00100

Bacco

Bacco

Kävipä eräänä lauantai-iltana sen verran suloisesti, että saavuin osana suurempaa seuruetta Lönnrotinkadulla sijaitsevaan Baccoon. Ilta oli saanut jo omaa vauhtiaan, mutta jos nyt tuntuu siltä tämän luettuasi, että tämä artikkeli alkaa kumman positiivisesti, niin olet oikeassa.

Päädyimme tovereitteni kanssa lauantai-iltana kuuden jälkeen pohtimaan illan ruokapaikkaa ja tietenkin monet pohdituista paikoista olivat jo täynnä. Mutta sitten eräs meistä muisti Baccon. Lumisessa Helsingissä taapertaminen kolmen korttelin verran ei kiinnostanut ketään, mutta harvalla meistä oli kokemusta paikasta. Niillä joilla oli, ne olivat hyviä. Siispä iloinen retkueemme suuntasi Baccoon. read more

Kamppi , , ,

Juttutuvan wieninleike, osa 2

Juttutuvan wieninleike, osa 2

Kävin yli vuosi sitten Juttutuvassa testaamassa paikan wieninleikettä osana laajaa wieninleikevertailuani ja kokeilu päättyi pettymykseen. Ei siksi liene yllätys, että en riemastunut kuultuani Juttutuvan schnitzel-viikoista, jotka alkoivat nyt vuoden 2019 alusta. Juttutupa mainostaa saksalaista keittiömestariaan ja laajaa schnitzel-listaansa, josta löytyy mm. wieninleike.

Ystävällinen palvelu saatteli minut Juttutuvan tiskillä tilaamaan juuri sen minkä halusin (18,50e) ja pöytään se saapui 20 minuuttia tilauksesta. Hiukan venyvä toimitus siis, mutta aluksi käyty pienimuotoinen sekaannus siitä, voiko keittiö tehdä sen selkeästi halvemmalla samaan aikaan lounaslistalla olevasta havaijinleikkeestä, aiheutti hiukan viivästystä. Vastaus kuitenkin oli: ei voi. Paikan teemaviikkoihin kuuluva leike on nimittäin vasikkaa ja lounasleike possua – ja pahoin pelkään, sen tason pystyisin päättelemään maistamatta.

Annos kuitenkin on yllättävänkin komea – tosin positiivinen reaktio siitä on peruja matalista odotuksistani. Leikkeen pintakäsittely on tasainen, mutta varsin ohut – kuohkeanrapeasta wieninleikkeen kuoresta ei ole hajuakaan ja siitä puhuttaessa nuuhkaisu antaa jo esimakua siihen, mitä tuleman saattaa. Niin tuoksussa kuin maussakin on vahva vivahdus suolaiseen voihin, sitä on sen verran reilusti, että oikeastaan muuta makua ei leikkeestä irti saa. Liha tosin on hyvälaatuista ja leikkeen nuijinta on sopivan tasainen – mutta makua dominoi vahvasti voi.

Makua olisi voinu tasata perunamuussi, mutta annokseen on valittu puikulaperunasalaatti, joka itsessään on askel monesti nähtyjä ranskalaisia tai muussia autenttiseempaan suuntaan, mutta henkilökohtaisesti olisin toivonut paistettuja perunoita pekonin ja sipulin kanssa. Kyseessä on kuitenkin täysin henkilökohtainen preferenssini ja Juttutupa suorittaa perunasalaatin varsin onnistuneesti.

Salaatin lisäksi annoksessa piilee leikkeen alla runsaasti vihanneksia (joiden kypsyysaste on tällä kertaa jopa prikulleen oikea) ja jopa annoksen pakollinen sitruuna on leikattu lohkoksi. Anjovis on hyvälaatuista, mutta sitä on valitettavan vähän – ja leikkeen päältä löytyy jättikapriksia, jotka eivät koskaan ole olleet suosikkejani. Jos niitä ei halua käyttää, löytyy tosin perunasalaatista pienempiä jonkin verran.

Kokonaisuutena, Juttutuvan wieninleike on mennyt aimo harppauksen vuoden takaisesta pidemmälle ja toivoisin, että ainakaan aiempaan ei enää palattaisi. Kokeiltu leike on hyvä, mutta tärkeimmissä osin, eli leivityksen tekemisessä ja maussa on menty sen verran vinoon, että annosta ei voi sanoa onnistuneeksi. Maussa on aivan liikaa voita ja kuorrutus itsessään – eli sen rakenne on pettymys. Pienellä lisätyöllä tästä on mahdollisuus saada erinomainen annos, joka kamppailisi helposti kaupungin parhaiden leikkeiden saralla. Nyt se kuitenkin hukkuu keskinkertaisuuden varjoon, jossa harva on siihen erityisen pettynyt, mutta kukaan ei näe siitä myöskään päiväunia. 3/5

Kallio , , ,

Na’am Kitchen

Na’am Kitchen

Kävelin ravintolaan, hetken päästä noustakseni pöydästä palvelun puutteessa ja kävin hakemassa ruokalistan itse tiskiltä. Henkilökunnan jäsen hätäisesti nosti päätään puhelimesta ja sanoi kiireisen oloisena ”joo ota ne siitä, tuun ihan heti”. Viisi minuuttia myöhemmin kyllästyin odottamaan ja kävin tekemässä tilauksen tiskiltä.

Tämä oli ensimmäinen kokemukseni Citycenterissä sijaitsevasta Na’am Kitchenistä, joka on rikastuttanut Helsingin ravintolaelämää muutaman vuoden ajan. En itse ole koskaan käynyt paikassa, toki kuullut siitä – mutta kun tuppaan jo suosimaan omia lempipaikkojani tästä tyylisuunnasta – niin on vaikea ottaa riski uuden paikan kanssa. Tällä kertaa, se tuli ikäänkuin pakon edessä, koska jouduin sopimaan alueelle pienen myöhäisen lounaspalaverin.

Sekoilu tiskillä ei antanut toki kokemukselle ihan parasta mahdollista alkustarttia, mutta heti maksun paikkeilla selviää, että paikka tosiaan ottaa maineestaan kaiken irti. Valitsemani ”Mix plate” maksaa kevyet 15,90e, joka on syystä tai toisesta euron enemmän kuin mitä nettisivuilla kerrotaan. Toisaalta annoksen mukana tilaamani lisukebataattiranskalaiset (4,90e) ovat unohtuneet laskulta kokonaan – jonka huomasin vasta kotona. En tiedä oliko kyseessä vahinko vai korvattiinko sillä aiempaa sekaannusta.

Annos kuitenkin saapui pöytään melko nopeasti tilauksesta ja kieltämättä oli juuri sitä mitä väsynyt matkalainen halusikin. Vaikka tiskillä pyysin annokseen granaattiomenakanaa, on annoksen varsinainen kruunu sen kanssa tarjoiltava leipä, joka on tuoretta ja maistuvaa. Kuten tavallista, sitä on vain liian vähän – sillä lautaselta löytyviä makuja mielellään söisi juurikin leipää niissä kastaen.

Kuten usein mezejen ja muun välimerellisen ruoan kanssa on tilanne, sen ollen helppoa ja toimivaa – on sitä tämäkin. Elementtejä lautasella on useita ja niiden yhdistely on satunnaiselle ruokailijalle se kiinnostavin kokemus. Vaikka raaka-aineet ovat tuoreita ja annoksen koko riittävä – jäin itse kaipaamaan jotain ”rajumpaa”. Maussa ei päässyt yksikään elementti esille toisia enemmän ja todellisesta ”wau”-elämyksestä oltiin vielä kaukana.

En tiedä miksi olen jotenkin pettynyt Na’amiin. Alkusekoilu ja työasioiden puiminen ruokailun yhteydessä vievät toki aina vähän mahdollisuudesta nauttia ruoastaan, mutta samalla tuntuu, että tämä on paikka johon on todella vaikea mennä uudestaan. Se oli ”ihan ok” – joka lienee joidenkin mielestä kiertoilmaisu tässä maailmassa sille, että asiat eivät kuitenkaan ole kovin hyvin.

Ehkä näin tiivistettynä on helppo sanoa, että Na’am kaipaisi jotain tarttumapintaa, sillä nyt siitä ei oikeastaan tuntunut jäävän mitään käteen, hyvässä tai pahassa. 3/5.

Kluuvi , , ,

Mr. Don

Mr. Don

Runeberginkadulla keskellä Töölöä on ravintola, jossa olen käynyt viimeisimmän kerran noin 10 vuotta sitten. En tiedä olisinko nytkään käynyt, ellei salitreenin jälkeen seurassani olisi ollut vegaania, jolle ruokapaikan valinnassa aasialaislähtöiset keittiöt ovat useinmiten turvallisia valintoja.

Netistä ennakkotiedustelu kertoi paikan tarjoilevan noutopöytälounasta aina kolmeen asti iltapäivällä ja näin tosiaan heti ovesta sisään käveltyämme tuli havaittua. Noutopöytä oli kärrätty oven eteen ja valikoimassa oli erinäisten salaattien lisäksi neljä lämmintä GN-pakillista ruokaa. Riisiä, Tikka Masalaa, kasviksia currykastikkeessa ja kebablihaa.

Ai niin ja olihan tarjolla myös pizzaa. Kinkku-meetwursti, ilmeisimmin. Tämä tosin istui nätisti lautasella noutopöydän reunalla keikkuen, kuin unohdettuna paikoilleen.

Vähän yllättäen, kasvisruoka ei ollut vegaanista, joten seuralainen joutui ottamaan listalta (15,80e) annoksensa. Selkeästi kalliimpi annos ei tuonut toivottua laatua pöytään, sillä tomaattikastikkeeseen oli lähinnä lisätty Finduksen (?) pakastevihanneksia. Sinällään ihan toimiva ratkaisu, mutta 15,80e oli annoksesta vähän liikaa.

Sitävastoin varsinainen kokemus lounaasta vaihtelee. Huoneenlämmössä ilmeisen pitkäänkin säilytetyn kumipizzan aiheuttamasta ripulitaudin pelosta selvittyäni taivastelin seuraavaksi tarjonnan yksinkertaisuutta. Riisi itsessään oli sitä mitä olettaa saattaa ja paljaan, vienosti kastikkeella sotketun kebablihan asettaminen tarjolle sellaisenaan antaa aihetta pohdiskelulle, ettei Mr. Don tiedä lainkaan, mihin suuntaan ravintolaa kannattaisi kehittää. Sen lisäksi kun kasviscurry kertoo vegaaniannoksen tavoin terveiset pakastealtaasta, oli ensikokemus lautasellisesta hieman pettymys. Tosin lounaspöydässä tarjoiltu Tikka Masala (normaalisti annoksena 15,80e) oli tulisuudessaan ihan välttävää, joskin muutamassa palassa oli havaittavissa pientä sitkeyttä, joka ei pitäisi kuulua asiaan.

Nyt jälkikäteen toivon ruoan olleen läpikypsää.

Sana salmonella käväisi juuri mielessäni.

Kokonaisuudessa Mr. Don ei juuri erotu edukseen. Ovesta käveltäessä paikka ei vakuuta oikein millään osa-alueella siten, että satunnainen kävelijä jäisi syömään muusta syystä kuin kohteliaisuudesta tai välttämättömästä pakosta – eikä tämä tilanne muutu tarkemmin ruokaan tutustuttaessa. Listan ruoat ovat täysin tavanomaisia ja lounastarjontaan tutustuttaessa reilusti laadultaan alle keskitason. Kun ottaa huomioon, että hintataso on laatuun suhteutettuna pökerryttävän kallis, ei Töölöön tämän jälkeen ole enää mitään asiaa.

Töölö , , , ,

Bun2bun & Beyond Meat -burgerit

Bun2bun & Beyond Meat -burgerit

Kymmenisen vuotta sitten kohistiin siitä, että jenkkiläinen yhtiö kehitteli täysin lihan kaltaista hampurilaispihviä. Tai – oikeammin, niitä yhtiöitä oli useampia. Yksi niistä oli kuitenkin Beyond Meat, joka sai lopulta oman pihvinsä jopa markkinoille – ja josta vegaanipiireissä ollaan puhuttu varsinaisena graalin maljana. Nyt – vuosia myöhemmin, kyseiset pihvit ovat saapuneet myös Helsinkiin.

Testasin viime keväänä Kampin keskuksessa Bun2bun-hampurilaisravintolan 6k-ravintolakeskittymässä, enkä aivan täysillä vakuuttanut. Silloinen burger oli melkolailla keskinkertainen ja hinta-laatusuhteeltaan kallis. En olisi todennäköisesti koskaan käynyt täällä uudestaan ilman paikan totaalista uudelleenajattelua – ja kieltämättä ainakin omasta mielestäni, se oli myös tarpeellinen muutos. Ei yhteiskunnalliselta kannalta, mutta on vaikea uskoa että Bun2bun olisi pärjännyt premium-hamppareiden kilpailussa kovin kauaa niillä tuotteilla, varsinkin kun kaupungissa on niin monta parempaakin burgerpaikkaa. Siispä tulee tarve erottautua jotenkin.

Saapuessani seuralaisen kanssa Kampin 6k:hon, on tiskillä hiukan kuhinaa. Tilaukseen Bluecheese (15,50e), jonka seuraksi ranut ja juoma (+6e) – ja käteen pöytäsuristin, jonka perusteella ruoat taasen noudetaan tiskiltä. Burgerin hinta päräyttää jo itsessään löysät housuun, mutta liene jostakin ne lisenssimaksut on vegaanisten pakastepihvien käytöstä revittävä.

Suristin aloittaa noin 10 minuutin päästä ja pian seuralaiseni tulee kahden metallitarjottimen kanssa takaisin pöytään. Hiukan yllätyksenä, molempien burgerit näyttävät olevan varsin mallikelpoisen näköisiä ensivilkaisulta. Tosin seuralaisen BBQ & Cheddar (14,50e) näyttää suuremmalta. Ei omanikaan huonolta näytä, mutta koska en lukenut ruokalistaa kunnolla, hiukan yllätykseksi tulee reilu rucolan määrä. Ajatus pizzamaisesta makurönttösestä suorastaan kuvotti, mutta rohkeasti päin hyökättyäni ensivaikutelma säväytti. Burgerin maut olivat yllättävän hyvin kohdallaan ja pieni makeus kohtasi hienosti majoneesin ja sinihomejuuston. Maussa oli juuri sopivaa pehmeää tunkkaisuutta – kuin nokoset mummon sohvalla. Seuralaisen valinta maistui selkeästi raikkaammalta perusburgerilta.

Varsinainen pihvi, eli maailman parhaaksi vegaaniseksi pihviksi mainostettu lätty ei taas kovin paljoa aiheuttanut riemunkiljahduksia. Se kieltämättä toimi hyvin, mutta mausta ei juuri voi sanoa sen kaiken sinihomejuuston alta – mutta näinhän se on lihapihveissäkin, useimmissa. Koostumus ja ulkonäkö kuitenkin täsmäsivät täysin – eikä oikeastaan tuntunut millään tasolla siltä, että olisin syönyt täysin vegaanista vaihtoehtoa. Mutta minä vertaankin burgeria lihaburgeriin – vegaanisiin hampurilaispihveihin verrattuna tämä on suunnaton harppaus eteenpäin – lihaburgereiden suuntaan tosin.

Ja siinäpä se juuri olikin, miksi tämä on niin ainutlaatuinen tilaisuus. Vegaaniset valinnat ovat aina kärsineet siitä, että ne ovat aina korvaavia verrattuna ei-vegaanisiin, jo paikkansa löytäineisiin raaka-aineisiin. Vegaaniset vaihtoehdot ovat vielä pitkään ravintolaskenessä korvikkeita ja haastajia, joista mukavina poikkeuksina ravintolat jotka suunnittelevat ruoka-annoksensa suoraan raaka-aineiden pohjalta, eikä toisinpäin.

Tosiasia kuitenkin on, että maailma muuttuu ja tällaiset vaihtoehdot ovat tulossa yhä laajemmin tarjolle. Tämän hintaisena se kuitenkin on jopa premium-luokassa harvinainen herkku, jonka nimeen vegaanipolvet tulevat vielä pitkään vannomaan. Burgerina 4/5.

Onnittelut Bun2bun hienosta, strategisesta uudelleenstartista.

Kamppi , , , ,

Sports Academy

Sports Academy

Tämä sanapari saa monen penkkiurheilijan päästämään muutaman housuihinsa, sillä onhan kyse suhteellisen legendaarisesta sporttibaarista. Tosin tuo steissiä vastapäätä sijaitseva jättiläinen on ajat sitten jo kuopattu ja paikka löytyy tätä nykyä City-Centerin sisäpihalta, entisen Rosson tiloista johon se muutti 2017 vuokrasopimuksen päätyttyä.

En valehtele, lounasseurani vaatiessa minua etsimään City-Centeristä ruokapaikan, en ihan ensimmäisenä toivonut Sporttia, mutta koska paikan ruokien tsekkauksesta on jo hetki aikaa – ajattelin ottavani luodin vatsaan – ihan teidän vuoksenne.

Saavuin paikalle kolmea minuuttia ennen lounasajan loppumista ja ystävällisen lapun ohjatessa portaita nousevan entiteettini tilaamaan lounasta baaritiskiltä, kohtasin täysin aution näyn. Ketään ei ollut missään – neljään minuuttiin, jolloin ystävällinen ja vahvasti lisämyyntiä tekevä tarjoilija otti tilaukseni vastaan. Lounaslistalla kun mentiin, löytyi listalta kana-halloumiburger, suhteellisen kohtuulliseen 12 euron hintaan. Lisämaksusta olisi irronnut bataattiranskalaiset, sekä myös isompi juoma – nyt tyydyin sinänsä kohtuulliseen 1 euron hintaiseen virvoitusjuomaan (0,33L). Maltillisesta hinnoittelusta plussaa.

Burger saapui melko nopeasti, noin 10 minuutissa. Samaa ei voi tosin sanoa lounasseurastani, joka kolme minuuttia myöhemmin tilanneena sai oman ruokansa 25 minuuttia myöhemmin. Toki ihanteellisessa maailmassa olisimme tilanneet samaan aikaan ja ruokkineet itsemme yhtäaikaa, mutta 25 minuuttia kielii lähinnä siitä, että keittiössä jokin on vialla.

Ensimmäinen asia joka hiukan rikkoi omaa antipatiaani S-ryhmän ravintoloita kohtaan on se, että nykyään paikassa ei turvauduta halpaan salaattipöytään, vaan alkuruoaksi lounaan yhteydessä saa tilattua pöytään tarjoillun salaatin tai keiton. Itse päädyin salaattiin, joka laadultaan oli himpun tavanomaista salaattipöytää korkeammalla, mutta aina tuntuu paremmalta kun sen saa pöytään tarjoiltuna. Myös siitä plussaa.

Annos itse vaikuttaa hiukan vajaalta kattaukselta, jossa ranskalaisia saisi olla himpun enemmän. Niiden laatu on tyypillistä S-ryhmää, ei tajunnanräjäyttävää, mutta ihan ok – jossa suolan määrässä ei olla ainakaan pihistelty. Kansanterveys kiittää, vaikkei tällaiset lounaat muutenkaan sitä juurikaan edistä. Jos asia on sinulle muuten tärkeä, listalta löytyy myös salaattia.

Varsinainen yllätys on kuitenkin burger, joka osoittautuu (matalia) odotuksia paremmaksi. Pelkästään ydinsodankin kestävän sokerisämpylän vaihtaminen laadukkaampaan palvelee tässäkin tarkoitustaan ja hiukan vajavaiselta tuntuva fillinki saa hyvästä sämpylästä kaipaamansa tuen pettymystä vastaan. Täytteet muuten vaikuttavat toimivan yhteen, mitä nyt listalla mainostettu savuchilimajoneesi ei ihan odotusten kaltaisesti sisällä chiliä kuin savuakaan. En tiedä myöskään, miksi tällaisissa burgereissa tarjoillaan välissä tuoretta tomaattia – sen voisi jättää pois. Mielellään kaikista burgereista, kiitos.

En ihan heti olisi kuvitellut sanovani näin, mutta yllätyin. Odotustasoni oli selkeästi huomattavasti matalemmalla ja Sports Academyn burger pääsi yllättämään suhteellisen positiivisesti.

On 12 euroa toki lounaistakin Helsingin suhteellisen edullisessa lounasskenessä tästä annoksesta ihan normaalia tasoa oleva hinta, mutta jälleen kerran – kun tätä vertaa parhaimpiin hampurilaispaikkoihin, ei tämä pääse niitä lähellekään. Silti ihan ok suoritus, jonka syötyäni en tuntenut itseäni millään tavoin petkutetuksi – vaan päinvastoin kylläiseksi hymy huulilla. En silti rientäisi paikkaan uudestaan, ainakaan heti – sillä palvelussa on vielä parannettavaa. Arvosanaksi ihan tyylikkäästi keskiverto 3/5.

Kluuvi , , ,

Vltava

Vltava

Pääpostitalon ja rautatieaseman väliin jäävässä, entisessä Finnairin kaupunkiterminaalissa sijaitseva S-ryhmän Vltava ei ole koskaan saanut allekirjoittaneessa suuriakaan tunteita aikaiseksi, osittain siksi, että tsekkiläinen ruokakulttuuri ei kuulu omaan ”TOP5 maailman keittiöt” -listaani. Ystävän kanssa lounaskutsu osui kuitenkin tänään aseman seudulle ja päätin ehdottaa juuri tätä paikkaa lounaalle.

Yhdeltä iltapäivällä, missään ei kuitenkaan ollut mitään mainintaa paikan lounastarjonnasta. Ei ovella, ei tiskillä – ei missään. Seinällä olevasta ruokalistasta kuitenkin bongasin ”porsaan schnitzelin”, joka on tarpeeksi lähellä wieninleikettä, jotta se on ikäänkuin pakko ottaa. Mainitsin lounaslistan puuttumisesta tiskillä, johon pirteä asiakaspalvelija sitten luetteli lounastarjonnan jostain koneen kätköistä – päädyin siitä huolimatta alkuperäiseen ratkaisuuni, vaikka hinta (24,90e) suorastaan kauhistutti.

Jos tämän blogin kirjoittamisessa olen jotain oppinut, on se – että ennakkokäsitykset ovat usein kohdallaan. Niin myös tässä tapauksessa, jossa yli 10 minuutin odottelun jälkeen saapui pöytään annos, mikä aikaansai pienen pettymyksen herkässä sielussani. Toki on syytä muistaa, että olen tottunut katsomaan kaikkia paneroituja leikkeitä samalla wieninleikesilmällä, mutta vaaleaksi paistettu, keuhkotautisen vihellyksellä poispuhallettava leivitys ei aivan vastaa neljännessatasen arvoista annosta – ei edes, vaikka leivityksen pinta olisikin sopivan rapea ja leikkeellä kokoa niin reilusti, että se on jouduttu taittamaan kahtia. Tosin sekin perunamuussin päälle, joka käytännössä tuhoaa senkin leivityksen, mitä leikkeeseen on kehdattu pistää. Vielä kun mausteet tuntuvat unohtuneen, osa possusta punertaa ja liha narskuu ajoittain hampaissa, alkaa vähän miettimään, mikä kate annoksen hinnasta taloon jää.

Annoksen kirkkaampana yksityiskohtana on perunamuussi, joka maistuu ihan mainiolta. Ei siinä silti mummon väkivalloin murskaaman muussin kermaisaa muhevuutta juuri ole. Annoksen cocktailkurkut ovat tavanomaisia ja yrttiöljyn funktio jää vähän makuasioiden ratkaistavaksi. Sitruuna on leikattu taas niin ohueksi, että siitä ei juuri twistaavaa makua edes saa irti.

Kokonaisuutena annos on ihan tavallaan oiva ratkaisu isoon nälkään. Koko on reilu, mutta rehellisesti sanottuna siihen erinomaisuudet jäävätkin. Visualistina voisi lisätä, että se on toki myös ihan kaunis, mutta kun tarkoituksena ei ole arvioida pelkkää silmänruokaa – jää arvosana varsin vajaaksi 1/5 tasolle. Hinta-laatusuhteeltaan verrattavissa Kreikan lainoittamispäätökseen.

Kluuvi , , ,

Deliberi K7

Deliberi K7

Olin kulkemassa pitkin Ateneuminkujan myötäisesti kulkevaa sisäreittiä eräänä päivänä, etsien ruokapaikkaa – ja odotetusti osuin WTC-talon alakerrassa olevaan aulaan ja sen monimutkaiseen ravintola-kahvilakokoonpanoon. Oikeastaan luulin sen aina olleen vain kahvila, mutta ruokalista kulkureitillä paljasti, että paikasta saa ruokaakin. Pienen mutkan kautta suoraan tiskille ja listalta löytynyt Fish & Chips (15e) tilaukseen.

Pieni pettymys heti osuu silmään, kun maksun jälkeen asiakaspalvelija ojentaa sen monille jo tutun lättysummerin, jonka saat pöytääsi mukaan ja sen suristessa pääset vierailemaan tarjoilijasimulaattorissa. Toisinsanoen, pääset noutamaan oman ruokasi keittäjiltä. Ei ole liene salaisuus, että toivoisin tällaisten keksintöjen jääneen rapakon taakse tai edes alimpaan persehelvettiin keksijänsä kanssa. Erityisesti siksi, että usein yksin myöhäistä lounasta nautiskelleena ja läppärinomadina, kannan mukanani kiloittain erilaista arvotavaraa (kameroita, läppäriä, jne.), etten todellakaan halua jättää niitä kymmenien metrien päähän pöytään odottamaan yksikseen, kun teen tarjoiljanhommia ravintolan puolesta. Epämukavaa ja riskialtista, varsinkin kun oma toimeentulo on kiinni niistä värkeistä.

Jokatapauksessa, palvelutilanteesta lätyn surisemiseen meni aika tarkalleen 15 minuuttia, jonka jälkeen noudin annoksen suoraan keittiön tiskiltä, jonka viereen olin tavallaan pakotettu jäädä sen syömään. Alkutaipale ei Deliberin annoksen kanssa siis ollut mitenkään mairea, mutta koska annos vaikutti ensivilkaisulta varsin lupaavalta, hälveni ajatukset aika nopeasti.

Pintapuolisesti tarkasteltuna on Deliberin Fish & Chips ehkä hieman jopa hienosteleva. Annoksen päälle on aseteltu tukko herneenversoja ja kauhallinen keitettyjä herneitä. Molemmat näistä ehkä vähän turhia, mutta tarkoitukseensa toimivia. Itse edelleen suosisin hyvinvalmistettua hernemujua, jonka makuun on saatu hiukan kirpeyttä. Annoksen pohjana olevat ranskalaiset sitävastoin ovat hyvin maustettuja, niissä on vähintäänkin riittävä suola ja rapea pinta kätkee alleen pehmeän tuulahduksen perunalandian kuninkaalta. Näitä on ilo syödä.

Varsinainen pihvi annoksessa on kuitenkin aina kala, joka annoksessa on kätketty herneenversojen alle piiloon. Tarkemmin tarkasteltuna kalan panerointi on todella rapea, mutta myös paksu. Pinta on ajoittain jopa hiukan kuivunut keittimessä ja sen pilkkominen pelkästään haarukalla on hiukan vaikeaa palan tiiviyden vuoksi. Kala ei tunnu höyryävän ilmavalta ja yksi paloista maistuu tunkkaiselta ja pilaantuneessa rasvassa paistetulta. Annoksessa pitäisi myös olla 200 grammaa kalaa, jonka kyseenalaistan – ilmeisesti annoksesta on jäänyt yksi pala puuttumaan, jota oikeasti kaipaisi. Tällaisena annos on suhteellisen pieni, eikä riitä kattamaan kovaa nälkää. Myös usein annoksessa nähty sitruuna on jäänyt puuttumaan.

On vaikea sanoa, että olisin tavattoman pettynyt annokseen, koska en sitä ole. Yhdistelmä, jossa vain itsepalvelua tarjoavassa kahvilassa tarjotaan hiukan vajaaksi jäänyttä annosta 15 euron hintaan on kuitenkin yhtälö, jota on vaikea ohittaa olanheilautuksella. Se jättää vähän ylihinnoitellun kuvan, varsinkin kun parempia annoksia löytyy ravintolaskenestä selkeästi halvemmalla. Tästä syystä kuitenkin 2/5.

Kluuvi , , , , , ,

Mezame

Mezame

Helsingin keskustan ketjuttomien ravintoloiden tarjonta ei osoita useinkaan vahvistumisen merkkejä ja ne, jotka onnistuneesti toimivat ketjujen ulkopuolella, onnistuvat olemaan iltapäivisin kiinni. Eli juuri silloin, kun nälkäiset läppärinomadit ovat liikkellä ydinkeskustassa. Poikkeus tähän on Lönnrotinkadulla sijaitseva Mezame, joka edustaa sangen tervetullutta ravintolagenreä, itäisen välimeren mezeilyä.

Vierailuaika osui arkitorstaille ennen kello viittä, jolloin ravintolassa ei ollut ristiinsielua. Ruokalistoja ei ollut kovin näkyvästi esillä, mutta paikasta löytyi laajemman luokan noutopöytä, jonka tarjonnassa varsin odotettavia aieksia. Hummusta, tsatsikia, baba ganoushia, tabboulehia, leipää jne. Tämän lisäksi löytyy riisiä ja kolmea lämmintä ruokaa – kana-, liha- ja kasvisvaihtoehto.

Lämpimät ruoat toimivat mainiosti, mutta kuten niin usein, varsinainen vaikutus löytyy mezejen parista. Useimmat aineksista ovat tuoreita, mutta esim. hummuksessa on kovin purkkimainen maku – ainakin samankaltaista olen tottunut löytämään säilykepurkkitavarana, mikä ei välttämättä ole negatiivinen asia. Tietyllätavalla hengettömyyttä aineksista kuitenkin löytyy, eikä millään päästä briljanteeraamaan. Suurin miinus rapsahtaa valmisleivästä joka toki ajaa asiansa, mutta kun mezeillessä on tottunut leivän olevan ruokailun tärkein elementti, pakottaa se myös muita aineksi alaspäin, kun se tarjoillaan muovipussiin pakattuna. Tämän vastapainoksi tosin tiskistä löytyy erinomainen punajuuritahna, jota olisi voinut nautiskella pelkästään sellaisenaan.

Kaikenkaikkiaan Mezeme ei aiheuta wau-efektiä, mutta se tekee sen minkä se lupaa. Siisti paikka, hyvä palvelu ja toimiva buffet-tarjonta antaa matalalle hinnalle (10e) erittäin hyvän hinta-laatusuhteen, eikä paikasta lähtiessä tunne itseään lainkaan huijatuksi. Päinvastoin, ihmettelee miksi paikka on tyhjä ja miksi siitä ei ole kuullut aiemmin. Arvosanana kolmosen ja nelosen väliltä pelkästään leivän sieluttomuus kääntää valinnan arvosanaan 3/5.

Erinomainen vaihtoehto alueella nopeaan ja edulliseen lounaaseen.

Kamppi , , , ,

Wild

Wild

Syvällä Mikonkatu 6:n designputiikin uumenissa on pienoinen kahvila, joka kantaa nimeä Wild. Paikasta ei ensivilkaisulla edes olettaisi saavan keskinkertaista salaattia kummempaa lounasta, mutta hiukan kulman taakse kätköön on piilotettu liitutaululle piirretty lounaslista, joka käsittää aina kolme eri annosta. Kasvis, kala ja liha, joista itselleni tällä vierailulla valikoitui viimeisin. Villisika.

Ensivaikutelmaltaan paikka on yhden aikaan iltapäivällä huolestuttavan hiljainen. Kuulosteltuani lähipiiristä paikasta kokemuksia, se tiivistyi kahteen toteamukseen – ensinnäkin siihen, että lounaslistan tietoja on vaikea löytää ja siihen, että ne, jotka ovat paikalla käyneet, ovat olleet kovin tyytyväisiä.

Asiakaspalvelu on hiukan sekavaa ja tilaukset tehdään tiskiltä. Muita asiakkaita ei jonossa ole ja annokset tulevat melko nopeasti – noin kymmenessä minuutissa.

Lautanen yllättää runsaudellaan, sillä odotin ehkä hiukan fiinimpää piperrystä. Toki päälle aseteltu villisika ei määrässä vedä vertoja sille lähikuppilan leikeannokselle, mutta vajavuutta on paikattu salsiccia-makkaraa lisäämällä. Tämän lisäksi lautaselta löytyy toki halkaistu kananmuna, muutamia krutonkeja, punaisia viinimarjoja ja tomaatteja. Ja salaattia.

En ihan tosiaan odottanut tällaista, salaatilla on saatu aikaan runsautta ja se ei välttämättä ole huono asia. En edes ajatellut aiemmin, mutta odotin annokseen jotenkin myös reilummin hiilihydraatteja, mutta tällaisena annos on juuri sitä, mitä keskikehonrakennusta tahtomattaan harrastava keski-ikäinen mies ehkä tiedostamattaan on aina tarvinnutkin. Ja toki, jos tärkkelystä kehoonsa kaipaa, löytyy annoksen lisäksi myös leipää.

Tähän kaikkeen olisi kenties latautunut liikaa hipsterifaktoria, ellei ensipuraisusta lähtien annos olisi loistava. Näin muutama tunti lounaan jälkeen on vaikea tavoitella tekstissä sitä tunnetta, kun kaikki on kerrassaan loistavasti, eikä oikein mistään löydy mitään huonoa sanottavaa. Liha on maukasta ja valmistettu erinomaisesti, makkaravalinta on täydellinen, viinimarjat tuovat mukanaan mukavasti björktwistiä ja jumalauta krutongit, nuo halpamaisuuden perikuvat – ovat nekin valmistettu annokseen pieteetillä. Ainoa harmi on, että 15 euron hintaisena annos on lounaaksi suhteellisen kallis, mutta samalla paras mittari hintalaatusuhteesta on se ilmeisin:

Tästä maksaminen ei vituttanut yhtään. Ei sitten tippaakaan. Päinvastoin, teki mieli lisää.

Jostain syystä kuitenkin tämän jälkeen jäi vähän pohdiskeleva olo, kun seuralaiseni kanssa puhuttiin – olisiko sopiva arvosana neljä vai viisi tähteä. Pienet nikottelut hiukan ponnettomassa palvelussa, tarjonnan salaileminen ja himpun liian kahvilamaisessa interiöörissä eivät tue parasta mahdollista arvosanaa, mutta koska itse annos oli kerrassaan loistavasti rakennettu, erinomaisista raaka-aineista ja tuoreine makuineen, ei edellä mainitut pikku vajavaisuudet riitä pudottamaan sitä alemmalle tasolle.

Menkää ihmiset kokeilemaan vielä kun voitte. Tällaiset paikat menevät ennemmin tai myöhemmin pilalle.

Kluuvi , , , ,