Koska kulkutautitilanne on mitä on, on hyvä muistaa mahdollisuudet tilata ruokaa myös kotiin. Siispä eräänä raukeana sunnuntaipäivänä päätimme tilata ruokamme Happy Farmer -ravintolasta, joka on avautunut Helsingin ydinkeskustaan, Sokoksen kulmaan.
Palvelusta ei juuri ole sanottavaa, sillä Foodora toimitti ruoat luvatussa aikataulussa ja jopa lämpiminä. Foodoran applikaatio tosin häviää reilusti kilpailijalleen Woltille, mutta itse lopputuloksen kannalta sillä ei juuri ole merkitystä.
Töölössä sijaitseva Jaskan Grilli on jonkinlainen legenda, mutta vuoden 2016 vegaanitrendin jälkilöylyissä sen naapurissa olevaan, huonokuntoiseen lippakioskiin avasi vegaanigrilli Jänö.
Osuuskunnan pyörittämänä grilli piti majaansa kolme vuotta, kunnes 2019 paikalla oli turkulaisille tutumpi VG Wok ja nykyään majaansa siinä pitää vegaanisen kebab-brändin, Vönerin nimeä kantava grilli.
Pitkän työpäivän jälkeen fröökkynän kanssa huomasin olevani liikkeellä Töölön läpi ja kun nälkä yllätti, mietimme mistä saisimme ruokaa nopeasti ja helposti mukaan. Kun sekasyöjä-vegaaniperheessä usein tapahtuu, ruokapaikka valitaan vegaanivalikoiman mukaan – valitsimme tällä kertaa tutulla paikalla sijaitsevan kioskin.
Olin Jänön aikoihin käynyt täällä viimeksi kesällä 2018, enkä silloin vaikuttunut ihan sydänjuuriani myöten. Kioski on kuitenkin loistavalla paikalla ja se on onnistunut saattamaan lähiympäristönsä viihtyvyyttä kertanaksauksella ylöspäin, eikä auringonpaisteinen kesäilta sitä viihtyvyyttä suinkaan vähennä.
Helsingin ”Lasikuution”, eli Sanomatalon välittömässä läheisyydessä ei kovinkaan montaa suositeltavaa ravintolaa löydy, joista ehkä aiemmin olen ollut kovin tyytyväinen ainoastaan Hausmaniin. Nyt kun tätä kirjoitettaessa Koronakevät 2020 alkaa näyttää hiukan valonpilkahdusta ravintoloiden tulevaisuuden suuntaan, avaan hiukan taannoista kokemustani, joka toivottavasti täyttää ravintolan heti sen avauduttua.
Sanottakoon siis heti ensimmäisenä, että Ravintola Lumi on paikka, joka kannattaa käydä kokeilemassa. Itse vierailin siellä helmikuun eräänä myöhäisenä iltapäivänä, jolloin ravintola oli käytännössä täysin tyhjä. Lounasaika oli päättynyt jo aikaa sitten ja sisään käveltyäni olin selkeästi omaa habitustani tasokkaammassa ravintolassa. Siinä minä olin, kamerareppuni selässä, tuplahuppari päällä hyisestä helmikuun säästä sisään kävelleenä ja näytin varmaankin lähinnä joltakin hampuusilta, joka on tullut lämmittelemään paikkaan. Siitä huolimatta, tyylikkäästi pukeutunut henkilökunta otti minut vastaan lämpimästi ja ohjasi minut haluamaani, valkoisella pöytäliinalla ja design-astiastolla katettuun pöytään.
Tämä tarina alkaa samalla tavalla kuin monet muutkin vastaavat: ”Olin eräänä päivänä etsimässä lounaspaikkaa…”.
Googlesta selailun sijaan, tällä kertaa kuitenkin olin laittanut edellisellä kerralla Kampissa vieraillessani merkille, että yläkerran paraatipaikalle oli avannut uusi, mielenkiintoisen nimen omaava ravintola – The Souk. Nimihän tarkoittaa arabiaksi kauppapaikkaa, toria, basaaria – mikä on aina lähellä omaa sydäntäni, mutta samalla se antaa lupauksen välimerellisistä mauista.
Siitä on nyt melko tarkkaan 2,5 vuotta kun vierailin Kampin kauppakeskuksen länsipäädyssä sijaitsevassa Bruuverissa pruuvaamassa paikan wieninleikkeen. Silloin arvosanaksi päätyi selkeästi keskiarvoa huonompi, joten tänään kun mahdollisuus tuli, koeponnistin paikan annoksen uudelleen. Onhan viimeisiin vuosiin mahtunut paikan uudelleenjärjestely ja voisin veikata myös henkilökunnan vaihtuneen.
Paikan kyökki aukeaa lounasajan (klo 10.30-13.30) jälkeen klo 15. Ollessani 10 minuuttia etuajassa, kysäisin hiukan kyllästyneen oloiselta ja hymyttömältä kyypparilta, voinko tilata ruokaa etuajassa. Pyyntöön vastattiin myöntävästi ja siten annos saapuikin lopulta kymmenen minuuttia keittiön avaamisen jälkeen.
Kuulkaas Paavot, olen saanut tarpeekseni trendihakuisista ketjuravintoloista, joiden ”uusiutuminen” tarkoittaa muiden kopiointia (huonosti).
Tämä on tarina eräästä perjantai-illasta, jolloin keskiluokkaisesti tuttavapariskunnan kanssa päätimme lähteä illalliselle. Koska taannoisesta korruptioillallisesta oli käsiimme jäänyt myös S-ryhmän lahjakortteja, päätimme yrittää illallista Aleksanterinkadun VENN-ravintelissa.
Tiedusteluun pöytävarauksesta paikanpäältä tuli lyhyt ja ytimekäs viesti:
”Meillä ei voi tehdä varauksia alle kahdeksan hengen seurueille, suosittelen kuitenkin tulemaan paikanpäälle, istumapaikkoja löytyy useampia.”
Koska Helsingin keskustasta hyvän ravintolapöydän löytäminen perjantai-iltana puoli kahdeksalta on suhteellisen vaikeaa, päädyimme lopulta varaamaan pöydän Zetorista, jossa olimme käyneet vain viikkoa aiemmin. VENN kiinnosti kuitenkin siinä määrin, että päätimme käydä katsomassa paikanpäällä 15 minuuttia aiemmin, josko pöytää tosiaan löytyisi.
Jos Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Zetor on lukijalle tuntematon ravintola, voin vain toivottaa tervetuloa pääkaupunkiimme. Taidat olla vastikään saapunut, sillä ravintola on keskustamme yksi vanhimmista edelleen toiminnassa olevista – eli perustettu vuonna 1991.
Tsekkiläisen traktorimerkin mukaan nimetty, suomifilmiparodiaa viljelevä teemaravintola on jokseenkin legendaarisessa maineessa, jotka johtanevat 1990-luvun villeihin vuosiin. En itse ole käynyt paikassa sitten vuoden 2010, jolloin sisätiloissa käväisin ihan työasioissa – ja nyt pienen ”menen minne muutkin”-päätöksen myötä sinne päädyin.
Kampin keskus on yksi helppoja ruokapaikkoja siksikin, että sieltä löytää aina tarpeeseen sopivan ravintolan. Tänään se oli Don Corleone, joka on ollut paikallaan ainakin vuosikymmenen. Pieni bistromainen putka tarjoilee ruokaa pitkälti italialaiseen keittiöön pohjautuen ja ruokalistalta löytyy pastaruokia, risottoja ja muutamia liha- ja kalaruokia. Olin ravintolan aktiivinen asiakas noin 10 vuotta sitten, mutta sittemmin ajautunut muualle. Nyt eksyin paikalle pitkälti nostalgiasyistä, mutta myös siksi, että pasta kuulosti hyvältä vaihtoehdolta tämänpäiväiseen fiilikseeni.
Filippiiniläistä keittiötä edustava Pobre oli ensimmäinen tietämäni ravintola joka Helsingissä tarjosi filippiiniläistä ruokaa. En tiedä onko se ensimmäinen, mutta siihen aikaan opin filippiiniläisestä ruoasta sen, että se on eri ruokakulttuurien sekoitusta – paitsi filippiiniläisten paikallisten, myös intilaisen, amerikkalaisen, kiinalaisen ja espanjalaisten vaikutusten alla.
Siksi ei liene mitenkään yllättävää, etten Pobreen lähtiessäni osannut yhtään arvata mitä tulisin saamaan. Olin yrittänyt käydä paikalla syömässä jo monen monituista kertaa – mutta aina törmännyt siihen, että paikka on joko sulkenut ovensa lounasajan kuluttua – tai se on muutenvain täynnä. Keskiviiko-iltana klo 20 tätä ongelmaa ei ollut ja vain puolet pienestä ravintolasta oli täynnä.
Muistan Sokoksen yläkerran ravintolatilan kahdesta asiasta. Vajaat 20 vuotta sitten kaverini pyörtyi sen hissiin ja aiheutti kaikille mukanaolleille melkoisen säikähdyksen ja toisekseen, muistan sen ammoisesta nimestään ” Vaakuna 10th Floor Restaurants ” – tuttavallisemmin ”kymppikerros”.
Sittemmin paikka on jäänyt pahasti unholaan ja sen ympärillä liikkuu korkean tuoppihinnan ja kauniiden kesänäkymien airut. Olen toki tiennyt paikan tarjoilevan edelleen ruokaa nykyisellä Loiste-nimellään, mutta muuten sen asettuvan vähän väliinputoajan rooliin. Keskitason pömpöösi olemus ei tunnu sopivan oikeastaan mihinkään tarpeeseen – se ei tunnu rehelliseltä ruokalalta, mutta ei myöskään tunnu oikealta fine diningilta S-etukortteineen. Itse ärsyynnyn aivan liikaa pelkästään asiakaskorttien eduista ja kun huomaan shampanjapullon olevan 30 euroa edullisempi kortinomistajalle, jään miettimään kuinka paljon katetta siinä todellisuudessa on.
Vastaus. Noin 600%.
Toki jostain ravintolakorporaatioidenkin on revittävä katteensa. Itse vain tällaisissa tilanteissa käytän rahani paikkoihin joissa kaikille on sama hinta.
Ja jos tähän mennessä ei ole käynyt ilmi, ajauduin paikanpäälle samalla tavoin, kuin useimpiin S-ravintoloihin. Osana isompaa ryhmää ja juhlistamaan omaa saavutustamme vaatimattomalla illallisella. Saman päivän erinomainen lounas edelleen piti ruokahaluani kurissa, mutta valitsin siitä huolimatta itselleni alkupalaksi kokoelmalautasen Loisteen Parhaita Makuja (16,50e), jossa tarjoiltu siika ja marmorihärkä olivat erinomaisia, mutta porkkala ja perunasalaatti yllättävän vaisuja esityksiä.
