Pobre

Pobre

Filippiiniläistä keittiötä edustava Pobre oli ensimmäinen tietämäni ravintola joka Helsingissä tarjosi filippiiniläistä ruokaa. En tiedä onko se ensimmäinen, mutta siihen aikaan opin filippiiniläisestä ruoasta sen, että se on eri ruokakulttuurien sekoitusta – paitsi filippiiniläisten paikallisten, myös intilaisen, amerikkalaisen, kiinalaisen ja espanjalaisten vaikutusten alla.

Siksi ei liene mitenkään yllättävää, etten Pobreen lähtiessäni osannut yhtään arvata mitä tulisin saamaan. Olin yrittänyt käydä paikalla syömässä jo monen monituista kertaa – mutta aina törmännyt siihen, että paikka on joko sulkenut ovensa lounasajan kuluttua – tai se on muutenvain täynnä. Keskiviiko-iltana klo 20 tätä ongelmaa ei ollut ja vain puolet pienestä ravintolasta oli täynnä.

Heti ruokalistaa vilkaistaessa ymmärtää, että nyt ei olla kympin lounaan äärellä. Hintaluokka on alkupaloissa 7-9e, pääruoissa 17-20e ja jälkiruoissa 6e. Täyden setin hinta juomineen on siis n. 40-50e juomineen, mutta jos se tuntuu kalliilta – lukekaa silti eteenpäin.

Listan alareunassa on ensikertalaiselle erittäin hyvä tarjous. Turo Turo (40e) joka on vapaasti fiksattavissa oleva menu, johon kuuluu kaksi alkuruokaa, pääruoka, lisuke ja jälkiruoka. Lyhyelläkin matematiikalla tämän saa kannattavaksi vaihtoehdoksi ja tietenkin se on myös olemassa pelkästään siksi, että yksittäinen asiakas ei nakertelisi sitä kahdenkympin pääruokaansa koko iltaa. Molemmille parempi. Ravintola saa enemmän rahaa yksittäiseltä asiakkaalta ja asiakas saa täysipainoisen kokemuksen edullisemmin. Win-win. Toki on huomautettava, että ilmeisesti Turo Turon tilattaessa alkuruoka-annoksista saa pienemmän version? Ravintola voi korjata tämän jos olen väärässä.

Arki-iltana salia hoitanut tarjoilija oli erittäin iloinen ja pyydettäessä osasi myös kertoa ruoasta, sekä antaa suosituksia. Juomapuolen valikoima on melko suppea, mutta Maku Brewingin panema paikan oma pale ale toimi mainiosti.

Alkupaloista valitsin sisigin (7,50e) ja pritong lumpian (7e). Sisig on itselleni sinänsä tuttu ruoka, jota on maisteltu kaikissa filippiiniläisissä ravintoloissa joissa olen käynyt (3). Pobren annos saapuu pienessä sirisevässä kulhossa, jossa annoksen päälle on rikottu kananmuna. Filippiiniläisten viehätyksen muniin (vihje: balut) huomioiden on hieman huvittavaa, että ruokalistassa erikseen lukee munan olevan pastöroitu. Ilmeisesti se rauhoittaa varovaisimpia.

Sisig on erittäin maukasta ja sopivan mausteista. Salaatinlehtiä annoksen syömiseen mahdollistava kattaus toimii, ja annoksen koko on sitä luokkaa, että jo pelkästään se menisi pienestä lounaasta.

Siispä jo pritong lumpianin saapuessa pöytään alan ymmärtää, että ehkä Pobre ei olekaan hienosteleva piperrysravintola, sillä jos ruokaa listassa kuvaillaan sanalla ”kevätkääryle” – en odottaisi aivan näin valtavaa pötkälettä. Tai ylipäätään tämän näköistä. Ensivaikutelma annoksesta nimittäin on, että pöytään tuodaan polttopuuta, jonka vieressä on jokin pienen eläimen sisäelin. Kyseessä on kuitenkin talon makeaa kastiketta, joka vähän hämmentää makumaailmallaan – se nimittäin on kertaluokkaa parempaa kuin monesti hehkutettu paholaishillo. Itse kääryleen kanssa se myös räjäyttää tajunnan, sillä rapeanmakean kääryleen maku nousee toiseen potenssiin kastikkeen kanssa. Erikoisinta on kääryleen päällä oleva ruskea muru, joka on tehty kookospähkinästä, mutta ei maistu lainkaan kookokselle.

Huomautettava toki on, että sisigistä löytyi luunkappale ja siitä mainittaessa sain automaattisesti asiaa pahoittelevalta tarjoilijalta erittäin ammattimaisesti lasillisen viiniä hyvitykseksi. Tästä tilanteen hoitamisesta valtava yläpeukku.

Molemmat alkuruoat olisivat jo itsekseen toimineet omana aterianaan, joten niiden jälkeen aloin todella huolestua siitä, että millainen kokemus pääruoka on. Pitkän päivän synnyttämä nälkäisyys oli jo kadonnut, mutta ähkyyn oli vielä paljon matkaa, joten toivo vielä ymmärtämättömän makuelämyksen löytymisestä eli vahvana.

Pääruoaksi olin valinnut Charsiu ni Timpan (17e), joka saapui pleitattuna suurelle lautaselle. Jokaisella salaatinlehdellä oli muutama pala porsaankylkeä ja chilipikkelöityä kurkkua. Yhdistelmä ei todellakaan kuulosta herkulliselta, mutta uskomattoman hyvin glaseerattu porsas suli suussa ja tarjosi loisteliaan kokemuksen. Tältä tuntuu kun suussa tanssitaan imelänmausteista sambaa ja johon pikkelöity kurkku tuo juuri oikealla tavalla raikkautta.

Pidän kovasti tällaisista kokemuksista, jossa ensikäsitykseni tai -luuloni kääntyvät täysin päälaelleen ruokailun edetessä. Tässä vaiheessa ymmärsin myös jo, että tästä 40e arvoisesta listasta riittäisi helposti kahdelle tai jopa kolmelle rentoon illanviettoon muutaman oluen kanssa. Kohtuullisen hintaisia lisukkeita on saatavana vaikka tilaamani Kamote-bataattiperunat (5e) oli selkeästi illalisen heikoin osa. Eikä siinäkään mitään vikaa ollut, ehkä luvattua rapeutta olisi saanut olla kertaluokkaa enemmän, mutta muihin ruokiin verrattuna se ei pystynyt enää tuomaan mitään uutta pöytään.

Jälkiruoaksi tullut Calamansi and white chocolate (6e) oli vielä täydellinen lopetus illalliselle. Jälkikäteen ajateltuna sen kanssa olisi toiminut hyvin tarjoilijan ehdottomat teet, mutta yhtälailla tämä itsekseenkin muistutti vanhasta sanonnasta, että jälkiruoalle on olemassa ihan eri vatsa. Se ensimmäinen ruokavatsa nimittäin alkoi tässä vaiheessa olla jo täynnä.

Jälkikäteen Pobre jäi kovin rakkaalla tavalla mieleen. Toki oma vaikutuksensa oli myös seuralla, mutta parituntinen minkä vietimme ravintolan nurkkapöydässä oli parhaita ravintolakokemuksia minkä olen vähään aikaan kokenut. On jotenkin naurettavaa, että tämän hinta jäi juomineen myös alle 50 euron ja pelkästään tämän perusteella paikkaa voi suositella kaikille jotka eivät sitä ole vielä kokeilleet.

Ainoa asia, mikä kokemuksessa harmittaa on se, että ensikerran Pobressa voi kokea vain kerran. Minulta se meni jo ja olen siitä tavattoman tyytyväinen. Tämän jälkeen se ei ehkä tunnu lainkaan samalta, mutta kaiken tämän jälkeen ei liene yllätys myöskään arvosana 5/5.

[vifblike btntype="html5"]