Woolshedin Fish & Chips

Woolshedin Fish & Chips

Tänään myöhäisen lounaan pitopaikaksi valikoitui Woolshed Helsinki, johon olen pariin otteeseen aiemminkin eksynyt, eikä kummastakaan aiemmista kokemuksestani ole jäänyt kuvaa mitenkään erinomaisesta paikasta. Ennakkoasetelma oli siis kohdallaan.

Oma ongelmani on, että vaikka inhoan turhaa pönötystä, arvostan myös todellista palvelua. Siksi Woolshedin tapa ottaa tilaukset ainoastaan baaritiskillä jonotellen, ei itselleni ole mitenkään erityisen ihastuttava, varsinkaan kun ravintolan sijainti tai hintataso ei aivan korreloi tämän kanssa. Toisaalta, kyse on vain enemmän omasta Lue lisää...

Malmin Ruoka-Aika

Malmin Ruoka-Aika

Tänään oli aurinkoinen päivä joka antoi tuulenvireellä lupausta keväästä, kun kävelin Malmilla ravintola Ruoka-Aikan ovesta sisään ajatuksissani ruokailun jokamiesluokan pääpalkinto – wieninleike.

Tilauksesta kesti annoksen pöytääntulemiseen hiukan vajaa 15 minuuttia, jota edelsi innokas nuijimisen ääni keittiöstä. Pöytään saapui annos, joka poikkesi oikeastaan kaikista tähän astisista.

Lautaselle kasatun perunamuussivuoren viereen oli kasattu mm. paprikasta ja kesäkurpitsasta koostuva kasvispaistos (!), jonka päälle oli taiteltu isokokoinen, tummanpuhuva leike Lue lisää...

Skiffer – hipsteriyden pimeä ydin

Skiffer – hipsteriyden pimeä ydin

HIPSTERIYDEN PIMEÄSSÄ YTIMESSÄ

Aamu valkeni keväisenä, mutta vahvan krapulaisena. Suussa maistui yöllä absorboitu heikkolaatuinen kebab ja muu ruumis huusi samaan aikaan vaimeata kuolemaansa.

Tämä on juuri sellaisia hetkiä, jolloin hätä ei lue lakia, mutta laiksi lukisin ammoisen päätöksen olla käymättä ikinä Restaurant Skifferissä, koska liuskamuotoinen pizza tuntuu vaan ihan vitun typerältä hipsterihifistelyltä.

Siellä minä kuitenkin olin, harottavin silmin viiskulmassa juuri sporasta nousseena, jossa olin kävellyt kohmeloissani päin kortinlukijatolppaa. Löntystelin Lue lisää...

Ravintola Viisi Penniä

Ravintola Viisi Penniä

Tänään kohteeksi osui Viisi Penniä, tuolla vilkkaalla Mannerheimintien osuudella, joka ei ole tunnettu ainakaan hyvästä ravintolatarjonnastaan. Lähdin erikseen tuota kokeilemaan kahdesta syystä. Ensinnäkin siitä, että joku teistä lukijoista joskus kehoitti kokeilemaan paikkaa, muistaakseni jopa sen wienerleikettä (sellaista ei ole listalla) – ja toisekseen siitä, että päivä oli siihen mennessä ollut jokseenkin levoton, enkä kokenut saaneeni mitään järkevää aikaiseksi.

Listalta valikoitui lupaavalta kuulostava Urheilijan Leike (20e) jonka valitsin sen potentiaalisen Lue lisää...

Bastardon lounas

Bastardon lounas

Muistatteko peruskouluajoiltanne ne kouluruoat jotka saivat teidät epäilemään elämän olevan vain yksi suuri elinkautinen? Itselläni sen masennuskaukalon tarjoili riisiin sotkettu kanaviilokki, josta ei aina tiennyt oliko siihen käytetty vähän tapettiliisteriäkin.

Tänään kohtasin tuon ensivaikutelman käydessäni lounaalla Bastardo Trattoria & Pizza -ravintolassa Kampin Kortteli -kompleksissa ja tämän välittäjänä oli ”Pollo al Vino Bianco e Rosmarino”, suomeksi: kanaa metsäsienirisotossa (13,50e).

Olen yrittänyt paikassa käydä 3-4 kertaa siinä onnistumatta, Lue lisää...

Bar Favelan Fish & Chips

Bar Favelan Fish & Chips

Koska juuri nyt on vähän vaikea motivoida itseään ulos syömään myöhäistä lounasta, saatte kuulla viikonloppuriennoissa testatusta, Bar Favelan Fish & Chipseistä (12e).

Paikka itse on asiakaskuntasilmäyksen perusteella vahvasti profiloitunut kalapuikkoviiksisiin costeau-pipoihin ja mainostoimistoväkeen, mutta pintaa syvemmältä löytyy varsin kiinnostavaa asennetta ruokaan ja juomaan. Se selviää viimeistään siinä vaiheessa, kun tämä annos tulee pöytään.

Vaikka tämä kantaakin klassisen brittiläisen katuruoan nimeä, ei annoksessa ole sitä totuttua leivitettyä filettä, Lue lisää...

Bun 2 Bun

Bun 2 Bun

Perjantai-illan peleissä oli luvassa myös jätkäin kesken Woltteilua ja kun kerran Kampissa olimme, tuli testattavaksi 6k-ravintolakeskittymässä oleva Bun 2 bun -burgeripaikka.

Jotkin mainoksia artikkeleihinsa myyvät tahot ovat viime päivinä jo varovasti kehuneet burgerin taivaisiin, joten asenne oli lähinnä epäilevä. TIlaukseen siis paikan perusburger Back2Basics (8,50e) ja kokeilemaan.

Woltin kautta burgerit saapuvat kivassa pahvikaukalossa, joka pitää burgerit yllättävän hyvässä kuosissa, alle 10 minuuttia matkaa tehneinä burger saapuu paikalle hyvässä kunnossa ja lämpimänä, Lue lisää...

Beijing8: pikaruokaa kiinalaisittain

Beijing8: pikaruokaa kiinalaisittain

Tänään kohteena oli Beijing8 – joka siis sijaitsee Kampin keskuksen ylimässä ravintolakerroksessa. Pieni, askeettisesti sisustettu seinätön ravintolasaareke, jossa yhdessäkään tuolissa ei ole selkänojaa.

Paikka valittiin sen vuoksi, koska se on yksi harvoista jotka tarjoilevat mykyjä. Tai pelmeneitä. Tai dumplingejä, miksikä niitä nyt missäkin keittiössä haluaa sanoa. Täytettyjä taikinaisia taskuja, jotka on kypsytetty grillaamalla tai useinmiten höyryttämällä.

Ensikokemus paikkaan astuessa on vähän sekava. Ruoka tilataan tiskiltä myös muina kuin lounasaikoina Lue lisää...

Karhunpesän Wieninleike

Karhunpesän Wieninleike

Alppiharjun perukoilta, läheltä Linnanmäkeä löytyy Pihvipaikka Karhunpesä. Olen asunut sen lähellä viimeiset 14 vuotta, mutta siitä huolimatta en koskaan ole käynyt paikassa ennen tätä päivää. Tämä johtuu siitä, että paikka asemoi itsensä lounasravintoloiden kastiin ollen avoinna vain arkisin klo 10-14.30.

Toisaalta sisäänastuminen on kuin astuisi aikakoneeseen, sillä tämänkaltaisia ruokaloita on enää paikoissa joihin ei pääse ilman turvakypärää ja -takkia. Kaikkialla haisee rasvankäry, puolityhjässä lasivitriinissä komeilee yksinäinen salaattikulho odottamassa Lue lisää...

Elmo Sport Bistron juustoburger

Elmo Sport Bistron juustoburger

Kuvauskeikka toi nälkäisen turistin ydinkeskustaan ja eilen saamani vinkki Elmo sport bistrosta piti käydä tarkistamassa. Paikan listalta löytyy sitä mitä urheilubaarista voi kuvitellakin, eli pizzaa, burgereita, sormisyötävää ja muutamia salaatteja. Erikseen mainittuna tarjolla on myös erillinen ”puuhiiligrillistä”-lista, jossa mm. entrecote ja rapuvartaita. Valikoimaa siis riittää, mutta hintataso yleisesti liikkuu ketjuravintoloiden tasolla.

Valitsin suosituksesta pekoni-juustoburgerin (15,50e) joka saapui pöytään tilauksesta 15 minuutin päästä ollessani ainoa Lue lisää...