Sanottakoon, olen pubiruoan, erityisesti sen ”kevyimmän” (launausmerkit siksi, että kyse on useinmiten melko rasvaisesta otoksesta) pään ystävä. Pitkät illalliset ovat aina kohdallaan, mutta mikään ei voita parituntista kavereiden kanssa, hyvän juoman ja pikkusyötävän kanssa.

Olenkin ilokseni huomannut tämän pään tarjonnan kasvaneen Helsingissä jatkuvasti viime vuosien aikana ja klassisen ”sipsit vai suolapähkinöitä?” -kysymysten vähentyneen tarpeettomina. Valitettavasti suuri osa kyseistä tarjonnasta on edelleen melko luokatonta, mutta toki ihmisravinnoksi kelpaavaa. Pienoisia pohjakosketuksia tapahtuu edelleen, joista yksi nyt kuvailemani Gastropub Stone’sissa.

Sipulirenkaat on yksi niistä sormiruoan lajeista, jonka maine on useinmiten pilata pelkästään pakasteiden avulla. Ilahduttavaa aiemmin mainitussa ravitsemusruokalassa on se, että Stone’s tosiaankin yrittää tehdä ne itse – ja on todistetusti siinä myös onnistunut. Pieni hyväntahtoinen ihminen sisälläni siis tahtoo luottaa siihen, että tämänkertainen kokemus oli vain yksittäistapaus.

Tilasin siis seurueelleni kaksi annosta, bataattiranskalaiset (4e) ja sipulirenkaat (5e). Bataattiranskalaiset olivatkin annoksena selkeä 3/5 – toimiva, mutta ei aiheuttanut mitään suurempia innostuksen väristyksiä. Samaan aikaan tarjoiltu sipulirengasannos näytti kuitenkin välittömästi hiukan kalpeahkoilta ja ensimmäinen maistatus myös vahvisti pelkoa. Vaaleaksi jäänyt panerointi onnistui tekemään purutuntumasta hyvin pehmeän, jopa kumimaisen sitkeän, eikä maussakaan ollut juuri kehuttavaa – jos sitä olisi ollut. Annoksen mukana tarjoiltu majoneesi toki pelasti paljon, mutta muuten väsynyt mieli olisi lähinnä halunnut käpertyä sikiöasentoon ja itkeä. Jotain toki näläntunteestani – ja uskosta parempaan – kertoo sekin, että söin annoksesta niitä kokonaista kolme, jonka jälkeen vasta suostuin uskomaan sen, että kyllä koko annos on tasaisen huono. Harkitsin sen palauttamista tiskille jo ensimmäisen syötyäni, mutta yhtään tarjoilijaa ei näkynyt mailla halmeilla, sekä väsymykseni/suomalaisuuteni/yleinen flegmaattisuuteni esti minua viemästä sitä itse tiskille. Ajattelin pääseväni keskustelemaan asiasta kunhan jätämme lautaset pienen neljän hengen pöytämme kulmalle tarjoilijan poimittavaksi, mutta kolme varttia myöhemmin lautaset edelleen nököttivät siinä. Lopulta seurueemme jäsen koki tarvitsevansa enemmän tilaa ja kuljetti lautaset baaritiskille itse.

En huomannut tarkistaa, olivatko ne siinä vielä lähdettyämme puoli tuntia myöhemmin.

Kuten aiemmistakin Stone’s -aiheisista kirjoituksistani käy ilmi, en ole paikan aivan täysin suurin fani. Se on kuitenkin sijainniltaan ja aukioloajoiltaan usein voittamaton ja myös isommassa seurueessa, eri motivaatioiden kuljettamana löydän itseni sieltä melko usein. Voisin siis kuvailla itseäni jopa melkein tyytyväisenä asiakkaana, mutta se ei tunnu poistavan sitä seikkaa, että kerta toisensa jälkeen petyn paikkaan tasaisissa määrin. Vaikka persoonattomalta tuntuvan ”hei me ostettiin kaikki näkökentässäsi Belgialaisesta raivntolatukusta” -sisustuksen jättäisikin huomioimatta, niin paikan hintataso ei valitettavasti kohtaa laadun kanssa.