Muutama päivä sitten olin varsinainen kävelevä kuollut. Raskas viikonloppu oli tehnyt tehtävänsä ja tarve lohturuoalle oli kova. Weeruskan lihapullat siintivät silmissä, mutta jostain syystä paikka oli täysin täyteen ahdettu ja kuin taikaiskusta, myös lähikebabberiat olivat täynnä tai muutoin kykenemättömiä palvelemaan välittömästi. Ja koska hätä ei lue lakia, menin lopulta Sävel Finbistroon Hakaniemessä, johon olen lievästi pettynyt viimeisten vuosien aikana.
Koska hiilihydraattien ja rasvan pitoisuus elimistössäni oli kriittisellä tasolla, päädyin paikan ”classic”-hampurilaiseen, vaikka tiesin mitä tuleman pitää. En tarkoita siis sitä, että annoksen laatu olisi saanut mitään ennakkoasenteita syttymään, vaan olen onnekseni alkanut viimeisen vuoden aikana välttelemään tarkoituksella ns. ravintolahamppareita. Jos haluatte tietää miksi, kysykää. Olen aihetta käsitellyt oikeastaan liikaakin jo aiemmissa postauksissa, joten keskitytään hetkeksi olennaiseen.
