Ravintola Jura

Ravintola Jura

Tämänkertainen kirjoitus voisi olla kertomus rakkaudesta ja siitä, kuinka elämä on loppujenlopuksi vain yksisuuntainen virta kokemuksesta toiseen. Sitävastoin tavoilleni uskollisena, yritän pitää kirjoituksen asiassaan tavallista paremmin ja pyrkiä avaamaan teille palasen siitä, millainen ruokailukokemus etelähelsinkiläisestä Ravintola Jurasta irtoaa. Kaikki ainesosat tosin eivät jääneet mieleen, sillä keskityin lähinnä seuralaiseeni.

Päädyin lauantai-illan treffien osana kihlattuni kanssa valitsemaan Juran illallista varten, suosittelijana tietenkin yksi Helsingin Lue lisää...

Central

Central

Eteläisen Helsinginniemen maine ravintoloiden osalta tuntuu usein nojautuneen enemmän rappioromantiikastaan kuin gastronomisista saavutuksistaan tunnettuihin legendaarisiin paikkoihin kuten Sea Horse. Silloin helposti unohtaa, että nuo uinuvat kukkahattuja vilisevät tuuliset kadut kätkevät lokeroihinsa myös muita klassikoita ja tänään minulla oli tarkoitus käydä niistä yhdessä. Nimittäin Centralissa.

Myönnän, olen käynyt paikassa vain muutamia kertoja aiemmin koko elämäni aikana, mutta suurempi syy siihen on se, että Cella on vain paljon lähempänä. Jotenkin omassa mielessäni yhdistän nämä kaksi paikkaa samanlaisen mentaliteetin alle. Lihapullia ja keskikaljaa Irwinin soidessa siellä taustalla samalla kuin tarjoilija pudottaa tupakantuhkaa rinnuksiltaan naapuripöytään vietävään annokseen.

Maalailut seis ja keskittyminen itse asiaan. Central nimittäin tarjoili melko laajalta listaltaan eteeni tänään lehtipihvin (21,50e), joka ensivaikutelmaltaan on hyvinkin klassisesti toteutettu annos.

Lähemmällä tarkastelulla kuitenkin huomaa, että annoksen perunoissa on parantamisen varaa. Rapeasta pinnasta ei ole tietoakaan ja mausteita olisi kaivannut lisää, mutta pahemminkin tilanne voisi olla. Lisukkeina tarjottavat vihannespalat (kaikki ne seitsemän) ovat taasen toteutettu yllättävän hyvin. Kun normaalisti on tottunut vetisiin ja ylikypsiin vihanneksiin, on Centralin toteutus nappiosuma – vihanneksissa on omaa makua ja omaan makuuni niiden kypsyysaste on juuri sopivan napakka. Niitä on vaan valitettavan vähän annoksessa, kuten muitakin.

Annoksen päälle on asetettu – noh – annoksen pihvi. Sen kypsyysaste on juuri oikea ja nuijinta on tehty huolella. Mausteita olisi tosin voinut olla enemmänkin, jonka toki maustevoi osaltaan korvaa. Päälle heitetty myös rucolaa, mitä en itse ymmärrä laisinkaan.

Kuten edeltä voitte lukea, Centralin lehtipihvi on varsin tyylipuhdas keskitason toteutus, jossa ei sinänsä ole mitään vikaa, jos se ei herätä mitään riemunkiljahduksiakaan. Voisi jopa sanoa, että annos on mitäänsanomaton omassa keskiluokkaisuudessaan.

Sitävastoin kaksi suurta seikkaa nousevat käynnissä esille. Ensinnäkin – palvelu. Sitä ei ihan ensivaikutelmalta ole. Lounasajan jälkeen paikalle eksyttyäsi sinut huomioidaan ovensuusta huutamalla ja ohjataan pöytään kuin lammaskoira laumaansa. Huutelemalla salin poikki ”OTA VAAN TUOLTA PÖYTÄ! NUO TUOLLA IKKUNALLA OVAT JO VARATTUJA!” ja ”EI SINNE, OTA TOSTA!”. Asenne on käynnin loppuun asti stalinistisen asiallinen, josta positiivista ja hymyilevää palvelua ei oikein edes osaa odottaa. Kenties lounas tänään oli erityisen hankala?

Suurin ongelmani Centralin suhteen – ja myös suurin yksittäinen asia joka vaikuttaa antamaani arvosanaan on kuitenkin annoksen koko. Nyt siellä joku takarivissä sanoo, että koolla ei ole väliä – tirskahtaa ja pakenee kadulle pimeään, mutta huomauttaisin, että Central ei edes yritä (vai olenko ymmärtänyt väärin?) olla fine diningia tai lähettää asiakastaan laajoille makumatkoille lautaselta käsin. Se tarjoilee (edelleen spekuloin) suoraviivaista konstailematonta ruokaa, jossa visuaalisin piperrys on kokin annoksen päälle viskaama rucolanippu.

Ymmärrän toki, että ravintola pyrkii tekemään annoksia, jotka mahdollistavat helposti kolmen ruokalajin nauttimisen, mihin Central omalla listallaan toki antaa hyvin tilaa, mutta 21,50 e hintaan lastenannoksen näköinen ja kokoinen pihviannos on lähinnä…. vitsi. Tekisi mieli sanoa myös kiskontaa, mutta jotain sanoo sekin näistä kahdesta kritiikin aiheestani, että vietin paikassa 31 minuuttia. Näistä 11 minuuttia meni annoksen saamiseen, 10 sen syömiseen ja toiset 10 minuuttia laskun odottamiseen.

Enkä edes pitänyt kiirettä.

Kommentoikaa te, tuntuuko ajankäytön jakautuminen teistä järkevältä tai tavanomaiselta. Minusta ei.

2/5.

Ravintola Lungi

Ravintola Lungi

Ullanlinnan Korkeavuorenkadulta löytyi sattumalta pieni ravintola Lungi. Paikka henkii sisään kävellessä melkolailla sitä, mitä kalliolainen Ullanlinnaan eksyessään ajattelee. Pöydissä tuoksuu kaupunkimalliset Audit ja mainostoimiston pöly, ellei lounasajan loppupuolella pöytiä kansoittavat lastenvaunut päästä atmosfääriin omia päästöjään.

Lounaslista on paitsi ilahduttavan lyhyt, myös mielikuvitusta on käytetty. Vaihtoehdoissa on persoonallisuutta ja keittiössä ollaan otettu paljon vaikutteita kaukoidästä, mutta etniseksi ravintolaksi tämän nimittäminen olisi syvä vääryys.

Itse valikoin maanantain listalta chili-avokadopastan, joka saapui pöytään noin kymmenessä minuutissa iloisen palvelun saattamana.

Pasta itse on omaan makuuni aivan aavistuksen liian ylikypsää, mutta muuten maut ovat kohdallaan. En liiemmin ole itse välittänyt avokadopastasta, edes silloin kun se nousi koko kansan suosikiksi, mutta se tuo annokseen kieltämättä omaa pehmeyttään. Chilin osuus makupaletista on aika pieni, joten sitä on turha herkkäsuisten säikähtää.

Lounaaseen kuuluu myös salaattipöytä, joka saapumishetkelläni oli melko surullinen. Isossa kulhossa pienet rääppijäiset jäljellä ja nekin hiukan nahistuneen oloisina. Sitävastoin tarjottava leipä, jonka keittiö valmistaa tarjoilijan maininnan perusteella itse, on loistavaa – ehkä jopa yksi parhaista maistamistani. Samaisen tietolähteen perusteella sen koostumus toki vaihtelee jatkuvasti, joten tähän voi suhtautua uhkana tai mahdollisuutena.

Pohjimmiltaan kuitenkin, varsinkin sijainnin huomioon ottaen, Lungi vaikuttaa kiinnostavalta ja lämminhenkiseltä paikalta, jonka lounaassa on persoonallisuutta ja hyvä hinta-laatusuhde.

Sea Horsen wieninleike

Wieninleikesaaga jatkuu ja tänään vuorossa oli legendaarisen hämyinen Sea Horse, joka sijaitsee keskellä Etelä-Helsinkiä osoitteessa Kapteeninkatu 11. Eli juuri sillä alueella, johon kukaan ei ihan vaan sattumalta muualta Helsingistä paikalle osu. Tai muualtakaan maailmasta. Sotilaskieltä lainatakseni, tälle alueelle mennään vain suorittamaan operaatioita ja poistutaan sitten hallitusti.

Näin tapahtui myös tänään Sea Horsen osalta.

Jos joku ei tiedä, millaisesta ravintolasta on kyse, niin Sea Horse on paikallaan ollut jostain 1930-luvulta lähtien. Se on ollut alueen taiteilijoiden ja muuten abstraktimmalla tavalla silmäätekevien kantapaikka – ja on sitä vieläkin. Ravintolassa on tästä syystä selkeä kuvauskielto, jonka vuoksi tämänkertainen ruokakuvakin on kännykällä otettu. Pahoittelut siitä.

Kuvausta varten ravintola ei ole muutenkaan mitenkään otollinen, sillä ravintolan valaistus on 1980-luvun hieromalaitoksen standardeissakin suhteellisen hämyinen. Saman vuosikymmenen hiljaisia kaikuja Sea Horse tarjoilee myös ruokalistalta, jossa ei hirvittävästi fitness-hömpötyksiä näy. Alkuruoista löytyvä ”kossusnapsi” ja jälkiruokalistalta löytyvä ”kahvi ja konu” sanoo paikasta paljon. Olutlista sisältää noin kuusi olutta. Klassikkoainesta siis.

Mutta höpötykset seis, tännehän tultiin syömään eikä arvostelemaan interiööriä, perskeles.

Poikkeuksellisesti tällä kertaa vierailu tapahtui seitsemän hengen seurueessa, jossa myös kaksi alaikäistä. Tilatut ruoat saapuivat noin 20 minuutissa, joka liene hyväksyttävissä. Ensivaikutelma annoksesta oli sanalla sanoen jännä. Oliko tämä nyt varmasti oikea annos?

Päälautaselta löytyy melko pieni, mutta paksu naudanleike, jonka leivitys on lievästi sanottuna kuohkea. Leivitys irtoaa leikkeestä lähestulkoon puhaltamalla ja leivitysmuhjua saakin varautua lappaamaan lautasen reunoilta itse lihan päälle takaisin aika ajoin. Ensivaikutelma ei siis ollut kaltaiselleni nihilistille kovinkaan hyvä, mutta seuraava yllätys tuli vastaan itse rättiä maistettaessa. Se nimittäin oli oikein hyvää.

Tietynlaisesta kuhmuroitumisesta johtuen odotin leikkeen olevan jänteikäs, mutta liha oli oikein mureaa ja mikä parasta – mausteet olivat erittäin hyvin kohdillaan. Maussa on amazonmaista nihkeyttä, mutta se ei haitannut. Lisukkeista juurekset olivat omaan makuuni ylikypsiä ja leikkeen kanssa tarjoiltu anjovismaustevoi (!) meni seuralaisen perunamuussin maustamiseen. Erillisessä astiassa tarjoillut paistinperunat olivat ihan ok – eivät erinomaisia, mutta ajoivat täysin asiansa.

Lisukkeiden sivusta mainittakoon myös leikkeen päälle kasattu varsin pömpöösi menneitä aikoja henkivä torni, joka oli visuaalisesti varsin kiva ja sopi paikan henkeen (jos ette ole käyneet, ette tätä välttämättä ymmärrä).

Kaikenkaikkiaan Sea Horse on paikka jonka legendaarisen maineen ymmärtää heti sisään astuttuaan. Tätä samaa mainetta henkii myös paikan wieninleike. Se on oikeastaan kummallinen jäänne ajalta missä kaikki ulkomailta lainattu tuntui olevan vähän vituillaan, mutta koska olemme metsäläisiä, se on silti ihan ok.

Tästä huolimatta paikka ja wieninleike kannattaa kokea ja maun (ja palvelun) vuoksi se saakin arvion 4/5. Kuitenkin suhteellisen korkean hinnan (26,50e) tästä voi ottaa yhden pisteen pois. Tosin tämä koskee vain niitä joilla ei ole rahaa, joten muut voivat tyytyä jo mainittuun arvioon.