Chico’sin kesälistan flatbread

Chico’sin kesälistan flatbread

TOIMIVA RATKAISU

Tallustelin juuri poikki Töölön ja ajattelin tarvitsevani jotakin pientä. Ensimmäisenä mielessä kävi Daddy Greens Pizzabar, mutta koska sieltä ei olisi päässyt ilman ähkyä, suuntasin poikkeuksellisesti Chicosiin.

Kesälistalta löytyi ”Flatbread”-annos, joka hintatasoltaan (6,90e) antoi odottaa ihan pientä suuhunpantavaa. Lautasen tultua pöytään 10 minuuttia myöhemmin, ajatus osoittautui todeksi.

Itse leipä on melko taikinaista perusleipää, jonka ainoa lahja maailmalle on sen sisältämä hiilihydraatti. Kanan, paprikan ja ranskankerman yhdistelmästä sen päällä vallitsevin on paprika, mutta myös kanan maustaminen on onnistunut vallan hyvin. Noin kolmivuotiaan lapsen chilitoleranssin omaavana potkua riitti ja kovasti pidin hiukan kuivaksi paistetusta kanasta. Ei se toki kanalta enää maistunut, mutta lihansyöjille täyttää todennäköisesti viattomien sielujen vaatimuksen annoksen raaka-ainelistalla. Toki sitä oli annoksessa melko vähän, mutta se on aika sivuseikka. read more

[vifblike btntype="html5"]

Tokoinrannan Il Gabbiano

Tokoinrannan Il Gabbiano

Espoolaisten maihinnousua hipsteröityneeseen Kallioon on pelätty viimeiset vuodet, mutta nyt se on sitten tapahtunut kun Sellon ravintolan lisäksi IL Gabbiano avasi toimipisteen myös Pirittan paikalle Tokoinrantaan.

Paikka tarjoilee puhdasoppista italialaista ruokaa – ainakin ilmoituksensa mukaan, joten tottakai paikka piti laittaa välittömästi testiin. Siispä yksinäisen lounasmatkailijan tie vei tänään puiston keskelle Tokoinrantaan.

Piritta on äärimmäisen kaunis paikka, mutta jostain syystä todella harvoin käyty. Osittain siksi, että kun terassimenoa tarvitsee, se on liian usein täynnä – ja kun ei, ei paikalla usein ollut muuta tarjottavaa. Tästä syystä italialaisen ravintolan tulo paikanpäälle ei ole huono ajatus, sillä sille Kalliossa on todellakin tilaa. read more

[vifblike btntype="html5"]

Sosiaaliburgerin maailmanvalloitus on ihan perseestä

Sosiaaliburgerin maailmanvalloitus on ihan perseestä

Aika moni on burgeripiireissä hehkuttanut Social Burgerjointin burgereita, eikä suotta. Olen aiemminkin niiistä täällä kirjoittanut ja ne kieltämättä ansaitsevat kaiken hehkutuksen minkä ovat saaneet. Toki vaihtoehtojakin on, mutta Helsingissä ne on laskettavissa yhden käden sormilla – eikä kaikkia niistä tarvitse edes käyttää.

Kotipizzan ilmoitettua viime vuoden puolella ostaneensa Socialia pyörittäneen yhtiön osakekannasta valtaosan, tiedettiin jo, että ajat ovat muuttumassa. Kenellekään ei tullut yllätyksenä, että City-Centeriin avautui Kotipizzan konseptiravintolan No Pizzan naapuriin myös Socialin paikka, joten paikka joutui eilen lounasryhmämme testiin. read more

[vifblike btntype="html5"]

Ravintola Teatterin Deli

Ravintola Teatterin Deli

Ravintola Teatterin DELI-salaattibaari osui tänään tielleni etsiessämme raikasta kesälounasta. Sisään kävellessä ovella tervehti valmiiksi lautasille annosteltujen pohjasalaattien armeija ja ystävällinen asiakaspalvelija, joka selitti nopeasti toimintaperiaatteen kysyttäessä. Paikka siis tarjoilee salaatteja kahdella valinnaisella täytteellä hintaan 10,90e, lisätäytteiden maksaessa kevyet 2,5e.

Täyte- ja kastikevalikoimissa on varsin tavanomaisia vaihtoehtoja, mutta myös vähän harvemmin nähtyjä. Itse valitsin kastikkeeksi sitruunavinaigretten ja täytteeksi mangokanan ja pestomozzarellat, enkä oikeastaan kumpaankaan pettynyt. Mozzarellapallot ovat ”ihan ok” ja mangokana taasen varsin oiva, makea lisä salaattiin. Muuten vinaigrette itse oli jopa erinomaista ja ansaitsisi reseptinsä julkistuksen (jos jollakulla on, kopioikaa se kommentteihin). read more

[vifblike btntype="html5"]

Indian Express Kallio

Indian Express Kallio

Kotiseutujeni pahin spämmiroskaaja, Pizzeria Vivi heitti henkensä joskus viime vuoden puolella ja hirveässä kiireessä oli pakko/mahdollisuus kokeilla sen paikalle tullutta Indian Express -nimettyä kuppilaa.

Paikka ei sanottavammin höngi mitään ainutlaatuista intiahenkeä, vaan interiööri on aivan tavanomaisen pizzaputkan jäljiltä. Melko ahdas tilaustiski ei houkuttele tilaamaan, mutta hämmästyttävää kyllä, asiakaspuoli vaikuttaa ihan valoisalta ja viihtyisältä.

Lista on ravintolagenrelle tavanomaisen laaja, käsittäen oikeastaan kaikkea mahdollista kebabeista pizzan kautta intialaiseen. Useinmiten, varsinkin etnisissä ravintoloissa tämä indikoi sitä, että mitään listan annoksista ei osata oikeasti tehdä hyvin. read more

[vifblike btntype="html5"]

Pizzeria Luca Lauttasaari

Pizzeria Luca Lauttasaari

Italialaisia, ”aitoja” pizzerioita on syntynyt viimeisten parin vuoden aikana Helsinkiin kovin paljon, kun napolilaistyylinen pizza oli käytännössä sitä ennen superharvinaista herkkua. Yksi näistä syntyneistä pizzerioista on Pizzeria Luca Lauttasaaren uudessa ostoskeskuksessa, joka on saanut jalansijaa paikallisten keskuudessa.

Arkena lounasaikaan klo 11 paikalla on kuitenkin melko väljää ja istumaan mahtuu todella hyvin. Ystävällinen tarjoilja ottaa tilaukset, josta noin 10 minuutin kuluttua saapuu pöytään Margherita DOP -pizza (15,90e), jossa merkintä DOP viittaa käytetyn mozzarellan suojattuun valmistuspaikkaan (=Denominazione di Origine Protetta). read more

[vifblike btntype="html5"]

Helsingin huonoimmat sipulirenkaat?

Helsingin huonoimmat sipulirenkaat?

Sanottakoon, olen pubiruoan, erityisesti sen ”kevyimmän” (launausmerkit siksi, että kyse on useinmiten melko rasvaisesta otoksesta) pään ystävä. Pitkät illalliset ovat aina kohdallaan, mutta mikään ei voita parituntista kavereiden kanssa, hyvän juoman ja pikkusyötävän kanssa.

Olenkin ilokseni huomannut tämän pään tarjonnan kasvaneen Helsingissä jatkuvasti viime vuosien aikana ja klassisen ”sipsit vai suolapähkinöitä?” -kysymysten vähentyneen tarpeettomina. Valitettavasti suuri osa kyseistä tarjonnasta on edelleen melko luokatonta, mutta toki ihmisravinnoksi kelpaavaa. Pienoisia pohjakosketuksia tapahtuu edelleen, joista yksi nyt kuvailemani Gastropub Stone’sissa. read more

[vifblike btntype="html5"]

African Pots

African Pots

Mäkelänkatu on pitkään ollut vain pelkkä etenemisreitti, mutta viime vuosina sen varrelle on noussut ihan mielenkiintoisia ruokapaikkoja. Toki alueella on myös asujaimistoa, mutta erityisesti Vallilan toimisto- ja teollisuusalueen työpaikkaruokalijat luovat alueelle myös kysyntää.

Yksi erikoisimmista paikoista on African Pots, joka on muistaakseni toiminuta alueella jo useamman vuoden. Paikka pitää itseään auki käytännössä vain lounasaikaan, josta syystä käynti paikanpäällä on lykkääntynyt vuosi vuodelta, mutta vastikään harvinaisella vapaapäivällä kulku suuntautui tätä kohti. read more

[vifblike btntype="html5"]