys puuttuu ja se vähä mitä on jäänyt, on suurilta osin hiukan muhjuista. Ei tämä pahin ole mitä olen nähnyt, mutta tästä on vaikea ilonaiheita repiä. Maku toki voisi vielä korjata kaiken, mutta se on pitkälti mitäänsanomatonta keskitasoa. Tämä olisi kohtuullinen 8-10 euron hintaisena, mutta 15 euron hintaisena annoksena olisi syytä odottaa parempaa.

Valopilkkuna annoksessa tarjoiltava perunamuusi taasen on varsin maukasta ja saman rakkauden toivoisi maistuvan myös itse leikkeessä. Muutamasta lautaselle eksyneestä vihanneksesta on vaikea sanoa mitään muuta, kuin koristeena ne ovat vähän surullisia.

Vielä pelkästään annosta katsellessani toivoin niin paljon pitäväni tästä paikasta että leikkeen maistaminen sattui sieluun. Paikan henki on loistava, palvelu on erinomaista ja nostalgiapärinät vievät jonnekin lämpimään paikkaan samaan aikaan kun kuuntelee nurkkapöydässä jorinoivien paikallisten ja taksikuskien pölinöitä Eino Grönin tahtiin.

Paikka 5/5 – wieninleike valitettavasti 1/5.

Omissa kirjoissani paikka ansaitsee silti toisen mahdollisuuden.