Aina kun internetissä puhutaan ruoasta jonka alkuperä on jossain muualla – löytyy aina jostain se tyyppi, joka kokee tehtäväkseen sanoa olleensa siellä jossain ja saaneensa sieltä aidon ja alkuperäisen ruokalajin edustajan. Usein myös tämä samainen henkilö kertoo kaiken olevan muualla kuin matkustuskohteessaan olevan korkeintaan keskinkertaista, eikä mitenkään enää syötävää, koska hän on saanut olla se siunattu, joka on koskettanut aitoa ja alkuperäistä vatsalaukkunsa sisäseinämällä. Onnea.
Tämän välttämiseksi ilmoitan itse olevani se tyyppi. Matkustin kerran Napoliin ja söin paljon pizzaa. Itseasiassa jokapäivä. Tiedän siis kaiken aidosta pizzasta, joten älkää tulko selittämään yksityisviesteissä siitä, että olen väärässä.
Nih.
Sitten asiaan, eli itse ravintolaan ja kokemukseeni siitä. Pizzala herätti mielenkiintoni jo tovi sitten avattuaan ravintolan Teurastamon alueelle. Koska Helsingissä vaihtoehtoja napoliaisen pizzan tekijöistä löytyy, on kyseinen paikka on jäänyt todo-listalleni tahattoman pitkäksi aikaa. Eilen kuitenkin korjasin tämän asian, kun kaarsin paikan pihalle paskajopollani kuin pahimpaa laatua oleva yli-ikäinen hupparihipsteri.
Pizzala
